Mikä lounasravintola Nivalassa

Anonyymi-ap

Käymme muutaman kerran vuodessa Nivalassa sukuloimassa ja haudoilla . Käytämme paikallisia kauppa- ja ravintola palveluita, joita olemme käyttäneet vuosien ajan.
Tänäään 5.9.kävimme syömässä ravintola P:ssa, jossa olemme käyneet aikaisemminkin , mutta emme käy enää.
Ruoka törkeän huonoa, ”burgunnin pata” , sitkeitä lihapaloja ruskeissa kastikkeessa(lukekaa resepti) ei perunoita , salaatti vanhoja perunan lohkoja, kaalin siivuja , ei tomaattia. Jälkiruoka ”omenapaistos” tuskin oli uunissa ehtinyt olla. Rahasta ei ole kiinni, tavara on oltava hintansa väärti. Näin ei valitettavasti ollut.

35

5167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minusta ja moni muukin sanoo, että ruoka on mennyt tosi paljon huonoon suuntaan. Samoista raaka-aineistakin saisi parempaa esim. Perunasta monenlaista. Kastikkeet pusseista ja salaatit tölkeistä. Harmittaa kun tuossa tottunut käymään syömässä.

    • Anonyymi

      Lounasta ja päivällistä sai noutopöydästä ennen iltaan asti, nyt lounas aika vain puoli kolmeen asti. Kävin ennen neljän maissa päivän ruuan syömässä.

    • Anonyymi

      Jostain luin että on enää klo 14 asti seisova pöytä. Ennen kun kävin säännöllisesti nii oli paljon ohikulkija matkailijoita kun oli pitkän päivän pöytä tarjolla ruokaa. Yritys tietysti tekee oman harkintasa mukaan ja taloutta järkevästi ajatellen.

    • Anonyymi

      Toiveet oli korkealla, kun omistajat vaihtuivat. Ajattelin, että nyt saadaan laadukas ruokaravintola, jossa saa laadukasta, hyvää lounas- ja päivällisruokaa ja lisäksi listalta sitten vähän hienompaa. Surullista, jos ravintola ajautuu taas tämmöiseen tilaan, että tarjoillaan heikkolaatuista ja halvoista aineksista koottua "mahantäytettä" lounaaksi. Pääpaino taitaa toiminnassa olla siellä juottolan puolella ja sieltähän toki katetta saadaan. Pari kertaa olen ollut suuremmassa iltatilaisuudessa ravintolan puolella ja ongelmia on ollut. Henkilökunta vaikutti hyvin nuorelta (harjoittelijoita?) ja sitä tuntui olevan liian vähän. Eivät huolehtineet siitä, että kaikkia ruokia ja ruokailuvälineitä oli saatavilla, vaan niitä piti käydä keittiöstä pyytämässä. Surullista, että hyvä alku ja ajatus ajautuu pelkkään rahantekoon ja jossakin vaiheessa se sitten tulee näkymään asiakkaiden äänestäessä jaloillaan.

      • Anonyymi

        Nivalassa oli hyvä ruokaravintola entisen omistajan aikaan


    • Anonyymi

      Kyllä minullakin oli myötähäpeää kun käytin arvovieraita syömässä, laadukasta ruokaa etsin, niin nuori tarjoilija kysyi tilausta ottaessaan arvovieraalta että "minkälaisia pottuja otat".

      • Anonyymi

        Sehän on hienoa että myös murretta kuulee. Esim tuolla savossa on kans mukavaa kun murteellaan puhuvat. Ja lappi että pohjoiskarjala. Minusta se on hienoa


    • Anonyymi

      Ikävä kyllä ruuan laatu ja maku on mennyt omistajan vaihtumisen jälkeen kokoajan huonompaan suuntaan.
      Ennen oli mukava käydä työpäivän jälkeen syömässä päivällinen valmiissa pöydässä mutta eipä ole enää noutopöytä tarjolla siihen asti.

    • Anonyymi

      Asiakaspalvelussakin on parantamisen varaa. On todella töykeää palvelua. Ei hymyillä, ei tervehditä. Työntekijät/harjottelijat? näyttää vaihtuvan tiuhaa tahtia. Miksi? Joka kerta kun käymme lounaalla on uusia kasvoja.

      • Anonyymi

        Sen mitä olen paikan johtamistyylistä ja työntekijöiden/harjoittelijoiden kohtelusta kuullut, en ihmettele, että ovi käy tiuhaan.


    • Anonyymi

      Kerkesin jo ilahtua, kun facebookia selasin, että puustellissa on perjantaina pihvibuffa ja sunnuntaina pitsabuffa. Olikin ollut vuosi sitten...

      • Anonyymi

        Tuskin tulee enää pizzabuffaa kun ei saa pizzaa tilattua enää edes listalta. Käydään perheen kanssa syömässä tästä eteenpäin jossain muualla.


    • Anonyymi

      Kävimme myös kuuden hengen seurueella syömässä, pettymys! Seuraavalla kerralla Ylivieskaan syömään.

    • Anonyymi

      Näinhän siinä käy kun ei tiedetä ravintolan pyörittämisestä mitään. Kaikki tietotaito lähtenyt kyseisestä paikasta. Juomiakin saa kuulemma odottaa yli tunnin eikä kaikkia, ihan yleisiäkin paukkuja osata tehdä. Ja paljon muuta, mistä ei viitsi edes puhua...

    • Anonyymi

      Halpahallin roskisten iltabuffa on aika hyvä, samoin S-Marketin. Aina kun suviseurat on näillä lakeuksilla, käydään sukulaisten kera jommassa kummassa pitkän kaavan kautta syömässä. Banaanikärpäset joskus vähän meinaa häiritä, eli siitä muuten asiantuntevalle henkilökunnalle moitteita.

    • Anonyymi

      Vai näin on käynyt paikkakunnan ykkösravintolan.

      • Anonyymi

        Valitettavasti 🥲


    • Anonyymi

      Moni tuttava on äänestänyt jaloillaan itseni lisäksi. Onneksi löytyy vaihtoehtoja lounasruokailuun.

    • Anonyymi

      Porukan lounas tänään niin on kyllä heikko ruoka. Ei ole entisellään mutta ei valiteta. Kiitetään että meillä Suomessa sentään on ruokaa mahan täydeltä.

    • Anonyymi

      Menkää Saimiin syömään niin tiiätte mitä hyvä ruoka on

    • Anonyymi

      Saimi ja Aitta hyviä!tässä muussa käy vain johtaanporukan hännystelijät ja hovi.

    • Anonyymi

      Olipa karmaiseva jouluateria , vaatimatonta hössöä !
      -kuoripotut
      -ei kastiketta
      -kalapöytä ?
      -kotikalja?

      Jne.

      Ammattitaitoa ???

      No hinta oli hyvä 42 e 😂👍

      • Anonyymi

        Kyllähän tuo melkoinen pettymys oli 😆 Eikä koske pelkästään Jouluateriaa. Vuodessa onnistuttu pilaamaan koko ruokaravintola.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän tuo melkoinen pettymys oli 😆 Eikä koske pelkästään Jouluateriaa. Vuodessa onnistuttu pilaamaan koko ruokaravintola.

        Joo ei jatkoon. Tarjoilevat makaronilaatikkoa moneen kertaan lämmitettynä sun muuta kumilihaa.
        Ylivoimaisesti huonoin lounas mihin itse törmännyt suomessa.


    • Anonyymi

      Ei hyvänen aika. Parempi pistää ruokapuoli kii, jos taso on tuota luokkaa. Mistä saada ammattitaitoista henkilökuntaa ja laadukasta ruokaa nykyhinnoilla? Ravintotyhjää mössöä saa grilleiltäkin ja sehän näkyy jo katukuvassa, miten porukat syö.

    • Anonyymi

      Menkää Haruniin.Moni pitää sitä vain pizza ja kebabpaikkana.Laaja lista,luulis löytyvän moneen makuun mm pihvejä,broileria jne.Pottukeittoja voit syyä kotona ihan tarpeeksi

    • Anonyymi

      älkääkkä kääkkäät ainaa valittaakko kokkooo ajaanana

    • Anonyymi

      Ei se Saimissakaan jouluruokailu mennyt nappiin kun väki oli siirtynyt sinne ja jono oli ulos asti, niin etukäteen tilatuillakin oli vaikeus päästä syömään ja aiheuttaahan ylimitoitus muutakin ongelmaa ruokailun sujuvuuteen. Ruoka oli hyvää.

    • Anonyymi

      ripeäsetäkin kävi viivana syömässä.

    • Anonyymi

      Heheh.

    • Anonyymi

      Ei se paremmaksi näköjään muuttunut keskustan lounasruoka vaikka muualta tekijä tuli. Murekelaatikkoa kun katsoi, niin piti miettiä että mitä kokkareita siinä on. Ja vaniljakiisseli oli vähän laihempaa kuin kerma, pannukakut kuivia pikkupaloja. Voi miten kaipaankaan aikoja entisiä ruokatarjonnan osalta!

    • Anonyymi

      Mahtaakohan työntekijät itse maistaa ruokaa ennenkuin tuovat tarjolle? Suolattu oli niin hyvin ettei pystynyt syömään. Paikkakunnan puolesta nolotti kun ryhmä ulkomaisia tuli syömään lounasajan loppupäässä niin tyhjät laarit pohjalla palanutta murua.

      • Anonyymi

        XD


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        XD

        TJ 0


    • Anonyymi

      Iso puute Nivalassa, kun hyvät lounaspaikat lyövät luukut kiinni jo klo 13. Harmittaa kun muualta tulee vieraita niin ei löydy laadukasta buffet-pöytää enää puolen päivän jälkeen. Ei kehtaa rasvasia ranskanpottuja ja kepappia oikein tarjota pisnesvieraille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4493
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3284
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      40
      2920
    4. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      17
      2772
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2737
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2597
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2295
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe