Rakennuslupaa ei taevitse, JOS

Anonyymi-ap

Kun rakennat talon, suuremmanki sanotaan vaikka liimapuupalkkien päällejoidenka alapuolelle teet telineet pyörille. Lisäksi tarvitaan moottori jolla voi liikutella taloa. Pyörien päällä olevaa talo ei tervitse rakennuslupaa, niitä on kuulemma rakennettu tonteille joissa ei ole rakennuslupaa. Täytyy vain todistaa että talo liikkuu pyörien päällä jonkin verran yli yhden metrin.
Talon sokkeliin voi kauneus syistä laittaa koristelevyt, jolloin pyörät ei näy. Tietysti muut rakennuksen asiat syytä olla kunnossa. Vaatii tietysti talon sisäisen jätteen talteen oton, koska kunnallistekniikkaa ei ole eikä voi tehdä kun "tontilla ei ole edes taloa." Mistä vesi?

Huomatkaa myös sellainen asia jos teillä on vesi talon ulkopuolella jossa on tai ei ole pyöriä ja haluaisitte saada sisälle lämminvesivaraajan jolloin tuolloin teillä täytyy olla imeytyskenttä tai vaikkapa kunnallistekniikassa viemäri. Asia ei varma mutta todennäköisesti voi kiertää laillisesti hankkimalla vaikkapa vanhan pakettiauton. Pulttaamalla sen sisälle lämminvesivaraajan jonka kautta taloon kulkee lämmin vesi, sähköjohto vain pistokkeeseen tai sähköä tuottavaan polttomoottori koneeseen.
Jos on vielä läämin autotalli niin energiaa säästyy autossa oleva lämminvesivaraaja ei kylmene. Kyseessä on sama menetelmä kuin asunto-autoissa olevat lämminvesivaraajat jotka eivät ole talossa, joita voi käyttää vaikka mökin-, talosi pihalla. On tärkeä lämminvesivaraajan olla näkyvästi pultattuna kiinni autossa, jotta tarvittaessa näkee ettei sitä ole sinne hätäisesti talosta siiretty.

18

668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin se vesi joka liikkuu taloon lämminvesivaraajasta ei ole hyvä olla kiinteä liitäntä, vaan samaan tapaan kuin pihoilla kasteluletkujen pikaliitännät. Liitännät hyvin lähelle autossa olevaa lämminvesivaraajaä tai varaajassa, jotta noin muutenki helpointa käydä sillä samalla paketti-autolla vaikka ostoksilla. Irrotta vain pikaliitännastä letkut.

      • Anonyymi

        Jos sitten jokin laki kieltää autoon lämminvesivaraajan pulttaamisen eli kiinnittämisen, niin sitten voit kiinittää sen peräkärryn lavalle ja laittaa kuvun päälle. Tuolloin ei tarvitse ostaa paketti-autoa. Tärkeätä on, että lämminvesivaraaja on pyörien päällä (hyvä olla rekisteröity kulku väline) jolloin kyseessä ei ole rakennus. Jos ei mikään sääntö kiellä, niin voi sen lämminvesivaraajan kiinittää vaikka henkilö-autosi tavaratilaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään sääntöhän ei sinäänsä pitäisi estään lämminvesivaraajan asentamista auton sisällä. Se voi estää mikäli autoon ei saa tavaratilaan tehdä läpivientikiinityksiä mistä tahansa syystä?

    • Anonyymi

      Höpöjuttuja. Rakennusvalvonnalla on harkintavaltaa riippumatta teknisistä ratkaisuista. Eli vaikka keksisit kuinka hienoja vippaskonsteja ne voivat tulkita rötiskösi luvanvaraiseksi.

      • Anonyymi

        Nimenomaan näin...

      • Anonyymi

        Minä en itse sellaisia käytä, en tarvitse. On vain kuullut että niin voi kiertää sääntöjä. Se on sitä soveltamista kuten aikoinaan oli ettei yksityiset voi sakottaa väärin pysäköintiä. Euroopan Unioniin astuessamma tuliki yritys joka alkoi vaatimaan virheellisestä pysäköinnistä maksun. Siitäpä tuli riita jota ajoittain riidelty Suomessa pitkään, saako vai ei saa?
        Näissäkin asioissa voi olla niitä käytäntöjä, jos jossain maassa EU:ssa jokin asia hyväksytty niin täälläkin hyväksyttävä tai siis voidaan vedota toisen EU maan käytäntöihin?

    • Anonyymi

      Jos pyörillä oleva talovaunu tms. toimii paikallaan olevana rakennuksena, niin silloin sille tarvitaan rakennuslupa.
      Voi onnistua jossain vuosia tai pitempäänkin, mutta jos viranomaiset saavat tietää, niin se oli sitten siinä. Edes rekisterikilpi ei vapauta säännöksistä. Tosin kunnissa on erilaisia käytäntöjä, on tiukkaa ja vähemmän tiukkaa...

      • Anonyymi

        Lisäänpä vielä...
        Meillä oli asuntovaunu mökin pihassa samoilla sijoillaan varmaan 10 vuotta. Ei tullut sanomista, vaan eipä sinne mökille kukaan vahingossa eksykään. Vaunu ei näkynyt järvelle, eikä oikein muuallekaan, sen nähdäkseen piti ajaa pihaan.
        Vaan on sielläkin käynyt rakennusvalvonnan porukkaa tarkastelemassa mahdollisia luvattomia rakennelmia. Niin meidän mökin, kuin naapurienkin tonteilla.
        Nykyään rakennelmat paljastuvat helposti googlemapsin karttakuvista ja jos siltä näyttää, niin tulevat paikalle.
        Hyvin näkyy satelliittikuvassa meidän luvaton venekatoskin...

    • Anonyymi

      Jos talo on rakennettu pyörätelineen päälle, niin sekö lasketaan siis silloin pyöräkatokseksi?

      • Anonyymi

        Kun vielä määrittelee mökin pyörätelineen vartijan taukotuvaksi niin asia on kunnossa.

    • Anonyymi

      Parempi on laittaa mökin alle jalakset niinkuin Paavo Väyrynen teki. Sitten se on jalasmökki eikä mikään asuntovaunu josta tarkastajat voivat valittaa.

    • Anonyymi

      Voi teitä. Rakentaa saa 30 m2 rakennuksen ja kun jakaa tontin kahtia saa rakentaa toisen mökin siihen rajalle.

      Ei kukaan kiellä tekemästä katosta näiden mökkien väliin niin 60 m2 tupa valmis.

      • Anonyymi

        Höpsis. Se että lupaa ei vaadita ei tarkoita että rakennusvaatimuksista ei tarvi välittää. Se että lupaa ei vaadita tarkoittaa ainoastaan omavalvontaa. Jos oma valvonta pettää rakennusvalvonta valvoo entiseen malliin. Eli kun rakennat omasta mielestäsi oikein hienon määräyskierto rötiskön niin ongelmien ilmetessä valvonta määrää sen purettavaksi tai purkaa sinun laskuun. Tottakai vasta sen jälkeen kun olet hävinnyt kaikissa oikeusasteissa.

        Se mikä on autossa, on autossa ei talossa, Se mikä on kuvullisessa peräkärryssä, on peräkärryssä ei talossa.
        Kengät kun on jalassa, niin kengät on jalassa vaikka kävelisit niillä talossa.

        Suomessa valmistetaa erikokoisiin peräkärryihin taloja, mainostaneet ei tarvitse mökille talolle rakennuslupaa kun se tehty peräkärryyn.

        Tv ohjelmassa joskus aikoinaan oli miehestä joka ei saanut talolle rakennuslupaa tontilleen, kävi läpi lakia ja rakensi talon pyörille. Esitteli taloa että milloin vaan saa sen liikkeelle. Tuolloin moniki yritti saada sille purkumääräyksen mutta laki on laki oli ainaki tuolloin jonka perusteella hän ilmeisesti sai pitää pyörillä olevaa taloa omalla maallaan.

        Ja mitä noihin muihin kärryihin, johan meiltä katoaisi mastalous jos jonkunlaiset pyörillä kulkevat kiellettäisiin.

        Saahan niitä tehdä mitä vaan ja laittaa vaikka talon alle kyrvät. Mutta se ei muuta mitään. Jos valvonta tulkitsee että kyrpätalo on tontilla kiinteäksi tulkittava rakennus kyrpineen päivineen niin lähtö tulee. Yksi tonttu väitti vastaan saunalauttansa kanssa samoin argumentein ja saunalautta lähti kalliiden oikeusvääntöjen jälkeen.
        Sama juttu asunto- ja talovaunujen yms. kanssa. Rötiskön teknisillä rakenteilla ei ole mitään väliä jos rötiskö tulkitaan kiinteksi rakennukseksi. Mikään teoreettinen siirtomahdollisuus ei riitä. Sen pitää olla aidosti siirrettävä ja ympäristö sen mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpsis. Se että lupaa ei vaadita ei tarkoita että rakennusvaatimuksista ei tarvi välittää. Se että lupaa ei vaadita tarkoittaa ainoastaan omavalvontaa. Jos oma valvonta pettää rakennusvalvonta valvoo entiseen malliin. Eli kun rakennat omasta mielestäsi oikein hienon määräyskierto rötiskön niin ongelmien ilmetessä valvonta määrää sen purettavaksi tai purkaa sinun laskuun. Tottakai vasta sen jälkeen kun olet hävinnyt kaikissa oikeusasteissa.

        Höpö, ei kukaan rakenna palotrurvallisuuden vastaisesti ja eristyspaksuus ei kuulu rak.määr. alaisuuteen pienissä rakennuksissa.

        Olen itse rakentanut 49 m2 talon ja siinä piti noudattaa palo juttuja mutta sai lämmöneriste paksuutta vähentää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, ei kukaan rakenna palotrurvallisuuden vastaisesti ja eristyspaksuus ei kuulu rak.määr. alaisuuteen pienissä rakennuksissa.

        Olen itse rakentanut 49 m2 talon ja siinä piti noudattaa palo juttuja mutta sai lämmöneriste paksuutta vähentää.

        Että oikein 49m2 talon. Siinäpä ihan ihme oot, rakensin 49m2 talon. Ihanko laudasta? Mitenkä yhdellä voi olla kaikki osaamisalueet tarkastuslupineen, vai tuliko siitä vain talo?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      80
      2799
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      293
      1610
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1517
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1361
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      401
      1339
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      396
      1273
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1017
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      979
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      854
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      832
    Aihe