Ajatusmaailmojen erot

En nyt hyppää minkään filosofian syvään päätyyn, mutta sanon, että ihminen ei voi auttaa toista ihmistä, ellei itse ole niin sanotusti kunnossa. Eli jonkunverran pitää ajatella myös itseään, ennen kuin voi auttaa toista.

Liian monta kertaa seksuaalisesti ja henkisesti hyväksikäytön kohteeksi joutuneena, ja hylätyksi tulleena, minulle itselleni tuli mieleen, että näköjään kehoni kelpasi joillekin niiden "omien seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä varten".

Ja ilmeisesti en sitten kelvannut kenellekään, tai en riitä sellaisena, kuin muuten olen.

Parempi siis olla yksin? Totta hel*etissä!

Meissä on jokaisessa narsistisia piirteitä. Pitääksemme itsestämme huolta, me syömme, nukumme, ostamme hyödykkeitä, pukeudumme joko itseämme, tai toisiamme miellyttääksemme etc. Se on ns. tervettä narsisimia.

Mutta sitten on asia erikseen, jos esim. etsii ihmissuhteita ja ystäviä, vain hyväksikäyttääkseen heitä.

Aloitus on ihan asiallinen ja ajatuksia tuova. Mutta se, että jos itse joutuu olemaan suhteessa, oli se sitten mikä tahansa, vain se ns. "antava osapuoli" ja toinen käyttää vain hyväkseen, niin sekään ei ole oikein. Se, että missä ne rajat sitten kulkevat, ettei itse joudu poljetuksi, maahanpainetuksi, tai hyväksikäytetyksi, on aika hyvä kysymys.

Tässä maassa tästä asiasta, eli esim. hyväksikäytöstä ei juuri keskustella, että kuinka paljon sitä narsismia, ja toisten joko henkistä, tai fyysistä hyväksikäyttöä on, miten paljon sitä tapahtuu, ja mitä se aiheuttaa uhreille.

Traumaterapiaakaan ei juuri ole. Ei ainakaan julkisella puolella. Ja psykiatriassa tunnepuolesta, ihmisten kokemista asioista ja elämäntapahtumista ei juuri välitetä mitään. Koska se painottuu aivan liikaa ja liian paljon vain arviointiin, tarkkailuun, diagnosointeihin, sairaus ja lääkekeskeisyyteen. Empatiaa ei sieltäkään saa, ja jotkut ovat täysin yksin seksuaalisen ja henkisen hyväksikäytön aiheuttamien traumojensa kanssa. Yhteisöllisyyttäkään ei kovin paljon tässä oikeasti ole, tai sitten se ei konkretisoidu. Niistä välitetään, joista halutaan välittää.

Asettuminen ikäviä asioita elämässään kokeneiden tilanteeseen ja asemaan on kadonnut. Välittämistä ja konkreettista tukea ja sen osoittamista tarvittaisiin nykyistä huomattavasti enemmän.

Asettuminen toisen asemaan, kokemiin asioihin ja tilanteisiin on joillekin, kuten narsisteille, äärimmäisen vaikeaa, jopa mahdotonta. Moni on narsisti, vaikka ei sitä itse edes itsestä huomaa ja tiedäkään.

Ja kolmas ajatusmalli:
Miksi ihmisten pitäisi ylipäätään tuoda mitään lisäarvoa mihinkään tai kellekään?