Yks epätietoinen

Onko sellaista lääkettä joka tehoaa masennus ahdistus paniikkihäiriö siis vain yksi lääke.
4466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joku lääke varmaan voisi auttaa oireisiin, mutta pelkkä lääke ei poista paniikkihäiriötä tai masennusta.
Sellaisia ihmepillereitä ei ole olemassakaan, jotka poistaisivat jonkin häiriön taustalla olevat syyt, tai sen, miten ne saavat ihmisen tuntemaan ja kokemaan.

Äänestä

Noinhan se on kuin ekana vastannut sanoo. Kuitenkin minun oma kokemukseni on tosi hyvä noin parinkymmenen vuoden ajalta, kun olin tuolloin 4-6-kymppinen, auttoi lääke nimeltä Xanor. Siinä oli just nuo ominaisuudet mitä aloittaja kysyy.
Sittenhän koitti aika, että terveydenhuolto kautta maan alkoi poistaa meiltä Xanorin-käyttäjiltä tämän lääkkeen. Enkä vieläkään käsitä tällaista ihmisen suojelua tässä kohtaa, sillä minäkin todella olen psyykkisesti häiriintynyt ihminen, nyt jo iäkäs ja odottelen vaan että pääsis täältä pois.
Keplottelen nykyään Opamoxin murusen kanssa elämääni plus yöksi puolikas Triptyliä. Saan kyllä nyt nukuttua, mutta päivien aikainen tuskaisuus on kärsimystä. Tuota lääkettä ei siis enää kirjoiteta, kai. En tiedä aloitetaanko sitä avuksi enää kenellekään, mikä mielestäni on tosiaan outoa ihmisen suojelua.
Omalla kohdallanikaan en tiedä miltä suojellaan kun lääke minultakin poistettiin, sillä ei ikinä, ei koskaan elämässäni Xanorin annos yhtään noussut, käytin pienintä millimäärää ja useinmiten vain yöksi, mutta ympäri vuorokaudenkin tuo alpratsolaami silti auttoi minua että sain työelämäni selvitettyä eläkkeelle asti.

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi.

    Äänestä

Kumpa oliskin sellainen ihmelääke joka ratkaisis kaikki ongelmat.

Masentunut Mies

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko sellaista lääkettä joka tehoaa masennus ahdistus paniikkihäiriö siis vain yksi lääke.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu