Mitä tehdä jos terveydenhuolto traumatisoi?

kun minulla oli nuorena kova kriisiaika, yritin hakea tukea terveydenhuollosta. Kohtelu oli joskus tympeää. Sitten lopetin ja aloin käyttää ammattilaisia. Siinä oli psykoterapiaa opiskeleva nuori lääkäri. Hän kuunteli ja antoi tukea. Jatkossa löysin psykiatrin. hän oli ja on hyvä.Kumpikin on minulla vielä. Nuori lääkäri lopetti psykologiset ja jatkoi yleislääkärinä. siis kaksi pitkään kestävää kontaktia. Selkäongelmissani käännyn yleislääkärin puoleen. Psyykelääkkeet kirjoittaa psykiatri

Jos terveydenhuollossa on tehty hoitovirhe niin siitä täytyy valittaa.

Jos taas traumatisoituu todellisuudesta, niin siitä ei pysty valittamaan.

Lääkärin tekemä lääkitysehdotus ei valitettavasti ole loukkaavaa käytöstä.

Täältä tulee hyvä neuvo: kasvata teflonia pintaasi ja kohtaa todellisuus!

Sanon vielä, että olet onnekas sinä, joka ylipäätään pääset kohtaamaan terveydenhuollon henkilökuntaa, jopa lääkäreitä.

Aloittajalle: et taida olla ainoa tässä maassa, joka on traumatisoitunut terveydenhuollossa tapahtuneen huonon, tietyn asenteellisen ja epäasiallisen kohtelun takia. Heitä on täällä todella paljon. Milloinkahan he siellä norsunluutornissa ja alalla olevat tämän asian näkisivät ja huomaisivat?

Viimeisessä lauseessa esille tuomasi epäkohdan kuittaan ihan täysin. Ikävä kyllä, hoitohenkilökunta, etenkin hoitajat ja lääkärit suhtautuvat potilaisiin ajatellen olevansa heitä jotenkin parempia, ja ylempänä. Hierarkia-ajattelun takia. Kaikki alalla käytössä olevat termit saavat aikaan myös sitä ylenkatseellisuutta ja he oikeuttavat sen toimintatavan jollakin tavalla.

Kohdellaanko potilaita ihmisinä? Hmmm. Ei oikeastaan. Mikä on minusta vain surullista. Jo se asenne ja tapa kohdella on yksiä suurimpia syitä ja vikoja, joiden takia niitä kyseisiä mt-palveluita ei koskaan kannattaisi edes alkaa käyttämään.

Kenenkään itsetuntoa, terveyttä ja hyvinvointia ei kohenna se, jos kohdellaan huonosti, tai asenteellisesti. Sairauskeskeinen ajattelu ja diagnoosiin fokusoituminen ovat myöskin niitä systeemissä olevia vikoja, jotka pitäisi muuttaa ja lopettaa kokonaan.

Jotta luottamus syntyisi ja ihmiset ylipäätään voisivat paremmin, myös alalla olevien ihmisten tulisi kehittää, uudistaa ja muuttaa omia asenteitaan, tapoja kohdella mt-oireista kärsiviä tai elämässään vaikeuksia kohtaavia ihmisiä. Ihmisiä ja heidän kokemuksiaan tulee kohdella ja kohdata inhimillisesti, hyvin, arvostavasti ja kunnioittavasti. Heidän historiassaan tapahtuneita asioita ja juurisyitä selvitellen.

Psykiatriassa ollaan erittäin harvoin, jos koskaan kiinnostuneita "potilaista" kokonaisvaltaisesti, heidän menneisyyden tapahtumia ja heidän omia ajatuksia, ja tunteita ei oteta huomioon. Koska niillä ei ole siellä kyseisessä hoitokulttuurissa mitään merkitystä. Jos esim. hoitoon hakeutuu henkilö, jolla todetaan vaikkapa terveyskeskuksen vastaanotolla väsymystä, masennusta ja itsetuhoisuutta, niin juuri kukaan psykiatrian puolella ei koskaan kysy itse potilaalta, mitä hänelle on tapahtunut joko lähi, tai kaukaisemmassa menneisyydessä. Potilaita "hoidetaan" siellä hoitosysteemissä sairaus, diagnoosi ja lääkeskeisellä periaatteella. Siellä ilmeisesti ajatellaan, että sairaudet selittävät potilaan kohdalla oireet ja kaiken. Vielä mutkikkaammaksi asian tekee se, että lähes kaikkiin psyykkisiin häiriöihin on litetty samoja oireita. Ja jos pari, tai kolme sattuu mätsäämään, niin siitä tehdään siitä jokin "kaikenselittävä diagnoosi".

Mutta kun sillä sairaus ja lääkekeskeisellä hoitometeodeilla ei tee oikeastaan juuri mitään. Ne ( hoidot) eivät välttämättä paranna ketään. Lisäksi monissa psyykelääkkeissä on paljon haitta ja sivuvaikutuksia, jotka saattavat lisää sairastuttaa potilaan somaattisiin, jopa terveyttä vaarantaviin lisäsairauksiin.

Monella hoitoon hakeutuvalla on saattanut olla jo aiempaa traumataustaa. Siinä voi sitten miettiä, mitä se tekee ihmiselle, kun joutuu kolkkoon sairaalaympäristöön, tylyjen ja kylmien virkaihmisten keskelle, jotka eivät piittaa yhtään rahtuakaan itse potilaasta ja hänen hyvinvoinnistaan, että mitä se tekee ja saa aikaan vielä lisää ihmiselle. No, ei sellainen kohtelu ainakaan lisää hyvinvointia, eikä mielenterveyttä. Joissakin paikoissa on kohdeltu potilaita heidän ihmisarvoaan loukkaavasti ja alentavasti. Absurdia, eikö totta, mutta tämä oikeasti pitää paikkansa. Se, että sen väitetään olevan jollakin tavalla oikeutettua, en ole asiasta todellakaan samaa mieltä.

On selvää, että koko hoitosysteemissä ja kyseisessä hoitokulttuurissa on paljon parannettavaa. Mutta siellä olevat eivät tätä näe. Jos potilaita ei edes nähdä, kohdella ja kohdata ihmisinä, niin silloin koko hoidon käsite voidaan kyseenalaistaa. Kannattaako siis edes käyttää kyseisiä "palveluita"? Minusta vastaus on aika selvä, että EI!

Minä omaisen roolissa olen saanut vähättelyä,alentavaa kohtelua ja mitätöimistä vaikka minulla on ajantasaisin tieto potilaan voinnista.Luulin että voin hyvässä yhteishengessä myös auttaa ja olla mukana mutta tyrmistys oli melkoinen kun ei katsottu päällekkäin.Tuli semmoinen olo että omaista ei tarvinnut huomioida mitenkään.Voin vain kuvitella miltä sairastuneesta tuntuu kun saa huonoa kohtelua kun apua yrittää saada.Onneksi on ollut myös pieni osa niitä jotka ovat ammattilaisia alallaan ja huomioitu myös omainen,siitä kiitos heille.

Aloittajalle, kiitos hyvistä tekemistään huomioista hoidon laatuun ja hoitohenkilökunnan potilasta kohtaan osoittamasta kohtelusta!

Aloittaja kyseli vinkkejä, miten toipua hoidossa saamistaan traumoista. Yksi tapa on etsiä vertaistukea, keskustella heidän kanssaan omista kokemuksistaan, kirjoittaa tänne someen, lopettaa kaikki hoitokontaktit tai sitten unohtaa kaikki kokemuksensa ja jatkaa eteenpäin. Mikä vain tuntuu itsestä parhaimmalta. Viha ja katkeruus eivät ainakaan auta, ei, vaikka kieltämättä kokemukset senkin tunteen jättävät jälkeensä. Puhun kokemuksella. Itse kärsin psykiatrian ja siellä olevien hoitohenkilökunnan aiheuttamista traumoista monta vuotta, itse asiassa varmaan ainakin 14 vuotta. Koska käytin liian pitkään neuroleptejä, ne ns. lamasivat tunnepuolen, ja kaikki kokemukset, muistot ja tunteet tulivat pintaan, kun lopetin niiden käytön.

Toki, jotta ei enää tuplatraumatisoituisi lisää, niin ei kannata koskaan edes aloittaa kyseisiä palveluita ja niiden käyttämistä. Sinisilmäisyys, naiivisuus ja liiallinen luottaminen systeemiin kostautui ainakin minun ja varmasti monen muunkin tietämättömän kohdalla.

Meidän lääkäriasemalla on yksi hoitaja joka on todella töykeä kun vastaa puhelimeen kun tilaa häneltä aikaa lääkäriin . Luulin että vaan minua kohtaan mutta luin netistä heidän sivuiltaan asiakkaiden arvosteluja ja näin että moni oli kokenut hänet samalla tavalla
Että tälläinen saa jatkaa vastailla puhelimeen . Sinne ei uskalla edes soittaa kun on aina vihainen .
Mutta kaikki lääkärit samassa paikassa ovat ystävällisiä ja muu henlikökunta myös. Eräskin sairas ihminen kun oli todella huonossa kunnossa ei uskaltanut soittaa kun hänelle oli vastattu epäystävällisesti aikaisemmin. Onko se joku trendi meneillään että laitetaan ilkeä ihminen vastaamaan niin ottavat vaan ne potilaat jotka itse valitsevat, ei siis sellaisia jolta on otettava kokeita säännöllisin väliajoin , koska ne maksaa ne kokeiden ottamisetkin. Moni lääkitsee itse itseään usein väärillä lääkkeillä siis särkylääke ei auta kilpirauhasen yli tai ali toimintaan . Jne

Kiitos pohdinnoista, saan näistä peilauspintaa ajatuksiin. Luen ketjusta ainakin seuraavanlaisia ehdotuksia, miten toipua terveydenhuollon vahingoittavasta kohtelusta:

-voi käyttää vain oikeiden ammattilaisten palveluita, eli hyviä terveydenhuollon ammattilaisia (tämä tarkoittanee yksityislääkäriä tai hyvää tuuria julkisella, ja vaatinee omaa rahaa). Tässä tärkeää olisi löytää ammattilainen, joka pysyy samana ja on kiinnostunut ihmisestä.
- hoitovirheestä voi valittaa (tämä vaatii työtä ja on itsessään raskas prosessi)
- ajattelee, että terveydenhuollon olemassaolo itsessään ei ole itsestään selvyys ja myös huonosta kohtelusta voisi olla kiitollinen, tai sitten pyrkii asettumaan terveydenhoitohenkilökunnan asemaan, ja antaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.
- kasvattaa teflonia pintaan.
- vähättelevästä kohtelusta voi tehdä joka kerta ilmoituksen.
- ei käytä mielenterveyspalveluita jatkossa, lopettaa kaikki hoitokontaktit.
- hakee ymmärrystä ystäviltä.
- etsii vertaistukea tai kirjoittaa someen.
- unohtaa kokemuksensa ja jatkaa eteenpäin.

Potilas voi myös pyrkiä omilla teoillaan siihen, jotta järjestelmän viat, kuten sairauskeskeinen ajattelu ja diagnoosiin fokusoituminen, muutetaan tai lopetetaan.

Onkohan vielä jotain?

Se (mielen terveydenhuolto) on osa tätä suomalaista kriisipesäkettä, jonka muodostaa yhdessä suomenulkopuolelta (eu) tuleva lainsäädäntö ja määräykset, ulkomaalaiset,
suomalainen vatuloiva ja vain omaa etua muiden kustannuksella ajava virkamieskoneista, porvaristo joka halveksii köyhiä ja haluaa pitää heidät ruodussa,
sekä riitaisa ja eripurainen kansa, sekä epämääräiset amerikkalaiset terveys diagnoosit ja jumalan hylkääminen päätöksenteossa ja yhteiskunnassa.

Mielenterveydenhoito on aika mahdottomassa tilanteessa kun heiltä leikataan resursseja ja heille laitetaan yhteyskunnan potilaille laittamat ongelmat johon heidän pitäisi keksiä korjaava ratkaisu siten että yhteiskunnan rakenteita tai toimintatapoja ei saisi yhtään muuttaa tai myöntää että siinä olisi ollut mitään vikaa.

Joten ainoaksi keinoksi auttaa jää lähinnä lääkepurkki ja sormien ristiin laitto.