POP-Honkajoki syytti asiakastaan törkeän huolimattomaksi, kun asiakas oli vahingossa mennyt omakantaan huijareiden sivustolle. POP-pankkien erittäin epäselvät ja huonot tietojärjestelmät olivat tässä tapauksessa pyytäneet aktivointikoodia, jonka iäkäs noin 60-asikas oli antanut. Korkeintaan tässä oli asiakkaalta lievää huolimattomuutta, mutta ei missään nimessä törkeää huolimattomuutta eli joka siis rinnastetaan lähes tahalliseen käytökseen. Samaan lopputulemaan tuli myös Satakunnan käräjäoikeus 7.9.2023 antamallaan päätöksellä, jonka mukaan valveutunut asiakas saa menettämänsä 25 900 euroa takaisin oikeudenkäyntikuluineen.
Saattaa olla monia muitakin, joita POP-pankki ryhmä on kusettanut näissä tapauksissa ja me suomalaiset kuuliaisina lampaina hyväksymme, mutta painotan nyt vielä että vaikka menettää rahansa huijarille, kyseessä useimmiten huolimattomuus, jolloin pitää maksaa 150 euroa omavastuuta, mutta TÖRKEÄ HUOLIMATTOMUUS on nimensä mukaan sitten jotain todella absurdia, vahingossa pankin epäselvään vahvistusviestiin vastaaminen ei missään tapauksessa täytä näitä kriteerejä.
Honkajoen osuuspankin toiminta on muutenkin siellä sysimustalla alueella siis tummemmalla kuin harmaalla. Viime syksynä 2022 marraskuussa ulosottovirasto järjesti huutokaupan entisestä "GrilliBaarista" Huutokaupat.Comin alustalla. Honkajoen Osuuspankki huusi voittavan tarjouksen 20 500 euroa noin sadan metrin päässä heidän omaa konttorirakennusta sijaitsevan rakennuksen itselleen. Keväällä 2023 he purkivat runsaasti asbestia ulkokuoriverhoilun vuoksi sisältävän rakennuksen noin 55 000 euron hintaan. Edellä mainittu koheltaminen tuli maksamaan pankille 75 000 euroa, kuka hyväksyi johtajan aivopierun, ilmeisesti jotkut eläkkeellä olevat dementoituneet hallintoneuvoston jäsenet.
Rakennus oli hyväkuntoinen ja oli huutajia, jotka olisivat keksineet rakennukselle muutakin käyttöä. Nyt täysin järjetön ajatus yli 100 metrin päähän ulottuvasta parkkipaikasta sitten toteutui ehkäpä tulevaisuuden liikennevirtoja varten Honkajoen kaltaiselle itsenäiselle muuttovoittoiselle tiheään asutulle menestyvälle paikkakunnalle.
Millä yllämainitut koheltamiset sitten pieni pankki rahoittaa, noh jokainen säästötili, mikä pankissa on automaattinen veloitus on euro kuukaudessa palvelumaksuja vaikka et koskisi tiliin kymmeneen vuoteen. Niille jotka käyttävät nettiä veloitus on 5 euroa kuukaudessa, kun samaan aikaan S-ryhmän pankissa kaikki on ilmaista, ihmettelen ihan oikeasti kuinka tyhmä ihmisen on oltava pitääkseen rahojaan kyseisessä pankissa 0-korolla kun samaan aikaan esimerkiksi Nordea maksaa 3 % korkoa.
POP-Honkajoki yritti huijata asiakasta, hävisi asian käräjäoikeudessa!
29
2920
Vastaukset
- Anonyymi
on kyllä hurja kuvio nuo POP:n palvelumaksut lapselle 25 euroa vuodessa syntymäpäivänä tekisi kymmenessä vuodessa 250 euroa mutta palvelumaksut tekevät samaan aikaan 120 euroa ja kun vielä inflaatio joka on viime vuodet ollut luokkaa 6 % sekin syö alkuperäistä pääomaa 150 euroa....lopputulema 30 euroa eli noin yhden vuoden säästö, kuka vielä on sitä mieltä että säästäminen on kattavaa
- Anonyymi
Osuuspankissa ja myös Pohjola vakuutuksessa on huolella ja pitkään rakennettu laajempi-alainen vapaamuurarien hävytön "hyvä veli" verkosto.
Ei mikään ihme että asiakas häviää tapauksia koska Osuuspankin "hyvä veli" verkoston pitää tuottaa vain rahavirtaa Osuuspankeille, keinojakaan kaihtamatta.
Aihe on jo pinnalla Suomessa:
https://osuuspankinvapaamuurarit.blogaaja.fi/2022/08/03/4/
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17938071/op-ryhman-paajohtaja-timo-ritakallion-kytkokset-vapaamuurareihin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17535753/pohjola-vakuutuksen-salaiset-kuviot!!!- Anonyymi
Tästä saa osviittaa mitä myös nämä Osuuspankin vapaamuurarit touhuavat salassa:
https://www.suomalainen.com/products/salaperaiset-piilovaikuttajat-1
Tuotekuvaus
Ennen kuin vapaamuurarikokelas voi aloittaa matkan veljeskunnan salaiseen maailmaan, hänen tulee istua yksin miettimässä, mikä häntä odottaa. Seinällä lukee "vitrioli", joka oli alkemistien nimitys asioiden sisimmän olemuksen etsimiselle. Pöydällä on pääkallo ja reisiluut. Ne ilmaisevat, että rituaali on kuin kuolema, jonka jälkeen kokelas saa uuden elämän järjestöön vihittynä jäsenenä. Kyseessä on vain yksi vapaamuurarien rituaaleista, joista useimpia ulkopuoliset eivät tunne. Kautta historian ihmisiä on kokoontunut valikoiviin ryhmiin, joilla on okkultistisia, uskonnollisia, taloudellisia tai poliittisia tavoitteita. Suljetuille seuroille yhteistä ovat usein oudot rituaalit ja ankarat säännöt, varsinkin vaitiolosta. Ulkopuoliset eivät saa tietää, mitä tapahtuu. Sulkeutuneisuus antaa salaseuroille sisäistä voimaa mutta herättää ympäristön epäluulon. Mitä tapahtuu, kun jäsenet kokoontuvat suljettujen ovien takana? - Anonyymi
Hiljaiseksi vetää :(
- Anonyymi
Muutin kyseisestä lafkasta juuri palvelumaksujen korotuksen vuoksi jo vuosia sitten.
- Anonyymi
Järkevä siirto, Osuuspankeilla on aina palvelumaksut huomattavan kalliita.
Osuuspankin vapaamuurariverkosto on huomattavan laaja-alainen ja juuri tämä verkosto kerää bonuksia itselleen ylisuurten palkkojensa lisäksi, ja niitä voi tarkistella sitten verotiedoista ja ihmetellä.
Vapaamuurarien perusydinhän on elää täysin salattua kaksoiselämää ja edes usea noiden perheenjäsenistä ei edes tiedä mitä esim. tietyn Osuuspankin vapaamuurari-toimitusjohtaja tai pankinjohtaja tekee salassa.
Vapaamuurarien omat rituaalit ovat salaisia ja niitä ei paljasteta ulkopuolisille, niihin kuuluu esim. tietyssä rituaalissa viinin juominen ihmisen pääkallosta ja paholaisen palvonta ja raamattua luetaan kuin piru lukee raamattua.
Vapaamuurari on myynyt sielunsa paholaiselle ja on kaikkinensa erittäin paha ihmispersoona joka on ulkopuolisille yleisesti erittäin lipevä ja kieroutunut narsisti joka vetää miellyttävän roolinsa ulkopuolisille, yleensä moni sanoo heitä mukaviksi, kun eivät osaa lukea tälläistä ihmistä pintaa syvemmältä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järkevä siirto, Osuuspankeilla on aina palvelumaksut huomattavan kalliita.
Osuuspankin vapaamuurariverkosto on huomattavan laaja-alainen ja juuri tämä verkosto kerää bonuksia itselleen ylisuurten palkkojensa lisäksi, ja niitä voi tarkistella sitten verotiedoista ja ihmetellä.
Vapaamuurarien perusydinhän on elää täysin salattua kaksoiselämää ja edes usea noiden perheenjäsenistä ei edes tiedä mitä esim. tietyn Osuuspankin vapaamuurari-toimitusjohtaja tai pankinjohtaja tekee salassa.
Vapaamuurarien omat rituaalit ovat salaisia ja niitä ei paljasteta ulkopuolisille, niihin kuuluu esim. tietyssä rituaalissa viinin juominen ihmisen pääkallosta ja paholaisen palvonta ja raamattua luetaan kuin piru lukee raamattua.
Vapaamuurari on myynyt sielunsa paholaiselle ja on kaikkinensa erittäin paha ihmispersoona joka on ulkopuolisille yleisesti erittäin lipevä ja kieroutunut narsisti joka vetää miellyttävän roolinsa ulkopuolisille, yleensä moni sanoo heitä mukaviksi, kun eivät osaa lukea tälläistä ihmistä pintaa syvemmältä.Käsittämätöntä mitä Suomessa puuhataan ja jopa pankkimaailmassa on näitä ihmispetoja :(.
Vapaamuurarien toimintamalleja rituaaleissaan:
Ensimmäinen aste:
Ensimmäisen asteen vapaamuurarivalassa kandidaatti vannoo pitävänsä salaisuudet sillä uhalla, että hänen kurkkunsa katkaistaan ja hänen kielensä revitään juurineen ulos. Hänellä saattaa olla samalla huppu silmillä, hirttosilmukka kaulan ympärillä ja vasen rinta paljastettuna, jota pistää kompassipiiru. Tämä varustus saattaa tosin vaihdella tai puuttua maan ja loosin mukaan. Vala sinetöidään suutelemalla kerran Raamattua tai muuta pyhää kirjaa vakaumuksen mukaan.
Toinen aste:
Toisen asteen valassa vannotaan sen rangaistuksen uhalla, että vasen rinta revitään auki ja sydän nyhtäistään irti. Kandidaatti suutelee Raamattua kahdesti. Kolmannen asteen vapaamuurarivalassa vannotaan sen rangaistuksen uhalla, että ruumis leikataan kahtia, sisälmykset poistetaan, poltetaan tuhkaksi ja kylvetään taivaan tuuliin. Kandidaattia saatetaan myös viedä paareilla ympäri pimennettyä huonetta katsomaan ruumisarkkua, jossa on pääkallo ja kaksi luuta ristikkäin sen alla. Raamattua suudellaan kolmasti.
Loppupään asteet:
32. asteen vapaamuurarit ottavat osaa yhteysjuhlaan, jolloin juodaan viiniä ihmisen pääkallosta. 33. eli yleisesti ylimpänä pidetyn asteen oppikirjoitukset ovat paljastaneet, kuka on vapaamuurariuden todellinen jumala: LUCIFER.
- Anonyymi
Osuuspankin vapaamuurariverkosto on huomattavan laaja-alainen ja pankithan ovat aina verkostoituneita keskenään ja ovat niinsanotusti samalla puolella.
Vaikea vielä tässä vaiheessa sanoa löytyykö suoranaisesti esim. -Honkajoki OP verkostosta esim. sukulaiskytkentöjä esimerkiksi huomattavan vaikutusvaltaiseen Tampereen Osuuspankin vapaamuurari-toimitusjohtajaan Jani Vilpposeen ja muihin vapaamuurareihin joita on muunmuassa useita Tampereen Osuuspankin nykyisessä hallituksessa. (nimilähde: vapaamuurarien jäsenlista)
Vapaamuurari Jani Vilpponen joka on myös varatuomari koulutukseltaan on verkostoitunut laki-alan vaikutusvaltasiin ihmisiin ja ei voisi ihmetellä jos ohjailisi asioita omalta osaltaan Osuuspankki konsernin eduksi tietyissä kiista ja riitatilanteissa.
Mukana koko kuvassa on myös OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio joka on luonut huomattavan laajan verkoston ja toimii muunmuassa Keskon hallituksessa jossa on eräs vapaamuurari kytkentä, muunmuassa vapaamuurari Toni Pokela joka on myös Keskon hallituksessa.
(nimilähde: vapaamuurarien jäsenlista)
Nämä verkostot ovat aina aikaa vieviä tutkia nimienkin osalta laaja-alaisesti ja syvällisesti.
Honkajoen Osuuspankki
Päätöksentekijät
Nimi Titteli
Arja Halmela Toimitusjohtajan sijainen
Markus Iltanen Hallintoneuvosto: varsinainen jäsen
Tero Järvistö Toimitusjohtaja
Tapio Kallioniemi Hallitus: varajäsen
Petri Kivioja Hallitus: varsinainen jäsen
Seppo Lehtimäki Hallintoneuvosto: puheenjohtaja
Reija Leivo Hallintoneuvosto: varsinainen jäsen
Simo Myllymäki Hallintoneuvosto: varsinainen jäsen
Olli Patokoski Hallintoneuvosto: varsinainen jäsen
Satu-Leena Peräkorpi Hallintoneuvosto: varsinainen jäsen
Suvi Poikkeus Hallitus: varsinainen jäsen
Kirsti Pukara Hallitus: varsinainen jäsen
Petri Rautjärvi Hallintoneuvosto: varsinainen jäsen
Juha Salko Hallintoneuvosto: varsinainen jäsen
Virpi Salo Hallintoneuvosto: varsinainen jäsen
Merja Sundström Hallintoneuvosto: varsinainen jäsen
Arto Uusihonko Hallitus: puheenjohtaja
Susanna Ylilammi Hallintoneuvosto: varsinainen jäsen
Kaiju Ylinen Hallintoneuvosto: varsinainen jäsen- Anonyymi
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Huomioitu on en asioi tuolla ja piste,
- Anonyymi
Mies, jonka nimi täällä on mainittu, oli opiskeluaikanani tuttavani. Istuimme kaljalla, iskimme naisia ja pidimme kekkereitä. Hän valmistui oik. kandiksi ja valmisteli käräjäkierrosta. Tuona hetkenä hän salaisuuden kertoi "Ajattele! Olen kutsuttu rappareihin!"
Selitti, että aikoo näyttää siellä kykynsä. He, jos auttavat, niin olen varatuomari ennätysajassa ja isken liike-elämään kunnolla käteni syvälle.
Kaikki tämä tapahtui. Yhteydenpitomme väheni. Mies muuttui äärettömän laskelmoivaksi, ylimieliseksi ja uhosi, että
"Tunnen kuule kaikki merkittävät miehet ja naiset tässä maassa jo nyt alle 40 vanhana! Minun kännyssäni on numerot ministeriöiden kansliapäällikköihin, keskusvirastojen pääjohtajiin, puolueiden puheenjohtajiin, sekä voi soittaa milloin vain asioista korkeimman oikeuden presidentille, hovioikeuksien väelle, laamanneille ja vaikka tuolle helvetin tyhmälle ja juopolle arkkipiispalle. Minähän sanoin sulle, että minä näytän ja olen nyt jo näyttänyt! Salekin kuuluu Suomi-lossin piiriini!"
Tämän muistaakseni viimeisen tapaamisemme jälkeen hän pankkimaailmassa ampui ylös. Istui kuukaudessa kolmeen, ehkä neljään suurien pörssiyhtiöiden hallituksiin. Niinistö työnsi hänelle Leijonan ja Valkoristin kolmanneksi korkeimmat kunniamerkit. Kovemmaksi on vaikutuksensa kasvanut vielä tässä 5 - 6 vuoden aikana.- Anonyymi
Onko kyseessä OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio vai Tampereen Osuuspankin vapaamuurari-toimitusjohtaja Jani Vilpponen.
Kyseiset "herrat" ovat hyviä ystäviä keskenään, ovat yhdessä jopa OP Pohjola Vakuutuksessa päättäjinä, joista nimet löytyy.
Ja ei tarvi ihmetellä jos kyseinen pulju tuottaa hyvää voittoa ja kielteisiä päätöksiä vakuutusasoissa jotka kuuluisivat mennä asiakkaan eduksi.
Tämä verkosto on laaja-alainen näillä ja nuo ovat todellisia rikollisia jotka kuuluisivat vankilaan.
- Anonyymi
No jos tunnuksensa antaa ventovieraalle niin minkä pankki sille voi. Nykyjärjestelmät eivät oikein sovi vanhemmalle kansalle. Todennus pitäisi hoitaa muulla tavoin.
- Anonyymi
Oletteko huomioineet kepun roolin seutukunnan asioissa. Itse lopetin asiakkuuden tästä johtuen lähes parikymmentävuotta sitten. Silloin löytyi vielä pankkeja, jotka olivat asiakasystävällisiä. Nyt ei enää löydy.
- Anonyymi
Kyseisen pankin yritysneuvonta aika ohuella siimalla.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä, taitaa tuossa pankissa mennä salaisuuksiensa piilossa pitämiseen suurin voimavara.
- Anonyymi
Näytti Hovioikeus ottaneen asian uuteen käsittelyyn. Eiköhän tässä asiakas lopulta maksa. Ei se pankin vika voi olla, että asiakas jättää lukematta varoitusviestit. Vahingon kärsinyt asiakas ei toki ole mikään penaalin terävin kynä, mutta ei sitäkään oikein voi pankin syyksi laittaa.
- Anonyymi
Samaa mieltä. Mutta kyllä seuraavat sukupolvet tyhjäävät tilit, se on varma.
- Anonyymi
Osuuspankki menee vielä konkurssiin ja hyvä niin.
- Anonyymi
Miksi Osuuspankin bisnes on hämärä bisnes?
- Anonyymi
Hovioikeuden päätös on lopullinen, asia puitu nyt oikeusasteissa läpi.
25.09.2024 Kankaanpään seutu
Uutiset|Verkkohuijaus
Päätös muuttui hovioikeudessa – kankaanpääläinen pariskunta jää ilman korvauksia pankilta
Satakunnan käräjäoikeus linjasi, että Honkajoen Osuuspankin pitää korvata asiakkaalle 26 000 euroa. Päätös muuttui Vaasan hovioikeudessa. - Anonyymi
Joku järki sentään oikeuslaitoksessakin näköjään on. Seudun jutun perusteella on vaikea ymmärtää, miksi pankki olisi korvausvelvollinen.
- Anonyymi
Juttu menee korkeinpaan Oikeuteen ja todennäköisesti muuttuu siten kuin käräjäoikeus tuomitsi.
Ei voi olla tässä tapauksessa kyse törkeästä huolimattomuudesta, kylläkin huolimattomuudesta, mutta siitä joutuu korvaamaan vain 150 euroa.
Törkeä on aikas lailla samaa kuin tahallisuus, eli kun ihminen käyttäytyy törkeän huolimattomasti, hänen tulee pitää lopputulemaa lähes selviönä.- Anonyymi
Ei mikään juttu vaan mene korkeimpaan oikeuteen, vaan siltä pitää ensin saada valituslupa, jonka saanti tuossa jutussa on vähintäänkin epävarmaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mikään juttu vaan mene korkeimpaan oikeuteen, vaan siltä pitää ensin saada valituslupa, jonka saanti tuossa jutussa on vähintäänkin epävarmaa.
Asiassa luetaan törkeäksi huolimattomuudeksi ilmeisesti se kun asiakas on klikannut väärää nettisivua joka ei ollut oikea omakanta osoite.
Ja siinä nettiosoitteessa lukennut selkeästi eri osoite kirjaimina, mikä omakanta on.
Asia ilmeisesti nyt käsitelty kokonaan???
- Anonyymi
Honkajoen pop pankin yritysneuvonta antaa varmaan hyviä neuvoja mitenkä pistetään toimiva kenkäliike kahdessa vuodessa luukut kiinni.
- Anonyymi
Kenkä Avenue Oy
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenkä Avenue Oy
Eikös tuo kauppa lähtenyt muutama vuosi sitten Poriin kultaa vuolemaan?
- Anonyymi
No ettekö ole huomanneet omasp asiakkaana mitään epäkohtia??
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882