Kolomas nainen-Lauteilla DVD

Anonyymi-ap

Suosittelen kaikille joita innostaa kolmas nainen musa. Hyvä läpikattaus uran eri vaiheiden biiseistä joita bändi esittää livenä. Ainoa miinus tulee siitä että muutaman kerran livesoitto&laulu ei oikein meinaa onnistua millään lailla eli viittaan kappaleeseen missä viisaaksi tullaan jossa paulin laulu takkuaa niin pahasti että putoaa ihan rytmistä kokonaan ja laahaa. Rumpali kallioniemen rumpukomppi on usein tarkka ja kitaristit niin soolo&sähkökitaristi pesola kuin myös rytmikitaristi kivikangas pysyy ihan kelvollisenb hyvin vireessä muttei mistään popedan kitaristi costello hautamäen tasoisesta kitara työstä ole nyt kyse mut costello onkin lähinnä omaa luokkaansa livekitaristina. Basisti valkama tuttuun tyyliin livenä soittaa vähän eri omaa rytmiänsä suhteessa toisiin soittajiin, mut onpa se valkamalla tuo sama tyyli myös levyillä. Hanhiniemi tulkitsee tekstejä /lauluja miehekkään juurevalla eteläpohjalaistyylisellä tyylillä. Bändi onkin eteläpohjanmaalta ja se kuuluu ne eteläpohjanmaan juuret heidän musassa. Ja toinen miinus on se, että enemmän oisivat saaneet esittää lauluja levyiltä hikiset siivut, paha minut iski ja kolmas nainen. Nyt lähinnä suurin osa esittävät lauluja levyiltä hyvää ja kaunista, onnen oikotiellä, tiheän sisään ja elämän tarkoitus. Suurin osa livekappaleista on perushyvää kuultavaa muttei koskaan mennä mestariliigatasolle. Sähköistä ja juurevaa rokkia jossa kuuluu maaseutua kohtaan ja maaseudun ihmisiä kohtaan oleva ylistyskehusanat kuten sen voi tulkita heleposti kappaleesta paskanhajua jossa yhtye ottaa kantaa voimakkaasti kun maaseutu alakaa autioitua eli hanhiniemi on viisas, kaukaa viisas ja elämän viisas sekä älykäs tekstin kirjoittaja/ihminen.

Kyllä siis voin huoletta suositella tätä livelevyä ainaki kaikille kolmas nainen faneille mut tietyt kriittiset ihmisluonteet voi ehkä ajatella että pitäisi vielä paremmin soittaa&laulaa ettei se välttämättä riitä kaikille, mut kyl heleposti kolmas nainen fanit saa tästä paljon irti. Ja kyllähän bändi oli koko suomen bändi noin parin vuoden ajan eli vuosien 1989-1992 aikana eli tossa on kolme vuotta eli etenki hyvää ja kaunista aikoihin bändistä tuli koko kansan suosikki. Tämä lauteilla dvd kiekko on hyvä todiste siitä miten bändi ammattimaisesti hoitaa livesoiton&laulun ja että kappalevalinnat on pääosin onnistuneita, joskin mun makuuni ehkä aavistus liikaa turvallisia valintoja eli jäin kaipaamaan semmosia biisejä kuin taskut täynnä rahaa, puhuva apina, hikiset siivut, vuoret tuuli pois puhaltaa, USA, paha minut iski, mies vain hymyilee, vanhat äijät, helsinki, tiheän sisään, kitch, kiitti jätkät, kovalla kädellä ja pitkin vihreätä linjaa.

2

395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋

      💋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

      🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      87
      1400
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      374
      834
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      804
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      717
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      611
    Aihe