Hallituksen suunnitelmat leikkaukset tulevat vaikuttamaan

Anonyymi-ap

Ulosottoon monien osalta siten, että tulot putoavat niin pieneksi, että mitään ei voida enää ulosmitata.

59

1508

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siltä vaikuttaa. Toisaalta velallisen hengissäpito on perinnänkin priooriteetti numero yksi, joten ruokitaan nälkäiset massut. Kamalin tilanne velkojalle on sellainen, että velallinen kuolee pois ja mitään maksuja ei enää tipu.
      Ja toisaalta, 922 suojaosuus ei ole huikea eikä sillä mällätä. Jos paluu on sinne 750 huitteille, sitten on jo nälkäkuoleman vaara.

      • Anonyymi

        Ruokajonot kasvaa entisestään ,ja lapset kärsii hirvittävästi. Ei parane mielenterveysongelmat. Väkivalta lisääntyy kodeissa ja kouluissa. Mutta näitä päättäjiä monet äänesti. Varsinkin persut lupasivat kuun taivaalta ja auringonkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja pitikö niitä persuja äänestää? Kela sossu asiakkat ei tykkää maahanmuuttajista , yksikin sanoi että maahnmuuttajat saa niin hyvin kelalta rahaa ja itte luukuttaa joka euron sieltä. jos ne niitä persuja sitte äänesti mutta sattuipas nyt kun persut haluu köyhiä kurjistaa.

        Tyhmästä päästä kärsii nyt kroppa. Ikinä en ole ymmärtänyt persujen äänestäjiä, huokaus.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🍒 ­­­N­­y­­­m­­­f­o­­m­a­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17995789U

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Hallituksen leikkaukset kohdistuvat vain ulosottokelvottomiin etuuksiin joita ei lasketa mukaan edes tulopohjaan, joten niillä ei ole vaikutusta ulosottokertymään.

      • Anonyymi

        Kyllä ansiosidonnainen päiväraha lasketaan mukaan ja siitä myös ulosmitataan, jos saat vielä palkkaa sen lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ansiosidonnainen päiväraha lasketaan mukaan ja siitä myös ulosmitataan, jos saat vielä palkkaa sen lisäksi.

        Juu, se on poikkeus, mutta esim. asumistukea ei lasketa tulopohjaan. Ansiosidonnaisen leikkauksen tarkoitus on kannustaa ihmisiä töihin, jolloin ulosttokertymäkin kasvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, se on poikkeus, mutta esim. asumistukea ei lasketa tulopohjaan. Ansiosidonnaisen leikkauksen tarkoitus on kannustaa ihmisiä töihin, jolloin ulosttokertymäkin kasvaa.

        Huvittaa välillä tämä : kannustaa töihin. On helkutin helppoa huudella, että mene töihin. Töihin ei niin vain ” mennä ”, ikä, sairaudet, koulutus yms vaikuttavat siihenkin. Ja kysymys : aina huudetaan, että kyllä töitä löytyy, juu : mutta löytyykö niitä PALKANMAKSAJIA ?
        Ja palkan, jolla ihminen oikeasti tulee toimeen.
        Kenen etu on ajaa ns. Hyvinvointivaltio ( hah ) alas, niin ettei kansalaisista huolehdita.
        Ai niin, hyväosaisilla on tietenkin asia erikseen , mahtaa olla perillisille jo työpaikatkin sovittuna omissa piireissään….

        Olet muutoin oikeilla jäljillä mutta..

        Kannattaisiko miettiä sitä omaa kulutusta ennen kuin huutelee isojen palkkojen perään. Jos on pienempi palkka, pitää osata elää sen mukaan ennakoiden tulevaa. Työnantaja ei ole mikään sosiaalitoimisto. Palkkaa maksetaan osaamisen mukaan. Jos sitä osaamista ei ole, niin yritys ei tee sellaisella henkilöllä yhtään mitään. Meidän firmassa maksetaan Tessin mukaista palkkaa mutta tekijän on myös osattava tehdä sitä työtä mistä maksetaan. Tumput suorina seisojia ja lapioon nojailijoita ei kaivata, koska heistä ei ole hyötyä kellekkään.

        Meistä jokaisella on ikää ja sairauksia joita en missään nimessä väheksy, mutta suurin osa osaa silti soveltaa ja hakeutua uuteen työtön mikäli ei pysty töitä tekemään enää vanhassa ammatissaan. Näin tein myös itsekin. Jos on täysin invalidisoitunut, niin yleensä silloin on päässyt sairaseläkkeelle.

        Töihin ei tietenkään vaan kirjaimellisesti mennä, mutta se ei tarkoita etteikö voisi sinne sinnikkäästi pyrkiä. Aika usein tätä pidetään vähän kuin perusteluna omalle työttömyydelle, "kun en ole päässyt töihin voin olla pitkäaikaistyöttömänä".

        Miksi aina suututte noin jos teitä vähän patistellaan hakeutumaan töihin? Aivan kuin ette haluaisi mitään apua, vaikka sitten toisaalta parutte kun ette pääse töihin. Se on hieman ristiriitaista. Leikkaukset tukirahoihin ovat todella ikävä juttu mutta se ei ole reilua että syytätte vain yhteiskuntaa, yrittäjiä ja hallitusta. Saisitte syyttää niitä lehdissäkin retostelleita ideologisesti työttömiä, jotka ovat avoimesti sanoneet etteivät halua töitä vaan ilmaista rahaa. Valitettavasti ihmisille jää aina jostain asiasta se negatiivisin mahdollinen kuva tai kokemus. Tässä tapauksessa kaikki työttömät ovat leimautuneet laiskoiksi. Joukossa sitten kärsivät nekin joilla on motivaatiota. Se syy ei aina ole valtiossa, yhteiskunnassa tai hallituksessa, vaan siinä mistä kaikki on loppupelissä lähtöisin. Usein myös omissa asenteissakin.

        Se on vain niin, että pitää nostaa itse se oma perse ylös penkistä ja alkaa tehdä työtä sen eteen että työllistyy.

        Hallituksen leikkaukset vaikuttavat kannustavuuden osalta osaksi hyvin hitaasti. Tänne on kasvanut sukupolvi tai pari joka on oppinut että yhteiskunta hoitaa ja yhteiskunnan tuilla pääsee lähes samoille tuloille kuin töissä ollessa. Voi mennä parikymmentä vuottakin ennen kuin tulee uusi aloitekykyinen ja tsemppaava sukupolvi, joka ei ole oppinut että yhteiskuntaa hoitaa kaiken.

        Mikään kannustin rahojen leikkaaminen ei todellakaan ole. Päinvastoin se ajaa monta ihmistä epätoivon partaalle. Ei se työn saaminen nykyään ole niin helppoa mitä herrat luulevat. Suomessa on paljon ikärasismia ja muuta syrjivää toimintaa työnhaussa
        Ei se työnhakijan vika ole, jos häntä ei palkata, vaan työnantajien vika. Miksi tästä rangaistaan, työtön ja köyhä on kuin rikollinen yhteiskunnan silmissä.
        Täysin omaa syytään. Helppo se on yli 10.000# nettotuloilla leikata ja nauraa köyhille.

        Jos ollaan tarkkoja niin nämä Orpopirun hirmuhallituksen leikkaukset nimenomaan EIVÄT KANNUSTA TÖIHIN. Ajatelkaa miten valtavasti nykyään on osa-aikaisia pätkätyöläisiä jotka tekee jotain 10-20 tuntia / viikko niitä töitä. Niitä on siis ihan hiton paljon jo siksi koska osa-aikaisille ei tarvitse antaa niitä etuja kuin täysiaikaisille.

        No ok, tähän reagoitiin 2015 järkevästi jolloin säädettiin että saa tienata 300 e / kk niin ettei työttömyyskorvaus tai asumistuki pienene lainkaan. Työttömyyskorvaus pieneni ylimenevästä osasta vain puolella tienatusta palkasta. Esim 500 e / kk palkka pienensi vain 100 eurolla täyttä työttömyysturvaa. Nyt kun MOLEMMAT em. 300 egen suojaosuudet aiotaan poistaa, se aiheuttaa sen että nyt samat 500 e / kk palkkaa kuussa saaneet menettävät täydestä työttömyyskorvauksestaan 250 euroa aiemman satasen sijaan. Ja KOKO 500 euroa huomioidaan laskiessa asumistukea niin sieltä se iskee rumasti samoille ahkerille näpeille toisen kerran! Jos tähän yhtälöön ynnätään vielä kolmanneksi tekijäksi ulosoton suojaosuuden mahdollinen pudotus nykyisestä noin 920 eurosta jonnekin 770 euron tietenkin, niin romahdus on totaalinen.

        Luuleeko ne pölkkypäät ihan tosissaan että osa-aikaiset näillä älyttömillä kiristyksillä muuttuvat simsalabim täysiaikaisiksi?

        No ei todellakaan, se ei ole mikään valinta kysymys työmarkkinoilla tuo työaika ja nämä näpertelyt tulevat tuottamaan sellaisen lopputuloksen että pian ei kukaan enää suostu osa-aikatöihin koska niiden tekeminen muuttuu tappiolliseksi! Työttömyys ja harmaa talous tulevat lisääntymään radikaalisti ja siinä sivussa myös Suomen valtion verotulot. Jokainen osa-aikainen tulee tämän järjettömän kuvion ymmärtämään viimeistään silloin kun he konkreettisesti näkevät tulleensa ryöstetyiksi. Orpo ja Purra ovat kylmiä ääliöitä jotka eivät (halua) ymmärtää isoa kuvaa syy ja seuraus ajattelulla joka on heidän alhaiselle äo:lle liian monimutkaista.

        Suomella riittää rahaa Ukrainaan ja milloin mihinkin periferiaan kylvettäväksi mutta oma kansa (se vähäosaisin osa siitä) laitetaan idiotismin maksajiksi. Tällä tavoin kuulemma "käännetään Suomen velkalaiva" ja mikä onkaan ensimmäinen laskutoimituksen tulos? No 10 miljardia LISÄÄ VELKAA! Kyllä ne on siellä ihan pihalla ja persukannattajat varsinkin voivat todeta tulleensa Jytky-Timppaa muistellen samalla tavalla mutta paljon pahemmin kusetetuiksi. Nazi-Purra ja Orpopiru antavat junteille ehkä 5 sentin alennuksen kaljatölkkiin ja bensalitraan niin kaikki ok? Voi hyvää päivää mitä järjenjuoksua.

        Niin pieni virhe tuli : Suomen verotulot siis LASKEE !

        Oli tuo suojaosa jo paljon ennen vuotta 2015. Joku puhui, että Kataisen hallituksen ansiota, Itse olen ainakin 2012 jo tehnyt tuolla suojaosalla töitä. Mitään ei muuten ulosmitattu palkasta vaan sai tienata satasia tuosta noin vaan. Tilillä pystyi myös pitämään useamman satkun eikä ulosotto vienyt yhtään mitään.

        Sipilän hallituksen aloitettua ulosotto vei asunnon, tilin veti nollille jopa toimeentulotuen vei. Nykyään ei uskalla pitää euroakaan tilillä, Olin sopinut ulosoton kanssa ettei vie asuntoa jos lyhennän itse velkaa, mutta niin vaan ulosottomies petti lupauksen ja rikkoi yksipuolisesti maksusopimusta.

        Jännä juttu, että jos on töissä valtiolla niin ulosotto ei vie palkasta yhtään mitään, ei koske pankkitiliin eikä vie asuntoa vaikka on hyvin tietoinen, että työskentelee valtiolla. Mutta jos on muualla töissä niin vie heti asunnon alta, tilin vetää laittomasti tyhjäksi jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet muutoin oikeilla jäljillä mutta..

        Kannattaisiko miettiä sitä omaa kulutusta ennen kuin huutelee isojen palkkojen perään. Jos on pienempi palkka, pitää osata elää sen mukaan ennakoiden tulevaa. Työnantaja ei ole mikään sosiaalitoimisto. Palkkaa maksetaan osaamisen mukaan. Jos sitä osaamista ei ole, niin yritys ei tee sellaisella henkilöllä yhtään mitään. Meidän firmassa maksetaan Tessin mukaista palkkaa mutta tekijän on myös osattava tehdä sitä työtä mistä maksetaan. Tumput suorina seisojia ja lapioon nojailijoita ei kaivata, koska heistä ei ole hyötyä kellekkään.

        Meistä jokaisella on ikää ja sairauksia joita en missään nimessä väheksy, mutta suurin osa osaa silti soveltaa ja hakeutua uuteen työtön mikäli ei pysty töitä tekemään enää vanhassa ammatissaan. Näin tein myös itsekin. Jos on täysin invalidisoitunut, niin yleensä silloin on päässyt sairaseläkkeelle.

        Töihin ei tietenkään vaan kirjaimellisesti mennä, mutta se ei tarkoita etteikö voisi sinne sinnikkäästi pyrkiä. Aika usein tätä pidetään vähän kuin perusteluna omalle työttömyydelle, "kun en ole päässyt töihin voin olla pitkäaikaistyöttömänä".

        Miksi aina suututte noin jos teitä vähän patistellaan hakeutumaan töihin? Aivan kuin ette haluaisi mitään apua, vaikka sitten toisaalta parutte kun ette pääse töihin. Se on hieman ristiriitaista. Leikkaukset tukirahoihin ovat todella ikävä juttu mutta se ei ole reilua että syytätte vain yhteiskuntaa, yrittäjiä ja hallitusta. Saisitte syyttää niitä lehdissäkin retostelleita ideologisesti työttömiä, jotka ovat avoimesti sanoneet etteivät halua töitä vaan ilmaista rahaa. Valitettavasti ihmisille jää aina jostain asiasta se negatiivisin mahdollinen kuva tai kokemus. Tässä tapauksessa kaikki työttömät ovat leimautuneet laiskoiksi. Joukossa sitten kärsivät nekin joilla on motivaatiota. Se syy ei aina ole valtiossa, yhteiskunnassa tai hallituksessa, vaan siinä mistä kaikki on loppupelissä lähtöisin. Usein myös omissa asenteissakin.

        Se on vain niin, että pitää nostaa itse se oma perse ylös penkistä ja alkaa tehdä työtä sen eteen että työllistyy.

        Olin valtiolla töissä 2011. Sen jälkeen olen ollut koko aika töissä. Koko aika, Katkeamattomasti. Mutta valtio ei pidä sitä minään työnä. Heille työtä on vain työ valtiolla. Huutavat, että mene töihin. Haluavat siis, että tulen valtiolle töihin, Ihan kuin mitään muuta ammattia ei saisi olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ollaan tarkkoja niin nämä Orpopirun hirmuhallituksen leikkaukset nimenomaan EIVÄT KANNUSTA TÖIHIN. Ajatelkaa miten valtavasti nykyään on osa-aikaisia pätkätyöläisiä jotka tekee jotain 10-20 tuntia / viikko niitä töitä. Niitä on siis ihan hiton paljon jo siksi koska osa-aikaisille ei tarvitse antaa niitä etuja kuin täysiaikaisille.

        No ok, tähän reagoitiin 2015 järkevästi jolloin säädettiin että saa tienata 300 e / kk niin ettei työttömyyskorvaus tai asumistuki pienene lainkaan. Työttömyyskorvaus pieneni ylimenevästä osasta vain puolella tienatusta palkasta. Esim 500 e / kk palkka pienensi vain 100 eurolla täyttä työttömyysturvaa. Nyt kun MOLEMMAT em. 300 egen suojaosuudet aiotaan poistaa, se aiheuttaa sen että nyt samat 500 e / kk palkkaa kuussa saaneet menettävät täydestä työttömyyskorvauksestaan 250 euroa aiemman satasen sijaan. Ja KOKO 500 euroa huomioidaan laskiessa asumistukea niin sieltä se iskee rumasti samoille ahkerille näpeille toisen kerran! Jos tähän yhtälöön ynnätään vielä kolmanneksi tekijäksi ulosoton suojaosuuden mahdollinen pudotus nykyisestä noin 920 eurosta jonnekin 770 euron tietenkin, niin romahdus on totaalinen.

        Luuleeko ne pölkkypäät ihan tosissaan että osa-aikaiset näillä älyttömillä kiristyksillä muuttuvat simsalabim täysiaikaisiksi?

        No ei todellakaan, se ei ole mikään valinta kysymys työmarkkinoilla tuo työaika ja nämä näpertelyt tulevat tuottamaan sellaisen lopputuloksen että pian ei kukaan enää suostu osa-aikatöihin koska niiden tekeminen muuttuu tappiolliseksi! Työttömyys ja harmaa talous tulevat lisääntymään radikaalisti ja siinä sivussa myös Suomen valtion verotulot. Jokainen osa-aikainen tulee tämän järjettömän kuvion ymmärtämään viimeistään silloin kun he konkreettisesti näkevät tulleensa ryöstetyiksi. Orpo ja Purra ovat kylmiä ääliöitä jotka eivät (halua) ymmärtää isoa kuvaa syy ja seuraus ajattelulla joka on heidän alhaiselle äo:lle liian monimutkaista.

        Suomella riittää rahaa Ukrainaan ja milloin mihinkin periferiaan kylvettäväksi mutta oma kansa (se vähäosaisin osa siitä) laitetaan idiotismin maksajiksi. Tällä tavoin kuulemma "käännetään Suomen velkalaiva" ja mikä onkaan ensimmäinen laskutoimituksen tulos? No 10 miljardia LISÄÄ VELKAA! Kyllä ne on siellä ihan pihalla ja persukannattajat varsinkin voivat todeta tulleensa Jytky-Timppaa muistellen samalla tavalla mutta paljon pahemmin kusetetuiksi. Nazi-Purra ja Orpopiru antavat junteille ehkä 5 sentin alennuksen kaljatölkkiin ja bensalitraan niin kaikki ok? Voi hyvää päivää mitä järjenjuoksua.

        Juuri näin, päin helvettiä tällä menolla mennään.
        Tämä leikkauslista vasta kalliiksi tälle maalle tuleekin.

        Aikaisempi systeemi ei kannustanut tarpeeksi hyvin ihmisiä kokopäivätyöhön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet muutoin oikeilla jäljillä mutta..

        Kannattaisiko miettiä sitä omaa kulutusta ennen kuin huutelee isojen palkkojen perään. Jos on pienempi palkka, pitää osata elää sen mukaan ennakoiden tulevaa. Työnantaja ei ole mikään sosiaalitoimisto. Palkkaa maksetaan osaamisen mukaan. Jos sitä osaamista ei ole, niin yritys ei tee sellaisella henkilöllä yhtään mitään. Meidän firmassa maksetaan Tessin mukaista palkkaa mutta tekijän on myös osattava tehdä sitä työtä mistä maksetaan. Tumput suorina seisojia ja lapioon nojailijoita ei kaivata, koska heistä ei ole hyötyä kellekkään.

        Meistä jokaisella on ikää ja sairauksia joita en missään nimessä väheksy, mutta suurin osa osaa silti soveltaa ja hakeutua uuteen työtön mikäli ei pysty töitä tekemään enää vanhassa ammatissaan. Näin tein myös itsekin. Jos on täysin invalidisoitunut, niin yleensä silloin on päässyt sairaseläkkeelle.

        Töihin ei tietenkään vaan kirjaimellisesti mennä, mutta se ei tarkoita etteikö voisi sinne sinnikkäästi pyrkiä. Aika usein tätä pidetään vähän kuin perusteluna omalle työttömyydelle, "kun en ole päässyt töihin voin olla pitkäaikaistyöttömänä".

        Miksi aina suututte noin jos teitä vähän patistellaan hakeutumaan töihin? Aivan kuin ette haluaisi mitään apua, vaikka sitten toisaalta parutte kun ette pääse töihin. Se on hieman ristiriitaista. Leikkaukset tukirahoihin ovat todella ikävä juttu mutta se ei ole reilua että syytätte vain yhteiskuntaa, yrittäjiä ja hallitusta. Saisitte syyttää niitä lehdissäkin retostelleita ideologisesti työttömiä, jotka ovat avoimesti sanoneet etteivät halua töitä vaan ilmaista rahaa. Valitettavasti ihmisille jää aina jostain asiasta se negatiivisin mahdollinen kuva tai kokemus. Tässä tapauksessa kaikki työttömät ovat leimautuneet laiskoiksi. Joukossa sitten kärsivät nekin joilla on motivaatiota. Se syy ei aina ole valtiossa, yhteiskunnassa tai hallituksessa, vaan siinä mistä kaikki on loppupelissä lähtöisin. Usein myös omissa asenteissakin.

        Se on vain niin, että pitää nostaa itse se oma perse ylös penkistä ja alkaa tehdä työtä sen eteen että työllistyy.

        Mutta otathan huomioon sen, että esim. asumistuen saajista noin 40 % on jo töissä. En ole itsekään ollut koskaan työtön, olen keskituloinen asiantuntijatehtävissä julkisella sektorilla oleva ihminen ja saan asumistukea. Vaikka oma palkkani on ihan ok yhdelle ihmiselle, on sillä vaikea elättää neljää ihmistä (joista osa teinejä) varsinkin, kun on ulosotossa. Olen siis 3 lapsen totaaliyksinhuoltaja (eli Kela maksaa myös elatustuen) ja asumme ahtaasti kaupungin kohtuuhintaisessa vuokra-asunnossa jo nyt, eli asumiskuluista ei ainakaan pysty enää nipistämään.

        Halutaanko oikeasti, että Suomesta tulee maa, jossa on pakko ottaa kakkostyö kokopäivätyön lisäksi? Eikä se edes auttaisi kuluissa, sillä verottaja ja ulosotto vie kakkostyöstäkin valtaosan.

        ”Asumistuen saajista noin 40 % on jo töissä. ”

        Työssäolijoiksi lasketaan tilastoissa myös osapäivätyöntekijät, jotka saavat siis samanaikaisesti työttömyyskorvausta. Tämä käy valtiolle kalliiksi, vaikka parantaakin henkilöiden elämänlaatua kun saa nauttia runsaasta vapaa-ajasta ja silloin tällöin tehdä keikkaa.

        En itsekään tajua tätä Suomen kokonaishimmeliä, että miten suomalaisella palkalla pystyy ostamaan suomalaisa tuotteita ja maksamaan vuokraa ja säästämään asuntoa. Tällä hetkellä Suomi Oy:n korttitalo on pysynyt pystyssä sen varassa että ulkomaita tuodaan innokkaita kansalaisuutta hakevia työntekijöitä jotka tekevät pitkää päivää kiskuripalkalla ja saaden samalla sosiaalitukia. Mutta kohta koko Eurooppa sanoo poks ja sitäkös Putin odottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, se on poikkeus, mutta esim. asumistukea ei lasketa tulopohjaan. Ansiosidonnaisen leikkauksen tarkoitus on kannustaa ihmisiä töihin, jolloin ulosttokertymäkin kasvaa.

        Mihin töihin ja millä palkalla ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huvittaa välillä tämä : kannustaa töihin. On helkutin helppoa huudella, että mene töihin. Töihin ei niin vain ” mennä ”, ikä, sairaudet, koulutus yms vaikuttavat siihenkin. Ja kysymys : aina huudetaan, että kyllä töitä löytyy, juu : mutta löytyykö niitä PALKANMAKSAJIA ?
        Ja palkan, jolla ihminen oikeasti tulee toimeen.
        Kenen etu on ajaa ns. Hyvinvointivaltio ( hah ) alas, niin ettei kansalaisista huolehdita.
        Ai niin, hyväosaisilla on tietenkin asia erikseen , mahtaa olla perillisille jo työpaikatkin sovittuna omissa piireissään….

        Tämä on todella törkeää. Hävetkää hallituksen herrat ja narrit
        .kaikki apu menee Ukrainaan ,jonka tietenkin ymmärrän ,mutta se ei mene ymmärrykseen että hallitus auttaa myös Marokkoa. Purra joka on rasistinen on nyt valmis auttamaan islamistimaata ,ja ihmisiä joita varsinkin kannattajansa vihaavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet muutoin oikeilla jäljillä mutta..

        Kannattaisiko miettiä sitä omaa kulutusta ennen kuin huutelee isojen palkkojen perään. Jos on pienempi palkka, pitää osata elää sen mukaan ennakoiden tulevaa. Työnantaja ei ole mikään sosiaalitoimisto. Palkkaa maksetaan osaamisen mukaan. Jos sitä osaamista ei ole, niin yritys ei tee sellaisella henkilöllä yhtään mitään. Meidän firmassa maksetaan Tessin mukaista palkkaa mutta tekijän on myös osattava tehdä sitä työtä mistä maksetaan. Tumput suorina seisojia ja lapioon nojailijoita ei kaivata, koska heistä ei ole hyötyä kellekkään.

        Meistä jokaisella on ikää ja sairauksia joita en missään nimessä väheksy, mutta suurin osa osaa silti soveltaa ja hakeutua uuteen työtön mikäli ei pysty töitä tekemään enää vanhassa ammatissaan. Näin tein myös itsekin. Jos on täysin invalidisoitunut, niin yleensä silloin on päässyt sairaseläkkeelle.

        Töihin ei tietenkään vaan kirjaimellisesti mennä, mutta se ei tarkoita etteikö voisi sinne sinnikkäästi pyrkiä. Aika usein tätä pidetään vähän kuin perusteluna omalle työttömyydelle, "kun en ole päässyt töihin voin olla pitkäaikaistyöttömänä".

        Miksi aina suututte noin jos teitä vähän patistellaan hakeutumaan töihin? Aivan kuin ette haluaisi mitään apua, vaikka sitten toisaalta parutte kun ette pääse töihin. Se on hieman ristiriitaista. Leikkaukset tukirahoihin ovat todella ikävä juttu mutta se ei ole reilua että syytätte vain yhteiskuntaa, yrittäjiä ja hallitusta. Saisitte syyttää niitä lehdissäkin retostelleita ideologisesti työttömiä, jotka ovat avoimesti sanoneet etteivät halua töitä vaan ilmaista rahaa. Valitettavasti ihmisille jää aina jostain asiasta se negatiivisin mahdollinen kuva tai kokemus. Tässä tapauksessa kaikki työttömät ovat leimautuneet laiskoiksi. Joukossa sitten kärsivät nekin joilla on motivaatiota. Se syy ei aina ole valtiossa, yhteiskunnassa tai hallituksessa, vaan siinä mistä kaikki on loppupelissä lähtöisin. Usein myös omissa asenteissakin.

        Se on vain niin, että pitää nostaa itse se oma perse ylös penkistä ja alkaa tehdä työtä sen eteen että työllistyy.

        Vaikka oisi kuinka hyvä siivooja tai hoitaja kukaan työnantaja ei maksa ylimääräistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksen leikkaukset vaikuttavat kannustavuuden osalta osaksi hyvin hitaasti. Tänne on kasvanut sukupolvi tai pari joka on oppinut että yhteiskunta hoitaa ja yhteiskunnan tuilla pääsee lähes samoille tuloille kuin töissä ollessa. Voi mennä parikymmentä vuottakin ennen kuin tulee uusi aloitekykyinen ja tsemppaava sukupolvi, joka ei ole oppinut että yhteiskuntaa hoitaa kaiken.

        Taitaa se uusi sukupolvi olla pääasiassa eläkkeellä mielenterveyden takia,ja toinen osa vankilassa.jos elämä lapsesta asti on kurjuutta ,ei taida innostus riittää kovin pitkälle. Ei ihmisten elämää voi pysäyttää paikalleen että joskus olisi jollakin hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään kannustin rahojen leikkaaminen ei todellakaan ole. Päinvastoin se ajaa monta ihmistä epätoivon partaalle. Ei se työn saaminen nykyään ole niin helppoa mitä herrat luulevat. Suomessa on paljon ikärasismia ja muuta syrjivää toimintaa työnhaussa
        Ei se työnhakijan vika ole, jos häntä ei palkata, vaan työnantajien vika. Miksi tästä rangaistaan, työtön ja köyhä on kuin rikollinen yhteiskunnan silmissä.
        Täysin omaa syytään. Helppo se on yli 10.000# nettotuloilla leikata ja nauraa köyhille.

        Näin on. Ja vielä puolue mukana joka lupasi ummet ja lammet ennen vaaleja.kokoomuksesta tuo riisto on tiedetty ennenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin töihin ja millä palkalla ?

        Pääasia on että tyytyväisyytesi vaihtuu tyytymättömyyteen. Se saattaa poikia uusia ideoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ollaan tarkkoja niin nämä Orpopirun hirmuhallituksen leikkaukset nimenomaan EIVÄT KANNUSTA TÖIHIN. Ajatelkaa miten valtavasti nykyään on osa-aikaisia pätkätyöläisiä jotka tekee jotain 10-20 tuntia / viikko niitä töitä. Niitä on siis ihan hiton paljon jo siksi koska osa-aikaisille ei tarvitse antaa niitä etuja kuin täysiaikaisille.

        No ok, tähän reagoitiin 2015 järkevästi jolloin säädettiin että saa tienata 300 e / kk niin ettei työttömyyskorvaus tai asumistuki pienene lainkaan. Työttömyyskorvaus pieneni ylimenevästä osasta vain puolella tienatusta palkasta. Esim 500 e / kk palkka pienensi vain 100 eurolla täyttä työttömyysturvaa. Nyt kun MOLEMMAT em. 300 egen suojaosuudet aiotaan poistaa, se aiheuttaa sen että nyt samat 500 e / kk palkkaa kuussa saaneet menettävät täydestä työttömyyskorvauksestaan 250 euroa aiemman satasen sijaan. Ja KOKO 500 euroa huomioidaan laskiessa asumistukea niin sieltä se iskee rumasti samoille ahkerille näpeille toisen kerran! Jos tähän yhtälöön ynnätään vielä kolmanneksi tekijäksi ulosoton suojaosuuden mahdollinen pudotus nykyisestä noin 920 eurosta jonnekin 770 euron tietenkin, niin romahdus on totaalinen.

        Luuleeko ne pölkkypäät ihan tosissaan että osa-aikaiset näillä älyttömillä kiristyksillä muuttuvat simsalabim täysiaikaisiksi?

        No ei todellakaan, se ei ole mikään valinta kysymys työmarkkinoilla tuo työaika ja nämä näpertelyt tulevat tuottamaan sellaisen lopputuloksen että pian ei kukaan enää suostu osa-aikatöihin koska niiden tekeminen muuttuu tappiolliseksi! Työttömyys ja harmaa talous tulevat lisääntymään radikaalisti ja siinä sivussa myös Suomen valtion verotulot. Jokainen osa-aikainen tulee tämän järjettömän kuvion ymmärtämään viimeistään silloin kun he konkreettisesti näkevät tulleensa ryöstetyiksi. Orpo ja Purra ovat kylmiä ääliöitä jotka eivät (halua) ymmärtää isoa kuvaa syy ja seuraus ajattelulla joka on heidän alhaiselle äo:lle liian monimutkaista.

        Suomella riittää rahaa Ukrainaan ja milloin mihinkin periferiaan kylvettäväksi mutta oma kansa (se vähäosaisin osa siitä) laitetaan idiotismin maksajiksi. Tällä tavoin kuulemma "käännetään Suomen velkalaiva" ja mikä onkaan ensimmäinen laskutoimituksen tulos? No 10 miljardia LISÄÄ VELKAA! Kyllä ne on siellä ihan pihalla ja persukannattajat varsinkin voivat todeta tulleensa Jytky-Timppaa muistellen samalla tavalla mutta paljon pahemmin kusetetuiksi. Nazi-Purra ja Orpopiru antavat junteille ehkä 5 sentin alennuksen kaljatölkkiin ja bensalitraan niin kaikki ok? Voi hyvää päivää mitä järjenjuoksua.

        Totta puhut. Ja nyt vielä pikku Pete lupasi auttaa Marokkoa. Missä maassa on ensiviikolla iso tuho ,sitten apua sinnekin. Ja tietysti säälimättömän Purran rahahanat aukeaa. Häpeä Purra ja vielä enemmän hävetkää persuäänestäjät. Ammuitte itseänne jalkaan.minä viis välitän teidän tyhmien kärsimyksistä. Mutta syyttömiä säälin. Itse en menetä mitään ,mutta minulla kuitenkin on sydän paikallaan.nyt sitten verorahoilla ja velalla autetaan islamistista maatakin ohi Euroopan. Kysyn persulta menikö mielesi mukaan tämä kaikki ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin pieni virhe tuli : Suomen verotulot siis LASKEE !

        Aivan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, päin helvettiä tällä menolla mennään.
        Tämä leikkauslista vasta kalliiksi tälle maalle tuleekin.

        Myöskin henkisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikaisempi systeemi ei kannustanut tarpeeksi hyvin ihmisiä kokopäivätyöhön.

        Kuule ihminen ei pakolla voi mennä kokopäivä työhön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta otathan huomioon sen, että esim. asumistuen saajista noin 40 % on jo töissä. En ole itsekään ollut koskaan työtön, olen keskituloinen asiantuntijatehtävissä julkisella sektorilla oleva ihminen ja saan asumistukea. Vaikka oma palkkani on ihan ok yhdelle ihmiselle, on sillä vaikea elättää neljää ihmistä (joista osa teinejä) varsinkin, kun on ulosotossa. Olen siis 3 lapsen totaaliyksinhuoltaja (eli Kela maksaa myös elatustuen) ja asumme ahtaasti kaupungin kohtuuhintaisessa vuokra-asunnossa jo nyt, eli asumiskuluista ei ainakaan pysty enää nipistämään.

        Halutaanko oikeasti, että Suomesta tulee maa, jossa on pakko ottaa kakkostyö kokopäivätyön lisäksi? Eikä se edes auttaisi kuluissa, sillä verottaja ja ulosotto vie kakkostyöstäkin valtaosan.

        Ei sekään ole elämää jos koko aika menee töissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Asumistuen saajista noin 40 % on jo töissä. ”

        Työssäolijoiksi lasketaan tilastoissa myös osapäivätyöntekijät, jotka saavat siis samanaikaisesti työttömyyskorvausta. Tämä käy valtiolle kalliiksi, vaikka parantaakin henkilöiden elämänlaatua kun saa nauttia runsaasta vapaa-ajasta ja silloin tällöin tehdä keikkaa.

        En itsekään tajua tätä Suomen kokonaishimmeliä, että miten suomalaisella palkalla pystyy ostamaan suomalaisa tuotteita ja maksamaan vuokraa ja säästämään asuntoa. Tällä hetkellä Suomi Oy:n korttitalo on pysynyt pystyssä sen varassa että ulkomaita tuodaan innokkaita kansalaisuutta hakevia työntekijöitä jotka tekevät pitkää päivää kiskuripalkalla ja saaden samalla sosiaalitukia. Mutta kohta koko Eurooppa sanoo poks ja sitäkös Putin odottaa.

        Tämä käy valtiolle kalliiksi, vaikka parantaakin henkilöiden elämänlaatua kun saa nauttia runsaasta vapaa-ajasta ja silloin tällöin tehdä keikkaa.

        No pitäisikö kaikki tuet lakkauttaa ja ajaa ihmiset kadulle ilman asuntoa? Tappakaa vain kaikki köyhät sekä työttömät. Rankaiskaa heitä siitä, etteiväyhe saa työtä. Heidän oma syyhän se on ettei työtä saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikaisempi systeemi ei kannustanut tarpeeksi hyvin ihmisiä kokopäivätyöhön.

        Kyse ei ole mistään kannustamisesta jos leikkauksia tehdään, ei se työn saaminen tule yhtään sen helpommaksi. Ei sinne töihin mennä, ellei sinne palkata.
        Siihen ei leikkauslistat auta mitään, päinvastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä käy valtiolle kalliiksi, vaikka parantaakin henkilöiden elämänlaatua kun saa nauttia runsaasta vapaa-ajasta ja silloin tällöin tehdä keikkaa.

        No pitäisikö kaikki tuet lakkauttaa ja ajaa ihmiset kadulle ilman asuntoa? Tappakaa vain kaikki köyhät sekä työttömät. Rankaiskaa heitä siitä, etteiväyhe saa työtä. Heidän oma syyhän se on ettei työtä saa.

        Kun rahat loppuvat, niin sairaudet paranevat ja työtä yhtäkkiä alkaa löytyä.

        ja Herra sanoi Moosekselle: »Tee käärmeen kuva ja pane se tangon päähän. Jokainen pureman saanut, joka katsoo siihen, jää eloon.»

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huvittaa välillä tämä : kannustaa töihin. On helkutin helppoa huudella, että mene töihin. Töihin ei niin vain ” mennä ”, ikä, sairaudet, koulutus yms vaikuttavat siihenkin. Ja kysymys : aina huudetaan, että kyllä töitä löytyy, juu : mutta löytyykö niitä PALKANMAKSAJIA ?
        Ja palkan, jolla ihminen oikeasti tulee toimeen.
        Kenen etu on ajaa ns. Hyvinvointivaltio ( hah ) alas, niin ettei kansalaisista huolehdita.
        Ai niin, hyväosaisilla on tietenkin asia erikseen , mahtaa olla perillisille jo työpaikatkin sovittuna omissa piireissään….

        Niin, miksei huudella:

        Tule toihin!

        Paskaa ei kukaan palkkaa. Kannattaa ottaa sormi pois pyllystä ja kouluttautua uuteen työhön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huvittaa välillä tämä : kannustaa töihin. On helkutin helppoa huudella, että mene töihin. Töihin ei niin vain ” mennä ”, ikä, sairaudet, koulutus yms vaikuttavat siihenkin. Ja kysymys : aina huudetaan, että kyllä töitä löytyy, juu : mutta löytyykö niitä PALKANMAKSAJIA ?
        Ja palkan, jolla ihminen oikeasti tulee toimeen.
        Kenen etu on ajaa ns. Hyvinvointivaltio ( hah ) alas, niin ettei kansalaisista huolehdita.
        Ai niin, hyväosaisilla on tietenkin asia erikseen , mahtaa olla perillisille jo työpaikatkin sovittuna omissa piireissään….

        Nykyinen systeemi on liian mukava työttömälle: olet koko ajan kortistossa, mutta heität keikkaa silloin tällöin jos viitsit, eikä ulosottoonkaan mene rahaa. Nyt tähän tulee muutos, ja olet vastedes joko työtön tai työssä, mutta et samanaikaisesti kumpikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet muutoin oikeilla jäljillä mutta..

        Kannattaisiko miettiä sitä omaa kulutusta ennen kuin huutelee isojen palkkojen perään. Jos on pienempi palkka, pitää osata elää sen mukaan ennakoiden tulevaa. Työnantaja ei ole mikään sosiaalitoimisto. Palkkaa maksetaan osaamisen mukaan. Jos sitä osaamista ei ole, niin yritys ei tee sellaisella henkilöllä yhtään mitään. Meidän firmassa maksetaan Tessin mukaista palkkaa mutta tekijän on myös osattava tehdä sitä työtä mistä maksetaan. Tumput suorina seisojia ja lapioon nojailijoita ei kaivata, koska heistä ei ole hyötyä kellekkään.

        Meistä jokaisella on ikää ja sairauksia joita en missään nimessä väheksy, mutta suurin osa osaa silti soveltaa ja hakeutua uuteen työtön mikäli ei pysty töitä tekemään enää vanhassa ammatissaan. Näin tein myös itsekin. Jos on täysin invalidisoitunut, niin yleensä silloin on päässyt sairaseläkkeelle.

        Töihin ei tietenkään vaan kirjaimellisesti mennä, mutta se ei tarkoita etteikö voisi sinne sinnikkäästi pyrkiä. Aika usein tätä pidetään vähän kuin perusteluna omalle työttömyydelle, "kun en ole päässyt töihin voin olla pitkäaikaistyöttömänä".

        Miksi aina suututte noin jos teitä vähän patistellaan hakeutumaan töihin? Aivan kuin ette haluaisi mitään apua, vaikka sitten toisaalta parutte kun ette pääse töihin. Se on hieman ristiriitaista. Leikkaukset tukirahoihin ovat todella ikävä juttu mutta se ei ole reilua että syytätte vain yhteiskuntaa, yrittäjiä ja hallitusta. Saisitte syyttää niitä lehdissäkin retostelleita ideologisesti työttömiä, jotka ovat avoimesti sanoneet etteivät halua töitä vaan ilmaista rahaa. Valitettavasti ihmisille jää aina jostain asiasta se negatiivisin mahdollinen kuva tai kokemus. Tässä tapauksessa kaikki työttömät ovat leimautuneet laiskoiksi. Joukossa sitten kärsivät nekin joilla on motivaatiota. Se syy ei aina ole valtiossa, yhteiskunnassa tai hallituksessa, vaan siinä mistä kaikki on loppupelissä lähtöisin. Usein myös omissa asenteissakin.

        Se on vain niin, että pitää nostaa itse se oma perse ylös penkistä ja alkaa tehdä työtä sen eteen että työllistyy.

        Palkkaa maksetaan just niin vähän kuin mahdollista että saadaan työ tehtyä. Tämähän on nyt aivan päivän selvä juttu.

        Arvostelen uskomusta, että Suomen työllisyys paranee hallituksen esittämillä pakotteilla.
        Nyt työttömät hakevat jatkuvasti työtä, koska se on pakollista, jotta saisi jotain korvausta, mutta sitä ei ole tarjolla.

        Kysymys onkin, osaavatko ihmiset tehdä töitä, joita olisi ja pystyykö yritys opettamaan niitä vai onko veronmaksajien kustannettava sekin monien muiden yritystukien lisäksi. Kun hallitus puhuu ”opetukseen satsaamisesta”, niin suuri osa tuesta ollaan ohjaamassa yrityksiin, joiden innovaatioita ja vientituotteita tuottava tehokkuus on kyseenalainen osaamisen puutteen vuoksi.

        Asiaan perehtyneenä, huomaan Suomessa kyllä löytyvän hyviä oivalluksia, jotka tuottaisivat vientituotteita, mutta niiden perusteellinen testaaminen myyväksi tuotteeksi on lähes mahdotonta. Yhteisön tukea saa vasta, kun tuote on suunnilleen valmis ja innovaatio siirtyy usein jo sitä ennen uteliaille kilpailijoille.

        Ennen tuotteistamista vaaditaan hyvää perustietoa, jotta oppimiseen ei kulu liikaa aikaa ja resursseja. Suomi on köyhä ja sijoittajatkaan eivät ole hyvin koulutettuja, joten innovaatiot jäävät helposti toteutumatta tai menevät ulkomaille. Lakimmekaan ei ohjaa yrityksiä sijoittamaan ja sekin on työtilaisuuksien leikkausta esim. USA:han verrattuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä käy valtiolle kalliiksi, vaikka parantaakin henkilöiden elämänlaatua kun saa nauttia runsaasta vapaa-ajasta ja silloin tällöin tehdä keikkaa.

        No pitäisikö kaikki tuet lakkauttaa ja ajaa ihmiset kadulle ilman asuntoa? Tappakaa vain kaikki köyhät sekä työttömät. Rankaiskaa heitä siitä, etteiväyhe saa työtä. Heidän oma syyhän se on ettei työtä saa.

        Katkerajamppojen harras toive. Vihaavat heikossa aseassa olevia.

    • Anonyymi

      Orpon uudistus lisää tyytymättömyyttä Suomessa.

      On hyvä merkki jos työtön on tyytymätön ja huono jos on tyytyväinen.

      • Anonyymi

        Aikansa. Kunnes tyytymättömyys eskaloituu naapuriin.

    • Anonyymi

      No matu tulee auttamaan poismuutossa?

      • Anonyymi

        Jätä nuo matuttelut. Edes keskustelussa jossa ei ole kysymys mistään makuista.

    • Anonyymi

      Näin on. On karmeaa kohtalo ihmisillä. Rahat ei riitä keskituloisellakaan. Tätäkö äänestäjät äänestivät ? Hävettäisi ja surettaisi jos olisin persuja äänestänyt.

      • Anonyymi

        Miten SDP muka parantaisi valtion taloutta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten SDP muka parantaisi valtion taloutta?

        Ei tietenkään paranna, muttei myöskään heikennä kansalaisten arjesta selviytymistä kuten tekee nykyinen hallitus, pahimpina persut ja kokkarit. Säälimättömät rahamassien palvojat ja hyväveliverkoston paapojat. Kyllä hävettäisi jos olisin heitä äänestänyt.
        Onneksi ole vasemmiston lipunkantaja, siellä veli on herraa tärkeämpi aina ja pientä puolustetaan.

        SDP:n on marssittava esiin ja julistettava, että se tunnustaa Suomen talouden realiteetit ja sitoutuu muiden puolueiden kanssa korjaamaan Suomen talouden rakenteelliset heikkoudet. Muuten ei yhteistyötä, vaikka se voittaisi seuraavat vaalit.

    • Anonyymi

      Outo asia vaivaa aloittajaa.
      Onkohan oma elämä niin sairasta että joutuu hakemaan ainoan ilonsa muiden ihmisten ahdingosta?

      • Anonyymi

        On täällä sekaisin olevaa porukkaa, jos noin luulette.
        Onko Suomenkielen ymmärtämisessä jotain vikaa?

    • Anonyymi

      Hylkäys siitä eteenpäin on moninkertainen rangaistus jota ei kannata juurikaan ymmärtää. Asiaa ei voi perustella kuin luonteen pahuudella.

    • Anonyymi

      Paikallinen sopiminen työmarkkinoilla tarkoittaa yksittäisen työntekijän keskustelua yrityksen palkkaaman ammattilaisen kanssa työehdoista ja palkasta. Hänen tiedot ja kokemus tarkoittavat, että palkka on mahdollisimman alhainen ja työehdot tiukasti yrityksen edun mukaiset. Tähän hallituksemme pyrkii toistellen työn vastaan ottamisen ”kannattavuutta”. Se johtaa toisarvoisten töiden hoitamiseen oman maan kansalaisista syntyvällä halpatyöväellä ja tätä perustellaan EK:n esittämällä kilpailukyvyllä. Leikkausvaikutus on siis moninainen.

      Siirtymisessä paikalliseen sopimiseen muutetaan työntekijöiden yhteinen toimiminen, joka on demokraattinen oikeus, yksittäisen työntekijän heikkoon yritykseen tehdä elämäänsä riittävä työsopimus usein työnantajan organisaation kanssa. Tämä on suuremmissa kaupungeissa erityisesti pääkaupunkiseudulla asumisen kalleuden vuoksi mahdotonta useilla pienituloisilla (naisvaltaisilla) aloilla. Se tuottaa näille alueille yhä suurempaa työvoimapulaa ja vaikeuttaa mm. seuraavan sukupolven varhaiskasvatusta ja koulutusta. Pienessä vanhusten maassa tällaiseen tuhlaukseen ei ole varaa. Se tuottaa myös eriarvoisuutta ja erityisesti sisäistä turvattomuutta, joka jo nyt on nähtävissä alle 15 vuotiaiden keskuudessa. Tästä meillä on hyvin selviä näyttöjä mm. USA:sta, jossa olen työskennellyt 8 vuotta ja Ruotsista, johon sopimusasioissa meitä usein verrataan.

      ”Uskomus”, että Suomen työllisyys paranee esitetyillä pakotteilla, on väärä. Nyt suurin osa työttömistä hakee jatkuvasti työtä, mutta SITÄ EI OLE tarjolla. Kysymys onkin, osaavatko ihmiset tehdä töitä, joita olisi ja pystyykö yritysten henkilökunta opettamaan niitä vai onko veronmaksajien kustannettava sekin monien muiden yritystukien lisäksi. Kun nykyhallitus puhuu ”opetukseen satsaamisesta”, niin suuri osa tuesta on ohjattu yrityksiin, joiden uusia innovaatioita ja vientituotteita tuottava tehokkuus on kyseenalainen osaamisen puutteen vuoksi.

      Asiaan perehtyneenä, huomaan Suomessa kyllä löytyvän monia hyviä oivalluksia, mutta niiden perusteellinen testaaminen myyväksi tuotteeksi on lähes mahdotonta. Yhteisön tukea saa vasta, kun tuote on suunnilleen valmis ja innovaatio siirtyy usein sitä ennen uteliaille kilpailijoille. Ennen tuotteistamista vaaditaan hyvää perustietoa, jotta kokeelliseen oppimiseen ei kulu liikaa aikaa ja resursseja. Suomi on köyhä ja sijoittajat eivät ole hyvin koulutettuja, joten innovaatiot jäävät helposti toteutumatta tai menevät ulkomaille. Lakimmekaan ei ohjaa yrityksiä sijoittamaan ja sekin on tulonleikkaus veronmaksajilta esim. USA:han verrattuna.

    • Anonyymi

      Kun velallinen masentuu ja tekee itsemurhan niin kukaan velkoja ei saa velkoja perittyä takaisin koskaan.

      • Anonyymi

        Pienistä tuloista on maksettu asuntojakin, miksei myös kulutusluottoja. Velallisen ei pidä liikaa ajatella tulevaa maksu-urakkaansa, muuten polvia alkaa heikottaa, vaan hänen tulee keskittyä tähän päivään liikoja murehtimatta. Lopussa kiitos seisoo, ja rehellisyys perii maan.

      • Anonyymi

        Itse en ole kokemusasiantuntija esittämässäsi tilanteessa. Jotta kukaan ei koskaan joutuisi esittämääsi tilanteeseen, on tulevia aikuisia ja erityisesti päättäjiä opastettava alusta saakka.

        Oppiminen varhaiskasvatuksesta väitöskirjan jälkeiseen PosDoc-työskentelyyn antaa pohjan ymmärtää niitä sudenkuoppia, joissa tuollainen tilanne voisi tulla mahdolliseksi. Tuon opin jälkeinen oppiminen on jokapäiväistä asiantuntijan kyltymätöntä kiinnostusta sekä oman alan edistymiseen, että aikaa jäädessä kaikkeen ihmiselon ihanuuteen. Se, että tietämättä riittävästi toiminnasta aloittaa tehdä tuntemattomia asioita, johtaa lähes aina katastrofiin riippumatta ahkeruudesta. Tätä tekevät monet yksinkertaiset ja ahkerat. (Tyhmät ja ahkerat tekevät maailmassa paljon enemmän vahinkoa kuin viisaat ja laiskat.)

        Valitettavasti vain harvoilla nykynuorilla on riittävästi intoa olla keskittyneesti paikallaan oppimassa kaikki tarvittava. Se vaatii merkittävää kärsivällisyyttä, koska kaikki asiaan tarvittava tieto ei tunnut aina tärkeältä ja motivaatio alkaa helposti rakoilla. Tällöin tarvitaan hyvää opettajaa motivoimaan ja siksi opettajien koulutusta juuri opettamansa aineen täydelliseen hallintaan ei voi koskaan riittävästi korostaa. Sillä vain oikea tieto voi tukea seuraavaa askelta opintiellä.
        Muutkin hyvät/järkevät mentorit, joilla on tunnejärki hallussa voivat auttaa ja sellaisten sanomisia on hyvä kuunnella.

    • Anonyymi

      Kannattaa tehdä niitä töitä että homot saa veronsa.

    • Anonyymi

      Suomi on elänyt yli varojensa. Nuorilla on täällä Helsingissä kaksikerroksiset laatikkomaiset isot omakotitalot ja sitten vielä pihassa on hieno auto ja kaikki tämä on velalla hankittu ja nyt kitisevät , kun on tullut maksuvaikeuksia koron noustua. Olisi kannattanut vähän ajatella ennekuin alkaa elää eliittielämää velkarahalla. ja sitten on opiskelijat. Heille ei kelpaa enää soluasunnot, vaan täytyy saada Helsingin keskusta kallis vuokra-asunto ja kansa maksaa. Hesarissa oli että joku sai vuokratukea yli 300,00 euroa ja nyt sitä leikataan. Ja kansa tämänkin vuokratuen maksoi, mutta ei maksa enää .

    • Anonyymi

      Vihervasemmiston ideogian ydin on palkankorotukset joutenolosta. Töihin ei saa ketään pakottaa eikä mieltä pahoittaa. Avokätisesti jaetaan rahaa, mitä ei ole olemassa.
      Miksi ihmeessä vihervasemmisto ei pohdi sitä, mitä tehtäviä valtiolle ja kunnille oikeasti kuuluu. Ei kuulu ilmaston, vesistöjen ym. jättiläissaastuttajan, kotieläintuotannon, tarkemmin eläinrääkkäyksen (turkistarhaus, broileritehtailu ym.) tukeminen miljardikaupalla joka vuosi, ei kuulu miljardien pumppaaminen muutoin kannattamattomaan kaivostoimintaan, jonka elämän edellytys näyttää olevan vapaa ympäristön tuhoaminen, eikä kuulu esim. verovaroin tuettu laivamatkailu Ruotsiin tai Viroon ja valtavien jää- ym. hallien ja jalkapallo- ym stadionien rakentaminen pienen ammattiporukan busineksia varten.
      Valtion ja kuntien tehtävä on huolehtia peruspalveluista. Valtion ja kuntien velvollisuus on huolehtia siitä, että kaikenlainen eläinrääkkäys loppuu, että maatalouselinkeinojen harjoittama ympäristön tuhoaminen loppuu, että kaivostoiminnassa sallittu ympäristöntuhoaminen lopetetaan ja ettei vapaa-ajan riesteilymatkailua ylläpidetä veronmaksajien rahoilla. Tässä hyvä alku vihervasemmistolle ja samalla tiedoksi, ettei sitä suurpääomaa, jolta puuttuvat miljardit otetaan, ole olemassa. Sen te olette jo jahdanneet aika isolta osin pois Suomesta.

      • Anonyymi

        Vasemmisto on ainoa puolue, joka ajaa eläinoikeusministerin tointa tähän maahan. Kaikki muut puolueet pesevät kätensä eläinoikeuksien puolustamisesta. Maa- ja metsätalousministeri etukenossa puolustamassa vain tappolinjaa ja rääkkäystä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      279
      6162
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1979
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1760
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1231
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1195
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      160
      1103
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1086
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      981
    9. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      952
    10. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      951
    Aihe