Tukimuodot omaehtoisessa opiskelussa

Anonyymi-ap

Omaehtoinen opiskelu päätoimisesti avoimessa yliopistossa. Hieman jäänyt epäselväksi mitä tukimuotoja tälle löytyy? Työttömyystukea ilmeisesti voi saada, mutta entäpä opintotuki ja opintolaina?
Toimeentuen hakeminen ei ole mahdollista puolison tulojen vuoksi.

3

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Avoimessa yliopistossa opiskelu on periaatteessa aina sivutoiminen harrastus, jota ei tueta taloudellisesti mitenkään. Kelan opintotukea ei saa, ei myöskään opintolainaa eikä muita opintososiaalisia tukia. Opinnot ovat sitä paitsi maksullisia, tosin maksu on hyvin pieni.

      Avoimessa yliopistossa opiskeleva ei kuulu yliopistoon eikä oikeastaan ole opiskelija ollenkaan. Paitsi omasta mielestään.

      Avoimessa yliopistossa kannattaa silti opiskella. Se on paitsi hyvä harrastus, niin se voi olla myös väylä oikeaksi yliopiston tutkinto-opiskelijaksi, jolloin saa Kelan opintotuet. Avoimessa yliopistossa suoritetut opinnot voidaan silloin hyväksyä osasuorituksiksi tutkintoon.

      • Anonyymi

        Aivan. Tietää vähän suunnitella jatko-opintoja tämän perusteella. Siitä on niin pitkä aika kun viimeksi opiskellut, että ei enää tiedä näistä eri tukimuodoista yms. Ja aika heikosti näistä kerrottu vaikka kysytty edes työvoimatoimistossa taikka ammatinvalinnanohjaajallakaan.
        No, tämä opintokokonaisuus mikä nyt on kestää noin vuoden verran. Tosin aika tyyris sellainen, mutta kokisin omalla kohtaa että olisi hyödyllinen. Ja pääsisi takaisin samalla kiinni siihen kouluelämän rutiiniin.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      4009
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      14
      3768
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      62
      3016
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2992
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      147
      2585
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      63
      2423
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      2123
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      112
      1518
    9. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      26
      1409
    10. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      65
      1360
    Aihe