perintö asiaa

miten menee kun sisarus on ottanut osansa perinnöstä ja muut sisarukset omisttaa koko tilan ja joku omistajista kuolee niin eikös veli tai sisar nousekkin udelleen perimään muidekin sisarusten osuuksia notta käytännössä ei ole menettänyt mitään koko tilaan mielenkiintoista miten happamia naamoja ilmaantuu osakkaan kuoltua kerinneet haaskata omaisuutta ennen kuolemaa mielen kiintoista seurata kyseistä asiaa
3818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyseessä on kuolinpesän kavallus, mikä on rikos.

Äänestä

Jos on lapseton ja ei ole testamenttia niin silloin pesästä jo osuutensa aiemmin saanut perii myös kuolleen sisaruksensa niinkuin te muutkin.

Äänestä

Yksi osakas on saanut pesästä osuutensa ennakkoperintönä.
Kun joku pesän osakkaista kuolee niin hänen osuutensa siirtyy hänen lapsilleen jotka tulevat pesän osakkaiksi.
Jos lapsia ei ole, niin kuolleen osakkaan osuus tasataan sisarusten kesken, eli yleensä muiden pesän osakkaiden kesken.
Näin ollen myös osuutensa ennakkoon saanut siis hyötyy mikäli joku pesän osakkaista kuolee.
Lisäksi sisarukset perivät myös lapsettomana kuolleen sisaruksensa muun omaisuuden, joten kysymyksessä on silloin kahden kuolinpesän kautta tuleva perintö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

miten menee kun sisarus on ottanut osansa perinnöstä ja muut sisarukset omisttaa koko tilan ja joku omistajista kuolee niin eikös veli tai sisar nousekkin udelleen perimään muidekin sisarusten osuuksia notta käytännössä ei ole menettänyt mitään koko tilaan mielenkiintoista miten happamia naamoja ilmaantuu osakkaan kuoltua kerinneet haaskata omaisuutta ennen kuolemaa mielen kiintoista seurata kyseistä asiaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu