Onko IPhonen sisäinen sielunelämä tehty kuin Windows koneessa? Tulee vain mieleen kun hallinnoin IPhonen kanssa kakaran ruutuaikaa. Ensin homma toimii ihan hyvin. Pyyntö lisäruutuajasta tulee ruudulle ja sen kuittaaminen onnistuu ongelmitta jos sen haluaa kuitata. Sitten menee muutama päivä ja ruutuaikapyyntöjä tulee, mutta ne eivät päivity kuitattavaksi tai jos tulevat niin eivät kuittaudu. Lopulta IPhone on pakko käynnistää uudelleen kun mikään pyyntö ei tule läpi. Ja uudelleen käynnistyksen jälkeen toimii kuin enkeli. Tuohan ei ole edes mikään ulkopuolinen appi vaan osa IPhonen omia toimintoja. Muissa apeissa on myös ongelmia kun uudelleenkäynnistyksestä alkaa kulua aikaa, esimerksi SportsTrackerin GPS reitti alkaa sekoilla sitä enemmän mitä pidempään on kulunut edellisestä uudelleenkäynnistyksestä.
Windows läppärissä ihan saman tyyppinen juttu, jos konetta ei uudelleenkäynnistä muutaman päivän välein alkaa käyttöjärjestelmä ja ohjelmat hidastua ja sekoilla.
Luulin, että Apple tekee hommat eri tavalla, mutta jos tekeekin, niin lopputulos on sama. Lagaa ilman uudelleenkäynnistyksiä.
Ihan viimeisin malli ei ole kyseessä, mutta ei mikään esihistoriallinenkaan IPhone 12 ja muistitilaa on reippaasti, tosin pilvi on täynnä edellisen IPhonejen peruja.
Miksi IPhone käyttäytyy kuin Windows PC
9
417
Vastaukset
- Anonyymi
Älä edes Android puhelinta harkitse jos uudelleen käynnistelyt ja jumittelut ei tule kuuloonkaan.
iOs sentään toimii ilman ongelmia.- Anonyymi
No eihän iOs:kään näytä ilman ongelmia toimivan. Samat hidastelut sillä on ohjelmassa jos edellisestä uudelleenkäynnistyksestä ehtii vierähtää aikaa muutamiakin päiviä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eihän iOs:kään näytä ilman ongelmia toimivan. Samat hidastelut sillä on ohjelmassa jos edellisestä uudelleenkäynnistyksestä ehtii vierähtää aikaa muutamiakin päiviä.
Toimii kyllä eikä hidastu kuten Android.
Jos joku ohjelma on buginen niin sen voi poistaa tai päivittittää, boottaus kuuluu kaikissa laitteissa aika ajoin perus asioihin jonka jokainen vähääkään asioista tietävä ymmärtää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimii kyllä eikä hidastu kuten Android.
Jos joku ohjelma on buginen niin sen voi poistaa tai päivittittää, boottaus kuuluu kaikissa laitteissa aika ajoin perus asioihin jonka jokainen vähääkään asioista tietävä ymmärtääBuuttaus kuuluu windows- ja android maailmaan, miksi se kuuluu myös Applen ominaisuuksiin. Sittenkään asioita ei osata tehdä paremmin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimii kyllä eikä hidastu kuten Android.
Jos joku ohjelma on buginen niin sen voi poistaa tai päivittittää, boottaus kuuluu kaikissa laitteissa aika ajoin perus asioihin jonka jokainen vähääkään asioista tietävä ymmärtääTuossa alussa mainittiin sen bugisen ohjelman olevan osa iOs käyttöjärjestelmää. Ilmeisesti päivitys tai ohjeman poisto ei ole vaihtoehto, kun käyttöjärjestelmä päivittyy automaattisesti ja poisto tuskin ratkaisee ongelmaa jos kerran tuollaista lasten kännykänkäyttöaikaa on tarkoitus hallinnoida.
- Anonyymi
henkilökohtaista tietoa menee usaan molemmissa niin massiivisesti siksi lakittaa
- Anonyymi
Siksikö Amdroid lagittaa kun vuotaa kiinaan kaikki?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksikö Amdroid lagittaa kun vuotaa kiinaan kaikki?
Android
- Anonyymi
Tuo aloituksessa mainittu bugi on nyt korjaantunut jossain päivityksessä. Eli pyynnöt tulevat kuitattaviksi ja kuittaantuvat vaikka puhelimen uudelleenkäynnistyksestä olisi kulutun pitempäänkin. Applella selvästi luetaan näitä keskusteluja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1702034
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo371445Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321144Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56882- 55836
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250794Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20782Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S16722Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58703Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis195617