Nimiä kehiin tietäjät
Kenen kanssa tykkä petti
53
8680
Vastaukset
- Anonyymi
Teemu Teme Eguavoen, jonka joogahenkisellä hieronta-medinointifirmallaan kuvaa itseään ja toimiaan näin: "Ihmisenä olen rento ja rauhallinen. Nautin jokaisesta päivästäni hymyillen. Työni parhaimpia puolia on ihmiset joiden kanssa voin työskennellä ja vaihtaa ajatuksia. Opintoni sisältävät osteopatiaa, klassista hierontaa, urheiluhierontaa, liikunnanohjausta, faskian käsittelyä, thaihierontaa, akupunktiota, hengitysterapiaa ja joogaa. Hoidoissani pyrin valitsemaan mahdollisimman pehmeät otteet hyvän tuloksen päämäärän saavuttamiseksi. Hoidoissa käytän kaikkia edellä mainittuja tekniikoita sinun tarpeidesi mukaan. Ensimmäiseen käyntiin kuuluu perusteellinen tutkimus ja tilanteen kartoittaminen, jonka pohjalta laaditaan hoitosuunnitelma. Hoitoon voi tulla myös vaikkei mitään vaivaa olisikaan. Olet tervetullut rentoutumaan tai ylläpitämään kuntoasi."
Teme, jonka kanssa Karita avioliiton ulkopuolella pelehti on ihan samoista oudoista uushenkisyyden meditaatio- ja joogapiireistä kuin hyvinvointivalmentajaksi itseään tituleeraava K. Tykkäkin.- Anonyymi
Tuo Teemu kuulostaa aivan ihanalta mieheltä, ei mikään ihme ettei Karita voinut häntä vastustaa!
- Anonyymi
Isolla kyrvälle naintia, miehet ja naiset kelpaa. Käy vastaanotolla saat jos olet sitä vaille ja taudit kaupanpäälle.
- Anonyymi
Karitan mieltymys "kimppajoogaan" isommallakin kokoonpanolla on selvyys.
- Anonyymi
Petri pani patjaa eli triatleettia.
- Anonyymi
Kaunis fiksu nainen ei miestä ainakaan tarvii et häntä ylläpitäämään, on hyvät tulot naisella itsellään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaunis fiksu nainen ei miestä ainakaan tarvii et häntä ylläpitäämään, on hyvät tulot naisella itsellään.
Ei se fiksuus kyllä tule parisuhteen hallinnassa esiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se fiksuus kyllä tule parisuhteen hallinnassa esiin.
Minusta on fiksua vaihtaa kalpea olmi tumman ja tuliseen. Kerran täällä vain eletään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaunis fiksu nainen ei miestä ainakaan tarvii et häntä ylläpitäämään, on hyvät tulot naisella itsellään.
Frederikin kanssa kuulemma petti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaunis fiksu nainen ei miestä ainakaan tarvii et häntä ylläpitäämään, on hyvät tulot naisella itsellään.
kullin se tarvii
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta on fiksua vaihtaa kalpea olmi tumman ja tuliseen. Kerran täällä vain eletään.
Niin, että lapsella tai ihmisen luonteella ja muilla ominaisuuksilla ei sitten ole väliä? Olet todella vastenmielinen tuossa totaalisessa itsekkyydessäsi ja pinnallisuudessasi.
- Anonyymi
Joo on varmaan jooga asentoja karita perse pystyssä laitettu oikein kunnolla hyvinvointia. 😂
- Anonyymi
Hah hah!! 😂 Siinä se on ollu kartalla mielessä hallitsemistä. Kun teme on työntänyt ranteen vahvusta pölliä sisään. 😅
- Anonyymi
Onko sulla kaikki hyvin?
- Anonyymi
Hyvä seksi lisää varmasti hyvinvointia. Jos kotona on vanha ja väsynyt mies ei häneltä hyvää seksiä saa.
- Anonyymi
Eivät mahdu tänne
- Anonyymi
Miun kans Miu mau 🤠.
- Anonyymi
Mitäpä se kylän juoruakoille kuuluu, että kenen kanssa Karita seurustelee.
- Anonyymi
Teemu on Petriä parempi mies.
- Anonyymi
Nainen haluaa miehessä, ulkonäköä, varakkuutta, anteliaisuutta, rakastelutaitoa isolla, älyä . Ja toivoo että nämä henkilöt eivät tunne toisiaan .
- Anonyymi
Pitkä, musta, paksu lemmenelin saa naiset ekstaasiin. Karitan hyvä muistaa ettei ole ainoa hoito, varmasti on nuorempaa ja kauniimpia kierroksessa. Karitahan on lähes viiskymppinen, parasta ennen päivä mennyt monta vuotta sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkä, musta, paksu lemmenelin saa naiset ekstaasiin. Karitan hyvä muistaa ettei ole ainoa hoito, varmasti on nuorempaa ja kauniimpia kierroksessa. Karitahan on lähes viiskymppinen, parasta ennen päivä mennyt monta vuotta sitten.
Kondomia tuskin käytetty, siten ne taudit leviävät. Rakkaus haihtuu mutta herpes on ikuinen!
- Anonyymi
Olen lukenut että jenkeissä nää samanlaiset tantrasessiot mitä Karitakin vetää, on pelkkiä ryhmäseksi tapaamisia. Jossain naistenlehdessä Karita mainosti omaa anusvalkaisuansa. Siitä on jo aikaa. Hienoja on "hoidot" ja hoitometodit. Happy ending paikkoja.
- Anonyymi
Anusvalkaisua mainosti, nyt kyllä narraat!
- Anonyymi
Karitalle maistuu kunnon moccamela! 😋
Ja Temellä varmasti Pirjoa kierroksessa muitakin kun vaihdevuosi iän ohittanut karita.
Ja väärinhän se ois. Jos on kunnon mela, eikä sitä hyvää jaa muille kanssa. xD- Anonyymi
Hieroja-Teemulla on naisia joka sormelle, Karita on vain yksi monista.
- Anonyymi
Savolaeselle munnoo piirakan piälle!. xD
- Anonyymi
Petri sortui Cheekin suloihin
- Anonyymi
Karita odottaa että joku mokais taas niin hänet unohdettais. Ei unohdeta! Ei muuta kun lisää höyryä. Oppii olemaan.
- Anonyymi
Kauhea haloo, kun nainen pettää. Miehet ovat tehneet niin kautta aikojen. Melaa on tungettu vieraaseen mekkoon. Minutkin tosin yllätti, ettei pyhimysmäinen Karita ollutkaan niin ”puhdas” kuin antoi somessa ja muutenkin ymmärtää. Vierasta ky**ää on jyystetty näemmä useammankin kerran ja ”tuliaisia” on tuotu aviovuoteeseenkin. Vähän meni pohja Karitan opeilta ja mielenrauhalta. Ehkä se rauhattomuus kytikin ala- eikä yläpäässä. Jospa uusi mies hoitaisi senkin puolen kuntoon. Tällaisilla Teemuilla usein on naisia joka sormelle… Karita on toki kaunis, mutta viodet ovat armottomia myös hänelle. Teemu osaa flirttailun jalon taidon. Tuskin se loppuu vaikka saikin entisen missin kellistettyä. Uusia tulee… ja nuorempia….
- Anonyymi
No eipä häävi ohjaaja ole Karita Tykkä jos oma kiima aika vei mielenrauhan ja ei pystynyt mielitekojaan hallitsemaan vaan antoi Temelle. Tai "palaveri" se oli. Mitenhän uus ukko suhtautuu kun Karita sanoo et hänellä on palaveri. Muistuuko omat panot mieleen.
- Anonyymi
Keitä tämä oikeesti kiinnostaa pl. juoruakat.
- Anonyymi
Karita nussii jonkun verran sivussa. On ennenkin nussinut vierasta. Kulli maistuu. Onhan Karita nätti mutta liian laiha. Kuikelot ei ole tarpeeksi naisellisia. Pelkkä pil*u ei riitä.
- Anonyymi
Sehän on anorektikkomies. EI NAINEN.
- Anonyymi
Miehen, olisko maahanmuuttaja, mutta kuitenkin kalju.
- Anonyymi
Kyllähän tota panis.
- Anonyymi
Saahan sitä miestä vaihtaa. Myös miehet vaihtaa naista. Mutta jos toisesta tykkää kunnolla, silloin ei edes halua vaihtaa. Kestäviä avioliittoja on harvassa mutta niinpä niitä vain on.
- Anonyymi
Eikö se Karitan mies jossain juuri vahvistanut, että ero on virallisesti nyt etenemässä ja on puolen vuoden kuluttua fakta. Vähän kyllä vaikuttaa tuo ukko lapselliselta, kun tuota pitää ihan kitarisat turvoksissa rummuttaa maailmalle. Olisi niin kuin mies ja veisi homman loppuun yksityisesti hiiskumatta siitä sanaakaan ulos, vittuako asia muulle maailmalle kuuluu, jos joku nussii auton takakontissa hänen vaimoaan? Sehän on vaimon häpeä ei miehen.
- Anonyymi
Oletko ollut näkemässä vai itsekö keksit aamuyön tunteita tuollaisen jutun auton takakontista? Miten ihmeessä sinulle, aivan vieraalle ihmiselle kuuluu tuo asia mitenkään. Taidat olla näitä incel-miehiä jotka syyttävät tahdonvastaisesta selibaatistaan naisia ja siksi haukkuvat naisia keskustelupalstoilla? Yöllisestä toiminnastasi ja kirjoitusten sisällöstä tietää että et naisille kelpaa ja jos olet joskus naisen sattunut samaan niin sinut on heitetty ulkoruokintaan pikaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ollut näkemässä vai itsekö keksit aamuyön tunteita tuollaisen jutun auton takakontista? Miten ihmeessä sinulle, aivan vieraalle ihmiselle kuuluu tuo asia mitenkään. Taidat olla näitä incel-miehiä jotka syyttävät tahdonvastaisesta selibaatistaan naisia ja siksi haukkuvat naisia keskustelupalstoilla? Yöllisestä toiminnastasi ja kirjoitusten sisällöstä tietää että et naisille kelpaa ja jos olet joskus naisen sattunut samaan niin sinut on heitetty ulkoruokintaan pikaisesti.
Autossa naitu, hurjaa menoa!
- Anonyymi
Karita ottaa uuden nuoren miehen, Mutta sait nauttia Kartsasta pitkään. Ero helpottaa noin 7vuoden päästä.
- Anonyymi
Huomatkaa että nykyään voi tehdä rikosilmoituksen herjauksesta.
Jos Karita on istunut vieraan tai tutun miehen kanssa samassa autossa kuten aviomies raivoissaan väittää, on siitä aika vähän vara nyhjäistä.
Toki herjaussyyte menee ensin aviomiehelle ja sitten teille sinne lappeenrantaan, kälviälle ja muihin taajamiin.
Rahaa se on sekin.- Anonyymi
Tällä Karitan aviomiehellä Teemulla on varmasti myös aikanaan sanansa sanottavana. Eli jo tuo että Karitan aviomies luuloissaan mainitsi hänen nimensä mutta voi mitä kunnianloukkauksia ja aivan rasistisia kirjoituksia täälläkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä Karitan aviomiehellä Teemulla on varmasti myös aikanaan sanansa sanottavana. Eli jo tuo että Karitan aviomies luuloissaan mainitsi hänen nimensä mutta voi mitä kunnianloukkauksia ja aivan rasistisia kirjoituksia täälläkin.
Ei kun siis tällä Karitan aviomiehen mainitsemalla Teemulla...
- Anonyymi
Kun annat pirulle pikkusormen, se vie koko käden, kuuluu sanonta. Tykän avioimies antoi piruille heti suoraan koko käden. Näinhän se meni.
- Anonyymi
Tuo tieto ei kuulu aloittajalle, eikä kenellekkään sivulliselle.
- Anonyymi
Useimmiten julkkikset ei kommentoi eroaan..... varsinkaan, jos on syyllinen.
- Anonyymi
Juuri tuolla Tähkän kommenteisssa oli joku kirjoittanut että "syyttömyys ei muuta mihinkään tekosia" ja olen aikaisemminkin nähnyt kirjoituksia että vaikka todettaisiin syyttömäksi niin ei silti välttämättä ole syytön ja kaikkea tämäntapaisia juttuja. Eli ei kohden koskaan, voi sanoa.
Toki se on myös toisinpäin että jos todetaan syylliseksi niin silti voi olla syytön. - Anonyymi
Karita on sanonut että hänen henkilökohtainen elämänsä ei ole tarkoitettu ihmisten yleiseksi viihteeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karita on sanonut että hänen henkilökohtainen elämänsä ei ole tarkoitettu ihmisten yleiseksi viihteeksi.
Juuri noin on nyt sanonut ja sitten heti tuolla 09:17 kirjoittaja vihjailee että syyllinen, koska ei kommentoi. Mutta tosiaan sanoi että hänen henkilökohtainen elämä ei ole tarkoitettu ihmisten viihteeksi.
- Anonyymi
Täytyy sanoa että ei tässä säälitä Karita eikä Karitan mies kun näitä tekstejä lukee. Sääli tulee pikemminkin teihin: ehkä kannattaa miettiä että mikä on omassa elämässä mennyt ruutuun että täällä täytyy toisia haukkua 😅
Ehkä kännykkä kiinni, ulos ja vähän syviä mietteitä että miten saada omaan elämään sisältöä niin ei tarvitse toisen elämän kautta omaa elämää elää.
Tsemppiä! - Anonyymi
Teemu sai kanssa kärsiä Karitan sotkuista ja koko Teemun perhe. Lapset joutui häpeämään. Mutta Karita narsisti viis veisaa ketä satuttaa.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758