odottaa, toivoa, haluta, turhautua, himota, ikävöidä, kaivata, rakastaa, tuntea sun läsnäolosi joka paikassa.. tee jotain, tajuat sä et mä haluan sut, vain ja ainoastaan sut!!
mä en
enää jaksa
152393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
KENELLE TÄMÄ VIESTI OLI?
mieli laittaa nimi tänne niin paljon hatuttaa koko juttu.......
Tasoissa ollaan! =) Eli kuin myös!
Haluan vain ja ainoastaan sinut. Tänään sen tajusin, lopullisesti! Odotin, että olisit koskettanut minua, mutta se kosketus meni ohi.... :-(
Olen viestinyt sinulle kolmesti. Yhteenkään niistä en saanut vastausta. Siihen viimeiseen olisin odottanut! Joten siis suonet anteeksi, että en halua enää uutta pettymystä. En kestäisi sitä, ettet vastaisikaan!
Tiedän sinusta jotain, mutta en voi olla 100% varma tunteistasi. Aina silloin, kun sinut näen, haluaisin juosta halaamaan sinua. Mutta eihän se onnistu, ei siellä.
Tänään minulla oli tunne, että haluat jutella kanssani, mutta et saanut tilaisuutta. Minäkin olin vähällä lipsauttaa jotain iltapäivällä, juuri ja juuri sain vedettyä sen takaisin. Olisi herättänyt ihmetystä, liikaa korvia.
Olet jäämässä pois. Niin "minäkin". Kaksi viikkoa myöhemmin tosin. Meitä ei siis estäisi enää mikään?
Jos luet tämän, kirjoita minulle. Minä vastaan!
*neonkukka aurinko* (jos huomasit kaulassani)
Herkes hatuttamasta minua, kun laitoin viestin ja kysyin suoraan!! =D
Elikkäs what the hell, meni syteen tai saveen!! Kerranhan sitä ittensä vaan mokaa jos on mokatakseen!
kiltisti, ettet se vaan sinä ole?
minä se en ole :)
tehty kun sanoit, nyt ei tarvi sit sitäkään enää miettiä.
kuka oletkin. Eihän rakastaminen ja kaipaaminen ihan koko aikaa niin raskasta ole :)
ymmärrän hyvin alkuperäisen kirjoittajan tunteet. Sitä voi olla aivan uuvuksissa, kyllästynyt ja kurkkua myöten täynnä, mutta jos tunnetta ei voi näyttää (mahdoton tilanne) mitenkään, niin ei kun kärsi. Te kaikki muut, joilta puuttuu vain rohkeutta, pankaapa toimeksi!
Parempi päivä häpeää, kuin loppu ikä katumusta!
minäkin tiedän tunteen.niinhän se on mutta kun ei vaan sitä uskallusta löydy, ei vaikka toinen on jo valmiiksi tuttu.ettei pitäisi sen suhteen olla mitään ongelmia mutta silti kovin kovin vaikeaa.
kysymys, ennemminkin ettei vastakaikua enää ole, ko henkilö on kyllä tietoinen tuntemuksistani..
odottaa ja syödä perinteistä maksalaatikkoa ja taas odottaa haaveilla kaivata syödä groissantia
rakastaa tietää sun olevan vieressä hörppiä aamukahvia käydä kuumana kakalla ja odottaa ikävöidä päästää kissa pihalle himoita himoita himoita päästää kissa sisälle himoita kaivata
päästää pissa kih...höh?!
kahvia kattinsa kanssa samalta lautaselta, muttei ainakaan myöntänyt kattihimoaan. Yhteinen hiekkavati teillä vessassa vai tekeekö katti pönttöön?
Siinä kissan kusettamisen välissä, tempaise todellinen teko, muuten jäät kissoinesi kuihtumaan. Kerranhan se vain kirpaisee. (toivottavasti et kuitenkaan himoitse mitään mikä oikeasti on toisen omaa).
jaksais odottaa... enää, mä rakastan sua mielettömästi. Nyt tuntuu siltä, et haluais jo luovuttaa .. en ole nähnyt sua muutamaan päivään - mut en kait sittenkään luovuttaisi!!