Mua ahdistaa suunnattomasti lestadiolaisuuteni.
Kumpa uskaltais erota saamatta koko suvun vihoja niskoilleni.
No lestat sanoo, että uskonsa saa jättää jos haluu, ja hänet otetaan edelleen saman arvoisena.
Käytäntö on osoittanut, ettei asia aina ole näin.
Kaverini kielsi uskon, ja nyt hän on perheen mustalammas, vaikkei käyttäydykkään riettaasti.
Hän on aina kaikkeen syyllinen, ja sukukin karttaa häntä. Papit yrittävät tuon tuostakin käydä hänen juttusillaan.
Hänen isänsä sanoi, että jos et tee parannusta, emme anna sulle rauhaa, Kun ei anna Taivaan Isäkään.
Itsekin olen syntynyt tiukkapiposukuun ja eroaminen tuntuu olevan muulle liian vaikea tehtävä. Voin sanoo, etten oikeesti oo lestadiolainen. Mutta hiiskatti ei tätä esittämistä jaksa ikuisuuksia.
Oon esittänyt jo viisi vuotta uskovaista.
Mulla ei oo ku kaksi vaihtoehtoa, joko eroaminen, tai itsari. En haluais kuolla, mutta jälkimmäinen valitettavasti tuntuu helpommalta vaihtoehdolta
Kumpa uskaltais erota saamatta koko suvun vihoja niskoilleni.
No lestat sanoo, että uskonsa saa jättää jos haluu, ja hänet otetaan edelleen saman arvoisena.
Käytäntö on osoittanut, ettei asia aina ole näin.
Kaverini kielsi uskon, ja nyt hän on perheen mustalammas, vaikkei käyttäydykkään riettaasti.
Hän on aina kaikkeen syyllinen, ja sukukin karttaa häntä. Papit yrittävät tuon tuostakin käydä hänen juttusillaan.
Hänen isänsä sanoi, että jos et tee parannusta, emme anna sulle rauhaa, Kun ei anna Taivaan Isäkään.
Itsekin olen syntynyt tiukkapiposukuun ja eroaminen tuntuu olevan muulle liian vaikea tehtävä. Voin sanoo, etten oikeesti oo lestadiolainen. Mutta hiiskatti ei tätä esittämistä jaksa ikuisuuksia.
Oon esittänyt jo viisi vuotta uskovaista.
Mulla ei oo ku kaksi vaihtoehtoa, joko eroaminen, tai itsari. En haluais kuolla, mutta jälkimmäinen valitettavasti tuntuu helpommalta vaihtoehdolta
Vastaukset 44
Vanhimmat
Vois tuoda sopivan piritysruiskeen elämääsi
"Oon esittänyt jo viisi vuotta uskovaista"
Olet esittänyt 5v.
Huh huh voin vain sanoa ettet ole kovin..
en osaa nätisti sanoa
Aika pian luettuani osan tekstistäsi olin varma siitä että hätäsi ei todellinen. Se ei välittynyt tekstistäsi vaan oli kuin jonkin ulkopuolisen kirjoittama. Myöskään sitä en usko että aikuiset ihmiset pyrkisivät jonkun uskonsa kieltäneen nuoren puheille koko ajan. Varsinkin minua ihmetytti sana "papit". Etkö tiedä lestadiolaisuudesta sen vertaa että papit eivät kierrä puhuttelemassa ihmisiä erityisemmin. Tarkoitit ehkä puhujia mutta jos asia kokonaan on outo, jossakin se näkyy jos juttu on keksitty.
Sitä en kiellä ettei vakaumuksen kieltämisen ajatus voi ahdistaa jos sitä miettii eikä sitä ole vielä tehnyt.
hyvää feikkiä ois vähän puhuteltu lisää
et hän on feikki.Muistan omasta lapsuudesta montakin näitä joita sitten kutsuttiin kahden tien kulkijoiksi.Nuoria jotka halusi kieltää uskonsa mutta eivät uskaltaneet juuri noista Rosamundan mainitsemista syistä.Kuitenkin sitten "tuomittiin" vielä pahempana siitä kahden tien kulkemisesta.
sanon kaikkia puhujia papeiksi, vaikkei kaikki meikäläispuhujista olekkaan pappeja.
Ja puhujat eivät kierräkään erityisesti, olet siinä oikeassa. Mutta jos omassa suvussa sattuu olemaan puhujia, niin kyllä he omiensa luona käy, jos siellä on havaittu "ongelmia".
Minun suvussanikin on useita puhujia, Yksi heistä asuu vielä naapurissa. Ja hän käy useasti meillä kylässä.
Sanoit että
"Sitä en kiellä ettei vakaumuksen kieltämisen ajatus voi ahdistaa jos sitä miettii eikä sitä ole vielä tehnyt".
tuo voi pitää paikkaansa.
On monet lestadiolaiset päässeetkin kivuttomasti uskosta. Mutta toki niitäkin on, jotka ovat joutuneet kärsimään uskon kieltämisestään.
Pitää "rukoilla", että mulla se tapahtuisi kivuttomasti. Olis kiva, ku pystyis ostaa kaupasta juuri sitä, mitä haluaa.
Oikestaan nyt jo koen olevani voittaja.
Kirjoitan viestin äitilleni ratkaisustani.
Se kyllä leviää kulovalkean tavoin koko suvun tietoisuuteen. Näin mun ei tarvitse sitä kylillä erikseen huudella.
Ja jos suku suhtautuu sen jälkeen minuun huonosti, voin vielä lähtee täältä.
Jos he ei ole moksiskaan, niin kyllä täytyy laittaa juhlat pystyyn.
Taidankin lähtee heti paikalliseen baariin, jossa en ole vielä koskaan käynyt!
Näin ulkopuolisena ja asiastasi mitään tietämättömänä toivotan onnea tiellesi ja sitä että Jumala sinuakin johdattaisi. Monet ovat lähteneet siitä lapsuutensa uskostansa, kieltäneet kokonaan, mutta Herra on kuitenkin pitänyt kiinni ja vetänyt takaisin luoksensa. Voi sen elävän uskon löytää jostain toisestakin seurakunnasta, jos ei siinä "alkuperäisessä" tunne löytäneensä.
Yksi pieni neuvo vaan matkallesi, vaikka et varmaan niitä neuvoja kaipaakaan. Jättäisit ne kaljalat väliin. Hyvä olisi elää vl:ien tyylillä, vaikka ei samaa uskoa tunnustaisikaan. Vai oliko se juuri se, joka oli sinulle ongelmana? Jos oli, niin ota kuitenkin iisisti, ettei sitä kaduttavaa tulisi niin kamalan paljon.
T: Tiinaliina
Niin sitä pitää. Otat pari tuoppia Karjalaa ja istut miettimään asioita, niin elämä hymyilee. Paistaa se aurinko vielä risukasaankin, eikä lestadiolaisuus suinkaan ole se ainut oikea uskonto.
Voimia ja hyvää kesää sinulle!
Kannattaako itsemurhaa tehdä toisten julmuuden ja poikkeuksellisen väkivaltaisuuden tähden?
Ei varmasti.
Anna perheen ja suvun vihoitella ja vainota.
Jumala ei vainoa, vaikka he niin luulevat. Heillä on vääristynyt jumalakuva.
Järkyttävää on myös, jos omat vanhemmat harjoittavat tuollaista hengellistä ja henkistä väkivaltaa omaa lastansa kohtaan.
Hyvin omin tunnoin voit tuollaiset ihmiset taaksesi jättää. Jumala tuomitsee heidät aikanaan.
Tosin, luulen ja toivon, että vanhempasi joskus myöhemmin järkiintyvät ja löytävät Jeesuksen rakkauden ja silloin heidän suhtautumisensa sinuun muuttuu.
Sinä tulet löytämään oman rakkauden, puolison, perustat kodin, omat ystävät = oma elämä.
Et voi elää perhettäsi ja sukuasi varten, vaan sinun on elettävä omana itsenäsi aivan toisia ihmisiä varten.
Hyvää jatkoa ja siunausta matkallesi.
Kaipaan enneminkin tukea.
Laitoin juuri äidilleni viestin, etten ole enään uskomassa.
Kauhulla odotan, miten he reagoi siihen.
Jaa... Nyt tulikin viesti. En uskalla vielä lukea.
Sydän pamppailee aika rajusti.
Mutta pakko oli tehdä tää ratkaisu, kun en usko Jumalaan. Ja tahdon kuitenkin elää.
Uskoista on turha kiistellä, mikä on oikee ja mikä ei, kun niitä on niin hirveesti.
Ei yhtään auta, vaikka vanhemmat muuttuisivat vaikka helluntailaisiksi.
Ei yksikään voi sanoa, mikä usko on oikea, vai onko mikään.
Itse en kuitenkaan jaksa uskoo mihinkään, mikä ei näy.
Mutta en jaksa sen koommin ees miettiä, mistä tämä kaikki on tullut. Mulle riittää se, että uskon tähän elämään.
Minua ahdistaa vl-liike,vaikka olen ollut ulkona jo 35 vuotta.
Erityisellä katkeruudella muistelen painostavaa ja syyllistävää ilmapiiriä kotonani. Koskaan ei tiennyt milloin koko taivaankansi tipahtaa juuri meidän talomme kohdalle.
Olen jo pystynyt antamaan vanhemmilleni anteeksi hengellisen väkivallan.
Luin viestini, joka menee näin:
"Rakas "nimeni",oliko tuo hyvä ratkaisu.
Hyvä,että pystyit kertomaan ton rehellisesti."
ja toinen viesti,
"Meil on keskustelu ilta kotona.Haluatko tulla mukaan."Jorma" kertoo uskomisen tärkeydestä..."
Jorma = puhuja, jonka nimi on muutettu.
vastasin viestiin, etten halua tulla.
Kolmas viesti,
"Keskustelu ilta jokatapauksessa järjestetään.
Mutta eihän uskominen ole pakko".
Nyt olen siis julkisesti epäuskoinen.
Huh, onneks se ei ollut niin vaikeeta, kun aluksi kuvittelin. Säälin vain sitä kaveriani, jolle se ei ollut yhtä helppo..
Eli ei voi yleistää, että lestadiolaiset ovat sellaisia ja sellaisia. Heistä löytyy yhtälailla eroja, kuin muistakin ihmisistä.
Enää en ole katkera "lestadiolaisille" siitä, että kaverillani on vaikeaa, olen katkera hänen suvulleen, jotka ovat hirveen niuhoja.
Mahtavaa, että saa kerranki ajatella omilla aivoilla. Kyllä nyt kesä maistuu!
Otamme sinut pubiin iloiten vastaan.
mihinkään sarvipäihin :)
Olen ihan tavallinen Suomalainen. Illalla lähen elämäni ensimmäistä kertaa paikalliseen bubiin.
En lähde ottamaan mitään räkäkännejä, vaan ihan vain nauttimaan ihmisten seurasta ja hyvistä juomista.
Vaikka olisit todellinen kirjoittaja, olen sitä mieltä että olet kirjoittanut tätä asiaa ihan provosointimielessä. Miksikö näin ajattelen? Ensiksikin jos viisi vuotta olit teeskennellyt uskovaista yhtäkkiä juuri nyt kun olit tänne kirjoittanut lähetit tekstiviestin äidillesi. Kuinka ollakkaan samantien äiti vastasi ja oli jo järjestänyt keskusteluillan kotiin. Miksi tarvitsit äidin tekstiviestin "uskominen ei ole pakko" siihen, että uskallat heti samana iltana mennä pubiin ja ostaa kaupasta mitä haluat? Ei oikein kuulosta samalta ihmiseltä joka vielä eilen harkitsi itsemurhaa kun ei uskalla kieltää uskoaan. Jos sydämestä usko on kuollut, ei siihen enää sanallista kieltämistä tarvita.
Sarvipään lapsia ovat kaikki maailmassa olevat.
Olet oikeassa kaisa. Itse olen uskovaisesta perheestä ja meiltä on mennyt monta lasta maailmaan. Kukaan ei ole pystynyt esittämään uskovaista. Vanhemmat näkee heti jos lapsella ei ole kaikki hyvin. Meil äiti ja isä kantavat enemmän huolta uskottomista lapsista kun uskovaisista. Jokaisen usko on henkilökohtainen tietenkin vanhemmat rukoilee lapsen puolesta, mutta enpä oo kuullu et jotain pappeja kutsuttais. Naurettavaa
elämää, vaikkei kerro sitä muille. Se on vain hirveän vaikeaa, eikä varmaan kaikilta onnistukkaan.
Minäkin turhan kauan esittelin ja peittelin omia "syntejäni".
Kaisa sanoi:
"Jos sydämestä usko on kuollut, ei siihen enää sanallista kieltämistä tarvita."
Niin, mutta sukuni ei yksinkertaisesti tiennyt mun oikeaa sydämen tilaa.
Eivätkä he osanneet epäilläkkään, et jotai on vinossa.
Salassa olen kuunnellut poppia ja kaljaa en juurikaan ole voinut juoda.
Omat poppilevynikin hajotin jo vuosia sitten, ku siskoni löysi ne.
Jouduin valehtelee, etten tiedä kenen ne on ja hajotin levyt.
Sen jälkeen he eivät osanneetkaan epäillä, että ne olisi olleet mun.
Kyllähän se pänni, ku joutu luopuu levyistä.
Olisi varmasti ollut helpompaa, jos tuolloin olisin jo tunnustanut sydämen tilani, ja olisin rehellisesti kertonut, että levyt on mun.
Mutta ei auta. Tapahtunutta ei muuteta.
Vaikka sanallisesti kielsin uskoni vasta vähäaikaa sitten, olen ollut epäuskoinen jo aikaisemminkin.
Tiedän, että uskovaisia esittäviä on muitakin ja suosittelen niille, että kyllä kannattaa tunnustaa, ettei ole oikeesti uskovainen.
Suosittelen! Olen huomannut, kuinka vapaampaa sen jälkeen onkaan.
Iha ko oisin kuule itte kirjottanu ton sun juttus.. Mä oon jo viimiset viis, kuus vuotta kulkenu "uskovaisena" ja kukaa ei huomaa mitään tai tuu juttele tai mitn..Oikeesti haluisin kieltää uskoni, mutta miten?!?!??!?!?! Mulla on kans joku ihan yli himo yhteishenkisuku, jossa kaikki muut sitte ois uskomassa paitsi minä, ja oon mäki vielä niitte mielestä uskomas, mutta ne ei tiedä.. Haluisin, että ne tietäis, mutta....ARGGGGG!!!
Ois kiva jutella sun kanssa enemmänki....:)
ja kerro suoraan suvullesi, ettet usko enään!
Uskon, että se voi olla todella vaikeeta, mutta
sen jälkeen sen todellisuudessa näkee, miten suku suhtautuu siihen.
On itsensä kiduttamista näytellä sellaista, jota ei ole. Olen kuullut, että jotkut ovat joutuneet sen takia jopa hullujen huoneelle. Itellänikään se ei ollut kyllä kaukana.
Suosittelen, että kerrot hyvän sään aikana suvullesi, mitä oikeesti on.
Suhtautu ne siihen miten tahansa, voin sanoa että se kannattaa!
Mutta hei..Saanks mä kysyy, että miten sä teit sen sanoit vaa ja yms.. vai millee??
Musta tuntu,että mull etulee sen jälkee joka rööristä soittoja ja kirjeita ja yms..
HALUAN TEHDÄ SEN, MUTTA EN USKALLA!!!!!!!!:((
Jos et uskalla sanoo sitä suoraan, niin kirjoita tekstiviesti jollekin sukulaisista. tieto kyllä leviää heidän kautta hyvin nopeasti.
Itse tein silleen ja se onnistui.
ja viestin lähetin tietysti muualta.
kannattaa kokeilla!
se ei maksa ku yhden tekstiviestin verran.
Nyt voin lähes vapaasti liikkua kotonakin, sisaruksia on selvästikkin opeteltu suhtautumaan varoen minuun. kyllä me ihan juttuun tullaan, mut kaikki ovat vähän varautuneita.
Yksi pienimmistä sisaruksista möläytti, että ookko sää nyt uskoton, ja kuuntelekko sää rokkiaki.
Vanhemmat kuiskutteli pikkusiskolleni, että hiljaa, älä kysy tuollaisia.
Onneks ei hirveen useasti tarvitse käydä kotona.
Olen aikonut laittaa korvakorut ja vähän värjätä hiuksia ihan siksi vain, ettei kaikille kyläilijöille tarvitse erikseen kertoa, mikä minä oon.
Mullekin tulee nykyisin kirjeitä, muttei niitä tarvitse lukea. puhelutkin voi katkaista.
mulle on tullut lähinnä tekstareita.
TSEMPPIÄ, Kyllä se siitä!
Onko sinusta tullut varottava virtahepo kotisi olohuoneeseen??? Ja miksi yleensäkään kiellät uskosi sinä tollo???
Minulla on lapsia jotka eivät ole lestadiolaisia, mutta ei heistä kukaan ole kiitos Kristuksen kautta Jumalalle, kieltänyt uskoaan Jeesukseen.
Olemme sanoneetkin heille, että älkää missään tapauksessa kieltäkö Jeesusta koskaan. Lestadiolainen ei kenenkään tarvitse olla pelastuakseen taivaaseen, mutta ilman Jeesusta sinä päädyt auttamatta helvettiin.
Koko vanhoillisten joukko on siinä mielessä ylpeätä ja todella vastuutonta pöljää sakkia, kun kehotetaan ihmisiä luopumaan uskostaan Jeesukseen, jos jättää kyseisen joukon isäin säädökset täysin tarpeettomina taakseen. On kamalista kamalin teko kehottaa miten tahansa kehottaakin, niin kehottaa luopum,aan ihmistä Kristuksen lahjavanhurksudesta. Sellainen neuvo on aina isästä saatanasta lähtöisin.
Pane ne korvakorusi, ja kuntele se rokkisi, mutta älä ihmisparka kiellä Kristusta koskaan.
"Koko vanhoillisten joukko on siinä mielessä ylpeätä ja todella vastuutonta pöljää sakkia, kun kehotetaan ihmisiä luopumaan uskostaan Jeesukseen, jos jättää kyseisen joukon isäin säädökset täysin tarpeettomina taakseen"
Ei Lestadiolaiset kiellä luopumaan uskosta Jeesukseen, jos jättää lestadiolaisuuden.
Toki mä saan kääntyy vaikka helluntalaiseksi.
Ei mua kyllä silloin taivaskelpoisena pidettäisi, mutta eivät he voi sitä kieltää.
Onhan lestadiolaisuudesta siirtynytkin ihmisiä eri herätysliikkeisiin. Hiljattain eräs vanhempi ihminen paikalliselta ry:ltä vaihtoi vapaaseurakuntaan.
HUOM! Sen takia kielsin uskoni kokonaan, koska en vain pysty uskomaan yliluonnolliseen. Amen.
Uskokoon ne, jotka siihen kykenee...
"Itsekin olen syntynyt tiukkapiposukuun ja eroaminen tuntuu olevan muulle liian vaikea tehtävä."
Olet syntynyt...kommenteistasi päätellen vaikutat kyllä itsekin hiukan tiukkapipoiselta. Varo ettei ole geeneissä.;)
"Mulla ei oo ku kaksi vaihtoehtoa, joko eroaminen, tai itsari."
Näin vähän vaihtoehtojako sinulla on jos jokin asia tuntuu elämässäsi ristiriitaiselta. Jätä vain liike jos siltä tuntuu, mutta varaudu siihen ettei ne ristirtitaisuudet elämässä siihen lopu. Kandeis ehkä miettiä miten saisit tuota vaihtoehtojen kirjoa hiukan monipuolisemmaksi.
Nyt mulla on tolkuttomasti vaihtoehtoja, miten elää elämää, kun onnistuin jättämään uskon.
Vielä mulle syydetään kaikellaisia kirjeitä ja tekstareita, mutta nyt se on alkanut jo vähenemään.
Sukukin tietää nyt, että olen tosissani kieltänyt uskon, eikä mua tarvitse enää houkutella takaisin.
Ennen ratkaisuani, uskonkieltäminen tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä, ku pelkäsin kuollakseni, mitä siitä seuraa.
Mutta nyt voin sanoa, että se kannatti.
Nyt voin vapaasti tehdä sitä mitä haluan.
Voin käydä baareissa, elokuvissa jne, eikä kenellekkään tarvitse selitellä miks teen niin.
Tanssi on harrastuksena kiinnostanut mua jo skidistä asti, mutta yläasteella en uskoni vuoksi voinut osallistua tanssitunneille.
Musisointikin on kivaa. Etenkin laulaminen ja kitaralla soittaminen
"Mutta nyt voin sanoa, että se kannatti."
Nyt tietenkin voit sanoa, entä huomenna?
Kristuksen lunastustyön hylkääminen on sellainen teko jota ihminen saa katua iankaikkisesti.
Rauhanyhdistyksestä eroaminen on tietenkin parhaassa tapauksessa, (jos ei johda Kristuksen kieltämiseen), niin se on suuri siunaus. Omavanhurskaus ja sen harjoittaminen kun on ihmiselle erittäin raskas taakka.
Ja siihen seurakuntaan kun ei voi kuulua, ellei alistu oman vanhurskauden waatimusten rengiksi, palvelemaan johtajiston vallanhimoa!!!
Mutta jos Kristuksen hylkäsit, niin sitä saat katua iankaikkisesti. Siksi kehotan sinua rukoilemaan Jeesusta elämäsi Herraksi.
Rosamundan ensimmäisestä viestistä on peräti neljä päivää aikaa. Silloin hän pohti miten uskaltaisi kieltää uskon. Neljän päivä myöhemmin hän on jo kieltänyt uskon, huomannut miten se vaikuttaa ympäristöön ja omaan elämään. Ei vaikuta oikein uskottavalta. "Vielä mulle syydellään kaikenlaisia kirjeitä ja tekstareita mutta nyt se on alkanut vähenemään", kirjoitti Rosamunda. Mikähän postilaiton näin pian kuljettaa kirjeet perille kun tässä neljän päivän sisällä on viikonloppukin ollut. Ja on jopa ehtinyt todeta että nyt se on alkanut vähenemään. En usko ollenkaan että kirjoitukset pohjautuvat todellisuuteen.
Olet oikeassa. kirjoitin todella viime perjantaina viestini.
Ja neljän päivän aikana on kyllä ehtinyt tulla ennätysmäärä tekstareita.
Vilkkain tekstari ryöppy tuli perjantaina.
(yli 20 tekstaria)
Samoin sähköpostia on tullut runsaasti.
Lauantainakin tuli vielä todella paljon.
Sunnuntaina ei enää niinkään, ku koko suku oli ehtinyt jo päivitella ratkaisuani.
Lauantaina postilaatikostani tipahti muutama kirje, jotka joku on käynyt laittamassa, ku ei oo kehdannut tulla henkilökohtaisesti juttelee
Tänään Armon maanantaina tuli jo ensimmäinen, postin kautta tullut kirje. Siinä oli lisäksi rahaa, jota olin lainannut aikoinaan.
Olen miettynyt jo vuosia, miten tunnustan sen, että olen uskoni menettänyt.
Uskoni olen kuitenkin kieltänyt sydämessäni jo vuosia sitten.
Mutta mulle on ihan sama uskotteko tätä tekstaria, mulle on tärkeintä, että olen vihdoin vapaa
ja saan tehdä sitä mitä haluan.
Saanko olla vähän utelias? Etkö enää usko Jeesukseen lainkaan? Oletko siis jättänyt uskon Häneen, vaiko ainoastaan "lestadiolaistyylisen" uskon ja elämän?
Miksi sinusta tuntuu hyvältä tämä nykyinen vapautesi? Mikä siitä tekee "hyvän"?
T: Tiinaliina
en usko mihinkään yliluonnolliseen. ainoastaa sellaiseen, mikä on mahdollista.
En usko erillisiin jumaliin.. en vain pysty.
enkä jaksa.
Jeesus on voinut hyvinkin olla aikoinaan olemassa.
Eri asia on, oliko hän Jumalan poika.
Ja syntyikö hän neitseestä.
Niihin en itse jaksa uskoa, mutta jos joku haluaa uskoa, niin sen ku uskoo.
Omasta tahdosta uskominenkin on vapautta.
Pakkousko ei.
Eli jos sinä Tiinaliina uskot ihan omasta tahdostasi Jeesukseen, on elämäsi vapaata.
Silloin, jos "uskot" vain siksi, että saat pidettyä uskovaisen suvun hyvällä mielellä, on silkkaa vankeutta.
Ja se vankeus ei ole kivaa
nimimerkillä, "itsekkin tekouskovankeudessa 5 vuotta ollut".
Jos ei pysty uskomaan, ei yksikään voi pakottaa uskomaan!
Jos joku uskoo, ei yksikään voi pakottaa häntä jättämään uskoa.
Kiitos vastauksestasi, Rosamunda.
Sitä joko uskoo tai on uskomatta, eikä siitä ihminen päätä edes omalla kohdallaan. Siksi vaan kyselin sinulta, kun olen niin monesti täällä(kin) törmännyt siihen ajatukseen, että uskon jättäminen olisi sama asia, kuin se että ei hyväksy seurakuntansa ajatustapaa tai tulkintoja. Sellainenhan ei mitään uskon jättämistä ole.
Sinä olet ilmeisestikin kasvanut koko ikäsi uskovassa perheessä, ja itsekin uskonut. On ollut sellainen lapsen usko ja luottamus rakastavaan taivaan isään. Eikö se yhtään kirpaise, että se kaikki on mennyt? Minua ainakin kirpaisi kovastikin ja itkin katkeria kyyneleitä, kun aikoinani nuorena tyttönä sanoin iltarukouksessa, että "Nyt minä lähden pois enkä enää halua olla uskova." Jätin ihan tietoisesti hyvästejä Jumalalle ja päätin tehdä kaikkeni, että pääsisin kokonaan eroon kaikesta uskoon liittyvästäkin. Ehkä sinulla oli helpompaa? Tulitko tuohon päätökseesi ihan ilman yrittämistä, ilman omaa päätöstä? Minua vähän kiinnostaa.
T: Tiinaliina
pakosti voi uskoa. Ei sellaista uskoa ole. Vain vapaehtoisesti sydämen halun jälkeen voi uskoa. Siinä mielessä ei varsinaisesti mitään muutosta ole tapahtunut tilassasi näinä muutaman päivänä, vaan kuten sanoit, olet jo kauan sitten luopunut uskosta.
Mutta tarkoitukseni olikin kirjoittaa noista ihmisistä, jotka sua ovat lähestyneet tekstarein, mailein tai kirjeitse. Ehkä et tätä vielä pysty näkemään näin, mutta mieti jossain vaiheessa... Näille ihmisille, jotka ovat sua lähestyneet, usko on elämän tärkein asia. Heille se on se ainut oikea tapa elää, se joka tuo elämään sisällön. Ja he luultavimmin haluaisivat saada kaikki ihmiset kokemaan sen rauhan ja hyvän olon, joka sitä kautta saavutetaan, sen jota he itse kokevat. Eli se on heille sitä parasta, mitä elämässä voi saada. Siksi he haluaisivat sitä myös sinulle. Ja siksi ovat sinua lähestyneet. Nämä ihmiset välittävät sinusta ja toivoisivat sinulle parasta. Tuskinpa kukaan ajatteleekaan mitään pakkokäännytystä, koska ei sellainen ole mahdollista. Mutta heillä on ajatus, että jos vielä sielustasi löytyisi edes pientä sinapinsiementä, josta usko voisi kasvaa.
Huonosti osasin muotoilla. Mutta siis tällä kaikella tarkoitan sitä, että voit olla kiitollinen, että sinulla on lukuisia rakastavia ihmisiä ympärilläsi, joille todella merkitset paljon. Älä suinkaan vähättele/tuskastele sitä, että he lähestyvät sinua vaikket ajattelekaan uskon asioista samallalailla, vaan käännä se mieluummin niin päin, että olet heille tosiaankin tärkeä, he haluavat parastasti (sitä mikä heille merkitsee parasta). Älä unohda näitä ihmisiä epäuskoisenakaan.
vain erilleen uskosta. En siis ole erikseen yrittänyt hankkiutua eroon.
Kun en uskaltanut puhua omista "synneistäni", omatuntoni tottui siihen.
Ja huomaa, että viisivuotta on varsin pitkä aika.
Jos niin kauan on joutunut vain esittämään, niin on selvää, että siihen tottuu.
Ja kun kukaan ei tiennyt mitään, sain olla rauhassa.
Kolmisen vuotta sitten minut olisi voinut vielä saada takaisin, ku silloin oli vielä satunnaisia pelkoja ja näin joskus painajaisia helvetistä.
Nyt en osaa enää pelätä helvettiäkään, ku en vain pysty uskomaan siihen.
Aivan kuin mörköihinkään. Yöt pystyn nukkumaan rauhassa.
Jos olisin tunnustanut jo viisi vuotta sitten uskon kieltämiseni, luulisin, että olisin nyt uskomassa.
Niin kävi yhdelle sisaruksistani, kun se tunnusti samantien. eikä kestänyt kauankaan, ku he saivat sen takaisin. vain puolivuotta...
"Älä suinkaan vähättele/tuskastele sitä, että he lähestyvät sinua vaikket ajattelekaan uskon asioista samallalailla, vaan käännä se mieluummin niin päin, että olet heille tosiaankin tärkeä, he haluavat parastasti (sitä mikä heille merkitsee parasta). Älä unohda näitä ihmisiä epäuskoisenakaan"
Tottakai ne haluaa mulle parasta. siis sellaista, joka on heidän mielestä parasta. Uskominen ei vain sovi minulle. mun kohdalla se tuntuu kahleilta.
en viitsi heidän kans kiistellä uskon asioista, he saavat uskoa jos haluaa.
Kun en pysty uskomaan niin en pysty.
Se on vain tosiasia.
Yhteyden aion pitää silti edelleen uskovaisiin sukulaisiini.
Tiedän, että olen heille tärkeä.
Ja toisaalta, ovat hekin kyllä mulle.
Ps. en toivo heille samanlaista elämää kuin mulle, jos he elävät onnellista elämää uskovaisina, niin hyvä. minä elän onnellista elämää tällaisena
Lähestymiskieltoa vaan oikeuden kautta, niin tunkeilevat papit ja läheiset jättävät rauhaan. Ei kukaan täysijärkinen ihminen uhkaile tai pakota ketään pysymään tietyssä uskontokunnassa.
En halua yleistää, mutta osalla lestadiolaisista ei taida olla päässä ihan kaikki kohdallaan.
Epäilen kyllä itsekin tätä provoksi mutta jos on totta niin todellakin harmi. Tiedän kokemuksesta että elämä tuossa vaiheessa tuntuu vapaalta ja mahtavalta ku saa tehdä mitä haluaa ja silleen mutta sanonpa vaan että ei se maailma niin mahtava paikka ole miltä se sinusta tällä hetkellä näyttää. Itse olen syntynyt vl-perheeseen ja kielsin uskon julkisesti 14 vuotiaana. Yli kymmenen vuotta elin maailmassa. Muutama vuosi sitten sain parannuksen armon. Tosin lujasti piti Jumalan ottaa minuakin niskasta kiinni ennen kuin pysähdyin oikeasti miettimään että mihin olen menossa ja mikä onkaan elämän tarkoitus. Läheisen ihmisen kuolema pysäytti minut.
Sanonpa senkin että kyllä uskovaisena elämisessä on ajallisenkin elämän siunaus. Monelta pahalta välttyy. Tosin sen takiahan ei voi pelkästään olla uskomassa vaan tarvitaan usko kolmiyhteiseen Jumalaan.
Jos sulla nämä ''säännöt'' tökkii niin kyllähän kaikki varmasti joskus miettii että onko tuossa ja tuossa asiassa nyt mitään järkeä. Ei niissä aina järkeä olekaan. On vain nöyrryttävä Jumalan tahtoon ja uskottava että näin se on tarkoitettu ja näin on oikein. Uskohan onkin nimenomaan uskon eikä järjen asia.
Ja muillekkin tiedoksi että vl:t ei vaadi sitä että jos eroaa heistä niin pitää kieltää koko usko Jumalaan. Aivan samalla tavalla voi sanoa esim äidille tai jollekkin muulle että uskoo esimerkiksi eri tavalla.
Mutta kun päätit kuitenkin lähtä niin turvallista matkaa ja toivottavasti Jumala kirkastaa vielä sulle nämä uskomisen asiat ja saat palaamisen armon
Läheisen ihmisen kuolema pysäytti minut kolmisen vuotta sitten. Olin sydämessäni epäuskoinen, siis en uskonut Jumalaan. Aloin itkeä, ja "sain syntini anteeksi". Mutta edelleenkään en voinut tunnustaa, että olen elänyt epäuskoisena.
Nyt olen jo niin paatunut, ettei edes vastikään kohdalleni sattunut kolarikaan saanut mua pysäyttämään.
Menetin kevätliukkailla autoni hallinnan, liu,uin vastaantulevaa autoa kohti, ja ihan viime tingassa lensin tieltä ulos, ja en törmännyt vastaan tulevaan, vaan möksähdin pellolle. Autolle ei käynyt juuri mitään.
Silloin huomasin, miten pienestä elämämme on kiinni. Uskoni oli kuollut.
Kun en pysty uskoo, niin onko siinä järkeä, että väkisin yrittää näytellä uskovaista.
Eri asia on sitten, jos mulle tulee se "synnintunto".
En minä kyllä sitä erikseen toivo, sillä
nykyinen tilani on parempi.
Te vielä uskomassa olevat, ette voi aavistaakkaan, miten mukavalta tuntuu tää vapaus.
Kyllä mullakin silti omatunto on.
En pysty varastaa, en valehtelemaan jne.
Mutta omatuntoni ei ole moksiskaan, jos tanssin, käyn elokuvissa tai vaikka teen pihatöitä sunnuntaina.
Tämä on sitä vapaata elämää.
saako Jumala kuulua elämääsi vai ei. Minäkin vielä korostan sitä, että kenenkään ei tarvitse olla vl pelastuakseen, vaikka jotkut vl:t niin väittävätkin, ettei kukaan muu pelastu tai että heillä on avainten valta.
Mutta ihmisellä ei ole turvaa ilman Jeesusta.
Jeesukseton elämä ei ole vapautta vaan yhtä vaarallista kuin hyppäisi laivasta merenaaltojen kuljetettavaksi ilman pelastusrengasta.
Tuli vain hätä puolestasi kuten varmaan lukuisille omaisillesi ja ystävillesi. Tämä on vaikeaa heille.
Minullakin on aikuisia lapsia, jotka eivät käy el seuroissamme, mutta kyllä he sanovat uskovansa silti. En voi pakottaa heitä omaan muottiini.
Tottakai minä kristittynä äitinä rukoilen lapsilleni iankaikkista elämää. Se on ihan selvä, että uskovaiset vanhemmat ovat huolissaan, jos lapsi lähtee maailmaan.
Haluan neuvoa sinuakin rakkaudella, että vaikka et nyt jaksakaan/haluakaan/voikaan uskoa, että et kuitenkaan lopullisesti kääntäisi selkääsi Jeesukselle.
Ei kuitenkaan halua ahdistaa enkä suututtaa sinua.
En usko, että olet oikealla asialla nyt. Muutamassa päivässä ei kukaan ehdi tanssimaan, elokuviin, baariin, pihatöihin yms. niin paljon, että voi sanoa sen tuntuvan ihanalta. Sinulla on noita tapahtumia niin lennokkaasti, että voi vain sanoa sinulla olevan hyvä mielikuvitus. Mutta voisit ajatella hiukan laajemmalti: tällainen voi vaikuttaa johonkin oikeasti uskossaan horjuvaan vakavasti. Kannustaa häntä kokeilemaan kuvaamaasi ihanuutta.
Jos satut olemaan se mitä sanot olevasi, tuo lennokkuus tuntuu pakonomaiselta todistelulta, että kyllä nyt on ihanaa, vaikka pelottaa ja on turvaton olo. Sinä tiedät, miten oikean vapauden ja oikean ilon elämään saa. Rukoilen puolestasi.
En olekkaan sanonut, että olen ehtinyt tehdä kaikkia mahdollista. Sanoin, että on mahtavaa, kun nyt saa mennä sinne minne haluaa.
Lauantaina kävin diskobaarissa ja kyllä mä siellä bailasin. Sunnuntaina siistin pihaani ja laitoin kukkapenkkejä.
Elokuviin ehtii kyllä, päiviä on paljon.
Aion käydä katsomassa starwars episodi III:n.
Sitä ennen täytyy katsoa dvd:ltä ensimmäiset osat.
olen vuokrannut dvd-filmejä ja katsellut niitä dvd-laitteellani.
TV:tä tosin ei ole tullut hirveesti katsottua.
Sitä on muka niin kiireinen, ettei sille jaksa hirveesti antaa aikaa.
Elokuvissakin on tarpeeksi "passiivista" liikuntaa.
Voisi sanoa, että edelleen tulisin toimeen ilman televisiota, kun televisiottomuuteen on kerta tottunut jo lapsesta asti.
Kotonakin meillä oli videot, ja vanha TV, josta kanavat poistettu.
lähinnä itsekuvattuja katsottiin. sekä jotain opetusvideoita ja lasten satuvideoita.
täytyy sanoa, että tää vapaus tuntuu yhtä kivalta kuin ensikännit, jolloin kaikki tuntuu niin niin mahtavalta. Mun ensikänneistäkään ei ole pitkä aika.
En kehota kuitenkaan ottamaan ensikännejä, jos ei vielä tähän mennessäkään ole ottanut.
Fiilikset on näes sellaiset, että varmasti jää koukkuun :(
Sitä vain alkaa odottaa viikonloppuja...
Olen tietoisesti alkanut hakeutuu epäuskoisiin piireihin, ja kyllä mä olen alkanut saamaan jo kavereitakin.
Alku tuntuu tietysti uskomattomalta, mutta kyllä mä uskon, et jatkossakin tulee olemaan hauskaa.
Alkuun se varmaan tuntuukin "mahtavalta" ja "hauskalta" ja "vapaalta", niinkuin lapsesta joka pääsee karkaamaan järvenjäälle. Siellä on vaan se vaara, että se jää voi joskus pettää.
Tulehan, Rosamunda, sitten muutaman vuoden kuluttua tänne palstalle kertomaan, että miltä se "vapaus" tuntui.
Pidä itsestäsi huolta.
T: Tiinaliina
Tiedän tunteesi.Ei ole muuta mahdollisuutta kun ole rohkeasti oma itsesi. Pakkousko ei kuulu Suomalaiseen sivistysvaltioon.
Asiallista ja avointa keskustelua tarvitaan myös lestadilaisessa liikkeessä,eikä sitä synny ellei ympäristön paineen takia uskalleta edes toimia niinkuin oma järki neuvoo.
Olet kuitenkin osoittanut rohkeutta kun olet ottanut asian esille. Toivottavasti saat asiallisia neuvoja.
Olet saattanut tehdä elämäsi pahimman virheen siinä, että et enään välitäkkään Jumalasta ja uskosta, vaan olet mennyt maailman iloon. Kerran saatat itkeä iäti tätä virhettä. Ajattele iäsyyttäsi, ennen kuin menet pitemmälle! Kyllä sinä voisit löytää tosi uskon jos sinä sen haluasit. Lue Tapio Nousiaisen Yksi Ainoa Elämä.
Sinullakin on arvokas elämä haluatko sen mennä hukkaan niin, että eläisit niinkuin Jumalaa ei oliskaan. Sinulla on varmasti paljon todisteita siitä että Jumala on varmasti olemassa.
Mua on enää tosi vaikeaa käännyttää takaisin uskoon.
Ja väkisin en voi alkaa pelkäämäänkään iankaikkista kadotusta, en osaa "tekopelätä".
Ihan hyvä niin, ni ei tartte elää pelkojen keskellä.
Toki mä tän elämän vaaroja pelkään.
En lähtisi esim. maahan, jossa soditaan.
Lohduttaa kuitenkin tieto, etten ole ainoa, joka tulee kuolemaan "epäuskoisena".
Meitä on muuten tosi paljon.