mitä tehdä?

eli perjaatteessa tämä ei kuuluisi tänne mustasukkaisuus palstalle, mutta toisaalta kuuluu ihan täysin.. Eli mitä tehdä, kun avopuoliso katsoo pornoa??
Asiasta on ollut jo monta kertaa puhetta, kun olen löytänyt koneelta milloin mitäkin materiaalia.. Ja niinpä löysin taas..
Tuntuu tosi ikävältä, kun perjaatteessa ei voi luottaa.. Avopuoliso on luvannut olla tekemättä niin, koska tietää sen loukkaavan minua..

Muuten en ole yhtään mustasukkainen, mutta tämä asia häiritsee.. On jo halutkin lähteny ihan totaalisesti, kun miettii vaan, että mitä mussa on vikana, kun en "kelpaa"..

Eli olisiko sitten syytä lempata koko mies, kun en pysty tässä asiassa luottamaan, vai huomautanko taas, ja petyn uudestaan.. Ja miten tällaisen asian voi ottaa edes aikuismaisesti esille, kun en haluaisi puolisoanikaan ihan nolata tms.

Eli mitä tehdä?
Taustoista sen verran, että asumme siis yhdessä. Seurusteltu 6 vuotta ja siitä 2 vuotta asuttu yhdessä...
81482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Toi on aika vaikea aihe, tiedan milta tuo tuntuu. Omille tunteilleen ei voi mitaan, siksi niita kutsutaan tunteiksi eika jarjeksi. Ja sille tosiaankaan ei voi mitaan jos partnerin viehatys pornoon sattuu, vaikka kuinka terapeutit sun muut selittelisi ettei siina ole mitaan pahaa ja ihan normaalia sun muuta.

Joitain tunteita ei voi jarjella tai logiikalla muuttaa. Nykyaan tama seksin kyllastama yhteiskunta on niin innokas sallimaan kaikkea, etta joskus ihmisia jotka rohkeaseti ilmaisee tunteensa trendin vastaisesti tuomitaan "kapeakatseiseksi" ja "suvaitsemattomuudeksi" joka tietenkaan ei auta asiaa. Uskon etta on monia naisia jotka vain sietaa naita juttuja miehiltaan koska pelkaavat tulevansa leimatuiksi tiukkapipoiksi, vaikka todellisuudessa partnereitten pornoharrastelut satuttaa.

Kuten mainitsit, aihe on vaikea lahestya silla et haluaisi nolata partneriasi, mutta suosittelisin kuitenkin etta rohkenisit ottaa asian esille, muuten paadyt elamaan kuin strutsi paa kuopassa teeskennellen ettei mikaan ole vialla vaikket ole oikeasti tyytyvainen. Jos partnerisi tosissaan valittaa ja rakastaa sinua, voi han luopua tasta kiinnostuksestaan saastaaksen sinun tunteitasi. Pornon valiin jattaminen tuskin satuttaa ketaan, mutta toisin pain tilanne on usein erilainen. Keskustelu voisi vaikka johtaa uusien ideoiden puhkeamiseen oman seksielaman parantamiseksi/muuttamiseksi molempia tyydyttavaksi, joten toisten tiirailuun olisi ehka vahemman tarvetta.

Avointa mielta molemmille ja aurinkoista kesaa

Äänestä

Avopuolisoni katsoo pornoa ja se loukkaa.. Kerran jo luvannut olla katsomatta, mutta vähän ajan päästä se alko taas.

Asiasta on puhuttu (ja kiukuteltu). Mieheni sanoo ettei vaan yksinkertaisesti voi olla katsomatta pornoa.

Mutta ajattelen nyt niin että niin pitkään kun mies huomioi minua tarpeeksi eikä katso pornoa jatkuvasti, niin katsokoon - koska tässä tilanteessa ei tunnu olevan muuta mahdollisuutta kuin antaa katsoa tai sitten etsiä uusi mies. Rakastan kuitenkin häntä, joten kyllä pikku virheet voi hyväksyä...

Äänestä

Kukapa mies ei nauttisi pornon katselemisesta? Miehet kun nauttivat visuaalisista asioista toisella tapaa kuin naiset. Ei kannata olla mustasukkainen. Rakkaudella ja pornolla ei ole mitään tekemistä keskenään.

Oma mieheni katselee myös pornoa. Olen kuitenkin tehnyt hänelle selväksi, että ei tee sitä salaa. Aluksi hän piilotteli kuvia tietokoneella ja ajatteli sen loukkaavan minua. Ja silloin se loukkasikin!

Mielestäni siinä ei ole mitään kamalaa, jos mies tunnustaa avoimesti, että tykkää katsella alastomia naisia ja seksikuvia. Ei ne naiset kuitenkaan vedä vertoja rakkaudelle ja oikealle naiselle.

Ei kannata olla mustasukkainen. Itse tiedän miten se raastoi aikoinaan itsetuntoani ja sai olon tuntumaan rumalta ja ällöttävältä. Katselkaa kuvia yhdessä ja puhukaa. Se ainakin auttoi minulla. Tuijotanhan itsekin esim. tv:ssä, jos jossain sarjassa naisella ei ole liivejä ja nännit nypyttää paidan läpi. Eihän sellaista voi olla tuijottamtta. Enkä toivoisi kenenkään loukkaantuvan sen vuoksi.

Ymmärsitkö mitä ajan takaa?

Äänestä
  • //Miehet kun nauttivat visuaalisista asioista toisella tapaa kuin naiset.//

    Millä tapaa? Eikö naisille sallita samaa vai eikö naisilla ole jotain tiettyä ominaisuutta?!

    Minusta, oli se sitten visuaalisesti nautinnollista tai ei, on ihan helvetin väärin luvata olla katsomatta pornoa, jos ei "tarpeelleen" kuitenkaan mitään voi.

    Äänestä

voithan kokeille miten mies reagoi siihen, että sinä katselet miesvoittoista pornoa. yleensä miehet sallivat itselleen pornon, mutteivät kumppanilleen. koita ainakin saada hänet ymmärtämään tunteesi.

nykymaailmassa on pakko hyväksyä kaikenlainen seksipuuhastelu ja jopa pettäminen, joten kaipa teidänkin suhteenne noudattelee kaavaa "hyväksy porno tai jätä mies". eihän miestä saa pyytää luopumaan pornosta VAIN puolisonsa vuoksi. porno on niin tärkeää että ilman sitä ei kukaan voi elää...

Äänestä
  • Katsokaa sitä yhdessä, niin aukeaa sinullekin mikä siinä on tarkoituksensa eikä tarvi noin turhasta asiasta herneitä vetää nenään. Kun meillä asia tuli ensi kerran esiin, otin avoimesti vastaan miehen ehdotuksen katsoa pätkä yhdessä, ja sitähän seurasi varsin mielenkiintoinen, erilainen rakastelu. Että ennakkoluulot roskiin vaan! Ethän halua miehesi kieltävän sinulta jotain sinua stimuloivaa, jos esim luet pikkutuhmia roskaromppuja??

    Äänestä

Se on pettämistä, jos lupaa jotain, eikä sitten pidäkään lupaustaan.

Sitä paitsi, jos katsoo nettipornoa koneella, joka on muidenkin käytössä, tulee vaarantaneeksi kaikkien käyttäjien tietoturvan ja yksityisyyden. Nettipornosaitit kun ovat suosittuja, niin niille on kannattavaa laittaa pieniä haittaohjelmia... Jos ei ole virusturvasta huolehdittu, koneelta lähtee eteenpäin aika kätevästi kaikki näppäinlyönnit, verkkopankkitunnukset, salasanat, kaikki. Eli kandee huolehtia ehkäisystä netissäkin.

Tosin, jos olette palauttaneet tietokoneen johonkin aiemmista palautuspisteistä, koneelta jo poistetut kuvat ja muut tiedostot palautuvat takaisin.

Tottakai se häiritsee, jos pornon katselu on pois suhteelta ja huomiosta. Etenkin, jos salailee sitä. Kerro miehellesi, mitä tunteita se porno sinussa aiheuttaa ja yritä saada hänet ymmärtämään sinua. Äläkä kiellä häntä katselemasta pornoa, anna hänen itse tulla siihen tulokseen.

Tietenkin nainen voi tuntea itsensä huonommaksi, jos tietää miehen katselevan muitakin naisia, oli ne sitten paperia, pikseleitä tai videonauhaa. Mihin sitä oikeastaan tarvitaan, jos on "tarvitseva" nainen vieressä. Sitä paitsi, porno on usein miesten tekemää viihdettä miehille.

Äänestä

Kyllä siinä tietysti tulee sellainen ajatus, että ei ole riittävä toiselle tai että ei ole tarpeeksi kiihottava.. Että mies haluaisi rakastella jonkun sellaisen näköisen kanssa joita katselee pornovideoilta. Jotkut parit katselevat niitä yhdessäkin ja sitten se johtaa yhteisiin rakasteluhetkiin, mutta kaikki eivät ole samaa maata.

Luultavasti kuitenkin puhe ei auta, miehesi ei varmaan muuta tapojaan sinua miellyttääkseen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

eli perjaatteessa tämä ei kuuluisi tänne mustasukkaisuus palstalle, mutta toisaalta kuuluu ihan täysin.. Eli mitä tehdä, kun avopuoliso katsoo pornoa??
Asiasta on ollut jo monta kertaa puhetta, kun olen löytänyt koneelta milloin mitäkin materiaalia.. Ja niinpä löysin taas..
Tuntuu tosi ikävältä, kun perjaatteessa ei voi luottaa.. Avopuoliso on luvannut olla tekemättä niin, koska tietää sen loukkaavan minua..

Muuten en ole yhtään mustasukkainen, mutta tämä asia häiritsee.. On jo halutkin lähteny ihan totaalisesti, kun miettii vaan, että mitä mussa on vikana, kun en "kelpaa"..

Eli olisiko sitten syytä lempata koko mies, kun en pysty tässä asiassa luottamaan, vai huomautanko taas, ja petyn uudestaan.. Ja miten tällaisen asian voi ottaa edes aikuismaisesti esille, kun en haluaisi puolisoanikaan ihan nolata tms.

Eli mitä tehdä?
Taustoista sen verran, että asumme siis yhdessä. Seurusteltu 6 vuotta ja siitä 2 vuotta asuttu yhdessä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu