Köyhä pinempään kotiin

Anonyymi-ap

Onko ihan oikeasti mahdollista pakottaa muuttamaan pienempään asuntoon?

Tällainen laki on tulossa käsittelyyn lokakuun alussa:

HE toimeentulotuesta annetun lain 7 a §:n muuttamisesta

"Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia siten, että asumismenojen hyväksymistä selkeytetään säätämällä niistä lain ja asetuksen tasolla. Tilanteessa, jossa hakijan asumismenot ylittävät tarpeellisen suuruisena pidettävän määrän, hakija voitaisiin ohjata
hakemaan edullisempaa asuntoa laissa säädetyssä määräajassa.

Määräajan jälkeen asumismenot hyväksytään asumisnormin mukaisina. Hakijaa ei ohjattaisi hankkimaan edullisempaa asuntoa ja asumismenot huomioitaisiin täysimääräisinä, jos hakijalla on laissa määritelty erityinen peruste asumiseen nykyisessä asunnossaan."

Ensinnäkin, mistä löytyy pienempi ja halvempi asunto?
Jos ei löydy, miten kauan menee, kun tulee häätö maksamattomien vuokrien takia?

Leipäjonolaki. Ei kulutusta köyhille. Vähät rahat menee asumiseen eikä muuhun jää mitään.

47

1192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sitten ne isot tyhjät perheasunnot annetaan kai isoille perheille. Tai soluasunnoiksi opiskelijoille.

      • Anonyymi

        Periaatehan tässä on törkeintä. Samaan aikaan nostetaan osakesäästötilin ylärajaa, ettei varakkaiden sijoittajien tarvitse maksaa veroja sijoituksista. Valtiolle tulee lisäkuluja muutamia kymmeniä miljoonia.

        Hallitusohjelmaan linjattu osakesäästötilin talletusylärajan kaksinkertaistaminen 100 000 euroon valmistellaan _kiireellisenä_.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porrrrvarien asialla koko eduskunta. Laitoksen nimi pitää uudistaa vaikkapa eliiittiedustukseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Periaatehan tässä on törkeintä. Samaan aikaan nostetaan osakesäästötilin ylärajaa, ettei varakkaiden sijoittajien tarvitse maksaa veroja sijoituksista. Valtiolle tulee lisäkuluja muutamia kymmeniä miljoonia.

        Hallitusohjelmaan linjattu osakesäästötilin talletusylärajan kaksinkertaistaminen 100 000 euroon valmistellaan _kiireellisenä_.

        Lisäksi lokakuussa aletaan valmistella työttömyysvakuutusmaksujen alentamista, mikä alentaa keskipalkkaisen maksua n.30e/kk. Valtiolle kulut 1,4 mrd. ja muutos voimaan 1.1.23.

        HE laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta
        Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.
        Esityksessä ehdotetaan vahvistettavaksi vuoden 2024 työttömyysvakuutusmaksut.

        30e/kk hyvätuloiselle on tärkeämpää kuin toisen koti.

        Eihän tällaisia päätöksiä voi selittää mitenkään järjellä. Kyse on jostain muusta.

      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        ❤️ ­N­­y­­m­­f­­o­­m­­­a­a­­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi

      Mihin yksiöstä pitäisi muuttaa?

      • Anonyymi

        Niinpä. Monet esim. kaupunkien vuokra-asunnoissa ovat pienipalkkaisia työntekijöitä. Kaikki sitten yrittää saada ne pienimmät ja halvimmat asunnot. Osa saa myös toimeentulotukea.

        Eiköhän tästä tule vain suuri sotku ja kaaos.

    • Anonyymi

      Eihän tuossa pakottamisesta puhuta mitään. Voit ihan hyvin jäädä asumaan ylikalliiseen asuntoon joskin joudut osan toimeentulosta investoimaan vuokraan.

      • Anonyymi

        Jos ei löydy halvempaa asuntoa, se on sitten muutto muualle. Eli pakotetaanko tälläkin lailla pienituloiset pois korkean vuojran kaupungeista.

        Luulisi, että jotakuta vuokranantajaakin tämä kiinnostaa.

        Onhan se ihan selvää, että toimeentulotuen saajat elävät jo nyt kädestä suuhun. Nyt kun vuokraan menee enemmän rahaa, on se vähemmän suuhun. Kerjäämään vai roskisdyykkariksi. Varkaudet lisääntyy ja toivottavasti ruokakauppiaat ymmärtää varautua.

        Se on pois lääkkeistä. Sitten taudit pahenee ja se vasta maksaa tulevaisuudessa.

        Dyykkaus olisi varteenotettava vaihtoehto jo nykyisin, mutta valitettavasti ovat lukinneet kauppojen roskikset ainakin täälläpäin.

      • Anonyymi

        Ei puhuta ei.

        Mutta mutta ku se jutta, ei kun perusoikeus 9§ "vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa". Piste, eli 1mom. Ei ole lakivarausta/lakivaraumaa ja joka yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, ettei voida tuota valintavapautta rajoittaa lailla taikka kukaan muu millään syyllä.

        Nyt sitten, ettei tulisi kovin paljon älämölöä asiasta, niin asuinpaikka tarkoittaa asuntoa, eli ei siis paikkakuntaa, vaan jos lukisi muutoin taikka olisi lakivarauma, niin tällöin voitaisiin liikkumisvapautta, että asuinpaikan valintaa rajpittaa lailla.

        Asuinpaikasta juontaa juurensa sana asuinpaikkakunta eli aluetta millä alueella se asunto jossa asuu on.

        On tahallinen väärintulkinta, että asuinpaikka olisi paikkakunta missä haluaa asua ja vaikka noin olisikin, niin perustuslakia alemmalla lainsäädännöllä ei voida tuota oikeutta rajoittaa kuitenkaan, joten rajoittava taikka määräävä missä voi asua on perusoikeutta rajoittava ja täten perustuslain kanssa ristiriidassa.

        Pitäkää huoli perusoikeuksistanne vaikka kuka käkättäisi mitä

        T. Special Professional of the word's and law, Lawetorder Z via V

        I suck white small cocks for a drink

        T:Lääwetörterr

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        I suck white small cocks for a drink

        T:Lääwetörterr

        Tämä on vain jatkoa sille, että jonkun koti on toisen sijoituskohde, asuntorahastot nostavat vuokria, että sijoittajat saavat tuottoja. Vuokra ilman sijoittajalle maksettavaa osuutta olisi alhaisempi. Varakkaiden pitää saada imeä voitot köyhien kodeista, joilla ei ole mahdollisuutta omaan asuntoon.

        Lisäksi nostetaan maapohjan veroa (uusi vero), mikä lisäksi nostaa asumismenoja eli vuokraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei puhuta ei.

        Mutta mutta ku se jutta, ei kun perusoikeus 9§ "vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa". Piste, eli 1mom. Ei ole lakivarausta/lakivaraumaa ja joka yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, ettei voida tuota valintavapautta rajoittaa lailla taikka kukaan muu millään syyllä.

        Nyt sitten, ettei tulisi kovin paljon älämölöä asiasta, niin asuinpaikka tarkoittaa asuntoa, eli ei siis paikkakuntaa, vaan jos lukisi muutoin taikka olisi lakivarauma, niin tällöin voitaisiin liikkumisvapautta, että asuinpaikan valintaa rajpittaa lailla.

        Asuinpaikasta juontaa juurensa sana asuinpaikkakunta eli aluetta millä alueella se asunto jossa asuu on.

        On tahallinen väärintulkinta, että asuinpaikka olisi paikkakunta missä haluaa asua ja vaikka noin olisikin, niin perustuslakia alemmalla lainsäädännöllä ei voida tuota oikeutta rajoittaa kuitenkaan, joten rajoittava taikka määräävä missä voi asua on perusoikeutta rajoittava ja täten perustuslain kanssa ristiriidassa.

        Pitäkää huoli perusoikeuksistanne vaikka kuka käkättäisi mitä

        T. Special Professional of the word's and law, Lawetorder Z via V

        Entäs jos kaksi ihmistä haluaa asua ihan samassa paikassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs jos kaksi ihmistä haluaa asua ihan samassa paikassa?

        Perutusasuntoeliittikunta ratkaisee asian

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on pois lääkkeistä. Sitten taudit pahenee ja se vasta maksaa tulevaisuudessa.

        Valitettavasti köyät saavat kuolla vaivoihinsa tai kadulle, ei elitistejä kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti köyät saavat kuolla vaivoihinsa tai kadulle, ei elitistejä kiinnosta.

        köyhät, arvottomat epäoliot

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perutusasuntoeliittikunta ratkaisee asian

        Perruutusläwtörder peruuttaa kaikki lait perruuttamalla perse edellä puuhun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei löydy halvempaa asuntoa, se on sitten muutto muualle. Eli pakotetaanko tälläkin lailla pienituloiset pois korkean vuojran kaupungeista.

        Luulisi, että jotakuta vuokranantajaakin tämä kiinnostaa.

        Kaupunkeissa ja niitten lähiöissä on satoja asuntoja tyhjänä rakenettu 70-80 luvulla ,nämä ei kelpaa kela tuki asunnoin tarvitsijoille kun kaikki pitää olla uutta ja kela maksaa ,lähijöitten huvät asunnot odottaa purkamista kun nirsoille ei kelpaa ja kela maksaa kallit tuet uusiin asuntoihin .

    • Anonyymi

      Köyhä pimeämpään kotiin - taivasalle.

    • Anonyymi

      Kyllä ja riittäisi yksi lamppu jokaiseen seinin varustettuun huoneeseen. Ettei naapuri häiriydy.

    • Anonyymi

      Onhan se ollut koko ajan voimassa jo ties kuinka monta vuotta. Ehkä rajoja kiristetään entisestään. Eli leikataan nopeutetusti.

      • Anonyymi

        Toimeentulotuki on kattanut loput asumiskulutbasumistuen jälkeen tähän asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimeentulotuki on kattanut loput asumiskulutbasumistuen jälkeen tähän asti.

        Muut perusmenot

        Muina perusmenoina otetaan huomioon kohtuullisen suuruisena:

        asumismenot (esim. vuokra, vastike, omakotitalon hoitomenot, taloussähkö ja kotivakuutus)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muut perusmenot

        Muina perusmenoina otetaan huomioon kohtuullisen suuruisena:

        asumismenot (esim. vuokra, vastike, omakotitalon hoitomenot, taloussähkö ja kotivakuutus)

        Asumismenoina voidaan huomioida:

        vuokra-asunnossa:
        vuokra
        erikseen maksettavat vesimaksut ja lämmityskustannukset (kuten sähkölämmitys)
        omistusasunnossa (osakehuoneisto):
        hoitovastike, ylimääräinen vastike ja tontinvuokravastike
        se osuus pääoma- tai rahoitusvastikkeesta, jolla katetaan yhtiölainan korkomenoja
        erilliset lämmityskulut
        henkilökohtaisen asuntolainan korot, jos laina otettu asunnon hankkimiseksi tai perusparantamiseksi
        omistusasunnossa (omakotitalossa):
        välttämättömät hoitomenot: lämmityskustannukset, vesimaksut ja kiinteistökohtaiset menot (esim. jätemaksu, nuohousmaksu, vakuutusmaksut, kiinteistövero sekä tontin vuokra)
        henkilökohtaisen asuntolainan korot, jos laina otettu asunnon hankkimiseksi tai perusparantamiseksi
        osaomistusasunnossa:
        vuokra
        erikseen maksettavat lämmitys- ja vesimaksut
        asumisoikeusasunnossa
        käyttövastike
        erikseen maksettavat lämmitys- ja vesimaksut
        henkilökohtaisten asuntolainojen korot.

        Asumismenojen kohtuullisuus

        Kela hyväksyy asumismenot todellisen suuruisina, ellei niitä ole pidettävä kohtuuttomina. Asumismenojen kohtuullisuusharkinnassa huomioidaan seuraavat asiat:

        perheen koko
        hakijan tai perheen asunnon tarpeet ja elämäntilanne (erityistarpeet ym.)
        kunnan kohtuullisena pidetty määrä asumismenoille
        asumismenojen kokonaiskustannukset (vuokra tai vastike sekä lämmitys ja omakotitalossa omakotitalon hoitomenot).

        Eipä kannata laittaa opiskelevaa lasta maailmalle. Eikä olis varaa lähteäkään. Pysyy vanhemmillakin koti.

        Hyväksyttävien asumismenojen kuntakohtaiset rajat

        Helsinki - Espoo - Vantaa

        1 henk - 2 henk - 3 henk - 4 henk - jokainen lisähenkilö

        694e - 869e - 993e - 1089e - 122e

        Muu Suomi (alimmillaan)

        Vöyri 413e - 515e - 594e - 625e - 96e

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asumismenojen kohtuullisuus

        Kela hyväksyy asumismenot todellisen suuruisina, ellei niitä ole pidettävä kohtuuttomina. Asumismenojen kohtuullisuusharkinnassa huomioidaan seuraavat asiat:

        perheen koko
        hakijan tai perheen asunnon tarpeet ja elämäntilanne (erityistarpeet ym.)
        kunnan kohtuullisena pidetty määrä asumismenoille
        asumismenojen kokonaiskustannukset (vuokra tai vastike sekä lämmitys ja omakotitalossa omakotitalon hoitomenot).

        Eipä kannata laittaa opiskelevaa lasta maailmalle. Eikä olis varaa lähteäkään. Pysyy vanhemmillakin koti.

        Se kohta kun nyt on vaan ainoastaan prrusoikeuden vastainen eli tällöin se on perusoikeutta rajoittava.

        Antamassani perustuslaissa ei ole lakivaraumaa jotta tuota itse valitsemaansa asuntoa voitaisiin pitää liika "kalliina", koska perusoikeutta rajoittaa ettei voi valita itselleen mieluista asuntoa.

        On huomioitava myös perustuslain 22 pykälä joka määrää julkista valtaa, että on turvattava (vaikka rahallisesti) perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

        No toteutuuko ne jos ilmaisee julkinen valta, että asut liian kalliissa asunnossa, muuta halvempaan?

        Juu, ei toteudu.

        T. Special Professional of the word's and law, Lawetorder Z via V

        Jk. Hyvä että pikku elukoita ituttaa, niin että ne rääkyy 😂😂🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Sossun asiakkaille ei olis koskaan pitänyt antaa yksiöitä. Solukämppä kelpaa ihmiselle jolla ei ole velvollisuuksia. Mitä väliä naapurien metelillä jos ei tarvi aamulla herätä aikaisin.

      Sitten jos ei solukämppä kelpaa kun prinsessat kaipaa omaa rauhaa niin sitten voivat asua vaikka metsässä teltassa. Elämä on valintoja

      • Anonyymi

        Kyse lienee nyt opiskelijoista?

      • Anonyymi

        Digitalisaatiossa asiakkuuskin erotetaan niistä sellaisista velvoitteista. Ja kelvoitteista poissa silmistä ja mielestä.

    • Anonyymi

      "On tahallinen väärintulkinta, että asuinpaikka olisi paikkakunta missä haluaa asua ja vaikka noin olisikin, niin perustuslakia alemmalla lainsäädännöllä ei voida tuota oikeutta rajoittaa kuitenkaan, joten rajoittava taikka määräävä missä voi asua on perusoikeutta rajoittava ja täten perustuslain kanssa ristiriidassa."

      Onko taloudellinen pakottaminen rajoittamista?

      Perusoikeuksista ei ole Suomessa välitetty ennenkään. Mutta voihan niitä pohtia.

      Toisaalta asumisen pitäisi olla erityisessä suojeluksessa. Yhdenvertaisuus ei toteudu, vaan taloudellisen tilanteen perusteella (toimeentuotuen saaja) kohdellaan eriarvoisesti. Laki pitäisi kai olla sama kaikille.

      "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

      19 §
      Oikeus sosiaaliturvaan

      Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

      Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.
      ...
      Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.

    • Anonyymi

      Kusipäistä ahdistelua ja ahdinkoon ajamista on.

    • Anonyymi

      No onhan ihmisoikeudet muutenkin olleet leikkurissa viime vuosina. Se kun sopii agendaan.

    • Anonyymi

      Putin sai kansainvälisen pidätysmääräyksen kun järjesti pakkomuuttoja ukrainalaisille, Orpo saa myös sellaisen jos alkaa järjestellä pakkomuuttoja työttömille. KONNAT RAUTOIHIN !!

      • Anonyymi

        Orpo & pirut HÄHÄHÄHHÄÄ!!!

    • Anonyymi

      Covid-19 pakotti ihmiset pysymään kotona ja jotkut jopa etätöihin. Tämän seurauksena havaittiin, että oma asunto oli liian pieni. Asuntomarkkinoilla alettiin kysyä suurempia kohteita.

      Rakennusyhtiöt olivat kuitenkin tehneet pääasiassa pieniä asuntoja, koska kotitalouksien asukasluvut olivat jatkuvasti pienentyneet. Niinpä suurten asuntojen hinnat alkoivat nousta ja pienten laskea.

      Nyt pitää saada jostain lisää asukkaita pikkuasuntoihin. Pakottamalla toimeentulotuen saajat hakemaan niitä luodaan lisää pienten asuntojen kysyntää. Näin tasapainotetaan asuntomarkkinoiden tilannetta, ja rakennusfirmat kiittävät.

      Pitkäaikatyötön

    • Anonyymi

      Homojen vastustajat runnotaan kaappeihin toisinsanoen.

    • Anonyymi

      "Onko ihan oikeasti mahdollista pakottaa muuttamaan pienempään asuntoon?"

      Eihän tossa puhuta mitään asunnon pinta-alasta. Onko aloittaja Elisa vai joku toinen valehtelija:

      "Elisan mukaan Kela katsoo, että asunto on liian suuri heille, joten he ovat muuttamassa kuun vaihteessa erilleen."

      Mutta:

      "Kummassakaan etuudessa ei tarkastella asunnon kokoa, Kela sanoo."

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009821739.html

    • Anonyymi

      Kuinka paljon kotona voi olla korkeutta kävi vaan mieleen. Vaikka kynnyksen päältä mitaten.

    • Anonyymi

      Aloittajan tekstistä, kyllähän laissa asiat on noin jo nykyisinkin, vai missä kohdassa se muutos on? Eli on Kelan sivuiltakin nähtävissä kohtuullisiksi asumismenoiksi määritellyt summat kuntakohtaisesti ja henkilömäärien mukaan, ja niiden rajojen sisällä pitäisi siis se asuminen hinnoittelultaan pysyä, jotta se asumisen hinta voidaan kokonaisuudessaan hyväksyä toimeentulotuen hakemuksessa.

      Pienet ylitykset hyväksytään, mutta jossain vaiheessa kun ylitys on isompi, Kela alkaa vaatimaan edullisempaa asuntoa, antaa määräajan (3 kk) sellaisen hakemiseen, ja määräajan jälkeen Kela hyväksyy toimeentulotuen laskelmassa asumisen hinnaksi enää sen, mitä Kelan kohtuullisten asumismenojen taulukossa on ko. tapauksessa määritelty.

      Tässä ei siis ole sinällään kovin isoa uutta.

      Mutta se saattaa olla isompi muutos, jos Kela ei suostu enää tekemään toimeentulotuen hakemuksesta päätöstä, jos se ei saa selvitystä siitä että on hakemassa niitä halvempia asuntoja.

      Asia saattaa olla Kelan käsittelijänkin virhe, mutta ei toimeentulotukea voida kokonaan evätä siksi että ei suostu muuttamaan, vaikka asumisen hinta olisikin sen verran korkeampi että se ei enää kelpaa kohtuulliseksi asumismenoksi Kelalle.

      Perustuslaki pykälä 9 liikkumisvapaus ja perustuslaki pykälä 19 oikeus toimeentulon tukeen, siinä alkaa olemaan jo melko huonoa toimintaa hallinnolta, jos noita pykäliä aletaan tahallisesti rikkomaan vain siksi että pitää saada väkisin kansaa siirrettyä asuinpaikoiltaan muualle.

      Jokaisen joka ei suostu muuttamaan on toki hyväksyttävä kohdallaan se tosiasia, että toimeentulotuki ei tule ainakaan enää täysimääräisenä jos ei ole voimassaolevia asuntohakuja päällä, tämä on siis ainakin se toimintatapa jota on tähän asti harjoitettu, mutta tt-tuen evääminen kokonaan olisi siis jo kokonaan ihan uusi juttu.

      • Anonyymi

        Kyseisen hallituksen esityksen lukeneena voin sanoa että ei siellä ainakaan mitään eväämisen mahdollisuutta tms. ole kirjattu, vaikka ei suostuisi muuttaa/etsiä halvempaa. Tukea ei vaan sitten makseta kun sen kuntakohtaisen rajan maksimin verran, eli aivan kuten nytkin toimitaan jos ei muuta/hae halvempaa.

        Uutena tossa on oikeastaan vaan se, että niitä vähäisiäkään ylityksiä ei enää hyväksytä ilman erityisiä perusteita mitä on kirjattu itse lakiin. vaan nekin kotitaloudet nyt joutuvat valitsemaan että yrittääkö pyrkiä muuttaa halvempaan, vai maksaako sen vähäisen ylityksen itse, jos päättää jäädä nykyiseen asuntoon. Määräaikaa uuden etsimiseen voisi myös pidentää aivan kuten nytkin, osoittamalla että aktiivisesti hakee asuntoa.

        "Määräajan jälkeen hakijan asumismenoina hyväksytään 2 momentin perusteella tarpeellisen suuruiseksi hakijan asuinkunnassa määritellyt menot."
        https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_58+2023.aspx

        https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/asumiskulujen-huomioimista-toimeentulotuessa-halutaan-selkeyttaa
        "Määräajan jälkeenkin hakija voisi jatkaa asumista nykyisessä asunnossaan, mutta asumismenot hyväksytään vain asumisnormin mukaisina."

        https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_58 2023.aspx

        https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/asumiskulujen-huomioimista-toimeentulotuessa-halutaan-selkeyttaa
        "Määräajan jälkeenkin hakija voisi jatkaa asumista nykyisessä asunnossaan, mutta asumismenot hyväksytään vain asumisnormin mukaisina."

        Tuo hallituksen esitys alkaa kovasti nojaamaan sellaiseen oletukseen, että se olisi hallitus ja Kela, jolla olisi yksipuolinen oikeus määritellä ne kohtuullisuudet, jota laissa vaaditaan.

        Asiasta on myös eduskunnan oikeusasiamies varsin selväsanaisesti kirjoittanut, lausunto löytyy syyskuulta 2023.

        Eli, kuinka pitkään eduskunta/hallitus aikoo yksipuolisesti tärvellä kohtuullisuutta joka näihin sosiaaliturvalakeihin ja maan johdon vastuulle kuuluu, ja mikä on se raja, jonka jälkeen eduskunta tekee kohtuuttomia päätöksiä. Yleensäkin ottaen, kun kansan perustuslaillisista oikeuksista on kysymys, ei niiden lakien kiertämiseksi voida sallia mekanismeja joilla evätään kohtuullisuus.

        Huomattava on se, että tätä toimntaa on jo harjoitettu vuosikausia, eli Kelan määrittämät kohtuulliset asumiskulut ja todelliset asumiskulut menee koko ajan eri suuntiin, joka tarkoittaa sitä että väestöä pakotetaan hiljalleen muuttamaan muualle, tilanne yritetään häivyttää näkyvistä siten että kerralla tapahtuva isompi pakottaminen toteutetaan pikkuhiljaa vuosikausien aikana.

    • Anonyymi

      Käynnissä on muutenkin sen suuntainen kehitys, että poliittisilla päätöksillä on saatu aikaan tilanne, jossa asuntojen vuokrat nousee jatkuvasti, mutta em. Kelan kohtuulliseksi katsotut asumiskulut, niitä ei muuteta.

      Vuosien aikana käy niin, että jos olet alunperin asunut asunnossasi selvästi kohtuullisten asumiskulujen rajaa halvemmalla hinnalla, lopulta tilanne kääntyy päinvastoin, koska vuokria nostetaan suorastaan väkisin ylöspäin, mutta kohtuullisten asumiskulujen hintaa ei muuteta. Tämä johtaa täysin systemaattisesti tilanteeseen, jossa lopulta erittäin iso osa kansasta pakkomuutetaan muualle koska em. vuokrat ja hintamäärittelyt laitetaan kulkemaan poliittisilla perusteilla eri suuntaan, joka tietenkin johtaa järjestelmällisesti kohtuuttomaan tilanteeseen.

      Valtion harjoittama toiminta pitäisi olla kohtuullista kansalaisille, ja em. toimintatapa on jo yksi sellainen asia joka EI ole lainkaan kohtuullinen, siitä on nähtävissä sen täysi systemaattisuus ja järjestelmällisyys, että pyritään täysin järjestelmällisesti aiheuttamaan talousongelma ihmisille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      225
      1588
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      37
      1449
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      62
      1288
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1280
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1189
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      1008
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      992
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      179
      883
    Aihe