Viitaten otsikkoon, ja alla olevan lehtijutun ote-tekstiin Uusi Suomi 20.12.2018 kysyn Antti Rinteen tapauksen johdosta Antti Lindmanilta, onko hänkin valmis rikkomaan tarvittaessa lakia ajaessaan omia ja myös puolueensa SDP:n etua?
Ote
.."Hovioikeus piti Antti Rinteen sakot työkiistasta voimassa – Lisäksi Rinne joutuu maksamaan Metsäteollisuudelle 16 000 euroa oikeudenkäyntikuluja” on uutisotsikko Ylellä tänään (Yle 20.12.2018).
SDP:n nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne sai sakkotuomion koskien työtaistelun aikaistamista metsäteollisuusyhtiöissä vuonna 2011. Rinne toimi tuolloin Ammattiliitto Pron puheenjohtajana.
Asiaa käsiteltiin nyt hovioikeudessa. Helsingin hovioikeus piti voimassa SDP:n puheenjohtajan sakkotuomion, jonka käräjäoikeus oli hänelle langettanut vuonna 2016. Hovioikeus määräsi Rinteen maksettavaksi yhteensä 16 000 euroa.
Harva puolueen puheenjohtaja on noin tuomittu oikeudessa.
Käräjäoikeuden mukaan SDP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Antti Rinne on syyllistynyt työriitojen sovittelussa annetun lain rikkomiseen. Rinteen johtama Ammattiliitto Pro aikaisti tuolloin ilmoittamaansa lakkoa, koska heidän tietojensa mukaan työnantajat olivat aloittaneet laajamittaisen rikkureiden värväämisen. Rinne sai toiminnallaan vastaansa Stora Enso, UPM:n ja Metsä Groupin, käytännössä siis koko Suomen metsäteollisuuden.
Rinne on siis valmis tarvittaessa rikkomaan myös lakia, jos muutoin ei päämääriin päästä".

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vastuutonta toimintaa. Poliittinen lakko Sipilän hallitusta vastaan on verrattavissa Trumpi järjestämään hyökkäykseen Capitol kukkulalle. Vastoin perustuslakia säätävää elintä. Työrauhavelvollisuuden olemassa oloaikana. SAK pyyhkii persettä sopimuksilla ja säännöillä. Kuten Putin. Ja pakottaa ihmisiä verukkeilla lakkoon.
Viime vuosina lakoilla ei ole saavutettu mitään muuta kuin narsistista näkyvyyttä. Jos lehdet eivät kirjoittaisi ja Yle uutisoisi, niin olisiko lakkoja ollenkaan?
Lakko on kiristystä, panttivankitilanne, jossa sääntö numero yksi on, että kiristykseen ei suostuta. Esimerkiksi UPM:n 112 päivän lakossa ei saavutettu mitään, mitä ei olisi voinut kirjata jo ennen lakkoa. Veturimiesten viimeisessä lakossa ei saavutettu mitään. Se oli vain pullistelua. Ahtaajien viime lakossa ei saavutettu mitään. jne jne. Ay-demareiden pullistelua, joka on haitaksi yhteiskunnalle. Kristillisdemokraatit eivät koskaan lähtisi tuollaiseen.
Hienoa Antti juuri näin. Rehellistä toimintaa!!