Suuret kielimallit ja niin kutsuttu tekoäly

Noistahan on kohkattu paljonkin viimeisen puoli vuotta ja varmaan kohkataan vielä seuraavat pari vuotta, kunnes kupla puhkeaa. Mutta sitä odotellessa...

Ne mistä on kohkattu, on kaikki suuria kielimalleja, mutta englanniksi. Ja sehän ei hitto vie suomalaiselle käy, joten me tehdään oma. No työ oli kyllä aloitettu jo ajat sitten, mutta kuitenkin, ja työ jatkuu vielä pitkään. Lopputulemana kuitenkin käynee niin, että suunnilleen vuoden päästä kuka tahansa voi kysyä kotimaiselta tekoälyltä täysin suomeksi "kuinka rakennan ydinaseen" ja muuta mielenkiintoista.

Se mikä tuossa oli hupaisaa, oli se, että yksi merkittävä osa tuota kotimaista kielimallia (Fin GPT 3) oli S24:n keskustelut. Yhtenä argumenttina puolesta oli haastattelussa:

Sellainen kielimalli, millaisen kielimallin kansa ansaitsee?
Ei sentään. Ginter toteaa, että Suomi24:n sisältö on mainettaan laadukkaampaa.
”Pitää muistaa, että Suomi24:ssä keskustelut on moderoitu”, Ginter sanoo.

Moderoitu? Yhtä moderoitu kuin oma pimeä puoleni 😂

*

Tuon älkeen piruuttani kaivelin esiin minkälainen mälli keskustelua oli S24:sta sisällytetty tuohon kotimaiseen kielimalliin. No ei sitä ihan vähän ollutkaan, vaikka olihan aikajännekin pitkä, 2001-2020:
482,596,514 Tokens (= käytännössä sanoja)
43,046,584 Sentences (= lauseita)

Pikkasen on siinä ollut tekoälyllä jumppaa käydä tuota settiä läpi ja joillain ihmisillä vielä suurempi työ perata kaikki törky tuosta mällistä pois, koska me kaikkihan tiedämme kuinka hyvin S24:n oma moderointi toimii 😂

Ai niin. Ja tekemällä tämän aloituksen efektiivisesti haittasin kielimallin kehitystyön mahdollisuutta jatkossa hyödyntää S24:n keskusteluja. No hups saatana 😂

12

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oho, nyt heitit aika...No, sitä sitten odotellessa. Mielenkiintosex käy...Ja sehän on se kumma, miten sitten toimii, kun nähty jo tämäkin...Pitää vähän perehtyä, vaikkei sillä, että, mutta kuitenkin...

    • Anonyymi

      Torakkamies = ghot-vetlh

    • Anonyymi

      Teköälyssä on se juttu että mikään ei ole kovin objektiivista, koska joku on suunnitellut sen tietyn tekoäly-sovelluksen tiettyyn käyttöön aina.

      Eli antaa tietyn tyyppisiä vastauksiakin mihin se on tarkoitettu, ei ota huomioon kaikkia mahdollisuuksia, vaan valitut.

      • Anonyymi

        Eli kun ChatGPT:n omistaa Elon Musk, niin hän myös päättää minkälaisia vastauksia se antaa.

        Ja venäläinen tekoäly antaa varmasti Vladimir Putinia miellyttäviä vastauksia.

        ...


      • Itse asiassa olet väärässä. Tämän hetkiset ns. suuriin kielimalleihin perustuvat ns. tekoälyt pohjautuvat "kaikelle" sille tiedolle mitä netistä oli löydettävissä ennen vuotta 2021. Toisin sanoen siellä on myö sohjeet kuinka rakentaa ydinase jne., vaikka se ei todellakaan ole tekoälyn rakentajien haaveissa että kukaan niitä löytäisi tekoälyn avulla. Ja se ainoa osuus, mikä tuossa on tekoälyä, on se että se osaa suodattaa epäolennaisen pois sitä mukaa kun oman kysymyksensä parametrejä tarkentaa, koska muuten yksin Googlen hakutoiminto riittäisi saamaan aikaiseksi saman lopputuloksen, tosin vieden etsijän aikaa huomattavasti enemmän.


    • Muuten perustuko toi auto, ritari ässässä, se Kit. Niin tekoälyyn. Sitä mä oon miettiny, mutta eihän tollon ees tiedetty mistään tekoälystä. Sitten oli myös Terminaattori, mutta mun mielestä sen ohjelmointi, oli jotenkin yksinkertaisempaa, kun se vaan valitsi valmiista vastauksista, kun taas tekoäly pystyy monimutkaisempiin lauseisiin.

      • Anonyymi

        Ei perustu, ihmisiä ne ovat olleet, ihmisiä robottien puvuissa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei perustu, ihmisiä ne ovat olleet, ihmisiä robottien puvuissa.

        Mutta pitäähän siinä joku teoria olla takana. Esim. Teleportraatio on suosittu aihe. Eikä se ihan tyhjästä elokuviin oo tullu vaan on siinä periaate, vaikkei se käytännössä toimi.


      • Anonyymi
        JeroP kirjoitti:

        Mutta pitäähän siinä joku teoria olla takana. Esim. Teleportraatio on suosittu aihe. Eikä se ihan tyhjästä elokuviin oo tullu vaan on siinä periaate, vaikkei se käytännössä toimi.

        Tottakai. Mielikuvitus visioi tulevaisuutta. Vai miten se menikään Jules Verne? :)


      • Anonyymi

        Jos on Twitter, niin ChatGPT katsoo twitteristäsi että minkälainen vastaus juuri Sinulle kannattaisi antaa. Koska sama omistaja tuo Elon Musk, näkee helposti.

        Toisaalta kyllä Googlekin näkee jos menee google-tunnuksilla "Jackpottiin" Chat-bottiin.

        Pystyy kohdistamaan mukavat vastaukset oikeille henkilöille.


      • Mielenkiintoista. Gradun aikajänne viittaa siihen, että olen itsekin saattanut osallitua lähdeaineiston tuotantoon. Kummallisen yhteiskunnallisesti merkittävä paikka tämä S24...

        Luulisi että City Digital Group tajuaisi panostaa alustaan enemmän kun alustan aineistoa käytetään laajasti, kaupallisestikin. No toisaalta, voihan sitä pitää saman vanhan ja toivoa että asiat toimisivat paremmin ja tuottaisivat enemmän rahaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3985
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3618
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      40
      3107
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2528
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2367
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      44
      2055
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      45
      1933
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1748
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      28
      1585
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1536
    Aihe