Olen huomaavainen tupakoitsija, ja suosittelen kaikille tupakoinnin jalon taidon opiskelua. Viettäessäni iltaa tupakoimattomien naapurieni kanssa olen opettanut heidätkin nauttimaan tupakasta. Olen levittänyt tupakoinnin ilosanomaa niin, että jo kolme (3) naapuriani on oppinut polttamaan!
Kuvitelkaa mielessänne tilanne, että raskaan työviikon päätteeksi tulette kotiin, käytte suihkussa ja einehditte. Sitten onkin aika siirtyä vapaalle. Kenties istutte lempinojatuoliinne syventyen romaaniin? Mikä on silloin rentouttavampaa kuin kupillinen kahvia ja hyvä savuke tai sikari?
Ajatelkaa, miten hellästi keuhkojanne hyväilee tuo rauhoittavan sininen savu, miten esteettistä silmää viehättävää on katsella tuon pehmeän savupeitteen levollista leijailua huoneessa. Kuin päiväsavu eli auer havumetsän yllä olisi levittäytynyt olohuoneeseenne.
Tai te naiset, ajatelkaa, miten miehekäs näky onkaan jykevä suomalainen mies hihat käärittynä pitämässä taukoa halonhakkuusta savuke vahvojen sormiensa välissä. Ja ettekö tekin, ladyt, osoittaisi viileää, eteeristä kauneutta ravintolassa, kun varmoin ottein polttaisitte iltapuvussanne pitkän imukkeen päässä olevaa mentholsavuketta, jonka viehättävä tuoksu sointuisi hajuvetenne tuoksuun?
Tupakoimattomat tarvitsevat vain vähän mielikuvaharjoittelua, ja pian hekin voivat kokea täydellisen tupakointinautinnon.

Vastaukset 10
Vanhimmat
ääliö...
Todennäköisesti olen sinua sivistyneempi ja koulutetumpi ihminen. Kokeile tupakoinnin aloittamista aluksi miedoimmista kevytsavukkeista. Älä pelkää: yskä on aluksi normaali reaktio, mutta opit pian. Alkutotuttelun jälkeen koet pian tupakoinnin antaman ilon ja nautinnon.
Nautinnolliset mielikuvanäkymät suorastaan hullaannuttivat minut nirvanaa!Kaunista sanailua,omaperäisen riimittelyn sulo soinnut hyväilivät silmiäni tekstissä,aromien hivelevä tuntu sai minut aivan hulluuden partaalle.Joten lähempä tästä TUPAKALLE!Pravoo konsultille!
Kiitos, ystäväiseni! Itse inspiroidun valtavasti 1950 -luvun Art deco -tyylisistä tupakkamainoksista ja vanhoista filmeistä, joissa jälleenrakentavan kansakunnan miehet katsoivat ylväinä ja luottavaisina valoisampaan tulevaisuuteen toisessa kädessään muurarinlasta ja toisessa tupakka, ja mainoksista, joissa savukkella kaunistetut naiset elegantein ottein kertoivat aisteja hivelevästä tupakkanautinnosta.
Mitä kauneinta riimittelyä, sanojen sulosointuja,kauniiden maisemien mielikuvamaalausta,kerrassaan täydellistä!Tämä sai minut melkein hulluuden partaalle,nautin kirjoituksesta täysin siemauksin.Aistini heräsivät täyteen kukoistukseensa!Joten lähempä tästä TUPAKALLE!
2 vuotta sitten lopetin. Ei käy kieltäminen,
etteikö nuo ihanat kuvaukset tuosta tupakka-
hetkestä toisi mukavia muistoja, suorastaan
ylen ihania muistoja kesäilloista luonnon-
helmassa, mutta en sittenkään.
Mennyt mikä mennyt. Alan tuntea jo kesän tuoksut,
eikä yskäkään enää vaivaa, joten tyydyn nyt vain
unia näkemään.
Ikävä, että lopetit tupakoinnin, mutta muista: voit aina palata takaisin! Miten hienoa onkaan huhkia kesämökillä puutarhatöissä, pilkkoa saunapuut ja lämmittää kiuas. Jo piipusta nouseva savu ja sen aromi johdattavat ajatukset tupakointiin. Miten rentouttavaa onkaan saunaillan päätteeksi korkata jääkylmä olut, sytyttää savuke ja todeta: Kyllä Suomen kesä on ihana!
nostattaa, mutta siinä on sitten nykyään niin
monenlaisia onkelmia.
Se on niin hävettävää olla tupakka hampaissa.
Ihmiset katsoo kieroon, että onpas tuossa taas
yksi sivistymätön. Hyi olkoon!
Sitten saisit juosta jonnekin piilon viereen,
pusikkoon sauhuttelemaan ja mitäs onnea siinä
nyt olisi.
Joten parempi näin.
Et voi elää elämääsi muiden ehdoilla. Nosta pääsi, löydä kadonnut itsetuntosi ja myönnä identiteettisi tupakkamiehenä. Lähde iltalenkille, nyt kun sää on kaunis. Ota koira mukaan, jos sinulla sellainen on. Kävele lähimmälle kioskille, ryhdistäydy ja sano: "Aski ?-merkkistä tupakkaa." Ainoa keino vapautua olemaan se, joka haluat olla.
tai oikiastaan oikea naurunremahdus.
Tuo itsetunto on kyllä hakusessa, mutta tuskinpa
se tuosta askin ostamisesta kummemmaksi muuttuu.
Olen muuten semmonen ikämummeli. On siinä sekin,
että on vähän pahan näköistä olla lastenlasten
kanssa tupakka hampaissa. Ja vielä se paha haju,
mikä vaatteista löyhkää. Eihän sitä voi lapso-
sia edes syliinsä ottaa sellaisena haisevana
oliona. Niin että se siitä ja loput kirjeessä.