HS kirjoittaa tänään pääuutisena, että haitallisista vieraslajeista on tullut vitsaus Suomelle. Hallitus on jo puuttunut tähän rajoittamalla vieraslajien maahantuloa.
Vieraslajit
Anonyymi-ap
471020
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Ohjelmansa mukaan hallitus tiukentaa maahantuloa.
Auttaako hallituksen maahantulon tiukennus esim. lupiinin vähentämisessä?
Kuinka tämä kaikkein haitallisin vieraslajimme, perussuomalaiset pääsikin
noin leviämään ?
Pitänee ostaa RAIDia, se tappaa pihassa ja puutarhassa, - ainakin.
Aika vähän perussuomalaisia puoluerekisterin mukaan on, kun vertaa koko kansaan.
Kyllä tänne saman maailman taivaan alle kaikki lajit mahtuu, mitä me olemme siitä määräämään?
Maailmaan sopii, mutta ei kaikkien kalloon.
Ei sovi. Maailman liikakansoitus on jo nyt iso ongelma. Vielä 1960-luvulla arvoidaan maailmassa olleen noin 4 miljardia ihmistä. Nyt arvioidaan olevan tuplasti enemmän, eli 8 miljardin verran. Takaisin tuohon 4 miljardin lukuun tulisi tähdätä.
Ei kiitos. Ei minun veroista
Kovastipa ollaan nyt ympäristöstä kiinnostuneita. Eivätkös ne vihreät olleet tässä hyvinkin epäsuosiossa ja nyt ollaan niin ympäristötietoisia?
Mitä vttua ne kyttyrälohet, lupiinit ja kurtturuusut ketään haittaa? Voihan sitä toki muutaman miljoonan haaskata niiden kitkemiseen mutta eihän se onnistu, kyllä luonto omansa hoitaa.
Kaksijalkaiset vieraslajit ne vasta viheliäisiä loisia ovat! Pitäisi hävittää sukupuuttoon. Nyt heti ja kaikki joutilaat!
Demarit nyt Nokkosten kimpussa
Demarit harventaa kissoja...
Hallitus on päättänyt poistaa vieraslajit, jos ne eivät ole menneet töihin.
Eihän esim. lupiinit tee töitä, hehhehheh.
Arsene Lupiini teki. Jonnet ei tätä tajua...
Lupiini on kaunis mutta ei saa poistettua suomesta kuin myrkyllä.Muut vieraslajit rajat sulkemalla.
Entä valkopajuangervo? Miten ihmeessä sen leviäminen voidaan estää "rajat sulkemalla"? Et taida olla ihan järkevä?
Myrkyllä lähtee tuo valkopajuangervokin,mutta loisimaan tulevat 2jalkaset vieraslajit pysyy rajan takana kun laitetaan rajat kiinni loisijoille.
Siilikin on vieraslaji. Tai ei sille tarvi tehdä mitään kun mulkut ajaa tahallaan päälle kun ei nää spermasesta tuulilasista eteensä.
Pidä tuulilasisi puhtaana että näet eteesi.
Kun jääkausi aikoinaan höyläsi täkäläisen maankamaran paljaaksi, niin eipä täällä mitään lajeja silloin ollut.
Periaatteessa vieraslajeja kaikki kasvit ja osa eläimistäkin jotka täällä nyt on.
Lajisto muuttuu eri syistä, on aina muuttunut, ei ihmisen siihen pidä sen kummemmin puuttua.
Tuo Demari se vieraslaji on
Demari on sinunkin taskussa rohmuamassa.
Sos.dem: Aina käsi toisen taskussa!
Hallitus ja sen ohjelma sai juuri Eduskunnan luottamuksen. Eduskunta siis vahvisti, että työtä tekemättömät vieraslajit on poistettava maasta
Hei, hei...
Koska vieraslajien poistaminen alkaa?
Heti kun lähdet.
Kiitos mielenkiinnostasi. Tuolta saat lisätietoa asiasta.
https://www.metsurijoensuu.fi/vieraslajien-poisto/
Vihreät ja muut kommunistit haluavat tänne vieraslajeja, koska saavat niiden kannatuksen. He hävisivät äänestyksen. Eduskunta päätti poistaa työtä tekemättömät vieraslajiset.
maalaisliitto-mtk on rikollisjärjestö, mafia,
ryöstönomaistakiristystä sukupolvesta toiseen,
30 luvulla maalaisliitto-mtk:n terroristit kiersi suomea,
ihmisiä murhaamassa,
suomen kansan onneksi se painuu marginaaliin,
ja häviää, puff, kokonaan...
Jaaa...
Tuasko ne lahtarit kulukoo,
sinua ahistelemassa...
Onko montakkii lahtaria sängyn alta kurkkimassa?
Eikös sinulla oo se politrukin antama nakaani,
jolla voit niitä sängynaluslahtarija ammuskella
poikkeen haisemasta?
Ammu ammu,
suat punatähenmitalin
ja sitten tuas lauletaan,
työnorjoo ja riistäjänruoskoo...
...ja jankkaisin työnorjoo ja riistäjänruoskoo...
kyl minnuuki hävettäs,
jos pyörisin loisena,
suomi-neidon suolistossa,
imien elinvoimani toisten työn tuloksesta,
ja pistäsin pöyvvän korreeks,
tuunarin taskusta kourituilla rahoilla...
Tuunarin taskut on syvät ja millonkas sitä on rahantarviissa rikkaimpien taskuilla käyty?
Koira vetimeen tai joogaan https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009843441.html
Vieraslajeja on ja tulee aina olemaan, joten saatte luvan tottua.
Olikos mitä muuta?
Kannattaa kysyä esim. Pohjois-Amerikan ja Australian alkuperäiskansoilta, että mitä mieltä ovat vieraslajeista, jotka tulivat ja valtasivat maanosat.
Suurin osa pohjois-karjalaisista on haitallista vieraslajia.
1600 luvulla savosta tullutta karjalaisten maat ryöstänyttä porukkaa.
Ja sen huomaa nuoremmasta polvesta.Selän takana piruilijoita.
Vertailit siis 1600-luvun porukkaa ja nykyihmisiä? Heh-heh-heh...
Nyt avaruutta haravoivat laitteet etsivät ihmisten alkuperää, mistä tulimme vai olemmeko syntyneet täällä, "alkumerestä". Näyttää siltä, että me ihmiset olemme erittäin haitallinen vieraslaji. Me tulimme tänne ja teemme kaiken mahdollisen tuhotataksemme alkuperäiset asukkaat, luonnon. Vahinko on jo tapahtunut, ja niin on käynyt aikaisemminkin. Mutta kuka/mikä lopulta voittaa?
Unohditko Vihreät? Miten he tekevät kaikkensa tuhotakseen luontoa?
Ei pidä paikkaansa.
Ihmettelen kuinka tienvarsien pietareiden nurmikon lekkaajat eivät kaikki leikkaa lupiinien kohdalta ollenkaan. Näin vieraslajit valtaavat aina vaan enemmän maata.
Monessa paikassa oli enen kaunis monipuolinen kukka niitty nyt niissä ei kasva kun lupiineja.
Sääksjärvellä kiillon kohdalla lupiinit kasvaa hallitsemattomasti ja muutenkin lenpäälän kunnassa ei kohta muita kukkia nääkään.
Tääläkin pitäisi alkaa systemaattisesti hävittämään tätä vieraslajia.
Vihreät on haitallisin vieraslaji.