Huhujen perusteella

Olen huomannut ihmeellisen oululaisen tavan. Täällä luotetaan toisen kertomaan huhupuheeseen. Toisesta henkilöstä voidaan kertoa juttuja, jotka eivät pidä paikkaansa tai vain osittain ovat paikkansa pitäviä. Muutaman kerran on vastaani tullut tyyppi, joka on kohdallani järkyttyneen näköisenä mollottanut suu auki. Joku on siis kertonut jotain. Omat asiani ovat kylläkin varmasti paremmin kuin kenenkään heistä. Entäpä jos asiani olisivatkin tosi huonosti. Silloin tuollainen käytös vain pahentaa tilannetta. Omaan käytökseesi voisit kiinnittää huomiota. Etkä uskoisi ihan kaikkia juttuja.
681849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Olen huomannut. Huhua ei missään tapauksessa tarkisteta, vaan kerrotaan eteenpäin, jopa vuosikymmeniä. Onpahan jotain sanottavaa vaikka kahvipöydässä. Entäpä sellaiset jotka tahallaan laittavat vahingollisia huhuja liikkelle? Onko omassa tuttava- tai työpiirissä? Eihän sitä tiedä.

Pitäisikin kysyä itseltään, että mitä tämä henkilö hyötyy siitä että sanoo juuri nyt juuri tällä tavalla. Harva taitaa kuitenkaan välittää toiselle aiheutuvasta vahingosta. Edellisen kaltaiset tyypit myös toivovat sitä. Osa on hionut taitonsa todella pitkälle, koska ovat usein kokeilleet kuinka pitkälle voivat kenenkin kanssa mennä. Psykopaatteja on noin 1% väestöstä ja heillähän ei mitään rajaa ole. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin kunnollisia, mutta heistäkin suurinta osaa sellainen psykopaatti manipuloi helposti. Manipuloiduthan pitävät heille syötettyjä ajatuksia ominaan.

Euroopan maista Suomi on ykkönen työpaikkakiusaamisessa, joten jotain mälsää siis todellisuudessakin on:
LÄHDE: https://yle.fi/a/3-6112062

Äänestä
  • Eivät nämä manipuloivat kovin pitkälle pötki. Ennemmin tai myöhemmin he paljastuvat. Heillä on myös paljon muitakin ikäviä luonteenpiirteitä esim. hallitsematon mustasukkaisuus, pakkomielinen oikeassa olemisen tarve, alistamisen tarve, kateus...Lähettävät haukkumaviestin esim. Whatsapissa jos asiat eivät mene heidän mielensä mukaan. Lähettävät sydämen kuvia manipuloidakseen ja ylitsevuotavia kiitoslauseita, kun ovat saaneet tahtonsa läpi..ja seuraavaksi tulee uskomattoman törkeät haukkumiset. Ensin menee kauan aikaa hyvin heidän kanssaan. Pikkuhiljaa totuus paljastuu ja uhri luulee että itsessä on vikaa. Jos voi puhua luotettavan ystävän kanssa tai ammattiauttajan kanssa, niin ymmärtää asian oikean laidan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Eivät nämä manipuloivat kovin pitkälle pötki. Ennemmin tai myöhemmin he paljastuvat. Heillä on myös paljon muitakin ikäviä luonteenpiirteitä esim. hallitsematon mustasukkaisuus, pakkomielinen oikeassa olemisen tarve, alistamisen tarve, kateus...Lähettävät haukkumaviestin esim. Whatsapissa jos asiat eivät mene heidän mielensä mukaan. Lähettävät sydämen kuvia manipuloidakseen ja ylitsevuotavia kiitoslauseita, kun ovat saaneet tahtonsa läpi..ja seuraavaksi tulee uskomattoman törkeät haukkumiset. Ensin menee kauan aikaa hyvin heidän kanssaan. Pikkuhiljaa totuus paljastuu ja uhri luulee että itsessä on vikaa. Jos voi puhua luotettavan ystävän kanssa tai ammattiauttajan kanssa, niin ymmärtää asian oikean laidan.

    Yksi perustemppu on ensin haukkua viikkokausia ja juonitella ja iskeä silmää muiden kanssa samalla vilkuillen ja sitten yhtäkkiä kääntää kelkka täysin ja heittäytyä oikein ystävälliseksi kaveriksi. Uhri kokee siitä helpotusta ja ajattelee koettelemustensa loppuneen. Mutta kun manipuloiva narsisti vaistoaa että uhri on tuudittaunut turvallisuuden tunteeseen hän vetäisee maton alta niin että tuntuu palaamalla entiseen haukkumiseen. Jos joutuu tällaisen sosiaalisesti sulavan psykopaatin vaikutuspiiriin ja hänen uhrikseen ei luota enää koskaan keneenkään, eikä hoviväkeen voi luottaakaan.

    Äänestä

Lestojen syytä kaikki

Äänestä
  • Ei ole. Monet lestadiolaisia on hyviä työkavereita.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei ole. Monet lestadiolaisia on hyviä työkavereita.

    Tai sitten oikeasti vain haluavat antaa sellaisen mielikuvan, taustalla jotaiin muuta...
    Todettu omasta kokemuksesta ja aina petytty.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tai sitten oikeasti vain haluavat antaa sellaisen mielikuvan, taustalla jotaiin muuta...
    Todettu omasta kokemuksesta ja aina petytty.

    Samaa olen huomannut, saatetaan tulla puhelemaan ja utelemaan parhaimpana kaverina ja seuraavana päivänä kävellään nokkapystyssä niinkuin ei tunnettaiskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tai sitten oikeasti vain haluavat antaa sellaisen mielikuvan, taustalla jotaiin muuta...
    Todettu omasta kokemuksesta ja aina petytty.

    Taijat olla Lesta kun puolustat niitä. Tiedoksi opetelkaa näyttäytyy jos haluatte että teidät huomioidaan positiivisesti

    Äänestä

Nuo asiat tuppaavat näyttäytyä pidemmällä aikavälillä. Sime kukkii koko ajan, ihmiset ovat linjoilla, ollaan ns kaveria,mutta kun tulee tosipaikka niin meneekin työt joillekin muille jne.

Äänestä
  • Samaa voidaan vahvistaa täältäkin. Koijareita ovat.

    Äänestä

Eteläsuomi on ahkeraa päättäjistö ja soneväkeä. Pidemmän linjan ratkaisut tuppaa syntymään etelässä, siellä toki istuu ne päättäjät.

Äänestä

Aloittaja on aivan oikeassa, näitä huhuja keksitään Oulussa ja Oulun seudulla, ja totena levitellään. Huhun kohdetta ei tunneta paremmin jos ollenkaan, pelkkä ulkonäkö, ikä, sukupuoli, tai asuinpaikka riittää jutun keksimiseen.

Jotain huonoa itsetuntoa ja pettymystä omaan elämään siinä ehkä on takana, ja siten yritetään saada itselle parempaa oloa mollaamalla muita. Voi tuntea hetken itsensä tärkeäksi.

Äänestä
  • Täällä Oulussa on niin paljon yksinäisyyttä joka ikäryhmässä että tällaistakin tapahtuu. Ihmiset eivät ole toistensa kanssa yhteydessä ja kiusaamista tapahtuu herkästi. Työpaikoilla ja harrastuksissa aina joku jätetään ulkopuoliseksi. Oululainen käytäntö on ulkopuolelle jättämistä. Jopa sukulaisilla on tämmöistä vahingoittavaa käytöstä. Harrastuspiireissäkin joskus näkee ivaa jonkin kasvoilla. Harrastuspiireiä usein kutsutaan tasavertaisiksi ja mukaviksi. Se ei kuitenkaan pidä Oulussa paikkansa. Usein joku harrastajista jätetään ulkopuoliseksi tai häntä ivataan. Henkilökohtaisesti olen kokenut ulkopuolelle jättämisen sukulaispiirissä ja harrastuksessa. Harrastuksessa vieruskaveria ivattiin ilmein ja elein. Saa nähdä tuleeko vieressäni ivaa osaksi saaneena tanssiva henkilö ensikerralla tanssitunnille.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Täällä Oulussa on niin paljon yksinäisyyttä joka ikäryhmässä että tällaistakin tapahtuu. Ihmiset eivät ole toistensa kanssa yhteydessä ja kiusaamista tapahtuu herkästi. Työpaikoilla ja harrastuksissa aina joku jätetään ulkopuoliseksi. Oululainen käytäntö on ulkopuolelle jättämistä. Jopa sukulaisilla on tämmöistä vahingoittavaa käytöstä. Harrastuspiireissäkin joskus näkee ivaa jonkin kasvoilla. Harrastuspiireiä usein kutsutaan tasavertaisiksi ja mukaviksi. Se ei kuitenkaan pidä Oulussa paikkansa. Usein joku harrastajista jätetään ulkopuoliseksi tai häntä ivataan. Henkilökohtaisesti olen kokenut ulkopuolelle jättämisen sukulaispiirissä ja harrastuksessa. Harrastuksessa vieruskaveria ivattiin ilmein ja elein. Saa nähdä tuleeko vieressäni ivaa osaksi saaneena tanssiva henkilö ensikerralla tanssitunnille.

    Siksi täällä pyritäänkin ottamaan kaveri mukaan samaan harrastukseen. Joillakin onnekkailla se samanhenkinen kaveri löytyy. Hän joka menee yksin harrastamaan jää todennäköisesti ulkopuoliseksi. Näin kävi myös minulle. Kolme vuotta yritin päästä porukkaan mukaan. Nyt on tosi synkät ajatukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Siksi täällä pyritäänkin ottamaan kaveri mukaan samaan harrastukseen. Joillakin onnekkailla se samanhenkinen kaveri löytyy. Hän joka menee yksin harrastamaan jää todennäköisesti ulkopuoliseksi. Näin kävi myös minulle. Kolme vuotta yritin päästä porukkaan mukaan. Nyt on tosi synkät ajatukset.

    On kyllä synkät ajatukset täälläkin. Meitä varmasti on täällä Oulussa pilvin pimein. Parasta laittaa silmukka kaulaan...

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Siksi täällä pyritäänkin ottamaan kaveri mukaan samaan harrastukseen. Joillakin onnekkailla se samanhenkinen kaveri löytyy. Hän joka menee yksin harrastamaan jää todennäköisesti ulkopuoliseksi. Näin kävi myös minulle. Kolme vuotta yritin päästä porukkaan mukaan. Nyt on tosi synkät ajatukset.

    Jos et murehdi menneitä etkä mieti tulevaa, niin mitä ongelmia sinulla on juuri nyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    On kyllä synkät ajatukset täälläkin. Meitä varmasti on täällä Oulussa pilvin pimein. Parasta laittaa silmukka kaulaan...

    Toksinen kommentti oli odotettavissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Jos et murehdi menneitä etkä mieti tulevaa, niin mitä ongelmia sinulla on juuri nyt?

    Ei mitään ongelmaa enää. Vaihdoin harrastusporukkaa. Aurinko paistaa jälleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Toksinen kommentti oli odotettavissa.

    Itkin jo itkuni. Nyt riitti. Synkät ajatukset saa painua hiivattiin. Voimia kaikille. Kyllä se aurinkokin sieltä vielä paistaa. Seuraava päivä on jo valoisampi.

    Äänestä

Erikoisinta on kuinka turhaa se on. Sadistille voi tosin olla tärkeää tarjota itselleen virikkeitä muita lyttäämällä ja erilaisia juonia kehittämällä.

Äänestä
  • Lestat on Suomen suurin juorukerho ja narsisti yhteisö

    Äänestä

Typerät ja yksinkertaiset ihmiset uskovat huhuihin

Äänestä
  • Se tarkoittaisi että 90% on typeriä ja yksinkertaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Se tarkoittaisi että 90% on typeriä ja yksinkertaisia.

    No eivätkö sitten muka ole?

    Äänestä

  • Kuka piru sen totuuden ja huhut erottaa toisistaan. Parasta kun pitää omana tietonaan nämä "kuulumiset" toisista ihmisistä, niin ei aiheuta harmia kenellekään. Ei levitä eteenpäin juttua oli se sitten totta tai huhua.

    Äänestä

  • Uskon kyllä kaikki huhut. Olen siis herkkäuskoinen. Minulle kerrotaan usein ja vuolaasti "juttuja" ja ihmisten luonteenpiirteitä ym. Uskon kaiken ja ihmettelen niitä kotona itsekseni silmät ympyröisinä. Niin hurjia jutut monta kertaa ovat. Pieni epäilyksen siemen juttujen todenperäisyydestä kuitenkin on hämärästi taustalla. Mutta uskon jutut kuitenkin. Tänään kuulin yllätys yllätys kolme juorua kolmesta eri henkilöstä. Pidän nämä kaikki omana tietonani.

    Äänestä

Reilu, rehti, asiallinen ja yksinaamainen henkilö saattaa kyllä aiheuttaa todellista hämmästystä ja hämmennystä.
Elämmekö kenties toksisessa kuplassa, kn tietää.

Äänestä
  • Ihan varmasti Oululainen ihminen hämmentyy rehellisen ihmisen seurassa, joka ei levittele perättömiä muista ihmisistä! Samoin ihminen jota ei suuresti edes kiinnosta muiden kanssaeläjien touhut, on outo ja lähes pelottava tapaus.

    Ehkä Oulussa ja ympäristössä on aina ollut senverran vähän elämää, että on ollut pakko keksiä valheita?
    Toki voi myös ihmetellä hyväuskoisuutta, että kaikki uskotaan eikä kenelläkään käy mielessä tarkistaa asian todenperäisyyttä.

    Äänestä

  • Esim. työpaikalla "porukoihin" ei pääse, ellei ole heti valmis haukkumaan ja katsomaan kieroon jotain tiettyä henkilöä josta eivät tiedä mitään, jonka kaikkia pompotteleva sekä hurjilla tarinoilla viihdyttävä manipuloija on valinnut uhrikseen. Hyvin monet varsinkin nuorista työntekijöistä on heti valmiita sellaiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Esim. työpaikalla "porukoihin" ei pääse, ellei ole heti valmis haukkumaan ja katsomaan kieroon jotain tiettyä henkilöä josta eivät tiedä mitään, jonka kaikkia pompotteleva sekä hurjilla tarinoilla viihdyttävä manipuloija on valinnut uhrikseen. Hyvin monet varsinkin nuorista työntekijöistä on heti valmiita sellaiseen.

    Oulussa kokemusta vain 1960 -luvulta isohkosta korjaamosta. Ei kyllä väitteesi pitänyt paikkaansa alkuunkaan! Tosin en julkilestoja tunnistanut. Yksi taisi olla joku muu uskovainen, mutta ei haitannut eikä poikennut muuten kuin ettei läskisoosia ja verilättyjä syönyt; siitä kevyesti joskus sanailtiin eikä siitä suuttunut.
    Palstan muut kommentoinnit viittaavat mielestäni naisvaltaiseen työyhteisöön.

    Äänestä

Eino Körnö(persu) levittelee perättömiä huhuja päivittäin.

Äänestä

Ihmiset on nìn hyviä tietämään. Se vaikuttaa monelta kannalta monesti. Kun on tietty sakki puolella niin voi hyvinkin vaikuttaa lasten työsaanteihin ja omiin jne. Vöhön kaikessa.

Äänestä

Ei sitä heti arvaa. Eteläsuomessa jne ihmisiä täynnä. Mutta joka leikkiin ryhtyy,leikin kestäköön.

Äänestä

Varsinkin lestat on hyviä näissä villien huhujen levittämisessä

Äänestä

Eino Körnö niminen persu tehtailee näitä valheellisia aloituksia.

Äänestä

Kaveri kerran että se on aivan ihana ettö huomaa sairauden jlk olevansa ihan terve. Sanoi ettö tarkoittaa erästä henkilöä jidta ei yhtään pidä, työelämän narsistinen sairas jaska. Kuitenkin,on niin että monesti huomaa jo päällepäin,ettei ole ollenkaan terve, kunnossa, monestakin ihmisestä. Huomion kiinnittää huono ulkomuoto, ilmiasu, käytös jne. Mutta työpaikoilla ei aina tarkastaja käy, niin sopii puolipäillä ha hulluilla olla.

Äänestä
  • Uhrin voi myös sairastuttaa työpaikka. Kaikki kun ei näy päällepäin. Kannattaa ehkä miettiä mikä oli vaikutelma aluksi ja missä kohdassa alkoi mennä huonmpaan suuntaan. Puheistahan ongelmat yleensä syntyvät joten kääntyisin puhujan puoleen, ovatko hänen motiivinsa rakentavia.

    Äänestä

Kuka vuotaa tietoja palstahäirikölle?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17647868/maahanmuuttajataustaiset-katujengit-vai-nuorten-tekemia-rikoksia#comment-117726189
Äänestä
Anonyymi
2023-09-07 11:30:34
UUSI

Moktar.Gubta
2022-11-28 10:19:12

"Joten mihin aloittaja perustaa väittämänsä...".
Ei tarvitse pyydellä anteeksi, sillä esitit ihan asiallisen ja aiheellisen kysymyksen.
Referoimassani YLE:n jutussa asiaa ei todellakaan mainittu.

Vastaan: Sain tiedon poliisihallinnossa työskentelevältä ystävältäni. Tietolähteeni on ymmärrettävästi luottamuksellinen, muuta tieto pitänee paikkansa. Kun on sellainen työura ja tausta kuin minullakin on, niin sitä tuntee väkisinkin muitakin ihmisiä kuin Eikan ja Arskan.

Parhain terveisin, Moktar. ;)

Äänestä

Huhupuheisiin uskominen on tyhmien ihmisten hullutuksia

Äänestä

Kuten uskonnollisuuskin ja 20nen lapsen poikiminen.

Äänestä

Kun median ns Virallinen Totuus ja oikeuslaitoksen Oikeat Tuomiot osoittautuvat kerta toisensa jälkeen pelkäksi valheeksi, vääristelyksi ja muuksi kähminnäksi, niin epäilemättä niitten uskottavuus kärsii ja erilaiset huhut saavat yhä vankemman jalansijan. Eikä pelkästään Oulussa vaan koko valtakunnan laajuisesti. Se, mihin tämä johtaa, se näkyy nytkin useammankin suurvallan ja pienempienkin toimissa ja tilanteessa.

Äänestä

Monesti sekin vaikuttaa huhupuheisiin ku tiedetään että on olleet isot maatilat, miljoonia markkoja, joten se suomalainen perisynti tulee esiin.

Äänestä

Suomalaiset ovat nyt kaikesta kateellisia. Jos ajatellaan esimerkiksi jenkkejä, kaikilla on miljoona taskussa, jotka ovat työelämässä.

Äänestä
  • Jenkeillä on myös miljoonamenot, ja kaiken voi menettää hyvin lyhyessä ajassa jos vaikka työpaikka menee alta.

    Äänestä

Tuo sotii pahasti uskonnollisen ajattelutavan kanssa. Ei saa olla kateellinen, kun maallisella omaisuudella ei uskovaisten mielestä ole väliä, aarretta kootaan taivaisiin.

Äänestä

Uskovaisilla on taipumus uskoa kaikkeen typeriin juttuihin

Äänestä

Huhujen levittäminen, juoruaminen on yleensä muista valittamista. Syy valittamiseen on sitten jokin juorukellon oma psykologinen ongelma.

Turkkilainen sanonta: "Joka juoruaa sinulle, tulee juoruamaan myös sinusta"

Huhujen levittäminen on myrkyllistä. Vältä ihmisiä jotka levittävät huhuja.

Äänestä

Huhuissa on usein totuuttakin, kuten makkarassa on väriainetta jotta se näyttäisi herkulliselta. Itse ydin ja herkku on sitten huhun keksijän omia jätteitä, joita hän syöttää muille jotka uskovat kohteliaisuuttaan tai tyhmyyttään. Toki voihan hän olla kuullut sen joltain muulta, tai sanoo että kuuli, jotta pääsee vastuusta.

Äänestä
  • Ei huhuissa mitään totuutta pohjalla yleensä ole, sen keksii ihminen joka haluaa tärkeillä, saada huomiota, ja kadehtii muita ihmisiä.

    Juoruissa jotain alkuperää voi ollakin, sitä vaan suurennellaan ja keksitään lisää omasta mielikuvituksesta. Siinäkin taustalla kertojan halu saada huomiota.

    Tämä on perusero huhuissa ja juoruissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Ei huhuissa mitään totuutta pohjalla yleensä ole, sen keksii ihminen joka haluaa tärkeillä, saada huomiota, ja kadehtii muita ihmisiä.

    Juoruissa jotain alkuperää voi ollakin, sitä vaan suurennellaan ja keksitään lisää omasta mielikuvituksesta. Siinäkin taustalla kertojan halu saada huomiota.

    Tämä on perusero huhuissa ja juoruissa.

    Niin. Nämä ihmiset erottaa siitä, kun heidän seurassaan tulee jotenkin ahdistava ja huono olo. Silloin pitäisi jo hälytyskellojen soida ja itsesuojeluvaisto herätä.

    Äänestä

Juu, ne on ne villit huhut

Äänestä
  • Juorukello osaa olla niin mukava ja hurmaava että sille kertoo mielellään asioita, mutta minkälaisen myrkyn hän siitä sairaassa mielessään keittääkään jota jakelee muille? Jotka sitten jakelee sitä muille? Totuudella ei täällä taida olla mitään arvoa jos voi hetken nauraa. Eikä toisen vahingolla jos sen tekee oman edun nimissä.

    Äänestä

Ongelma on myös siinä että ihmiset 99%:sesti arvostavat asioita sen perusteella miten muut niitä arvostavat. Niitä asioita he myös pitävät haluttavina. Eri kulttuureissa eri asiat ovat eri arvossa. Mutta kun ne kaikki muutkin seuraavat vain toisiaan...

Äänestä

Yksi inhottava ilmiö on "kaasuvalotus" (eng. gaslighting) jota olen yhdessä työpaikassa havainnut tapahtuneen. Sellaista tosin ei tee kuin hyvin kiero ja sadistinen henkilö. Se ei todellakaan ole mitenkään yleistä, mutta kuitenkin todellinen asia mitä sattuu joillekin. Paljon helpompaa se on jos on valtaa, eli jonkinlainen esimiesasema, ja kerännyt jonkinlaisen hovin ympärilleen.

Tässä linkki, mitä on kaasuvalotus:
https://kuntoplus.fi/terveys/psykologia/mita-on-gaslighting

Keinoja mitä käyttävät:
1. Kertovat Sinulle mikä on Sinun mielentilasi:
Esimerkkejä mitä hän saattaa sanoa sinulle tai sinun kuultesi: "Olet taas epävakaassa mielentilassa", "miksi olet aina niin vihainen", "mikähän tuota taas vaivaa" ynnä muuta negatiivista.
Se on psykologinen keino vaikuttaa ihmisen tunnetilaan ja hänen havaintoihin hänestä itsestään, koska jos hän alkaa ajattelemaan hänelle muka "osoitettua" mielentilaa, se mielentila vahvistuu. Esimerkiksi hypnotisoijat käyttävät samaa menetelmää kohteidensa rentouttamiseen positiivella tavalla. Kohde alkaa itsekin uskoa siihen jos sitä toistetaan tarpeeksi usein. Uhri alkaa epäillä ajatuksiaan ja todellisuudentajuaan.

Vastalääke tähän on sanoa että "miksi tuommoista sanot?" tai "olen erimieltä".

2. Esittävät mielipiteensä tosiasiana:
Esimerkkinä hän saattaa sanoa mielipiteensä Sinun mielentilastasi totuutena, vaikka totuus olisi aivan päinvastainen. Toisena esimerkkinä joku kaupan myyjä saattaa sanoa vaikka että "tämä on sinun tietokoneesi" vaikka tietokone olisi aivan liian kallis. Ja vanhuksille huijarit myyvät monenlaisia remontteja joita he eivät tarvitse.

Vastalääke on kysyä todisteita ja mieluimmin joltain muulta taholta ja ei niiltä jotka kuuluvat hänen "hoviinsa".

3. Käyttää epäselvää sosiaalista todistetta:
Esimerkkinä hän saattaa sanoa että "se ja se on myös sitä mieltä" tai "kaikki muutkin pitävät häntä hankalana tyyppinä". Tai hän sanoo sinulle, että "kaikki ihmettelevät miksi olet aina niin vihainen". Hän luo siis mielikuvaa että kaikki ovat siinä mukana. Lisäksi hän voi valehtelemalla ja hienovaraisesti vihjailemalla luoda sitä mielikuvaa muillekin, kunnes osa alkaa uskoakin sitä ja nekin jotka eivät usko alkavat kuitenkin epäillä.

4. Liioittelu, valehtelu ja huhujen liikkeelle laittaminen:
-Hän liioittelee sinulle tai muille sitä jos olet huonossa mielentilassa ja toteaa siitä jotain liioiteltua tai vääristeltyä. Tai hiljaa puhuen ohimennen "uskoutuu" jollekin ja kertoo strategisen valheen. Pienemmistä voi siirtyä isompiin kun pienemmät ovat itäneet.

Mutta kaiketi tämän kaiken tietämiselläkään ei ole merkitystä koska kaikkia on niin helppo manipuloida. Manipuloitu pitää aina hänelle syötettyjä ajatuksia ominaan. Paras suoja manipuloinnin kohteeksi joutumiselle on liittoutua ja liikkua porukassa. Jos joku on sellainen ettei puhu paljoa ja viihtyy yksin, niin hän on helppo kohde manipuloijalle koska manipuloija voi pelata ikäänkuin avoimeen maaliin, jossa ei ole maalivahtia eikä puolustajia, ja hän voi iskeä uhrin heikkouksiin muiden nähden ja suurennella niitä ja tavoitteena onkin uhrin elämän romahduttaminen kaikin tavoin, saatetaan jopa kehoittaa vahingoittamaan itseään.

Äänestä

Lestat ovat kovia juoruamaan ja uskovat huhuihin

Äänestä

Juoruavat on usein narsistinen, alemmuttatunteva vanha juopppo esimerkiksi. Sitä vaan ei moni Juoruavat tiedä, että nykymaailmassa on vaarallista vöhön juoruta, eikö hovi usein sitä tuedö ettö kun ukot menettävät hermonsa, niin voi äkkiä olla hampaat kurkussa jos juoruilusta jtn aiheutuu lapsille, ikävää, ei vaikka töitä saa. Moni on tappanutkin vaimonsa jne.

Äänestä

Uudelleen kouluttanut vähön. Että miten se vaitiolovelvollisuus esimerkiksi pitää. Kun tarpeeksi kouluttaa, niin vaimo yleensä tuppaa olemaan vaiti työpaikalla.

Äänestä

Tuleeko huhuista totta jos tarpeeksi moni uskoo niihin?

Äänestä
  • Sitä en tiedä. Mutta jos kääntää focusta 180 astetta ja tarkastelee kriittisellä silmällä, voi kenties tulla se ahaa-elämys.

    Äänestä

  • Onko Joulupukki totta koska miljoonat pikkulapset ympäri maailmaa uskovat Joulupukkiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Sitä en tiedä. Mutta jos kääntää focusta 180 astetta ja tarkastelee kriittisellä silmällä, voi kenties tulla se ahaa-elämys.

    Oulussahan uhri on aina itse syyllinen. Mitään huhuja ei ole olemassa eikä valheita eikä juonia.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Sitä en tiedä. Mutta jos kääntää focusta 180 astetta ja tarkastelee kriittisellä silmällä, voi kenties tulla se ahaa-elämys.

    Paitsi jos missään muualla ei ole ollut samanlaisia ongelmia kuin yhdessä paikassa jossa vaikuttaa eräs sutki henkilö. Summa summarum: Paha on usein vain siinä missä mainitaan ja puhujan itsensä omaa agendaa ja peliä vahvistaa asemaansa, kieroudella.

    Äänestä

Monille ei ole opetettu käytöstapoja, tai eivät ole oppineet. Samat ihmisparat tekevät muutenkin paljon huonoja valintoja elämässään. Kaiken keskiössä on muiden arvosteleminen. Kaikki negatiivinen uskotaan siltä seisomalta ja kerrotaan eteenpäin.

Äänestä

Ei ne arvaa sitä mitä vaikeuksia se tuo heidän lapsilleen työnsaanti ja urakehityksen suhteen. Minulle kovasti Oulua mainostettu, mm s marketissa,kuitenkin selän takana puhuttu pelkkää paskaa. Lestanteilla ja mulla on pelko etelä suomen kohtaan, jos sinne muuttaa joku hlö, joka voi ihan hyvin jne niin saattaa paskapuheet paljastuakin. Mainostavat Oulua hyvinkin, että täällä sinä viihdyt. No, pakkohan se jossain asua on. Vaikka vihollisten keskellä.

Äänestä

Suomi on kahtiajakautunut maa vähän. Monikin bisnes pyörii mielistelyllä ja joskus se pohja , kristinuskon pohja on rakennusteollisuudessa.

Äänestä

Tyhmät uskoo huhuihin

Äänestä

Hevosmiesten tietotoimisto on ollut kautta aikojen varmin ja todenperäisin tiedon lähde !

Äänestä

Lestojen tapoja ovat nämäkin soittakaa nyt uskoo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen huomannut ihmeellisen oululaisen tavan. Täällä luotetaan toisen kertomaan huhupuheeseen. Toisesta henkilöstä voidaan kertoa juttuja, jotka eivät pidä paikkaansa tai vain osittain ovat paikkansa pitäviä. Muutaman kerran on vastaani tullut tyyppi, joka on kohdallani järkyttyneen näköisenä mollottanut suu auki. Joku on siis kertonut jotain. Omat asiani ovat kylläkin varmasti paremmin kuin kenenkään heistä. Entäpä jos asiani olisivatkin tosi huonosti. Silloin tuollainen käytös vain pahentaa tilannetta. Omaan käytökseesi voisit kiinnittää huomiota. Etkä uskoisi ihan kaikkia juttuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu