Luetaan Urantia-kirjaa

Anonyymi-ap

""Universaalinen Isä on kaikkien luotujen Jumala, kaikkien olevaisten ja olentojen Ensimmäinen Lähde ja Keskus."
— Ajatelkaa Jumalaa ensin luojana, sitten valvojana ja lopuksi infiniittisenä ylläpitäjänä."

"Totuus Universaalisesta Isästä oli alkanut sarastaa ihmiskunnalle sinä hetkenä, kun profeetta sanoi: ”Sinä, Jumala, olet ainoa, sinun rinnallasi ei ole muita jumalia. Sinä olet luonut taivaan ja taivaitten taivaan kaikkine taivaallisine sotajoukkoineen. Sinä varjelet ja hallitset heitä.” ”Valolla Luoja kätkee itsensä ikään kuin vaatekappaleella ja levittää taivaat niin kuin harson.”
— Vasta käsitys Universaalisesta Isästä — yhdestä Jumalasta monien jumalten sijasta — mahdollisti kuolevaisen ihmisen käsittää Isä jumalalliseksi luojaksi ja infiniittiseksi valvojaksi."

”Jumala loi taivaat ja muovasi maan; turhaan hän ei universumia asettanut tai tätä maailmaa perustanut; hän tarkoitti ne asuttaviksi.”
— Universumien universumi on Jumalan tekemä ja hänen moninaisten luotujensa asuinpaikka. Jumalan Poikien kautta luotiin universumit.[*] Kaikki myriadit planeettajärjestelmät luotiin, jotta niistä lopulta tulisi monien toisistaan poikkeavien älyllisten olentotyyppien asuttamia, olentojen, jotka pystyisivät tuntemaan Jumalan, ottamaan vastaan jumalallisen kiintymyksen ja vuorostaan rakastamaan häntä."

[*] "Voitte teoriassa ajatella Jumalaa Luojana, ja hän onkin henkilökohtaisesti luonut Paratiisin ja täydellisen keskusuniversumin, mutta kaikki ajallisuuden ja avaruuden universumit ovat Luoja-Poikien Paratiisin-yhteisön luomia ja järjestämiä."
— Universaalinen Isä ei ole Nebadonin paikallisuniversumin[ne] henkilökohtainen luoja. Jumala Isä on henkilökohtaisesti luonut Paratiisin universumin, ja yhdessä
Iankaikkisen Pojan kanssa hän on luonut kaikkien muiden universumien henkilökohtaiset Luojat."

"Kaikki valaistuneet maailmat tunnustavat Universaalisen Isän ja palvovat häntä, koko luomakunnan ikiaikaista luojaa ja infiniittistä ylläpitäjää."
— Lukemattomien universumien tahdolliset luodut ovat lähteneet pitkälle, pitkälle taipaleelle kohti Paratiisia; he ovat ryhtyneet ikuista tutkimusmatkaa merkitsevään, kiehtovaan ponnisteluun päästäkseen Jumala Isän luo.
Ajallisuuden lasten ylimaallinen määränpää on löytää ikuinen Jumala, ymmärtää jumalallisuuden olemus ja tunnistaa Universaalinen Isä.
Jumalaa tuntevilla luoduilla on yksi kaipaus korkeimpana, yksi palava halu, ja se on halu tulla — sellaisina kuin he sfääreillään ovat — sellaisiksi kuin hän on paratiisillisessa persoonallisuuden täydellisyydessään ja vanhurskaan korkeimmuuden universaalisessa sfäärissään."

"Universaaliselta Isältä, jonka asuinpaikka on ikuisuus, on lähtenyt suurenmoinen käsky: ”Olkaa täydelliset niin kuin minä olen täydellinen.”
— Rakastaen ja armeliaina ovat Paratiisin sanansaattajat vieneet tätä jumalallista kehotusta eteenpäin läpi aikakausien ja kautta universumien jopa sellaisille vähäisille, eläimellistä alkuperää oleville luoduille kuin Urantian ihmissukukunnalle."

"Maailmoissa, joissa joku Paratiisin-Pojista on elänyt lahjoittautumista merkinneen elämänvaiheen, Jumala tunnetaan yleisesti jollakin nimellä, joka kertoo henkilökohtaisesta suhteesta, hellästä kiintymyksestä ja isällisestä omistautumisesta.
— Konstellaationne päämajamaailmassa Jumalaa sanotaan Universaaliseksi Isäksi, ja asutuista maailmoista koostuvan paikallisjärjestelmänne eri planeetoilla hänet tunnetaan eri nimillä, sellaisilla kuin Isien Isä, Paratiisin-Isä, Havonan-Isä ja Henki-Isä. Ne, jotka tuntevat Jumalan Paratiisin-Poikien lahjoittautumisiin sisältyvien ilmoitusten perusteella, turvautuvat vihdoin luotu—Luoja -assosiaation liikuttavan suhteen tunteisiin vetoavaan voimaan ja käyttävät Jumalasta ilmaisua ”Isä meidän”. "

"Sukupuolellisten luotujen asuttamalla planeetalla, maailmassa, jossa vanhempana olemisen tunteesta johtuvat vaikuttimet ovat sen älyllisten olentojen sydämessä myötäsyntyisiä, sanasta ”Isä” tulee hyvin ilmaisuvoimainen ja sopiva nimitys ikuiselle Jumalalle.
— Omalla planeetallanne, Urantialla, hänet tunnetaan parhaiten ja tunnistetaan yleisimmin nimellä Jumala. Sillä, mikä nimi hänelle on annettu, on vain vähän merkitystä; merkitystä on sillä, että teidän tulisi tuntea hänet ja toivoa olevanne hänen kaltaisiaan. Muinaiset profeettanne kutsuivat häntä aivan oikein ”Ikiaikojen Jumalaksi”, ja hänestä puhuessaan he sanoivat: hän, joka ”asuu iankaikkisuudessa”.
— Sitten kun teistä on tullut peruuttamattomasti ja aidosti jumalatietoisia, kun olette todellakin löytäneet majesteettisen Luojan ja kun olette alkaneet kokea sisimmässänne asuvan jumalallisen valvojan läsnäolon tajuamista, silloin te oman valaistumisenne mukaan ja sen mukaan, miten ja millä keinoin jumalalliset Pojat tekevät Jumalaa tunnetuksi, löydätte sellaisen nimen Universaaliselle Isälle, joka käsityksiänne heijastaen tuo julki ymmärryksenne Ensimmäisestä Suuresta Lähteestä ja Keskuksesta.""

68

1741

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varmasti jotain totuutta U-kirjassa on, vaikka monet teosofit pitävät sitä uudelleen kirjoitettuna Raamattuna. Keskusuniversumi, joka on luomisen lähde ja hallinnollinen keskus, on ajatuksena uskottava. Itse uskon, että sama keskusmalli toimii galakseissa ja solaarisesti ja planetaarisestikin.

      • Anonyymi

        Mitäs mieltä ollaan siitä teoriasta, että enkeleidenkin kotimaailma tällä planeetalla voisi olla Maan keskusauringon sisällä? Demonisempien olentojen, joista myös on paljon havaintoja ja kokemuksia, kotimaailma taas olisi maan kuoren sisällä ja sille on olemassa lukuisia nimiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs mieltä ollaan siitä teoriasta, että enkeleidenkin kotimaailma tällä planeetalla voisi olla Maan keskusauringon sisällä? Demonisempien olentojen, joista myös on paljon havaintoja ja kokemuksia, kotimaailma taas olisi maan kuoren sisällä ja sille on olemassa lukuisia nimiä.

        Jostain ne auringon näköiset aluksetkin tulevat ja joita taivailla on nähty todistetusti ainakin vuodesta 1917 alkaen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs mieltä ollaan siitä teoriasta, että enkeleidenkin kotimaailma tällä planeetalla voisi olla Maan keskusauringon sisällä? Demonisempien olentojen, joista myös on paljon havaintoja ja kokemuksia, kotimaailma taas olisi maan kuoren sisällä ja sille on olemassa lukuisia nimiä.

        Aurinkoenkelit ovat myös mahdollisia vierailjoita planeetallamme, koska se matka ei ole mitään heille, jotka kykenevät kosmiseen matkailuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs mieltä ollaan siitä teoriasta, että enkeleidenkin kotimaailma tällä planeetalla voisi olla Maan keskusauringon sisällä? Demonisempien olentojen, joista myös on paljon havaintoja ja kokemuksia, kotimaailma taas olisi maan kuoren sisällä ja sille on olemassa lukuisia nimiä.

        Täällä olisi teoreettisesti ja mittasuhteineen esitetty tämä asia. Mitäs mieltä ollaan?

        Uskovienkin mielipiteet olisivat erityisen tervetulleita nyt tähän keskusteluun.

        http://www.ignaciodarnaude.com/ufologia/City inside Earth s Inner Sun.htm


    • Anonyymi

      Tuo ihmisen sisällä asuva jumalallinen valvoja on myös mielenkiintoinen ajatus.

      • Anonyymi

        Urantian ajatuksen suuntaaja vaikuttaa aivan Raamatun Pyhältä Hengeltä.


    • Anonyymi

      Kristityillä ei ole tietoa paikallis Jumalaamme korkeammista olennoista. Meille on rakas Jumalamme vaikuttanut sanomansa Raamatussa. Omaa Jumalaamme meidän kuuluu totella. Meille on evankeliumin ehdoin, luvattu pelastus Jumalan lapsiksi, Hänen lopulliseen suurenmoiseen valtakuntaansa. Tuskin olemme siellä joutilaina. Käsittäisin, että opiskelemme siellä tulevaa Jumalallisuutta kohti. Urantia on kuvannut näitä paratiisimaisia väli etappeja valtaviksi kampuksiksi, jossa ylenemme Jumaluutta kohti monien planeettojen kautta. Tämä projekti on kuvattu varsin käytännöllisesti, vaikka ei selkokielellä, mutta kuitenkin ymmärrettävästi ja aukottomasti. Mutta täällä, Raamatun sanoma on meidän tiemme, Jumalan valtavan loisteliaaseen ikuiseen tulevaisuuteen.

      • Anonyymi

        Uskonnoilta vie pohjaa ja uskottavuutta usko kaikkivaltiaaseen kaiken luojaan. Pitäisi olla enemmän realisti jumalakuvansakin suhteen.

        "Välietapit" ovat "paratiisimaisia" toisille ja vähemmän paratiisimaisia toisille, jos tarkoitat "välietapeilla" inkarnaatioiden välisiä aikoja ja maailmoja. Ja opiskelua se on vain niille, jotka ovat valinneet sen tien ja kuuluvat usein jo Hierarkioihinkin.

        Suomalaisia on aivopesty uskonnolla koulun alaluokilta lähtien ja monilla on realiteettien taju heikentynyt. Tapasin hijattain erään ikääntyneen naisen, joka pahoinpideltiin muutama vuosi sitten kotinsa lähellä. Sai erittäin vakavat vammat loppuiäkseen, mutta kertoi, että ei halunnut rangaistuksia tekijöille, eikä korvauksiakaan näiltä. Hän on kristitty uskovainen, mutta mielestäni noin ei pitäisi toimia missään tapauksessa raakojen väkivaltarikollisten suhteen. Jotkut uskovat kuitenkin haluavat ymmärtää ja armahtaa, mutta se ei ole muuta kuin typeryyttä tuon tyyppisissä tapauksissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskonnoilta vie pohjaa ja uskottavuutta usko kaikkivaltiaaseen kaiken luojaan. Pitäisi olla enemmän realisti jumalakuvansakin suhteen.

        "Välietapit" ovat "paratiisimaisia" toisille ja vähemmän paratiisimaisia toisille, jos tarkoitat "välietapeilla" inkarnaatioiden välisiä aikoja ja maailmoja. Ja opiskelua se on vain niille, jotka ovat valinneet sen tien ja kuuluvat usein jo Hierarkioihinkin.

        Suomalaisia on aivopesty uskonnolla koulun alaluokilta lähtien ja monilla on realiteettien taju heikentynyt. Tapasin hijattain erään ikääntyneen naisen, joka pahoinpideltiin muutama vuosi sitten kotinsa lähellä. Sai erittäin vakavat vammat loppuiäkseen, mutta kertoi, että ei halunnut rangaistuksia tekijöille, eikä korvauksiakaan näiltä. Hän on kristitty uskovainen, mutta mielestäni noin ei pitäisi toimia missään tapauksessa raakojen väkivaltarikollisten suhteen. Jotkut uskovat kuitenkin haluavat ymmärtää ja armahtaa, mutta se ei ole muuta kuin typeryyttä tuon tyyppisissä tapauksissa.

        Itsepetos liittyy usein siihen fatalistiseen uskomusharhaan, että kohtalomme on päätetty ja että kokemuksemme olisivat meille jossakin opetusmielessä tehtyjä ja ansaittuja (karmaa tms). Eivät ne useinkaan sitä ole, eikä meitä aina kyetä vaaroiltakaaan suojelemaan.


      • Anonyymi

        Itseasiassa kristinopissa jotain järkeäkin, jos ymmärrämme taivaan ja helvetinkin ihan konkreettisina fyysisinä maailmoina ja paikkoina tällä planeetalla ja ehkä laajemminkin aurinkokunnassamme osana aurinkoa. Eräs baptistipastori Yhdysvalloissa piirteli hienoja kuviakin, jossa havainnollisti asiaa ja hänen piirroksensa ovat nykyään hyvin arvostettuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itseasiassa kristinopissa jotain järkeäkin, jos ymmärrämme taivaan ja helvetinkin ihan konkreettisina fyysisinä maailmoina ja paikkoina tällä planeetalla ja ehkä laajemminkin aurinkokunnassamme osana aurinkoa. Eräs baptistipastori Yhdysvalloissa piirteli hienoja kuviakin, jossa havainnollisti asiaa ja hänen piirroksensa ovat nykyään hyvin arvostettuja.

        Kyseinen pappi oli Clarence Larkin ja tässä on yksi hänen kuvistaan, jossa ollaan oikeilla jäljillä, mutta ei ihan kuitenkaan vastaa koko todellisuutta. Klikkaa kuvaa suurentaaksesi sen:

        https://www.blueletterbible.org/assets-v3/images/study/larkin/dispensationalTruth/c58.jpg


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskonnoilta vie pohjaa ja uskottavuutta usko kaikkivaltiaaseen kaiken luojaan. Pitäisi olla enemmän realisti jumalakuvansakin suhteen.

        "Välietapit" ovat "paratiisimaisia" toisille ja vähemmän paratiisimaisia toisille, jos tarkoitat "välietapeilla" inkarnaatioiden välisiä aikoja ja maailmoja. Ja opiskelua se on vain niille, jotka ovat valinneet sen tien ja kuuluvat usein jo Hierarkioihinkin.

        Suomalaisia on aivopesty uskonnolla koulun alaluokilta lähtien ja monilla on realiteettien taju heikentynyt. Tapasin hijattain erään ikääntyneen naisen, joka pahoinpideltiin muutama vuosi sitten kotinsa lähellä. Sai erittäin vakavat vammat loppuiäkseen, mutta kertoi, että ei halunnut rangaistuksia tekijöille, eikä korvauksiakaan näiltä. Hän on kristitty uskovainen, mutta mielestäni noin ei pitäisi toimia missään tapauksessa raakojen väkivaltarikollisten suhteen. Jotkut uskovat kuitenkin haluavat ymmärtää ja armahtaa, mutta se ei ole muuta kuin typeryyttä tuon tyyppisissä tapauksissa.

        Kirjoitin tuolla ylempänä Urantia kirjasta, en idän opeista. Raamattu on annettu meille ohjekirjaksi, miten pääsemme oman Jumalamme perheen lapsiksi. Raamattu ei kerro jatkosta, mutta lapset ovat aina keskenkasvuisia, joten ilmeisesti opiskelemme eteenpäin, kohti Jumaluutta. Onko tulevaisuutemme Urantia kirjan kertoman mukainen, sitä emme vielä tiedä, mutta se selviää, kun Jumala kutsuu meidät ikuiseen kotiinsa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitin tuolla ylempänä Urantia kirjasta, en idän opeista. Raamattu on annettu meille ohjekirjaksi, miten pääsemme oman Jumalamme perheen lapsiksi. Raamattu ei kerro jatkosta, mutta lapset ovat aina keskenkasvuisia, joten ilmeisesti opiskelemme eteenpäin, kohti Jumaluutta. Onko tulevaisuutemme Urantia kirjan kertoman mukainen, sitä emme vielä tiedä, mutta se selviää, kun Jumala kutsuu meidät ikuiseen kotiinsa.

        Sielun kehitystie on pitkä ja riippuu omista valinnoista ensisijaisesti. Ei sitä nyt mihinkään ikuiseen Jumalan kotiin noin vaan mennä korkeimmille olemassaolon tasoille.


      • Anonyymi

        Yhtä aikaan sidottu oppirakennelma kuin edeltävätkin uskonnot. Alun perin oli kyse juutalaisten heimo jumalasta mistä myöhemmin leivottiin ”yksi” jumala ja eikä kristinuskolla ole mitään vastausta universumiin.

        Täällä ei millään tajuta että antiikissa keskiaikaan asti maailma nähtiin sfääreinä missä tähdet oli vain yksi valokerros. Ei ollut mitään käsitystä avaarudesta, muista tähdistä, plaaneetoista ja galakseista.

        Sitten efesolaiseen on myöhemmin laitettu anakronismi taivaan avaruudet, mitä uskikset uskovat tarkoittavan muita avaaruutta kuten me ymmärrämme ja ufot ovat paholaisesta.


    • Anonyymi

      "Kehitysuskontoon ei sisälly mitään järjestelyä muutoksen tai tarkistuksen varalle.
      — Toisin kuin tieteellä, sillä ei ole mitään keinoa suorittaa etenemistä suosivaa itseoikaisua. Kehittymällä syntynyt uskonto nauttii kunnioitusta siksi, että sen seuraajat uskovat sen olevan Totuus; ”uskon, joka kerran annettiin pyhille”, täytyy — teoriassa — olla sekä lopullinen että erehtymätön.
      Kultti haraa kehittymistä vastaan, sillä todellinen edistys muuttaa varmasti kulttia itseään tai hävittää sen kokonaan. Siksi tarkistus on sen kohdalla aina pakottamalla pakotettava."

      — "Vain kaksi tekijää kykenee muokkaamaan ja kohottamaan luonnollista tietä syntyneen uskonnon opinkappaleita, nimittäin vähitellen etenevien tapasääntöjen muodostama paine ja se aika ajoin saatava valistus, joka on peräisin aikakausikohtaisesta ilmoituksesta."

      "Ilmoituskin on kehityksellistä, mutta se on aina edistyvää. Kautta aikojen, jonkin maailman historian alusta sen loppuun saakka uskontoon kuuluvat ilmoitukset ovat kerta kerralta yhä laajempia ja toinen toistaan valaisevampia."
      — Ilmoituksen, tehtävänä on panna järjestykseen ja tarkistaa toinen toistaan seuraavat kehitysuskonnot. Mutta jotta ilmoitus jalostaisi ja ylevöittäisi kehitysuskontoja, tällaisten jumalallisten tarkastuskäyntien pitää tuoda esille sellaisia opetuksia, jotka eivät ole liian kaukana sen aikakauden ajattelusta ja suhtautumisista, jona ne esitetään. Ilmoituksella on siksi aina oltava ja sillä on aina kosketus evoluutioon. Ilmoitususkontoa rajoittaa aina pakostakin ihmisen vastaanottokyky."

      "Kehitysuskonnon piirissä arvellaan, että jumalat ovat olemassa ikään kuin ihmisen kuvina; ilmoitususkonnossa ihmisille opetetaan, että he ovat Jumalan poikia."
      — "Mutta ulkonaisesta yhteenkuuluvuudesta tai eroavuudesta huolimatta ilmoitususkonnoille on aina ominaista usko johonkin lopullista arvoa edustavaan Jumaluuteen ja johonkin käsitykseen persoonallisuuden identiteetin säilymisestä kuoleman jälkeen."

      ---
      "Jeesus Nasaretilainen. Kristus Mikael esitti Urantialle neljännen kerran käsityksen Jumalasta Universaalisena Isänä, ja tämä opetus on yleisesti ottaen ollut vallalla siitä lähtien.
      — Hänen opetustensa ydinsanoma oli rakkaus ja palvelu, se rakastava palvonta, jota luotu poika osoittaa omasta vapaasta tahdostaan, kun hän tunnustaa Jumalan, hänen Isänsä, rakastavan huolenpidon ja kun hän vastaa siihen. Kysymyksessä on se omasta tahdosta suoritettu palvelu, jota tällaiset luodut pojat suorittavat veljilleen tajutessaan riemumielellä, että he tässä palvelussa samalla palvelevat Jumala Isää."

      "Urantia-kirjan luvut. Nämä luvut, joista tämä on yksi, muodostavat tuoreimman Urantian kuolevaisille totuudesta laaditun esityksen. Nämä luvut eroavat kaikista edellisistä ilmoituksista sikäli, että ne eivät ole yhden ainoan universumipersoonallisuuden työtä, vaan monien olentojen yhteisesitys."
      — "Mutta Universaalisen Isän saavuttamista lukuun ottamatta mikään ilmoitus ei voi koskaan olla täysimääräinen. Kaikki muut taivaalliset hoivatoimet ovat vain osittaisia, ohimeneviä ja ajallisuudessa ja avaruudessa vallitseviin paikallisiin olosuhteisiin käytännöllisesti sovitettuja. Vaikka tällaiset myönnytykset saattavat kenties vähentää kaikkien ilmoitusten välitöntä tehoa ja arvovaltaa, Urantialla on kuitenkin koittanut aika, jolloin on viisasta tuoda asiat tällä tavoin suorasanaisesti julki senkin uhalla, että näin heikennetään tämän Urantian kuolevaisroduille annetun kaikkein uusimman totuudenpaljastuksen tulevaa vaikutusta ja arvovaltaa."

    • Raamattu, monet muut uskonnolliset opukset, uskonnot, uskomukset, rituaalit, riitit, virret ovat aivopesua ja vievät monin tavoin yksilöltä vapauden.

      Tälläkin palstalla näkee selkeästi onko usko millaista, missä määrin aitoa, missä määrin se horjuu ja missä määrin se on itsepetosta, itsesuggestiota.

      Ennenkuin on valinnut tiensä, ehdottaisin tarkastelemaan maailmaa avarammin kuin avaimenreiästä, tarkoittaen että ei sido itseään mihinkään kulttiin, ei lähde mukaan manipulointiin eikä lähde seuraamaan jotakin kilahtanutta hihhulia kuvitellen että juuri se on sinun juttusi.

      Ajattele asiaa niin että:
      -Sinulla on itsemääräämisoikeus
      -Et ole manipuloitavissa, vaan ajattelet itse
      -Et ole ohjelmoitavissa, vaan teet päätökset itse
      -Sinulla on oikeus olla omaa mieltä
      -Kukaan ei omista sinua
      -Sinulla on oikeus suuttua, jos kohtaat vääryyttä
      -Sinä saat puolustaa itseäsi ja läheisiäsi, jos kohtaatte vääryyttä tai uhkaa
      -Muista että se mikä toimii jollakin, ei välttämättä ole sinun juttusi
      - Pidä silmät auki ja näe kokonaisuus, silloin yksittäiset asiat ei kasva suhteettoman suuriksi ja kokonaisuudesta löytyy reitti ulos ongelmista
      -Et ole velkaa kellekään
      -Sinun ei tarvitse kantaa kenenkään toisen syntejä hartioillasi
      -Sinä hallitset itseäsi ja omia asioitasi omalta osaltasi
      -Anna itsellesi anteeksi mutta ota virheistä opiksesi

      Ennenkaikkea mikään Jumala ei sinua määräile vaan sinä olet täällä omana itsenäsi etkä minkään Jumalan leikkikaluna tai akvaariokalana.

      Mikä se sellainen Jumala olisi joka omistaa sinut, määrää kaiken, hallitsee kaikkea ja tekee ihmisten elämäsä vaikeaa ja joskus jopa helvettiä? Ei sellaista Jumalaa ole olemassakaan muualla kuin harhaoppisissa uskonnoissa.

      Raamatun Jumalaa kutsutaan isäksi. Millainen isä se sellainen olisi jota pitäisi jatkuvastu kumarrella, pokkuroida, tehdä hänestä virsiä ja nöyristellä häntä jatkuvasti vain siksi että hän on kuksinut mutsiasi?

      Millainen isä olisi sellainen joka määrää sinua kaikessa, eikä anna sinulle koskaan vapautta löytää ja toteuttaa itseäsi, vaan tuomitsee ja syyttelee sinua vihaa leimuten joka asiassa, ja kun hän tekee jotakin kamalaa tai sallii jotakin kamalaa, niin hän toteaa vaan että "tutkimattomat on Herran tiet"?

      Ehei. Ei sellaista Jumalaa ole olemassakaan. Minkään satukirjan mörökölli ei ole Jumala eikä oikea Jumala vaatisi mitään palvontakulttuuria itselleen, vaan hän rakastaisi alulle laittamiaan ja antaisi näille vapauden siihen tyyliin kuin hyvä kasvattaja ja opettaja.

      Ihminen käyttää nukkumiseen kolmasosan elämästään. Pitäisikö toinen kolmannes käyttää jonkun satuolennon palvontaan? Älkää haaskatko aikaanne sellaiseen. Arjesta, kavereista, perheestä, järkevästä tekemisestä ja juhlasta se onni löytyy.

      Paljon parempi pääkopalle on mennä vaikka metsään kävelemään, kastella kasvonsa metsälammessa ja istahtaa kivelle. Siellä se ajatus kirkastuu eikä manipuloitsijoiden orjuudessa.

      • Anonyymi

        Käsityksesi kristinopin Isä Jumalasta on kauhea. Meille Hän on rakastava ja armahtava Isä. Tuhlaajapoika vertaus kuvaa hyvin Taivaan Isäämme. Emme pokkuroi ja nöyristele Häntä, vaan kunnioitamme Hänen valtavaa pyhää viisautta, voimaa ja valtasuuruutta. Hyväksymme Hänen tahtonsa, tekonsa ja rangaistuksensa, koska ne kaikki ovat optimaalisen hyviä, laajan kokonaisuuden kannalta, olivatpa ne mitä tahansa. Meidän vajavainen ymmärryksemme näkee vain sirpaleita, mutta Jumala näkee laajan kokonaisuuden. Kun käsitämme tämän kokemusten kautta , niin emme voi olla ratkeamatta riemuun ja ylistykseen, emme pakosta, vaan rakkaudesta Häneen. En häpeä "hihhuli"nimitystä, tosin hihhuloin kammiossani Jumalani kanssa.


    • Anonyymi

      ...
      "Efesoksen paikalliseen filosofiakouluun oli yhteydessä muuan edistyksellinen ajattelija, ja Jeesuksella oli hänen kanssaan useita hyödyllisiä keskustelutuokioita.
      — Näiden keskustelujen kuluessa Jeesus oli kerran toisensa jälkeen käyttänyt sanaa ”sielu”. Lopulta tämä oppinut kreikkalainen kysyi Jeesukselta, mitä tämä tarkoitti puhuessaan ”sielusta”, ja Jeesus vastasi: ”Sielu on se osa ihmisestä, joka pohdiskelee minuutta, näkee totuuden ja havaitsee hengen, se, joka ikiajoiksi nostaa ihmisen eläinkunnan tason yläpuolelle."

      "Tajunta ei itsessään eikä sellaisenaan ole sielu. Moraalinen tajuaminen on aitoa ihmisen itsensätiedostamista, ja se muodostaa ihmissielun perustuksen. Sielu on se osa ihmistä, joka edustaa ihmiskokemuksen potentiaalista eloonjäämisarvoa.
      Moraalinen valinta ja hengellinen tuloksiinpääsy, kyky Jumalan tuntemiseen ja halu olla hänen kaltaisensa, ovat sielun ominaispiirteet.
      Ihmisen sielu ei voi olla olemassa erillään moraalisesta ajattelusta ja hengellisestä toiminnasta. Paikalleen pysähtynyt sielu on kuoleva sielu. Mutta ihmisen sielu on eri asia kuin mielen sisällä asuva jumalallinen henki. Jumalallinen henki saapuu yhtaikaa ihmismielen suorittaman ensimmäisen moraalisen toiminnon kanssa, ja se on tilanne, jolloin sielu syntyy."

      ”Sielun pelastumisessa tai menettämisessä on kysymys siitä, saavuttaako moraalinen tietoisuus — ikiajoiksi siihen liittyvän, lahjaksi saadun kuolemattoman hengen kanssa liittoutumalla — eloonjäämiseen oikeuttavan statuksen vai ei. Pelastus on samaa kuin moraalisen taju -reaalistuman hengellistyminen, moraalisen tajun saadessa tällä tavoin eloonjäämisarvoa.
      — Kaikki ne muodot, joissa sielua koskeva ristiriitatilanne ilmenee, ovat peräisin siitä, että moraalisen tai hengellisen tajunnan ja puhtaasti älyllisen tajunnan väliltä puuttuu harmonia."

      ”Kun ihmissielu on kypsynyt, jalontunut ja hengellistynyt, se on päässyt jo lähelle taivaallisuuden statusta sikäli, että se alkaa kohta olla entiteetti, joka asettuu aineellisen ja hengellisen, aineellisen minän ja jumalallisen hengen, väliin.
      — Ihmisen kehittyvää sielua on vaikea kuvailla ja vielä vaikeampi sitä on osoittaa todeksi, sillä se ei ole löydettävissä sen paremmin aineellisin tutkimusmenetelmin kuin hengellisen todistelunkaan keinoin. Aineellinen tiede ei kykene osoittamaan sielun olemassaoloa, eikä siihen pysty myöskään puhdas henkitestaus.
      Vaikkeivät sen paremmin aineellinen tiede kuin hengelliset mittavälineetkään kykene löytämään ihmissielun olemassaoloa, jokainen moraalisesti tietoinen kuolevainen tietää silti, että hänen sielunsa on olemassa todellisena ja aktuaalisena omakohtaisena kokemuksena.” "

      ---
      "Tiedonhalu — selvilleottamisen henki, keksimisen tarve, tietämisen pakko — kuuluu avaruuden kehittyvien luotujen syntymässään saamiin ja jumalallisiin avuihin.
      — Ei näitä luonnollisia yllykkeitä annettu teille, jotta te ne tukahduttaisitte tai torjuisitte. Näitä suurisuuntaisia haluja täytyy lyhyen maisen elämänne kuluessa toki tavan takaa hillitä; pettymykseltä ei voi useinkaan välttyä, mutta niiden pitkien aikakausien kuluessa, jotka ovat tulossa, ne muuttuvat täysimääräiseksi reaalisuudeksi ja saavuttavat loistavan täyttymyksen.
      — Seikkailunhalua, uteliaisuutta ja yksitoikkoisuuden kammoa — näitä kehittyvän ihmisluonnon synnynnäisiä piirteitä — ei ole istutettu teihin vain ärsyttämään ja kiusaamaan teitä sen lyhyen aikaa, jonka oleskelette maan päällä, vaan pikemminkin vihjaamaan teille, että kuolema ei ole muuta kuin alku loputtomalle, seikkailuntäyteiselle elämänuralle, odotuksentäyteiselle ikuiselle elämälle, ikuiselle tutkimusmatkalle."
      -
      "Universaalinen Isä ei universumien älyllisiltä ja tahdollisilta olennoilta koskaan pakolla vaadi minkäänmuotoista mielivaltaista tunnustamista, muodollista palvontaa eikä orjamaista palvelua. Luoja ei suostu pakottamaan tai alistamaan aineellisten luotujensa hengellistä vapaata tahtoa. Ajallisuuden ja avaruuden maailmojen evolutionaaristen asujainten on omasta halustaan — omassa sydämessään —tunnustettava hänet, rakastettava ja vapaaehtoisesti palveltava häntä.".

    • Anonyymi

      Parituhatta sivua hevonpskaa

      • Anonyymi

        Teksti kertoo olevansa taivaallisten olentojen ihmisille antama ilmoitus. Mahdollisesti, näiden sen lukuisten mainitsemien erityyppisten olentojen johdosta, myös silloin mahdollisen ufoilmiön aiheuttaja, syy. Silloin, siinä tapauksessa sen pitäisi olla, luulisi olevan erittäinkin mielenkiintoista, näissä aihepiireissä/nne.?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teksti kertoo olevansa taivaallisten olentojen ihmisille antama ilmoitus. Mahdollisesti, näiden sen lukuisten mainitsemien erityyppisten olentojen johdosta, myös silloin mahdollisen ufoilmiön aiheuttaja, syy. Silloin, siinä tapauksessa sen pitäisi olla, luulisi olevan erittäinkin mielenkiintoista, näissä aihepiireissä/nne.?

        Osa ufoista liittyykin suoraan taivaallisiin olentoihin. Eivät kuitenkaan kaikki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa ufoista liittyykin suoraan taivaallisiin olentoihin. Eivät kuitenkaan kaikki.

        Taivaallisista ufoista voitaneen puhua taivaallisten ilmestysten kohdalla. On ainakin vaikea uskoa, että miksi mikään Maassa oleva - tai muualtakaan tänne tilapäisestikään tullut - et-rotu vaivautuisi niitä väärentämään.


    • Anonyymi

      Raamattu ja Jumala eivät ole ilmoittaneet minulle, mitä teemme Uudessa Jerusalemissa. Ehkä se on ensimmäinen etappi ikuiselle matkallemme kohti Jumaluutta. Mutta meidän on kyettävä läpäisemään tämä karkea seula, täällä paholaisen vaikutuksessa. Jeesus teki siitä helpomman. Mutta jako hyvän ja pahan välillä on kertakaikkiaan tehtävä, jotta vain Jeesuksen Herrauden ehdottomasti valinneet kuuliaiset pelastuisivat.

      • Anonyymi

        Ei Raamattu "sitä tai tuota", eli mitään uutta ilmoitakaan; ei sen sanaan -kansien väliin, tietenkään enään voi mitään uutta laajempaa totuutta ilmestyä.
        Siltikin, kuten näet, aikaisempien väärinymmärrystenkin oikaisemiseksi - Korkein ilmoittaa itsestään aina uudelleen, 'kuuliaisille' -taivaallisten ilmoitusten, Sanansaattajiensa kautta.


      • "Mutta jako hyvän ja pahan välillä on kertakaikkiaan tehtävä, jotta vain Jeesuksen Herrauden ehdottomasti valinneet kuuliaiset pelastuisivat"

        Oletko kenties se sama jeesustelija, joka kertoo väärään uskoon / lahkoon syntyneiden kuuluvan helvettiin, ansaitsevat jo vauvana tulla surmatuiksi, raiskatuiksi ja sairaiksi?

        Mainitsemasi asiat on juuri sitä mitä inhoan ääriuskovaisissa eniten. Sairasta hevonpaskaa.

        Sellaista Jumalaa ei ole olemassa, joka vaatii uskomaan uskon vuoksi itseensä ja heittää uhkavaatimukset päälle, jos ei usko ja ei pokkuroi häntä.

        Minä pyyhin sinun jumalallasi persettä, potkin munille, pyyhin lattiat ja heitän roskikseen. Sellainen kun ei ole tiskirättiä arvokkaampi.

        Jos jokin Jumala vaatii pokkurointia, hänen pitää ansaita se näkyvillä hyvillä teoilla, eikä uhkailemalla ja ahdistelemalla. Esimerkiksi jos Jumala haluaisi maapallon saastumisen loppuvan, hän lopettaisi sen ja järjestäisi ilmaisen vapaan ja puhtaan energian kaikille.

        Eipä vaan ole sinun Jumalasi laittanut tikkuakaan koskaan ristiin.

        Minä pokkuroin erilaista Jumalaa. Pokkuroin sellaista elämän voimaa joka on mahdollistanut tämän kauniin planeetan, järjestänyt puitteet olemassaoloon, keksinyt luonnonlait, rakkauden ja antanut ihmiskunnalle vapauden elää omaa elämäänsä ja päättää itse asioistaan, tehdä valintansa hyvässä ja pahassa.

        Hyvä Jumala antaa ihmislapselle eväitä omaan elämään ja sitten päästää irti yksilön toteuttamaan itseään.

        Siten toimii luonto ja luonnonlait. Luonto ja ihmisluonto hoitaa asiat kyllä ja asiat aina kaikki järjestyy. Ne järjestyy hyvin tai huonosti tai hyvin huonosti, mutta aina ne järjestyy.

        Jos ihmiskunta ahneuttaan, pahuuttaan ja tyhmyyttään onnistuu tuhoamaan itsensä, niin olkoot sitten niin. Siitä jatkaa sitten eteenpäin eloonjääneet ja ne jotka sopeutuu parhaiten uusiin olosuhteisiin.

        Näin ne on asiat hoituneet jo miljardi vuotta ennenkuin ihminen tälle pallolle putkahti.
        Elämänvoima on ollut olemassa kenties ikuisesti. Dinosauruksien aikakausi kesti sellaiset 200 miljoonaa vuotta, homo sapiens on dallannut täällä tuhat kertaa lyhemmän jakson toistaiseksi.

        Sinun Jumalakos ne saurukset sitten hävitti 65 miljoonaa vuotta sitten, piti 64,8 miljoonaa vuotta taukoa ja sitten loiskenteli ihmisen tänne pitämään jöötä? Haista nyt pitkä p..ska.


      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        "Mutta jako hyvän ja pahan välillä on kertakaikkiaan tehtävä, jotta vain Jeesuksen Herrauden ehdottomasti valinneet kuuliaiset pelastuisivat"

        Oletko kenties se sama jeesustelija, joka kertoo väärään uskoon / lahkoon syntyneiden kuuluvan helvettiin, ansaitsevat jo vauvana tulla surmatuiksi, raiskatuiksi ja sairaiksi?

        Mainitsemasi asiat on juuri sitä mitä inhoan ääriuskovaisissa eniten. Sairasta hevonpaskaa.

        Sellaista Jumalaa ei ole olemassa, joka vaatii uskomaan uskon vuoksi itseensä ja heittää uhkavaatimukset päälle, jos ei usko ja ei pokkuroi häntä.

        Minä pyyhin sinun jumalallasi persettä, potkin munille, pyyhin lattiat ja heitän roskikseen. Sellainen kun ei ole tiskirättiä arvokkaampi.

        Jos jokin Jumala vaatii pokkurointia, hänen pitää ansaita se näkyvillä hyvillä teoilla, eikä uhkailemalla ja ahdistelemalla. Esimerkiksi jos Jumala haluaisi maapallon saastumisen loppuvan, hän lopettaisi sen ja järjestäisi ilmaisen vapaan ja puhtaan energian kaikille.

        Eipä vaan ole sinun Jumalasi laittanut tikkuakaan koskaan ristiin.

        Minä pokkuroin erilaista Jumalaa. Pokkuroin sellaista elämän voimaa joka on mahdollistanut tämän kauniin planeetan, järjestänyt puitteet olemassaoloon, keksinyt luonnonlait, rakkauden ja antanut ihmiskunnalle vapauden elää omaa elämäänsä ja päättää itse asioistaan, tehdä valintansa hyvässä ja pahassa.

        Hyvä Jumala antaa ihmislapselle eväitä omaan elämään ja sitten päästää irti yksilön toteuttamaan itseään.

        Siten toimii luonto ja luonnonlait. Luonto ja ihmisluonto hoitaa asiat kyllä ja asiat aina kaikki järjestyy. Ne järjestyy hyvin tai huonosti tai hyvin huonosti, mutta aina ne järjestyy.

        Jos ihmiskunta ahneuttaan, pahuuttaan ja tyhmyyttään onnistuu tuhoamaan itsensä, niin olkoot sitten niin. Siitä jatkaa sitten eteenpäin eloonjääneet ja ne jotka sopeutuu parhaiten uusiin olosuhteisiin.

        Näin ne on asiat hoituneet jo miljardi vuotta ennenkuin ihminen tälle pallolle putkahti.
        Elämänvoima on ollut olemassa kenties ikuisesti. Dinosauruksien aikakausi kesti sellaiset 200 miljoonaa vuotta, homo sapiens on dallannut täällä tuhat kertaa lyhemmän jakson toistaiseksi.

        Sinun Jumalakos ne saurukset sitten hävitti 65 miljoonaa vuotta sitten, piti 64,8 miljoonaa vuotta taukoa ja sitten loiskenteli ihmisen tänne pitämään jöötä? Haista nyt pitkä p..ska.

        "Haista nyt pitkä p..ska."
        Haiset itse täällä kaikkein pahimmalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Haista nyt pitkä p..ska."
        Haiset itse täällä kaikkein pahimmalle.

        Herra hiilikoukulla on aika paha ripuli ollut jo pitemmän aikaa. Se on hänen ainoa vahvuutensa.


      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        "Mutta jako hyvän ja pahan välillä on kertakaikkiaan tehtävä, jotta vain Jeesuksen Herrauden ehdottomasti valinneet kuuliaiset pelastuisivat"

        Oletko kenties se sama jeesustelija, joka kertoo väärään uskoon / lahkoon syntyneiden kuuluvan helvettiin, ansaitsevat jo vauvana tulla surmatuiksi, raiskatuiksi ja sairaiksi?

        Mainitsemasi asiat on juuri sitä mitä inhoan ääriuskovaisissa eniten. Sairasta hevonpaskaa.

        Sellaista Jumalaa ei ole olemassa, joka vaatii uskomaan uskon vuoksi itseensä ja heittää uhkavaatimukset päälle, jos ei usko ja ei pokkuroi häntä.

        Minä pyyhin sinun jumalallasi persettä, potkin munille, pyyhin lattiat ja heitän roskikseen. Sellainen kun ei ole tiskirättiä arvokkaampi.

        Jos jokin Jumala vaatii pokkurointia, hänen pitää ansaita se näkyvillä hyvillä teoilla, eikä uhkailemalla ja ahdistelemalla. Esimerkiksi jos Jumala haluaisi maapallon saastumisen loppuvan, hän lopettaisi sen ja järjestäisi ilmaisen vapaan ja puhtaan energian kaikille.

        Eipä vaan ole sinun Jumalasi laittanut tikkuakaan koskaan ristiin.

        Minä pokkuroin erilaista Jumalaa. Pokkuroin sellaista elämän voimaa joka on mahdollistanut tämän kauniin planeetan, järjestänyt puitteet olemassaoloon, keksinyt luonnonlait, rakkauden ja antanut ihmiskunnalle vapauden elää omaa elämäänsä ja päättää itse asioistaan, tehdä valintansa hyvässä ja pahassa.

        Hyvä Jumala antaa ihmislapselle eväitä omaan elämään ja sitten päästää irti yksilön toteuttamaan itseään.

        Siten toimii luonto ja luonnonlait. Luonto ja ihmisluonto hoitaa asiat kyllä ja asiat aina kaikki järjestyy. Ne järjestyy hyvin tai huonosti tai hyvin huonosti, mutta aina ne järjestyy.

        Jos ihmiskunta ahneuttaan, pahuuttaan ja tyhmyyttään onnistuu tuhoamaan itsensä, niin olkoot sitten niin. Siitä jatkaa sitten eteenpäin eloonjääneet ja ne jotka sopeutuu parhaiten uusiin olosuhteisiin.

        Näin ne on asiat hoituneet jo miljardi vuotta ennenkuin ihminen tälle pallolle putkahti.
        Elämänvoima on ollut olemassa kenties ikuisesti. Dinosauruksien aikakausi kesti sellaiset 200 miljoonaa vuotta, homo sapiens on dallannut täällä tuhat kertaa lyhemmän jakson toistaiseksi.

        Sinun Jumalakos ne saurukset sitten hävitti 65 miljoonaa vuotta sitten, piti 64,8 miljoonaa vuotta taukoa ja sitten loiskenteli ihmisen tänne pitämään jöötä? Haista nyt pitkä p..ska.

        Noh, se "vain Jeesuksen kautta taivaaseen ja pelastukseen" juttu on varmaankin keksitty siksi, että kristityt sitoutetaan vain ja ainoastaan kristillisyyteen. Eiköhän tuotakin vielä korjailla uuteen uskoon, jotta ei loukata toisuskoisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noh, se "vain Jeesuksen kautta taivaaseen ja pelastukseen" juttu on varmaankin keksitty siksi, että kristityt sitoutetaan vain ja ainoastaan kristillisyyteen. Eiköhän tuotakin vielä korjailla uuteen uskoon, jotta ei loukata toisuskoisia.

        Eikö jako hyviin ja pahoihin kelpaa ? Tietenkään Hyvä Jumalamme ei halua saatanaa, eikä hänen palvontansa valinneita omaan rauhan, ilon, vapauden ja hyvyyden valtakuntaansa. he ovat valinneet oman paikkansa täysin vapaasti, Jumalan painostamatta. Kritisoitko lakiperäisiä maallisia rangaistuksia ? Hymistelet ihmisten hyvyyttä, mutta miksi on sotia, rikoksia, ryöstöjä, murhia. näitä kaikkia maallinen mielesi suosii. Montako ihmistä olet tappanut ajatuksin ? Elämme lopun aikoja. Pääset pian saatanan vallitsemaan vihan aikaan, jossa voit toteuttaa hirvittävää agressiivisuuttasi ja unelmiasi. Voit potkia, pyhkiä lattiat ja heuttää roskikseen Hyvän Jumalan. Ehkä saatana käskee sinun iskeä kristittyjen lapset kiviin, nähdessään sinun vihasi


    • Anonyymi

      "Avaruusalus Earthista" monet puhuvat ja se lieneekin loogisin selitys siihen, että täällä on mm. valtaisat muinaiset tunnelijärjestelmät ja basalttipylväsmuodostelmia, joita voidaan käyttää maanalaisia rakennelmia tehtäessä. Pohjois-Irlannissa on Giant`s Causeway nimellä tunnettu muinainen paikka ja siihen liittyy legenda jättiläisestä nimeltä Finn Mcool. Jokin aika sitten paikalla ollut ulkomainen turistiseurue kuvasi jättiläisen ja pian sen jälkeen se katosi basaltipylvässeinämästä avautuvasta suuren ovesta sisään. Tästä on tehty uutisraporttikin televisiolle ja video on nähtävissä avautuvasta ja sulkeutuvasta ovesta, mutta jättiläistä ei näytetä.

      • Anonyymi

        Reptiliaanit ilmeisesti pyörittävät Maan sisällä olevia helvettimaailmoja, kuten Errementari-elokuvassakin tapahtuu. Kyseessä on Espanjan Baskimaalla tehty elokuva ja sehän on katolista aluetta niinkuin koko Espanja taitaa olla. Sieltä tulee myös TV-sarja "Faria" , jossa maanalaisen Helvetin jonkinlainen suurempi herrakin esittäytyy lopuksi.

        Katolisilla näyttäisi olevan rehellisempi ja avoimempi suhde todellisuuteen kuin protestanteilla ja tätä näkemystä vahvistaa sekin, että hyväksyvät taivaalliset ilmestyksetkin luonnolliseksi osaksi uskontoaan.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      ...
      "Jerusalemin pääsiäisjuhlille osallistui muuan Jaakob, varakas juutalaiskauppias Kreetalta, ja hän tuli Andreaksen luo pyytäen saada tavata Jeesusta yksityisesti. Andreas järjesti niin, että tämä salainen tapaaminen Jeesuksen kanssa pidettiin Flaviuksen kotona seuraavan päivän iltana. Mies ei kyennyt ymmärtämään Mestarin opetuksia, ja hän tuli, koska halusi saada täsmällisempää tietoa Jumalan valtakunnasta.
      Jaakob sanoi Jeesukselle: ”Mutta, Rabbi, Mooses ja muinaiset profeetathan kertovat, että Jahve on kiivas Jumala, jonka viha on suurta ja kiukku ankaraa. Profeetat sanovat hänen vihaavan pahantekijöitä ja kostavan niille, jotka eivät hänen lakiaan tottele.[*] Sinä ja opetuslapsesi opetatte meille Jumalan olevan hyvä ja sääliväinen Isä, joka niin rakastaa kaikkia ihmisiä, että haluaisi ottaa heidät kernaasti vastaan tähän uuteen taivaan valtakuntaan, jonka te julistatte olevan kovastikin lähellä.”

      "Jaakobin puhuttua sanottavansa Jeesus vastasi: ”Jaakob, olet esittänyt oikein niiden muinaisten profeettojen opetukset, jotka opettivat oman sukupolvensa lapsia sen mukaan, miten valistuneita heidän päivinään oltiin. Isämme Paratiisissa on muuttumaton. Mutta käsitys hänen olemuksestaan on sitten Mooseksen päivien laajentunut ja kasvanut; ajatellaanpa vain, mitä Aamos aikanaan opetti, tai mitä sai kuulla profeetta Jesajan sukupolvi."

      "Ja nyt olen tullut minä lihallisessa hahmossa paljastaakseni Isän uudessa kunniassa ja tuodakseni julki hänen rakkautensa ja armeliaisuutensa kaikkia ihmisiä kohtaan kaikissa maailmoissa.
      Muista, Jaakob, että hyvä ja oikea isä ei rakasta perhettään vain kokonaisuutena — perheenä — vaan hän rakastaa aidosti myös jokaista yksittäistä perheenjäsentä ja kantaa hänestä hellää huolta.”

      "Monilapsisen perheen isänä sinä, Jaakob, tiedät hyvin sanojeni totuudellisuuden. Sitten Jeesus jatkoi puhettaan sanoen: ”Kun lapsesi ovat hyvin nuoria ja kypsymättömiä ja kun sinun pitää kurittaa heitä, he voivat tulla sellaisiin ajatuksiin, että heidän isänsä on kiivas ja on suuttumuksentäyteisen vihan vallassa. Kypsymättömyydeltään he eivät kykene näkemään rangaistuksen taakse huomatakseen isän kaukokatseisen ja kasvattavan kiintymyksen. Mutta kun näistä samoista lapsista tulee aikuisia miehiä ja naisia, eikö olisikin heidän puoleltaan melkoista tyhmyyttä takertua näihin aikaisempiin ja väärinymmärryksestä johtuviin käsityksiin isästään? Miehiä ja naisia kun ovat, heidän tulisi nyt nähdä heidän isänsä tuntema rakkaus kaikissa näissä elämänsä alkuvaiheen kurinpitotoimissa.
      Eikö ihmiskunnankin tulisi vuosisatojen saatossa alkaa entistä paremmin ymmärtää taivaassa olevan Isän todellista olemusta ja rakastavaa luonnetta?

      "Mitä hyötyä teillä on toinen toistaan seuraavista hengellisesti valistetuista sukupolvista, jos itsepintaisesti näette Jumalan edelleenkin siten kuin Mooses ja profeetat hänet näkivät?
      Sanon sinulle, Jaakob, että sinun tulisi käsillä olevan hetken tarjoamassa kirkkaassa valossa nähdä Isä niin kuin ei kukaan niistä, jotka ovat menneet edeltäsi, ole häntä koskaan ennen nähnyt. Ja tällä tavoin hänet nähdessäsi sinun tulisi riemuiten astua sisälle siihen valtakuntaan, jossa tällainen armelias Isä hallitsee, ja sinun tulisi pyrkiä siihen, että hänen rakkaudentäyteinen tahtonsa vastedes hallitsee elämääsi.” ...

      -
      [*]"Käsitys puolittain ihmisenkaltaisesta ja kiivaasta Jumalasta on väistämätön siirtymävaihe polyteismin ja ylevän monoteismin välissä."

      — "Kristillinen käsitys Jumalasta on yritys yhdistellä kolme erillistä opetusta: 1.) Heprealainen käsitys — Jumala moraalisten arvojen puolustajana, vanhurskas Jumala. 2.) Kreikkalainen käsitys — Jumala yhdistäjänä, viisauden Jumala. 3.) Jeesuksen käsitys — Jumala elävänä ystävänä, rakastavana Isänä, jumalallinen läsnäolo. Niinpä täytyy olla ilmeistä, että monikoosteisen kristillisen teologian on hyvin vaikea saavuttaa johdonmukaisuutta.
      Tätä vaikeutta pahentaa vielä se, että varhaiskristilliset opit perustuivat yleisesti ottaen kolmen eri henkilön henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen, nimittäin Filon Aleksandrialaisen, Jeesus Nasaretilaisen ja Paavali Tarsoslaisen."

      • Anonyymi

        Eiköhän se suurin ongelma uskontoon liittyen useimmiten ole se, että uskotaan johonkin korkeimpaan kaikkivaltiaaseen, mutta jätetään huomiotta kaikki muut toimijat Maan ihmisen ja tuon korkeimman toimijan välissä. Monien luterilaisten on vaikea hyväksyä enkeleidenkään olemassaoloa ja läsnäoloa. Kaikki mutkat oiotaan, jotta ei tarvitse ajatella ja kohdata totuutta.


    • Anonyymi

      Luulin UFO palstan saavuttaneen pohjakosketuksensa jo viitisen vuotta sitten, mutta aina vaan hullummaksi jutut menee. Vielä 2010 luvulla palstalla kirjoitteli tolkullisia ihmisiä, mutta ovat tainneet kaikki nostaa kytkintä jo ajat sitten.

      • Anonyymi

        Ei ufoilmiö ole mitenkään ihan yksinkertainen ja yksiulotteinen asia kokonaisuutena ja ufojen pitäisi kyllä kiinnostaa uskoviakin muutoinkin kuin vain uhkatekijänä maailmankuvalleen. Katolisuudessa esimerkiksi taivaallisia ilmestyksiä ei kielletä ja ne ovat tärkeä osa uskontoa. Hierarkioinahan se Jumala ja universumihallinto tietystikin toimii, koska jo Linnunrata-galaksi on valtava kooltaan. Galaktisella Liitolla ovat sitten omat neuvostonsa, mutta yhteistössä Taivaan kanssa toimitaan.


    • Anonyymi

      ...
      "Jeesuksella oli tapana eräässä syrjäisessä ja suojaisessa Sebedeuksen puutarhan nurkkauksessa käydä kahtena iltana viikossa erityistä mielipiteidenvaihtoa niiden yksilöiden kanssa, jotka halusivat keskustella hänen kanssaan. Erään tällaisen yksityisyydessä käydyn iltakeskustelun kuluessa Tuomas esitti Mestarille seuraavan kysymyksen: ”Miksi ihmisten on valtakuntaan astuakseen välttämätöntä syntyä hengestä? Onko uudestisyntyminen välttämätön, jotta pääsisi pois paholaisen vallasta? Mestari, mitä on paha?”
      Nämä kysymykset kuultuaan Jeesus sanoi Tuomakselle:

      ”Älä tee sitä erehdystä, että sekoitat toisiinsa pahan ja paholaisen, oikeammin sanottuna paatuneen. Hän, jota te kutsutte paholaiseksi, on itseensä rakastunut poika, korkea hallintopersoona, joka tieten tahtoen ryhtyi harkittuun kapinaan Isäni ja hänen uskollisten Poikiensa hallitusvaltaa vastaan. Mutta olen nämä syntiset kapinalliset jo kukistanut."

      "Selvitä tarkoin mielessäsi seuraavat erilaiset asenteet Isää ja hänen universumiaan kohtaan. Älä koskaan unohda seuraavia lakeja, jotka koskevat suhtautumista Isän tahtoon:
      - ”Pahuus on jumalallisen lain — Isän tahdon — tiedostamatonta tai tahatonta rikkomista. Pahuus on myös Isän tahdon noudattamisen epätäydellisyyden mitta.
      - ”Synti on jumalallisen lain, Isän tahdon, tietoista, tiedostettua ja tahallista rikkomista. Synti mittaa haluttomuutta olla Jumalan johdattama ja hengen opastama.
      - ”Paatumus on jumalallisen lain, Isän tahdon, päättäväistä, määrätietoista ja itsepintaista rikkomista. Paatumus on mitta, joka kertoo, mihin määrään Isän rakastava suunnitelma persoonallisuuden eloonjäämisestä ja Poikien armelias, pelastumista tarkoittava huolenpito jatkuvasti torjutaan."

      ”Kuolevainen ihminen on ennen hengen uudestisyntymää luonnostaan altis myötäsyntyisille pahoille taipumuksille, mutta tällaiset käyttäytymisen luonnolliset epätäydellisyydet eivät ole sen paremmin syntiä kuin paatuneisuuttakaan.
      Kuolevainen ihminen on vasta aloittamassa pitkää nousuaan Paratiisissa olevan Isän täydellisyyteen. Ei ole synnillistä olla luonnon antamilta varustuksiltaan epätäydellinen tai osittainen. Ihminen on tosiaan pahuuteen altis, muttei hän millään muotoa ole paholaisen lapsi, ellei hän ole tietoisesti ja tahallisesti päättänyt kulkea synnin teitä ja elää elämäänsä paatumuksessa.
      Paha kuuluu myötäsyntyisesti tämän maailman luonnonmukaiseen järjestykseen, mutta synti on asenne, joka kertoo tietoisesta kapinoinnista. Sen toivat tähän maailmaan ne, jotka lankesivat hengellisestä valkeudesta synkeään pimeyteen." ...

    • Anonyymi

      Mikä on Urantia-kirjan kanta "lopun aikoihin"? Noinkin merkittävästä asiasta sieltä pitäisi ainakin jotain tietoa löytyä.

    • Anonyymi

      ...
      "Jeesus oli useissa yhteyksissä esittänyt lausuntoja, jotka johdattivat hänen kuulijansa päättelemään, että vaikka hän aikoikin kohta lähteä tästä maailmasta, mitään epäilystä ei silti ollut sen suhteen, että hän palaisi viedäkseen taivaallisen valtakunnan työn täyttymykseen."
      — "Asutetun planeetan pitkän historian kuluessa toimeenpannaan monta tuomiokausikohtaista tuomiopäivää, ja hallinnollisia vierailuja saattaa tapahtua useampia kuin yksi, mutta tavallisesti kullakin sfäärillä palvelee lahjoittautuva Poika vain kerran." ...

      Jeesus sanoi: ”Miksi te yhä kaipaatte Ihmisen Poikaa istumaan Daavidin valtaistuimella ja miksi yhä odotatte juutalaisten materiaalisten unelmain toteutumista? Enkö ole kaikki nämä vuodet kertonut teille, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta?
      Kaikki, mitä nyt katselette, tulee häviämään, mutta tämä on oleva uusi alku, josta valtakunnan evankeliumi kulkeutuu kaikkialle maailmaan ja tämä pelastus leviää kaikkien kansojen keskuuteen. Ja kun tämä valtakunta on saavuttanut täyden kukoistuksensa, olkaa vakuuttuneet siitä, ettei taivaassa oleva Isä jätä antamatta teille entistäkin laajempaa totuuden paljastusta ja entistäkin pitemmälle menevää vanhurskauden osoitusta, sillä onhan hän jo lahjoittanut tälle maailmalle sen, josta tuli pimeyden ruhtinas, ja sitten Aatamin, jonka jälkeen tulivat Melkisedek, ja näinä päivinä, Ihmisen Poika."

      ”Ja tällä tavoin Isäni on edelleenkin tuova julki armoaan ja osoittava rakkauttaan myös tälle pimeyden ja pahuuden maailmalle.
      Niin tahdon minäkin sitten, kun Isäni on antanut minulle kaiken vallan ja kaikki valtuudet, seurata edelleen kohtaloanne ja antaa opastusta valtakunnan asioissa sen henkeni läsnäolon avulla, joka kohta vuodatetaan kaiken lihan päälle. Vaikka tulenkin tällä tavoin olemaan luonanne hengessä, lupaan lisäksi jonakin ajankohtana palata tähän maailmaan, jossa olen elänyt tämän lihallisen elämän ja saanut kokemuksen siitä, mitä on tehdä Jumalaa ihmiselle tunnetuksi ja samalla johdattaa ihmistä Jumalan luokse.
      Minun pitää varsin pian jättää teidät ja ryhtyä tekemään työtä, jonka Isä on huolekseni uskonut, mutta olkaa rohkein mielin, sillä jonakin hetkenä tulen takaisin. Sillä välin teitä tulee lohduttamaan ja opastamaan universumin Totuuden Henkeni."

      ”Te näette minut, nyt kun olen heikko ja lihallinen, mutta kun tulen takaisin, se on tapahtuva voimalla ja hengessä.
      Lihallisen ruumiin silmä näkee lihallisen Ihmisen Pojan, mutta vain henkeä oleva silmä on näkevä Isän kunnialla kruunaaman Ihmisen Pojan, joka ilmestyy maan päälle omissa nimissään.
      ”Mutta vain Paratiisin neuvostoissa ovat tiedossa ajankohdat, jolloin Ihmisen Poika ilmestyy uudelleen; edes taivaan enkelit eivät tiedä, milloin tämä tapahtuu.
      Teidän tulisi kuitenkin ymmärtää, että kun tämä valtakunnan evankeliumi on julistettu koko maailmalle kaikkien kansojen pelastukseksi ja kun aikakausi on saavuttanut täyteytensä, Isä lähettää teille uuden tuomiokautisen lahjan, tai muussa tapauksessa Ihmisen Poika palaa aikakauden tuomarin ominaisuudessa."

      ”Jos kysymys on Ihmisen Pojan uuden tulemisen ajankohdista, siitä ei kukaan taivaassa tai maan päällä voi olettaa jotakin lausuvansa.
      Mutta teidän tulisi osoittaa viisautta sikäli, että osaatte erottaa, milloin aikakausi kypsyy; teidän tulisi olla valppaat osataksenne erottaa aikojen merkit.
      Tehän tiedätte, että kun viikunapuu kasvattaa hentoja versoja ja puhkeaa lehteen, niin kesä on lähellä. Samoin sitten kun maailma on selviytynyt aineellismielellisyyden pitkästä talvesta, ja kun huomaatte uutta tuomiokautta olevan hengellisen kevään tulevan, teidän tulisi tietää, että uutta vierailua merkitsevä suvi lähestyy." ...

    • Anonyymi

      ...niin, kirjoja lukiessa pitää muistaa lukevansa romaania, viihteellistä teosta, toisissa on hyvin onnistunut tarinan kerronta mielenkiintoisella juonella.
      Urantia- kirjan kerrotaan olevan Kellogsin tekemä, onko setä Kellogs onnistunut, tekemään mielikuvitusta kutkuttelevan kirjoitelman,?
      https://www.skepsis.fi/lehti/1993/1993-3-skeptikko.pdf

      • Anonyymi

        Eikös se ollut niin, että oli isompi ryhmä henkilöitä ja teos syntyi vastaanotetun/kanavoidun tiedon perusteella pidemmän ajan kuluessa ja vastaanotettu tieto nauhoitettiin jokaisessa istunnossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se ollut niin, että oli isompi ryhmä henkilöitä ja teos syntyi vastaanotetun/kanavoidun tiedon perusteella pidemmän ajan kuluessa ja vastaanotettu tieto nauhoitettiin jokaisessa istunnossa.

        Vuosina 1924-1935 kirjoitettu ja julkaistu 1955. Taloudellista hyötyä kirjasta ei ilmeisesti ole suuremmin saatu, vaikka myyntimäärä onkin puolisen miljoonaa, koska myyty halvalla ja ehkä lähes omakustannehintaankin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se ollut niin, että oli isompi ryhmä henkilöitä ja teos syntyi vastaanotetun/kanavoidun tiedon perusteella pidemmän ajan kuluessa ja vastaanotettu tieto nauhoitettiin jokaisessa istunnossa.

        "URANTIA-kirjan sanotaan olevan taivaallisten olentojen ilmoitus maailmallemme: Urantialle, ja sen erityispiirteenä mainitaan usein tieteen, filosofian ja uskonnon integroiminen selkeäksi kokonaisuudeksi."
        "Kukaan henkilö ei ole ilmoittautunut Urantia-kirjan kirjoittajaksi, ja nykyään kaikki Urantia-kirjan lukujen ilmaantumiseen liittyvässä prosessissa mukana olleet henkilöt ovat jo haudan levossa."

        "Urantia-kirjan julkaisun lähes jo 70 vuoden iästä huolimatta sen sanoma kiehtoo ihmisiä nykyäänkin (etenkin), ja Urantia-liike lisää jatkuvasti kannatustaan. Kirjan alkuperäistä englanninkielistä laitosta on myyty tai levitetty maailmalla yli 500,000 kappaletta (2002), ja lisäksi Urantia-kirja on käännetty, ja luettavissa myös internetissä monilla kielillä.
        Kukaan ei tiedä nykyistä lukijamäärää (nettiversion lukijat). "Lukijakuntaa voi kenties parhaiten kartoittaa kansallisten Urantia-seurojen (lukijajärjestöjen) perusteella, joita löytyy kaikkialta maailmasta."

        "Urantia-kirjan suomennos saatiin valmiiksi vuonna 1993, ja se oli järjestyksessä toinen Urantia-kirjan käännös. Suomessa on myyty Urantia-kirjaa eniten maailmassa suhteessa asukaslukuun."

        Urantia Kirja - Suomentajan ja tutkijan haastattelu / Yle Puhe: https://www.youtube.com/watch?v=PCUKDKt7ciU

        Lue kirjaa netissä, se on ilmainen: https://www.urantia.org/fi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "URANTIA-kirjan sanotaan olevan taivaallisten olentojen ilmoitus maailmallemme: Urantialle, ja sen erityispiirteenä mainitaan usein tieteen, filosofian ja uskonnon integroiminen selkeäksi kokonaisuudeksi."
        "Kukaan henkilö ei ole ilmoittautunut Urantia-kirjan kirjoittajaksi, ja nykyään kaikki Urantia-kirjan lukujen ilmaantumiseen liittyvässä prosessissa mukana olleet henkilöt ovat jo haudan levossa."

        "Urantia-kirjan julkaisun lähes jo 70 vuoden iästä huolimatta sen sanoma kiehtoo ihmisiä nykyäänkin (etenkin), ja Urantia-liike lisää jatkuvasti kannatustaan. Kirjan alkuperäistä englanninkielistä laitosta on myyty tai levitetty maailmalla yli 500,000 kappaletta (2002), ja lisäksi Urantia-kirja on käännetty, ja luettavissa myös internetissä monilla kielillä.
        Kukaan ei tiedä nykyistä lukijamäärää (nettiversion lukijat). "Lukijakuntaa voi kenties parhaiten kartoittaa kansallisten Urantia-seurojen (lukijajärjestöjen) perusteella, joita löytyy kaikkialta maailmasta."

        "Urantia-kirjan suomennos saatiin valmiiksi vuonna 1993, ja se oli järjestyksessä toinen Urantia-kirjan käännös. Suomessa on myyty Urantia-kirjaa eniten maailmassa suhteessa asukaslukuun."

        Urantia Kirja - Suomentajan ja tutkijan haastattelu / Yle Puhe: https://www.youtube.com/watch?v=PCUKDKt7ciU

        Lue kirjaa netissä, se on ilmainen: https://www.urantia.org/fi

        On mielenkiintoinen kirja kyllä, mutta et-olennoista ja et-maailmoista se ei juurikaan kerro mitään. Tosiasia kuitenkin on, että monet korkeasti kehittyneet et-olennot ja sivilisaatiot toimivat taivaallisen hallinnon kanssa yhteistyössä. Ja missä se taivaallisen olennon ja et-olennon(Valoa edustavan)i raja sitten kulkee? Elokuvassa The Knowing se asia jätettiin avoimeksi, eikä puhuttu edes enkeleistä, joita elokuvassa kuitenkin selvästikin oli.


    • Anonyymi

      ...
      "Joppassa, Jeesus tapasi Gadiahin, filistealaisen tulkin, joka työskenteli nahkuri Simonin palveluksessa. Sillä aikaa kun he oleskelivat Joppassa, Jeesuksesta ja Gadiahista tuli hyvät ystävät.
      Tämä nuori filistealainen oli totuudenetsijä. Jeesus oli totuudenantaja, hän oli totuus tuolloin Urantialla eläneelle sukupolvelle. Kun suuri totuudenetsijä ja suuri totuudenantaja kohtaavat, seurauksena on uuden totuuden kokemisesta koituva suuri ja vapauttava valaistuminen."

      "Jeesuksen viimeinen tapaaminen Gadiahin kanssa sujui hyvästä ja pahasta käydyn keskustelun merkeissä. Tätä nuorta filistealaista kiusasi kovasti se hänen epäoikeudenmukaisuutena tuntemansa seikka, että maailmassa esiintyi hyvän rinnalla pahaa. Hän sanoi: ”Jos Jumala on loputtoman hyvä, miten hän voi sallia, että me kärsimme pahan aiheuttamista murheista; ja kuka ylipäätään luo pahan?
      — Noihin aikoihin monet vielä uskoivat, että Jumala loi niin hyvän kuin pahankin, mutta Jeesus ei tällaista erhettä koskaan opettanut."
      Tähän kysymykseen vastatessaan Jeesus sanoi:

      ”Veljeni, Jumala on rakkaus. Hän on sen vuoksi pakostakin hyvä, ja hänen hyvyytensä on niin suurta ja todellista, ettei siihen kerta kaikkiaan mahdu mitään niin pientä ja epätodellista kuin paha. Jumala on niin positiivisesti hyvä, että hänessä ei ehdottomasti ole sijaa negatiiviselle pahalle.
      Paha on niiden ihmisten epäkypsä valinta ja ajattelematon harha-askel, jotka vastustavat hyvyyttä, hylkivät kauneutta ja jotka ovat epälojaaleja totuudelle.
      Paha on vain kypsymättömyydestä johtuvaa sopeutumattomuutta tai tietämättömyyden hajottavaa ja vääristelevää vaikutusta. Paha on se väistämätön pimeys, joka seuraa valon epäviisaan hylkäämisen kintereillä. Pahaa on, mikä on pimeää ja epätotta, ja mistä tietoisesti omaksuttuna ja tieten tahtoen hyväksyttynä tulee synti."

      ---
      "Evolutionaarisen ihmisen on vaikea täysin ymmärtää pahan, erheen, synnin ja paatumuksen tarkoitusta ja käsittää niiden merkityksiä.
      Ihminen on hidas tajuamaan, että toisilleen vastakohdan muodostavat täydellisyys ja epätäydellisyys tuottavat potentiaalisen pahan, että toistensa kanssa ristiriidassa olevat totuus ja valheellisuus luovat hämmentävää erehdystä, että jumalallisena lahjana saatu vapaatahtoisen valinnan mahdollisuus todentuu synnin ja vanhurskauden toisistaan poikkeavina maailmoina, että hellittämätön jumalallisuuden tavoittelu vie Jumalan valtakuntaan, kun taas sen jatkuva torjuminen vie paatumukseen."

      "Jumalat eivät luo pahaa eivätkä salli syntiä ja kapinointia. Potentiaalinen paha on ajallisolemassaolevaa universumissa, johon kuuluu täydellisyyden merkitysten ja arvojen toisistaan erottuvat tasot.
      Synti on potentiaalista kaikissa maailmoissa, joissa epätäydelliset olennot ovat saaneet kyvyn valita hyvän ja pahan välillä.
      Totuuden ja epätotuuden, toden ja valheen, ristiriita muodostaa jo sinänsä erheen potentiaalisuuden. Harkiten tehty pahuuden valitseminen on syntiä, totuuden tahallinen hylkääminen on erhettä, hellittämätön synnin ja erheen tavoittelu on paatumusta."

      ”Antaessaan sinulle kyvyn valita totuuden ja erheen välillä taivaallinen Isäsi loi valon ja elämän positiivisen tien potentiaalisen negaation. Mutta tällaisia pahuutta ilmentäviä erheitä ei todellisuudessa ole olemassa kuin vasta sitten, kun älyllinen luotu elämäntapansa väärin valitsemalla tahtoo, että ne ovat olemassa. Ja sitten nämä pahuudet tällaisten itsepäisten ja kapinallisten luotujen tekemin tietoisin ja harkituin valinnoin korottuvat myöhemmin synniksi. Tämän vuoksi taivaassa oleva Isämme sallii hyvän ja pahan kulkea rinnakkain elämän loppuun saakka, aivan kuten luonto antaa vehnän ja lusteen kasvaa vieri vieressä elonkorjuuseen asti.”

      -
      "Näin ollen teidän kokonaisuudesta irrallaan oleva, kapea-alainen, finiittinen, karkea ja varsin materialistinen näkökulmanne ja olemukseenne luontaisesti kuuluvat rajoittuneisuutenne muodostavat sellaisen esteen, ettette kykene näkemään, tajuamaan tai tietämään monienkaan niiden jumalallisten tekojen viisautta ja hyvyyttä, jotka teistä näyttävät olevan täynnä peräti musertavaa julmuutta ja joille näyttää olevan ominaista äärimmäinen välinpitämättömyys kanssaluotujenne hyvinvointia ja menestystä kohtaan, sitä kohtaan, että he olisivat omalla planeetallaan onnellisia ja kokisivat henkilökohtaista menestystä.
      Ihmisen näköalan rajoittuneisuudesta, ahtaasta ymmärryksestänne ja rajallisesta käsityskyvystänne nimenomaan johtuu, että ymmärrätte väärin Jumalan motiivit ja vääristelette hänen tarkoitusperänsä. Evolutionaarisissa maailmoissa tapahtuu kuitenkin paljon sellaista, mikä ei ole Universaalisen Isän henkilökohtaisesti aikaansaamaa."

    • Anonyymi

      ILMOITUSTA koskevat rajoitukset:

      "Ilmoittamista koskevat lait kahlitsevat meitä suuresti, sillä ne epäävät ansaitsemattoman ja ennenaikaisen tiedon jakamisen.
      Ilmoitususkonnon osana esitetyn kosmologian kohtalona on hyvin lyhyessä ajassa tapahtuva vanhentuminen. Niinpä tällaisen ilmoituksen tulevat tutkijat tuntevat houkutusta hylätä jokainen siihen mahdollisesti sisältyvä, aitoa uskonnollista totuuttakin edustava ainesosanen siksi, että he havaitsevat virheitä siinä esitetyissä kosmologioissa heidän niitä päällisin puolin tarkastellessaan."

      "Ihmiskunnan tulisi ymmärtää, että meitä, jotka osallistumme totuuden julkituomiseen, rajoittavat ylempiemme antamat ohjeet hyvin tiukasti.
      Meillä ei ole vapautta ennakoida tuhannen vuoden kuluessa tehtäviä tieteellisiä löytöjä.
      Ilmoituksen esittäjien on toimittava niiden ohjeiden mukaisesti, jotka kuuluvat revelaatiotoimeksiantoon. Emme näe mitään keinoa tämän vaikeuden voittamiseksi nyt tai minään tulevanakaan aikana.
      Olemme sangen hyvin tietoisia siitä, että vaikka tähän ilmoituksellisten esitysten sarjaan sisältyvät historialliset tosiasiat ja uskonnolliset totuudet pysyvät voimassa tulevienkin aikojen kirjallisuudessa, niin samalla monet luonnontieteitä koskevat toteamuksemme tulevat tieteen uusien kehitelmien ja uusien löytöjen seurauksena olemaan tarkistuksen tarpeessa."

      "Näemme jo nyt nämä uudet kehitelmät, mutta meitä on kielletty liittämästä revelatorisiin kirjoituksiimme sellaisia tosiasioita, joita ihminen ei ole vielä löytänyt.
      Tehtäköön selväksi, etteivät ilmoitukset välttämättä ole henkeytettyjä. Käsillä olevien ilmoitusten sisältämä kosmologia ei ole henkeytettyä. Sitä rajoittaa lupamme, joka sallii vain nykyisen tietämyksen koordinoimisen ja lajittelemisen.
      — Kun jumalallinen tai hengellinen ymmärrys on lahja, niin inhimillisen viisauden sen sijaan tulee ilmaantua kehittymällä."

      "Totuus on aina ilmoitus: Se on itseilmoitus, kun se ilmaantuu sisimmässä olevan Suuntaajan toiminnan tuloksena; se on käänteentekevä ilmoitus, kun se esitetään jonkun muun taivaallisen vaikuttajan, ryhmän tai persoonallisuuden toiminnan välityksellä.
      — Uskontoa on viime kädessä arvioitava sen tuottamien hedelmien mukaan eli sen mukaan, millä tavoin ja missä laajuudessa se tuo esille omaa luontaista ja jumalallista verrattomuuttaan."
      — Totuus saattaa olla myös vain suhteellisen henkeytettyä, vaikka ilmoitus poikkeuksetta onkin hengellinen ilmiö."

      — Vaikkeivät kosmologiaan liittyvät toteamukset koskaan olekaan henkeytettyjä, tällaiset ilmoitukset ovat kuitenkin suunnattoman arvokkaita sikäli, että ne ainakin lyhytaikaisesti selventävät tietämystä:
      1.) Vähentämällä sekaannusta erheen arvovaltaisen eliminoinnin avulla.
      2.) Tunnettuja tai tunnetuiksi tulemaisillaan olevia tosiasioita ja havaintoja koordinoimalla.
      3.) Tuomalla uudelleen esille tärkeitä mutta kadonneita tietoja kaukaisen menneisyyden käänteentekevistä tapahtumista.
      4.) Toimittamalla saataville informaatiota, joka täyttää muulla tavoin kertyneessä tiedossa esiintyviä kohtalokkaita aukkoja.
      5.) Esittämällä kosmista tietoaineistoa tavalla, joka valaisee niiden ohessa esitettävään ilmoitukseen sisältyviä hengellisiä opetuksia."

      — "Ilmoitus on menetelmä, jolla säästetään mittaamattomat määrät aikaa siinä välttämättömässä työssä, joka on tehtävä evoluutiota edustavien virheiden erottelemiseksi ja seulomiseksi hengen kautta hankituista totuuksista."

      "Tiede käsittelee tosiasioita, uskontoa kiinnostavat vain arvot. Mieli pyrkii valistuneen filosofian avulla yhdistämään sekä tosiasioiden että arvojen merkitykset, mitä kautta se päätyy käsitykseen täysimääräisestä todellisuudesta.
      — Muista, että tiede on tietämyksen piiri, filosofia on viisauden valtakunta ja uskonto on uskonkokemuksen sfääri."

      Mutta uskonnolla on kuitenkin kaksi ilmenemisvaihetta:
      1.) Kehitysperäinen uskonto. Alkukantaista palvontaa edustava kokemus; uskonto, joka juontuu mielestä.
      2.) Ilmoitususkonto. Sellainen universuminäkemys, joka juontuu hengestä;
      vakuuttuneisuus siitä ja usko siihen, että ikuiset realiteetit säilyvät, että persoonallisuus jää eloon ja että lopulta saavutetaan se kosminen Jumaluus, jonka asettama päämäärä on tehnyt kaiken tämän mahdolliseksi.
      — Universumin suunnitelmaan kuuluu, että kehitysuskonnon on määrä ennemmin tai myöhemmin päästä osalliseksi ilmoituksen mukanaan tuomasta hengellisestä avartumisesta."

      Kehitysperäisen, "evoluution piirissä uskonto johtaa usein siihen, että ihminen luo omat käsityksensä Jumalasta; ilmoitus tuo esille sen ilmiön, että Jumala kehittää ihmistä itseään, kun sen sijaan Kristus Mikaelin maan päällä viettämässä elämässä me näemme sen ilmiön, että Jumala ilmoittaa itseään ihmiselle.
      Evoluutio tekee Jumalasta helposti ihmisen kaltaisen, ilmoitus taas pyrkii tekemään ihmisestä Jumalan kaltaisen."

      • Anonyymi

        >>Kehitysperäisen, "evoluution piirissä uskonto johtaa usein siihen, että ihminen luo omat käsityksensä Jumalasta; ilmoitus tuo esille sen ilmiön, että Jumala kehittää ihmistä itseään, kun sen sijaan Kristus Mikaelin maan päällä viettämässä elämässä me näemme sen ilmiön, että Jumala ilmoittaa itseään ihmiselle. Evoluutio tekee Jumalasta helposti ihmisen kaltaisen, ilmoitus taas pyrkii tekemään ihmisestä Jumalan kaltaisen<<

        U-kirjan "ajatuksen suuntaaja" vastannee kristiuskon Pyhää Henkeä ja sitä pidetään Jumalan osasena, mutta on kuitenkin ihan oma yksilöllinen Henki. Tu on melko helppo ymmärtää ja hyväksyä. Mutta miksiköhän niin monet kristityt eivät hyväksy kanssaluojia ja myötäluojia
        korkeimman luojan lisäksi? Enkeleitäkään monet eivät hyväksy konkreettisina vaikuttavina olentoina. Norjassakin prinsessa sai nuhteet luterilaiselta kirkolta kun kertoili julkisesti enkelikontakteistaan.


    • Anonyymi

      Ihmisminän eloonjääminen:

      — ”Niin kuin perhonen ilmaantuu toukkavaiheesta, samoin ilmaantuvat ihmisolentojen todelliset persoonallisuudet mansiomaailmoissa, näyttäytyvät ensimmäistä kertaa ilman entistä verhoaan, joka niillä oli aineellisessa lihallisuudessa...”

      "Minuus on kosminen realiteetti, oli se aineellinen, morontiaalinen tai hengellinen.
      Persoonallisen aktuaalisuus on lahja Universaaliselta Isältä, joka toimii joko omana itsenään ja omasta puolestaan tai maailmankaikkeudessa olevien moninaisten välikäsiensä kautta.
      Se, että olentoa sanotaan persoonalliseksi, on samaa kuin, että tunnustetaan tällaisen olennon suhteellinen yksilöityminen kosmisen organismin puitteissa. Elävä kosmos on melkein äärettömyyteen ulottuvan kokonaisuuden muodostava reaalisten yksikköjen kertymä, yksikköjen, jotka kaikki ovat suhteellisen riippuvaisia kokonaisuuden kohtalosta.
      Mutta niille, jotka ovat persoonallisia, on suotu tosiasiallinen mahdollisuus tehdä valinta päämäärän hyväksymisen tai päämäärän hylkäämisen välillä."

      "Mikä tulee Isältä, on Isän tavoin ikuista, ja tämä on yhtä totta puhuttaessa persoonallisuudesta, jonka Jumala antaa oman vapaan tahtonsa päätöksestä, kuin puhuttaessa jumalallisesta Ajatuksensuuntaajasta, Jumalan aktuaalisesta osasesta.
      Ihmisen persoonallisuus on ikuinen, mutta identiteetin osalta se on ehdollinen ikuisuusrealiteetti. Kun persoonallisuus kerran on ilmaantunut vastauksena Isän tahtoon, niin se saavuttaa päämäärän, joka on Jumaluus, mutta ihmisen täytyy valita, onko hän vai eikö hän ole läsnä, kun tällainen päämäärä saavutetaan.
      Kiertokulku on ennalta määrätty, mutta ihmisen osallistuminen siihen on valinnanvaraista, omakohtaista ja kokemuksellista."

      "Kuolevaisidentiteetti on väliaikainen ajalliseen elämään kuuluva tila maailmankaikkeudessa.
      Se on reaalinen vain sikäli kuin persoonallisuus päättää, että hänestä tulee jatkuva maailmankaikkeuden ilmiö. Oleellinen ero ihmisen ja energiajärjestelmän välillä on siinä, että energiajärjestelmän täytyy jatkua, sillä ei ole valinnanvaraa; mutta ihmisellä on kaikki valta määrätä omasta kohtalostaan.
      — Suuntaaja on toden totta Paratiisiin vievä polku, mutta ihmisen on itse seurattava tätä polkua itse tekemillään päätöksillä, omasta vapaasta tahdostaan tekemillään valinnoilla."

      "Mieli on oma purtesi, Suuntaaja on luotsisi ja ihmistahto on kapteeni.
      Tämän kuolevaisaluksen päälliköllä tulisi olla niin paljon viisautta, että hän uskoisi jumalalliselle luotsille taivaaseen nousevan sielun opastamisen ikuista eloonjäämistä merkitseviin morontiasatamiin.
      Silkkaa itsekkyyttään, velttouttaan ja synnillisyyttään ihmistahto voi torjua tällaisen rakastavan luotsin antaman opastuksen ja lopulta ajaa kuolevaisena elettävän elämänvaiheensa haaksirikkoon torjutusta armosta muodostuville tuhoisille matalikoille ja omaksutusta synnistä koostuville kareille.
      Kun annat siihen suostumuksesi, niin tämä uskollinen luotsi vie sinut turvallisesti ajallisuuden esteiden ja avaruudessa kohdattavien hankaluuksien ylitse itsensä jumalallisen mielen lähteille ja vielä senkin tuolle puolen, itsensä Suuntaajien Paratiisin-Isän luo."

    • Anonyymi

      Minulla on meneillään Tolstoin kirja Talvi-iltain tarinoita.

    • Anonyymi

      ...
      "Ihmisolennoilla on identiteetti vain aineellisessa merkityksessä. Tällaiset minuuden ominaisuudet tuo esille aineellinen mieli toimiessaan älyksi sanotussa energiajärjestelmässä.
      Kun sanotaan, että ihmisellä on identiteetti, tunnustetaan, että hänen hallussaan on mieliyhteyspiiri, joka on asetettu ihmispersoonallisuuden tahdon sanelemien tekojen ja valintojen alaisuuteen. Mutta kysymyksessä on aineellinen ja puhtaasti ajallinen ilmentymä, aivan kuten ihmisen sikiö on ihmiselämän tilapäinen loismainen vaihe.
      — Kosmisesta näkökulmasta katsottaessa ihmiset syntyvät, elävät ja kuolevat jokseenkin samassa silmänräpäyksessä; he eivät ole pysyviä.
      Mutta kuolevaisen persoonallisuuden hallussa on sen itsensä tekemän valinnan kautta valta siirtää identiteettinsä sija katoavasta aineellis-älyllisestä järjestelmästä korkeampaan morontia-sielujärjestelmään, josta yhdessä Ajatuksensuuntaajan kanssa luodaan uusi persoonallisuuden ilmenemisen väline."

      "Ja juuri tämä valta valita, tämä vapaatahtoisen luodun olennon aseman universumitunnus, on ihmisen suurenmoisin tilaisuus ja hänen korkein kosminen velvollisuutensa.
      Ihmisen tahtotoiminnan rehellisyyden varassa on tulevan finaliitin ikuinen kohtalo; kuolevaisen olennon vapaan tahdon vilpittömyydestä riippuu, saako jumalallinen Suuntaaja ikuisen persoonallisuuden; kuolevaisen ihmisen tekemästä valinnasta riippuu, todellistuuko Universaaliselle Isälle uusi ylösnousemuksellinen poika; päätösten ja tekojen lujuudesta ja viisaudesta riippuu, onko Korkeimman Olennon kokemuksellinen evoluutio aktuaalista.
      — Kuolevaismieli on tilapäinen älyjärjestelmä, joka on lainattu ihmisille käytettäväksi aineellisen elämän aikana, ja tätä mieltä käyttäessään nämä joko hyväksyvät tai hylkäävät ikuisen olemassaolon potentiaalin.
      — Hallussasi olevasta universumitodellisuudesta mieli on lähes kaikki, mikä on sinun tahtosi vallassa, ja sielu — morontiaminuus — on uskollisesti kuvastava kuolevaisen minuuden ajallisuudessa tekemien päätösten satoa."

      "Ihmisen tajunta lepää kevyesti alapuolella olevalla sähkö-kemiallisella mekanismilla ja koskettaa aavistuksenomaisesti yläpuolella olevaa henkis-morontiaalista energiajärjestelmää. Kuolevaisena viettämänsä elämän aikana ihmisolento ei ole koskaan täysin tietoinen kummastakaan näistä kahdesta järjestelmästä. Siksi hänen onkin toimittava mielessä, josta hän on tietoinen.
      Eikä eloonjäämistä niinkään varmista se, mitä mieli käsittää, kuin se, mitä mieli haluaa käsittää. Henkeensamastumista ei niinkään ole se, mitä mieli on, kuin se, mitä mieli pyrkii olemaan. Universumissa tapahtuvaan ylösnousemukseen ei niinkään johda se, että ihminen on tietoinen Jumalasta, kuin se, että ihminen kaipaa Jumalaa."

      "Mieli on se kosminen instrumentti, jolla ihmisen tahto voi soittaa hävityksen epäsointuja tai josta tämä sama ihmistahto voi loihtia esiin jumalaansamastumisen ja sitä seuraavan ikuisen eloonjäämisen ihania säveliä.
      Ihmiselle lahjoitettu Suuntaaja on täysin kuuro pahuudelle ja on syntiin kykenemätön, mutta turmeltuneen ja omaa etuaan ajavan ihmistahdon synnilliset vehkeilyt voivat tosiasiassa väännellä ja vääristää kuolevaisen mielen ja tehdä siitä pahan ja ruman.
      — Tästä mielestä on Jumalaa tuntevan ihmisen henkisesti valaistuneen tahdon mukaisesti yhtä hyvin tehtävissä jalo, kaunis, tosi ja hyvä — eittämättömän suuri."

      — ”Se, mitä sinä tänä päivänä olet, ei ole yhtä tärkeää kuin se, mitä sinusta päivä päivältä ja ikuisuudessa tulee...”

      --
      "Universumissa vaikuttaa muuan oikeudenmukaisuuden peruslaki, jota armokaan ei pysty kiertämään. Ajallisuuden ja avaruuden läpikotaisen itsekäs luotu ei kykene ottamaan vastaan Paratiisin epäitsekkäitä ihanuuksia.
      Edes Jumalan loputon rakkaus ei kykene pakottamaan ikuista eloonjäämistä merkitsevää pelastusta yhdellekään kuolevaiselle luodulle, joka ei tee valintaa eloonjäämisen hyväksi.
      Armeliaisuutta osoitetaan varsin avokätisesti, mutta silti on olemassa oikeudenmukaisuuden asettamia vaatimuksia, joita edes laupeuteen liittyvä rakkaus ei kykene tehokkaasti kumoamaan."
      Ja Jeesus lainasi tässäkin yhteydessä heprealaiskirjoituksia:

      ”Minä olen kutsunut, ja te ette suostuneet kuulemaan; minä ojensin käteni, mutta kukaan ei siitä välittänyt. Olette pitäneet kaikkia neuvojani tyhjänpäiväisinä ja olette torjuneet minun nuhteeni, ja tämän kapinallisen asenteenne tähden käy väistämättä niin, että te huudatte minua avuksenne ettekä saa huutoonne vastausta.
      Kun hylkäsitte elämän tien, saatte sitten, kun kärsimystenne aika koittaa, etsiä minua etsimästä päästyänne, mutta ette minua löydä.”

    • Anonyymi

      "Raamassa Jeesus kävi ikimuistettavan keskustelun iäkkään kreikkalaisen filosofin kanssa, joka opetti, että tiede ja filosofia riittivät tyydyttämään inhimillisen kokemuksen tarpeet.
      Jeesus kuunteli kärsivällisesti ja myötätuntoisesti tätä kreikkalaista opettajaa ja myönsi monet tämän esittämät asiat tosiksi, mutta kun filosofi oli päässyt esityksensä loppuun, Jeesus huomautti, ettei tämä ollut ihmisen olemassaolosta esittämässään näkemyksessä selittänyt, ”mistä, miksi ja minne”, ja Jeesus jatkoi: ”Siitä, mihin sinä lopetat, siitä me vasta aloitamme.”
      ”Olet puheessasi käsitellyt totuuden aineellisia varjoja. Tahdotko nyt kuunnella, kun kerron sinulle niistä ikuisista ja hengellisistä realiteeteista, jotka luovat kuolevaisen olemassaoloon liittyvinä aineellisina faktoina ilmenevät ja mainitsemasi ohimenevät ajalliset varjot?”
      — "Uskonto on sellainen ilmoitus ihmisen sielulle, joka käsittelee hengellisiä realiteetteja, todellisuuksia, joita mieli yksinään ei kykenisi koskaan löytämään tai kokonaan käsittämään. Älylliset ponnistukset voivat paljastaa elämän tosiasiat, mutta valtakunnan evankeliumi tuo esille olemisen totuudet."

      "Apostolit olivat hieman ymmällään avoimuudesta, jolla Jeesus myöntyi moniinkin kreikkalaisen esittämiin väitteisiin, mutta myöhemmin Jeesus sanoi heille yksityisesti:
      ”Lapseni, älkää sitä hämmästelkö, että olin suvaitsevainen kreikkalaisen filosofiaa kohtaan. Tosi ja aito sisäinen varmuus ei ole vähääkään peloissaan ulkopuolelta tulevan analysoinnin suhteen, eikä totuus suhtaudu nyreästi rehelliseen kritiikkiin.
      Teidän ei tulisi koskaan unohtaa, että suvaitsemattomuus on naamari, jonka taakse kätkeytyvät salassa elätellyt epäilykset oman vakaumuksen totuudellisuudesta.
      Ketään ei koskaan häiritse hänen lähimmäisensä suhtautuminen, mikäli hänellä on täydellinen luottamus siihen, että se, mihin hän täydestä sydämestään uskoo, on totuus. Rohkeus on perinpohjaisen rehellistä luottamusta kaikkeen, mihin tunnustaa uskovansa. Vilpittömät ihmiset eivät pelkää aitojen vakaumustensa ja jalojen ihanteidensa kriittistä tarkastelua."

      "Toisena Raamassa vietettynä iltana Tuomas esitti Jeesukselle seuraavan kysymyksen: ”Mestari, kuinka voi uusi opetuksiisi uskova todellakin tietää, todellakin olla varma siitä, että tämä valtakunnan evankeliumi on totuus?”
      Ja Jeesus sanoi Tuomakselle:

      ”Vakuuttuneisuutesi siitä, että olet astunut Isän valtakuntaperheeseen ja että jäät ikiajoiksi eloon tämän valtakunnan lasten mukana, riippuu kokonaan henkilökohtaisesta kokemuksesta — luottamuksesta totuudelliseen sanaan. Hengellinen vakuuttuneisuus on samaa kuin henkilökohtainen uskonnollinen kokemuksesi jumalallista totuutta olevista ikuisista realiteeteista, ja muilta osin se vastaa sitä, mikä on älyllinen ymmärryksesi totuusrealiteeteista, lisättynä hengellisellä uskollasi ja vähennettynä vilpittömillä epäilyksilläsi."...

    • Anonyymi

      ...
      ”Ja Pojan luonnollisiin varustuksiin kuuluu Isästä oleva elämä. Koska teille on annettu Isän elävä henki, siitä johtuu, että olette Jumalan poikia.”

      ”Elämästänne tässä lihallisuuden aineellisessa maailmassa te selviydytte tuonpuoleiseen siksi, että samastutte Isän elävään henkeen, ikuisen elämän lahjaan.
      Monilla, toden totta, oli tämä elämä, jo ennen kuin tulin Isän tyköä, ja monet muut ovat saaneet tämän hengen, koska he uskoivat minun sanani; mutta teen tiettäväksi, että sitten kun palaan Isän luo, hän lähettää henkensä kaikkien ihmisten sydämeen."

      ”Vaikkette voikaan tehdä havaintoja siitä, miten tämä jumalallinen henki työskentelee mielessänne, on kuitenkin olemassa käytännöllinen menetelmä, jolla saa selville, missä määrin olette luovuttaneet sielunvoimienne hallinnan tämän sisimmässänne olevan, taivaallisen Isän hengen antaman opetuksen ja opastuksen haltuun, ja tämä tulee ilmi siinä, missä määrin rakastatte kanssaihmisiänne. Tuossa hengessä on mukana Isän osoittama rakkaus, ja kun se vallitsee ihmistä, se vie vääjäämättä jumalallisen palvonnan ja lähimmäisiin kohdistuvan rakastavan kunnioittamisen suunnalle."

      ”Ensi vaiheessa uskotte olevanne Jumalan poikia siksi, että opetukseni on tehnyt teidät tietoisemmiksi teissä olevan Isämme läsnäolon sisäisistä johdatuksista; mutta hyvin pian vuodatetaan Totuuden Henki kaiken lihan ylle, ja se elää ihmisten keskuudessa ja opettaa kaikkia ihmisiä, kuten minä nyt elän keskuudessanne ja puhun teille totuuden sanoja.
      Ja tämä Totuuden Henki, joka puhuu sielunne hengellisten varustusten puolesta, auttaa teitä tietämään, että olette Jumalan poikia. Se todistaa pettämättömästi sisimmässänne olevan Isän läsnäolon, henkenne, kanssa, joka silloin on kaikkien ihmisten sisimmässä, kuten se nyt on muutamissa, ja kertoo teille, että olette todellisuudessa Jumalan poikia."

      ”Jokainen maan lapsi, joka noudattaa tämän hengen johdatusta, tulee lopulta tietämään, mikä Jumalan tahto on; ja joka antaa periksi Isäni tahdolle, hän pysyy ajasta aikaan.
      Teille ei ole selvitetty tietä, joka johtaa maisesta elämästä ikuiseen olotilaan, mutta sellainen tie on olemassa, sellainen on aina ollut, ja olen tullut tekemään tästä tiestä uuden ja elävän.
      Joka astuu valtakuntaan, hänellä on jo ikuinen elämä — hän ei koskaan menehdy."
      .
      ”Mutta tässä on paljon sellaista, jonka ymmärrätte paremmin, sitten kun olen palannut Isän tykö ja teillä on mahdollisuus tarkastella tämänhetkisiä kokemuksianne takautuvasti."

      ---
      "Kaikki ihmiset, jotka kehittävät sielun, ovat kirjaimellisesti Jumala Isän ja Jumala Äidin, Korkeimman Olennon, evolutionaarisia poikia. Mutta aina siihen ajankohtaan asti, kun kuolevaisesta tulee jumalallisesta perintöosastaan sielutietoinen, tämä vakuutus siitä, että ihminen on sukua Jumaluudelle, on tajuttava uskon kautta.
      — Ihmiselämän kokemus on se kosminen toukkakotelo, jossa Korkeimman Olennon universumiantimet (jotka eivät ole persoonallisuuksia) ja Universaalisen Isän universumiläsnäolo (joka ei ole persoonallisuus) parhaillaan kehittävät ajallisuudessa esiintyvän morontiasielun ja sen inhimillis-jumalallisen finaliittiluonteen, jolla on paikka universumissa ja joka palvelee ikuisesti."

      "Aivan liian usein ihmiset unohtavat, että Jumala on ihmisenä olemisen suurin kokemus. Muut kokemukset ovat luonteeltaan ja sisällöltään rajallisia, mutta jumalakokemuksella ei ole muita rajoituksia kuin luodun olennon käsityskyvyn asettamat, ja tämä kokemus sinänsä on omiaan laajentamaan käsityskykyä.
      — Kun ihmiset etsivät Jumalaa, se, mitä he etsivät, on itse asiassa kaikki. Kun he löytävät Jumalan, he ovat löytäneet kaiken. Jumalan etsiminen on tuhlailevaa rakkauden osoittamista, johon liittyy hämmästyttäviä löytöjä: löydetään uutta ja suurempaa rakkautta osoitettavaksi muille."

      "Ihmiset eivät löydä Korkeinta yhtäkkiä ja näyttävästi niin kuin maanjäristys repii halkeamia kallioihin, vaan he löytävät hänet hitaasti ja kärsivällisesti niin kuin joki verkkaisesti kuluttaa allaan olevan maapohjan.
      — Se, että ihminen joskus saavuttaa Korkeimman, on seurausilmiö siitä, että hän fuusioituu Paratiisin-Jumaluuden henkeen. Urantialaisten kohdalla tämä henki on Universaalisen Isän suuntaajaläsnäolo."

      "Kun löydät Isän, löydät universumissa tapahtuvan hengellisen ylösnousemuksesi suurenmoisen syyn. Kun löydät Korkeimman, löydät kohti Paratiisia etenevän elämänvaiheesi suurenmoisen seurauksen.
      ”Mutta yksikään Jumalaa tunteva kuolevainen ei voi koskaan olla yksinäinen matkatessaan kosmoksen läpi, sillä hän tietää, että Isä kulkee tämän taipaleen jokaisella askeleella hänen rinnallaan, samalla kun itse se tie, jota hän taivaltaa, on Korkeimman läsnäolo.”

    • Anonyymi

      "Pyhissä kirjoituksissanne näkyy termiä Jumalan Henki käytettävän tarkoittamaan, milloin Paratiisin Ääretöntä Henkeä, milloin paikallisuniversuminne Luovaa Henkeä. Pyhä Henki on Paratiisin Äärettömän Hengen äsken mainitun Luovan Tyttären hengellinen yhteyspiiri. Pyhä Henki on jokaisen paikallisuniversumin oma kotoperäinen yhteyspiiri, eikä se ulotu tämän luomakunnan hengellisen maailman ulkopuolelle; Ääretön Henki on sen sijaan omnipresentti."

      "Älkää antako Kolmannen Lähteen ja Keskuksen laajamittaisen lahjoittautumisen ja kaukaisuuksiin ulottuvan levittäytymisen hämärtää tai muutoin vähentää sitä, että hänen persoonallisuutensa on tosiasia.
      Ääretön Henki on universumiläsnäolo, ikuinen toiminta, kosminen voima, pyhä vaikuttaja ja universaalinen mieli. Hän on näitä kaikkia ja äärettömästi enemmän, mutta hän on myös tosi ja jumalallinen persoonallisuus."

      "Ääretön Henki on täysimääräinen ja täydellinen persoonallisuus, Universaalisen Isän ja Iankaikkisen Pojan kanssa tasavertainen ja rinnasteinen. Myötäluoja on universumien korkeammille älyllisille olennoille aivan yhtä todellinen ja näkyvä kuin Isä ja Poika, jopa näkyvämpi, sillä kaikkien ylösnousevien on saavutettava nimenomaan Henki, ennen kuin he saavat Pojan kautta lähestyä Isää."

      "Ääretön Henki, Jumaluuden Kolmas Persoona, omaa kaikki ne attribuutit, jotka mielestänne kuuluvat persoonallisuuteen. Hengellä on absoluuttinen mieli: ”Henki tutkii kaikki olevaiset, jopa Jumalan syvyydet.” Henki ei omaa pelkästään mieltä, vaan myös tahdon. Kun hän jakaa lahjojaan, hänestä on kirjoitettu: ”Mutta kaikki nämä saa aikaan tämä samainen Henki, jakaen jokaiselle erikseen, niin kuin tahtoo.”

      — "Muistakaa aina, että Ääretön Henki on Myötätoimija. Sekä Isä että Poika toimivat hänessä ja hänen kauttaan. Hän on läsnä ei vain omana itsenään vaan myös Isänä ja Poikana ja Isä-Poikana. Tämän seikan huomioon ottaen ja monista muista syistä Äärettömän Hengen henkiläsnäolosta puhutaan usein käyttäen sanoja ”Jumalan henki”.

      "Universumien hallintotyössä Isä, Poika ja Henki ovat täydellisesti ja ikuisesti toisiinsa kytketyt. Vaikka heistä itse kullakin on oma henkilökohtainen sarkansa koko luomistuloksen hoivaamisessa, kaikki kolme kytkeytyvät silti jumalallisesti ja absoluuttisesti toisiinsa sellaisessa luomakuntaan kohdistuvassa palvelussa ja valvontatyössä, joka iäti tekee heidät yhdeksi."

      -
      Paikallisuniversumin piirit:
      1. Paratiisin-Poikien lahjoittautumisen henki, lahjoittautumisen kohteena olleiden maailmojen Lohduttaja. Totuuden Henki, Mikaelin henki Urantialla.
      2. Jumalallisten Hoivaajien piiri, paikallisuniversumin Äiti-Henget, teidän maailmanne Pyhä Henki.
      3. Paikallisuniversumin älyllisyydestä huolehtiva piiri, mukaan luettuna mielenauttajahenkien monin tavoin toimiva läsnäolo.

      — "Ihmiseen kohdistuu Totuuden Hengen lahjoittamisesta lähtien kolminkertaisen henkivarustuksen antama opetus ja opastus: Isän henki eli Ajatuksensuuntaaja, Pojan henki eli Totuuden Henki ja Hengen henki eli Pyhä Henki."

      "Hengellisiä vaikuttajia on monia, ja he kaikki ovat kuin yksi.
      Jopa Ajatuksensuuntaajien toiminta, vaikka se on riippumatonta kaikista muista vaikuttajista, sattuu poikkeuksetta yhteen Äärettömän Hengen ja paikallisuniversumin Äiti-Hengen yhteisvaikutusten aikaansaaman henkihoivan kanssa.
      Kun nämä hengelliset läsnäolevat toimivat urantialaisten elämässä, niistä ei voi sanoa, kumpi on kumpi. Mielenne sisällä ja sielunne suhteen ne toimivat alkuperänsä erilaisuudesta huolimatta kuin yksi henki."

      Tarkastelemmepa Ääretöntä Henkeä sitten Paratiisin-Jumaluutena tai paikallisuniversumin Luovana Henkenä, havaitsemme, että tämä jumalallinen persoonallisuus myös reagoi maailmankaikkeuteen persoonan tavoin. Henki puhuu teille: ”Jolla on korva, hän kuulkoon, mitä Henki sanoo.” ”Henki suorittaa itse esirukouksen puolestasi.”
      Henki vaikuttaa luotuihin olentoihin suoraan ja henkilökohtaisesti, ”sillä Jumalan hengen johtamat, olivatpa he kuinka monet tahansa, ovat Jumalan poikia.”

      "Ja tätä yhdistynyttä hengellistä huolenpitoa kokiessanne siitä tulee teille Korkeimman vaikutusta, Korkeimman, ”joka kykenee aina varjelemaan teidät lankeamiselta ja esittelemään teidät virheettöminä korkeuksissa olevan Isänne edessä”.

      • Anonyymi

        Joidenkin teosofien mielestä U-kirja on vain Raamatun jatke ja tuossa kyllä on nyt kieltämättä jotain sen suuntaista. Mikä tuollainen kaikkilla oleva “ääretön henki” mahtaisi olla? Tarkoitetaan ilmeisesti Henkeä, joka ilmentää kaikkeuden ja on sen lähde, mutta mistä tuollainen Henki sitten olisi peräisin ja saanut alkunsa? Jumalahan nähdään usein tuollaisena ikuisena Henkenä uskonnollisuudessa. Uskotaan siis ikuiseen kaikkeuden luojaan, mutta jospa koko maailmankaikkeutta ei olekaan koskaan kuotu, vaan se on aina ollut olemassa jossain muodossa? Kaikkeuden osat, kuten oma maailmankaikkeutemme, sen sijaan ovat luotuja ja hallittuja.

        Tässä on se vanha probleema, että “kumpi oli ensin kana, vai muna”? Kaikkeuden ja kosmoksen kokoa ei pidä unohtaa kun pohditaan, että onko se - lähes ääretön tila - luotu jonkun tai joidenkin toimesta.

        Jonkinlainen sähköinen energia vaikuttaa kaikkialla ja myös meissä jokaisessa ylläpitäen elintoimintoja ja elinvoimaamme, mutta ei se välttämättä ole mikään Henki, vaikka jotkut puhuvatkin henkienergiasta. Yksittäisellä bakteereilla ja viruksillakaan tuskin on mitään Henkeä tai sielua, mutta ovat jonkin tason tietoisia organismeja ja toimijoita samassa energiakentässä kuin mekin. Kvanttifilosofi David Bohm oli sitä mieltä, että kaikkeuden perimmäinen olemus ei ole Henkeä, eikä ainettakaan. Hän keskusteli näistä asioista ainakin yhdessä Krisnamurtin suomennetussa kirjassa.

        Suuria henkiolentoja kyllä on, eikä ole tietoa siitä kuinka suuria suurimmat Henget ovat, mutta “aina olemassa ollut täydellinen persoonallinen Henki ja kaiken luoja” on käsittääkseni looginen mahdottomuus.

        Monimutkaisten asioiden liiallinen yksinkertaistaminen johtaa hyvinkin helposti siihen, että luomme “ajatusputken”, johon ei mahdu kuin tietynlainen näkemys ja maailmankuva. Kyllä meidän täytyy hyväksyä korkeasti kehittyneet ET-olennotkin myös osaksi kosmisia luojia, emmekä tiedä mihin he kykenevät ja mihin luomiseen ovat osallisina esimerkiksi tässä aurinkokunnassa. Eikä tämä luonnollisestikaan sulje pois enkeleitäkään taivaallisina korkeina toimijoina, eikä Pyhää Henkeäkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joidenkin teosofien mielestä U-kirja on vain Raamatun jatke ja tuossa kyllä on nyt kieltämättä jotain sen suuntaista. Mikä tuollainen kaikkilla oleva “ääretön henki” mahtaisi olla? Tarkoitetaan ilmeisesti Henkeä, joka ilmentää kaikkeuden ja on sen lähde, mutta mistä tuollainen Henki sitten olisi peräisin ja saanut alkunsa? Jumalahan nähdään usein tuollaisena ikuisena Henkenä uskonnollisuudessa. Uskotaan siis ikuiseen kaikkeuden luojaan, mutta jospa koko maailmankaikkeutta ei olekaan koskaan kuotu, vaan se on aina ollut olemassa jossain muodossa? Kaikkeuden osat, kuten oma maailmankaikkeutemme, sen sijaan ovat luotuja ja hallittuja.

        Tässä on se vanha probleema, että “kumpi oli ensin kana, vai muna”? Kaikkeuden ja kosmoksen kokoa ei pidä unohtaa kun pohditaan, että onko se - lähes ääretön tila - luotu jonkun tai joidenkin toimesta.

        Jonkinlainen sähköinen energia vaikuttaa kaikkialla ja myös meissä jokaisessa ylläpitäen elintoimintoja ja elinvoimaamme, mutta ei se välttämättä ole mikään Henki, vaikka jotkut puhuvatkin henkienergiasta. Yksittäisellä bakteereilla ja viruksillakaan tuskin on mitään Henkeä tai sielua, mutta ovat jonkin tason tietoisia organismeja ja toimijoita samassa energiakentässä kuin mekin. Kvanttifilosofi David Bohm oli sitä mieltä, että kaikkeuden perimmäinen olemus ei ole Henkeä, eikä ainettakaan. Hän keskusteli näistä asioista ainakin yhdessä Krisnamurtin suomennetussa kirjassa.

        Suuria henkiolentoja kyllä on, eikä ole tietoa siitä kuinka suuria suurimmat Henget ovat, mutta “aina olemassa ollut täydellinen persoonallinen Henki ja kaiken luoja” on käsittääkseni looginen mahdottomuus.

        Monimutkaisten asioiden liiallinen yksinkertaistaminen johtaa hyvinkin helposti siihen, että luomme “ajatusputken”, johon ei mahdu kuin tietynlainen näkemys ja maailmankuva. Kyllä meidän täytyy hyväksyä korkeasti kehittyneet ET-olennotkin myös osaksi kosmisia luojia, emmekä tiedä mihin he kykenevät ja mihin luomiseen ovat osallisina esimerkiksi tässä aurinkokunnassa. Eikä tämä luonnollisestikaan sulje pois enkeleitäkään taivaallisina korkeina toimijoina, eikä Pyhää Henkeäkään.

        Lukemalla kirjaa itse teet siitä havaintosi ja muodostat oman mielipiteesi. Pohdittavaa siitä riittää vaikka kuinka..
        Ja onhan kolmasosa siitä Jeesuksen elämästä kertovaa, monilta osin täydentäen, selventäen myös Raamatun kertomaa kuvausta ja ihan samojakin tapahtumia, jos vaikka haluat tehdä niistä keskinäistä vertailua.
        Mutta en kyllä pistäisi yhtään painoarvoa, mitä joku teosofi tai vaikkapa seurakunnan pappi on U-kirjasta mieltä. Tai kuka muu tahansa. Ja tiedemies voi teorioida kvanttitietoisuudella, piilottaen näin Universaalisen vaikuttajan vain eri termin, käsitteidensä taakse.

        Ja kun kerran olemme saaneet jonkinlaista uskonnollista opetusta jo koulussa ja/tai pakostakin vaikutteita Raamatusta, niin osa on ihan tuttua perusteiltaan, joskin aiempaa avartavaa, aikaisempia käsityksiä laajempaa, vanhoja virheellisiä erheitä oikovaa. Voisi sanoa, että hyvin selkeäkielistä - et tarvitse pappia, et ketään sitä sinulle tulkitsemaan.

        Sitten osalle, uskonnolliselle(kin) vanhoja perinteitä varjelevalle se voi olla tietenkin jyrkkä mielen estekin, että on tiedollisesti täysin uutta, ihan taivaalliseksi ilmoitukseksi itseään luokiteltavaa tietoa näin avoimesti saatavana/jokaisen opeteltavissa, vain oma tahto esteenä sekä lukemisen vaivan takana.
        Tai sitten kun, monelta osin sitten poiketaan näistä olevista ns. Pyhistä teksteistä, niin epäilläänkin sitten jonkinlaista harhautusta (seurakunnan sisällä opittu "itsesuojelu-mekanismi" aktivoituu) ja/tai todetaan vain sitä lukematta, tuntematta, että "minullehan riittää raamattu!".

        Mutta Jumala on pysynyt iäti muuttumattomana, Henki on aivan sama ja yhä läsnä, mutta ihminen, vastaanottaja, käsityskykysi ja ymmärryksesi on nyt ihan eri tasolla kuin vaikkapa kansalaisella Jeesuksen aikoihin. Jos Raamattu oli maakeskeinen, Urantia-kirjan sanoma on universaalia. Kuten; Jumala ei luonut vaan ihmistä kuvakseen, hengenkuva, vaan kaikki muutkin olennot, kosmoksen täyteen elämää.
        Taivaallinen opetus/Hengen sanoma tästä aina vain laajenee. Ilmoitus vastaa ihmisen(ihmiskunnan) milloistakin vastaanottokykyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukemalla kirjaa itse teet siitä havaintosi ja muodostat oman mielipiteesi. Pohdittavaa siitä riittää vaikka kuinka..
        Ja onhan kolmasosa siitä Jeesuksen elämästä kertovaa, monilta osin täydentäen, selventäen myös Raamatun kertomaa kuvausta ja ihan samojakin tapahtumia, jos vaikka haluat tehdä niistä keskinäistä vertailua.
        Mutta en kyllä pistäisi yhtään painoarvoa, mitä joku teosofi tai vaikkapa seurakunnan pappi on U-kirjasta mieltä. Tai kuka muu tahansa. Ja tiedemies voi teorioida kvanttitietoisuudella, piilottaen näin Universaalisen vaikuttajan vain eri termin, käsitteidensä taakse.

        Ja kun kerran olemme saaneet jonkinlaista uskonnollista opetusta jo koulussa ja/tai pakostakin vaikutteita Raamatusta, niin osa on ihan tuttua perusteiltaan, joskin aiempaa avartavaa, aikaisempia käsityksiä laajempaa, vanhoja virheellisiä erheitä oikovaa. Voisi sanoa, että hyvin selkeäkielistä - et tarvitse pappia, et ketään sitä sinulle tulkitsemaan.

        Sitten osalle, uskonnolliselle(kin) vanhoja perinteitä varjelevalle se voi olla tietenkin jyrkkä mielen estekin, että on tiedollisesti täysin uutta, ihan taivaalliseksi ilmoitukseksi itseään luokiteltavaa tietoa näin avoimesti saatavana/jokaisen opeteltavissa, vain oma tahto esteenä sekä lukemisen vaivan takana.
        Tai sitten kun, monelta osin sitten poiketaan näistä olevista ns. Pyhistä teksteistä, niin epäilläänkin sitten jonkinlaista harhautusta (seurakunnan sisällä opittu "itsesuojelu-mekanismi" aktivoituu) ja/tai todetaan vain sitä lukematta, tuntematta, että "minullehan riittää raamattu!".

        Mutta Jumala on pysynyt iäti muuttumattomana, Henki on aivan sama ja yhä läsnä, mutta ihminen, vastaanottaja, käsityskykysi ja ymmärryksesi on nyt ihan eri tasolla kuin vaikkapa kansalaisella Jeesuksen aikoihin. Jos Raamattu oli maakeskeinen, Urantia-kirjan sanoma on universaalia. Kuten; Jumala ei luonut vaan ihmistä kuvakseen, hengenkuva, vaan kaikki muutkin olennot, kosmoksen täyteen elämää.
        Taivaallinen opetus/Hengen sanoma tästä aina vain laajenee. Ilmoitus vastaa ihmisen(ihmiskunnan) milloistakin vastaanottokykyä.

        Kommentoin tuota viimeistä kappaletta; mutta onko alkulähde Henki? Bohmin käsityksen mukaan todellisuuden perimmäinen olemus ilmentää sekä hengen, että aineen. Itämaiset uskonnolliset filosofiat eivät kuvailekaan alkulähdettä muulla tavoin kuin, että se on aina olemassa ollut ja ikuinen. Persoonallisena jumalana alkulähde on väärinkäsitys. En itse kyllä välttämättä usko edes maailmankaikkeuden alkuunkaan. Siihen on kyllä uskottava, että perimmäinen energia on kaikkialla samaa. Elämme sähköisessä todellisuudessa ja pienikin määrä ainetta sisältää valtavasti energiaa. Kuka tai mikä taho on aikaansaanut näin nerokkaasti toimivan maailmankaikkeuden, jossa teleportaatiokin on mahdollista ja avaruusmatkailukin tähtijärjestelmien ja galaksienkin välillä? Tuosta vaan jumalaisella luomispäätöksellä ja tempulla asutut tähtijärjestelmätkään eivät ilmesty olemassa oleviksi. Täytyy siten olla olemassa niin korkeasti kehittyneitä olentoja, että heiltä suunnittelu ja luominen onnistuu. U-kirja kuvailee keskusuniversumin korkeimman energian asutuksi maailmaksi, mutta väittää, että se korkein taivasmaailma persoonallisine asukkaineen on ikuinen. Ei voine olla aina olemassa ollut mikään aineellinen maailma persoonineen. Ehkä u-kirjankin kuvailema seitsemästä superuniversumista ja keskusuniversumista koostuva maailmankaikkkeus on vain yksi ties kuinka monesta vastaavasta järjestelmästä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentoin tuota viimeistä kappaletta; mutta onko alkulähde Henki? Bohmin käsityksen mukaan todellisuuden perimmäinen olemus ilmentää sekä hengen, että aineen. Itämaiset uskonnolliset filosofiat eivät kuvailekaan alkulähdettä muulla tavoin kuin, että se on aina olemassa ollut ja ikuinen. Persoonallisena jumalana alkulähde on väärinkäsitys. En itse kyllä välttämättä usko edes maailmankaikkeuden alkuunkaan. Siihen on kyllä uskottava, että perimmäinen energia on kaikkialla samaa. Elämme sähköisessä todellisuudessa ja pienikin määrä ainetta sisältää valtavasti energiaa. Kuka tai mikä taho on aikaansaanut näin nerokkaasti toimivan maailmankaikkeuden, jossa teleportaatiokin on mahdollista ja avaruusmatkailukin tähtijärjestelmien ja galaksienkin välillä? Tuosta vaan jumalaisella luomispäätöksellä ja tempulla asutut tähtijärjestelmätkään eivät ilmesty olemassa oleviksi. Täytyy siten olla olemassa niin korkeasti kehittyneitä olentoja, että heiltä suunnittelu ja luominen onnistuu. U-kirja kuvailee keskusuniversumin korkeimman energian asutuksi maailmaksi, mutta väittää, että se korkein taivasmaailma persoonallisine asukkaineen on ikuinen. Ei voine olla aina olemassa ollut mikään aineellinen maailma persoonineen. Ehkä u-kirjankin kuvailema seitsemästä superuniversumista ja keskusuniversumista koostuva maailmankaikkkeus on vain yksi ties kuinka monesta vastaavasta järjestelmästä?

        Maailmankaikkeus on niin ihmeellinen paikka, että jotkut uskovat sen olevan simulaatio. Muun muassa sähkömagnetismi ja gravitaatio olisivat tuon teorian mukaan ohjelmoituja. Ihmeteltäväähän kyllä riittää; Kvantittuneet hiukkaset käyttäytyvät niin, että niiden välillä ei näyttäisi olevan etäisyyttä lainkaan., eli yhteys niiden välillä säilyy, vaikka ne olisivat eri galakseissa. Auringon lähellä on kuvattu maapalloa useita kertoja suurempia pallomaisia objekteja ja juuri oli mediassa uutisartikkeli galaksien muodostamasta jättiläismäisestä kaarimaisesta muodostelmasta avaruudessa. Ja kaiken kattavan sähköisyyden lisäksi universumi toimii matemaattisestikin pyhää geometriaa soveltaen. Tuossa vain joitain esimerkkejä ja ufoihinkin liittyy vaikka mitä ihmeteltävää. Ihme ei siten ole sekään, että haetaan usein yksinkertaisia ja helppoja selityksiä asioille joita ei lainkaan ymmärretä.


    • Anonyymi

      Sehän on kirjoitettu Niuvaniemellä.

    • Anonyymi

      — "Älkää salliko Jumalan suuruuden, hänen infiniittisyytensä hämärtää tai pimentää hänen persoonallisuuttaan. ”Hänkö, joka suunnitteli korvan, ei kuulisi? Hänkö, joka muovasi silmän, ei näkisi?”
      "Universaalinen Isä on jumalallisen persoonallisuuden korkein taso. Koko luomakunnan puitteissa hän on persoonallisuuden alkulähde ja määränpää."

      "Ilman Jumalaa ja hänen suurta ja keskeistä persoonallisuuttaan ei koko laajassa universumien universumissa olisi mitään persoonallisuutta. Jumala on persoonallisuutta.
      Jumala on sekä infiniittinen että persoonallinen; hän on infiniittinen persoonallisuus. Jumala on eittämätön persoonallisuus, siitäkin huolimatta, että hänen henkilönsä infiniittisyys sijoittaa hänet ikuisiksi ajoiksi aineellisten ja finiittisten olentojen täyden ymmärryksen tuolle puolen."

      "Aineellisen luodun korkein mahdollinen käsitys Universaalisesta Luojasta sisältyy hengellisiin ihanteisiin jumalallisen persoonallisuuden ylevästä ideasta. Siksipä, vaikka saatatte tietää, että Jumalan täytyy olla paljon enemmän kuin ihmisperäinen käsitys persoonallisuudesta, tiedätte yhtä hyvin, että Universaalinen Isä ei mitenkään voi olla mitään, joka olisi vähemmän kuin ikuinen, infiniittinen, tosi, hyvä ja kaunis persoonallisuus."

      "Huolimatta siitä, että Jumala on ikuinen voima, majesteettinen läsnäolo, ylimaallinen ihanne ja loistava henki, vaikka hän on kaikkea tätä ja äärettömästi enemmän, hän on silti aidosti ja ikuisesti täydellinen Luoja-persoonallisuus, persoona, ”joka voi tietää ja josta voi tietää”, ”joka voi rakastaa ja jota voi rakastaa” ja joka voi tulla ystäväksemme; kun taas sinä voit tulla tunnetuksi, niin kuin muut ihmiset ovat tulleet tunnetuiksi, Jumalan ystävänä. Hän on todellakin henki ja hengellinen realiteetti."

      "Jumala ei piilottaudu yhdeltäkään luodultaan. Hän on niin monien luotujen olentoryhmien tavoittamattomissa vain siksi, että hän ”asuu valkeudessa, jota yksikään aineellinen luotu ei voi lähestyä”.
      Jumalallisen persoonallisuuden suunnattomuus ja suurenmoisuus ylittää evolutionaaristen luotujen täydellistymättömän mielen käsityskyvyn. Hän ”mittaa merien vedet kämmenensä syvennyksessä, hän mittaa maailmankaikkeuden kämmenensä leveydellä. Juuri hän istuu korkealla maanpiirin päällä, juuri hän levittää taivaat niin kuin harson ja pingottaa ne asuttavaksi maailmankaikkeudeksi.” ”Nostakaa silmänne korkeuteen ja katsokaa, kuka on nämä kaikki luonut; kuka tuo esille niihin sisältyvät maailmat luvun mukaan ja kutsuu niitä kaikkia nimeltä”.

      — "Nyt, ja sellaisina kuin olette, teidän täytyy nähdä näkymätön Tekijä hänen moninkertaisen ja moninaisen luomistyönsä kautta, niin kuin myös hänen Poikiensa ja heidän lukuisten alaistensa suorittaman totuudenpaljastustyön ja hoivan kautta."

      ---
      Alkukantaisella uskonnolla oli monia persoonallisia jumalia, ja ne oli muovattu ihmisen kuviksi. Ilmoitus vahvistaa paikkansapitäväksi käsityksen Jumalan persoonallisuudesta, käsityksen, joka on olemassa vain mahdollisuutena tieteellisessä väittämässä ”Ensimmäisestä Aiheuttajasta” ja johon vain varauksellisesti vihjataan filosofisessa ideassa ”Universaalisesta Ykseydestä”.
      Vain kysymystä persoonallisuuden kautta lähestymällä luotu voi alkaa ymmärtää Jumalan ykseyttä. Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen persoonallisuuden kiistäminen merkitsee, että on valittava kahden filosofisen dilemman, nimittäin materialismin ja panteismin, välillä."

      "Jumaluutta pohdittaessa pitää persoonallisuuden käsite riisua ruumiillisuudesta. Sen paremmin ihmisessä kuin Jumalassakaan ei aineellinen ruumis ole persoonallisuuden kannalta välttämätön.
      Ruumiillisuuden edellyttämisen erehdys näkyy inhimillisen filosofian kummallakin äärisuunnalla:
      Materialismi väittää, että sen jälkeen kun ihminen kuolemassa menettää ruumiinsa, loppuu myös hänen olemassaolonsa persoonallisuutena.
      Panteismin mukaan taas siitä, ettei Jumalalla ole ruumista, johtuu myös se, ettei hän liioin ole persoona."

    • Anonyymi

      Urantia-kirjan mukaan S. Gautama pääsi satamaan. Tulkittuna tarkoittaa sitä, että pääsi nirvanaan, muttei sen pidemmälle. Nyttemmin on jo jälleensyntynyt useita kertoja uudestaan ja on Kristuksen oppilas.

    • Anonyymi

      ...
      "Jeesus ja kymmenen apostolia saapuivat Pellan- leirille. Torstai-iltapäivänä Jeesus puhui kansanjoukolle aiheesta ”Pelastuksen armo”. Tämän saarnan yhteydessä hän kertoi taas tarinan kadonneesta lampaasta ja hukkaan joutuneesta kolikosta...

      ”Profeetat Samuelista Johannekseen ovat esittäneet teille kehotuksen, että teidän tulisi etsiä Jumalaa — etsiä totuutta. Aina he ovat sanoneet: ’Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan.’ Ja kaikki tällaiset opetukset tulisi ottaa sydämen asiaksi.
      Mutta minä olen tullut osoittamaan teille, että kun pyritte löytämään Jumalan, Jumala samalla pyrkii yhtä lailla löytämään teidät."

      ”Olen monet kerrat kertonut teille tarinan hyvästä paimenesta, joka jätti yhdeksänkymmentäyhdeksän lammasta siksi aikaa karsinaan, kun hän lähti etsimään sitä yhtä, joka oli kadoksissa, ja kuinka hän tämän eksyneen lampaan löydettyään nosti sen harteilleen ja kantoi sen hellästi takaisin tarhaan. Ja kun kadonnut lammas oli taas karsinassa, muistanette, että hyvä paimen kutsui luokseen ystävänsä ja pyysi heitä iloitsemaan kanssaan kadonneen lampaan löytymisestä.
      Sanon teille taas, että taivaassa on suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä oikeamielisestä, jotka eivät katumusta tarvitse.
      Se seikka, että sielut ovat kadoksissa, vain lisää taivaallisen Isän tuntemaa mielenkiintoa. Olen tullut tähän maailmaan tehdäkseni, mitä Isäni käskee; ja totuuden mukaisesti on Ihmisen Pojasta sanottu, että hän on publikaanien ja syntisten ystävä."

      ”Teille on opetettu, että Jumalan hyväksyntä tulee, kunhan olette katuneet, ja että se seuraa, kunhan olette suorittaneet kaikki uhritoimituksenne ja katumusharjoituksenne, mutta minä vakuutan teille, että Isä hyväksyy teidät, jo ennen kuin olette katuneet ja lähettää Pojan ja tämän työtoverit etsimään teitä ja tuomaan teidät riemusaatossa takaisin tarhaan, Jumalan poikien ja hengellisen edistymisen valtakuntaan.
      Olette kaikki eksyneiden lampaiden kaltaisia, ja olen tullut etsiäkseni ja pelastaakseni kadoksissa olevat."

      ”Ja muistattehan myös kuinka tarinan nainen, joka oli teettänyt kaulanauhan kymmenestä hopearahasta, yhden rahan kadotettuaan sytytti lampun ja lakaisi tarkasti koko talon ja jatkoi etsimistä kunnes löysi kadonneen hopearahan. Ja löydettyään hukkaan joutuneen lantin hän kutsui heti koolle ystävänsä ja naapurinsa sanoen: ’Iloitkaa kanssani, sillä olen löytänyt rahan, joka oli kadoksissa.’
      Niinpä taas sanonkin teille, että taivaan enkelien tykönä on aina riemu yhdestä syntisestä, joka katuu ja palaa Isän karsinaan.

      ”Ja kerron teille tämän tarinan teroittaakseni mieleenne, että Isä ja hänen Poikansa lähtevät etsimään hukkaan joutuneita, ja tässä etsinnässä käytämme kaikkia vaikutuskeinoja, joista voi olla apua, pyrkiessämme uutterasti löytämään ne, jotka ovat kadoksissa, ne, jotka ovat pelastuksen tarpeessa.
      Ja niinpä, kun Ihmisen Poika kulkee ulkona erämaassa etsimässä eksyneitä lampaita, hän samalla etsii myös sitä lanttia, joka joutui hukkaan sisällä talossa. Lammas kulkee omille teilleen tahattomasti; kolikko peittyy ajan tomuun." ...

    • Anonyymi

      ALKULÄHTEISTÄ:

      "Universaalinen Isä on persoonallisuuden reaalisuuden, persoonallisuuden lahjoittamisen ja persoonallisuuden määränpään salaisuus. Persoonallisuuden alkulähde, persoonallisuuden antaja, persoonallisuuden alkusyy."
      — "Jokaisen persoonallisen olennon persoonallisuus juontuu Universaalisesta Isästä."

      "Iankaikkinen Poika on absoluuttinen persoonallisuus, hengellisen energian, morontiahenkien ja täydellistyneiden henkien salaisuus. Henkireaalisuuksista ja henkiolennoista koostuvan laajan luomistuloksen aktuaalinen ylläpitäjä."
      — "Sen fyysisen maailmankaikkeuden rinnalla, jossa Paratiisin vetovoima pitää kaiken koossa, on hengellinen maailmankaikkeus, ja siellä Pojan sana tulkitsee Jumalan ajatuksen."

      — "Kolmas Lähde, Ääretön Henki, Myötätoimija, ilmentää joka hetki Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen olemusta. Myötätoimija on henkimielipersoonallisuus, älyn, järjen ja universaalisen mielen alkulähde."
      "Myötätoimija toimii kautta suuruniversumin positiivisena ja erillisenä persoonallisuutena, eritoten hengellisten arvojen, fyysis-energiaalisten suhteitten ja todellisten mielellisten merkitysten korkeammissa sfääreissä.
      Hän toimii erityisesti siellä, missä ja milloin energia ja henki yhdistyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Hän hallitsee kaikkia reaktioita, joihin liittyy mieli, hän käyttää suurta valtaa hengellisessä maailmassa, ja hänellä on voimakas vaikutus energiaan ja aineeseen."

      "Koko luomisteoksen keskustassa on täydellinen ja jumalallinen universumi; se on se ikuinen ydin, jonka ympärillä ajallisuuden ja avaruuden valtavat luomukset pyörivät. Paratiisi on se jättiläismäinen, absoluuttista vakautta oleva Keskussaari, joka lepää liikkumattomana suunnattoman suuren, ikuisen universumin sydämessä."
      — "Paratiisin Saari on persoonaton ja on hengellisen ulkopuolella. Se on universaalisen kokonaisuuden substanssi, fyysisen aineen alkulähde ja keskus sekä universaalisen aineellisen todellisuuden absoluuttinen alkuhahmo.
      "Kaikki, mikä on ollut, nyt on tai tulee vastaisuudessa olemaan, on ollut, on ja tulee olemaan lähtöisin tältä ikuisten Jumalten keskusolinpaikalta."

      "Jumala on, täydellisesti ja rajoituksitta, näkyväisesti läsnä vain Paratiisissa ja keskusuniversumissa."
      — "Jumala asuu, on asunut ja on ikuisesti asuva tällä samalla ikuisella keskusasuinsijalla. Olemme aina tavanneet hänet sieltä ja sieltä tulemme hänet aina tapaamaan. Universaalinen Isä on kosmisesti kohdentuneena, hengellisesti personoituneena ja maantieteellisesti sijaitsevana tässä universumien universumin keskuksessa."

      Universaalisen Isän kyky olla läsnä kaikkialla ja samanaikaisesti taas muodostaa hänen omnipresenssinsä; "Jumalan omnipresenssi on todellisuudessa osa hänen infiniittistä olemustaan; avaruus ei Jumaluudelle ole mikään este.
      — Jumalallisen läsnäolon käsitteen kohdalla; tulee näin muodoin ottaa huomioon, että se on sekä ilmenemistapojen että -kanavien osalta varsin laaja-alaista, sillä siihen on luettava sekä Iankaikkisen Pojan, Äärettömän Hengen että Paratiisin Saaren läsnäolopiirit. Eikä aina ole mahdollista tehdä eroa Universaalisen Isän läsnäolon ja hänen ikuisten rinnakkaisolentojensa ja edustajiensa toimintojen välillä, sillä siinä määrin täydellisesti he täyttävät hänen muuttumattomien tarkoitusperiensä kaikki infiniittiset vaatimukset."

      ---
      "Aika ja avaruus ovat erottamattomat vain ajallis-avaruudellisissa luomistuloksissa, seitsemässä superuniversumissa. Ei-ajallinen avaruus (avaruus vailla aikaa) on teoreettisesti olemassa, mutta ainoa todellisuudessa ajaton paikka on Paratiisin alue. Ei-avaruudellinen aika (aika ilman avaruutta) on olemassa paratiisitasolla toimivassa mielessä."
      "Paratiisi on ajattomuudessa, eikä se sijaitse avaruudessa. Karkeasti ottaen avaruus näyttää alkavan heti ala-Paratiisin alapuolelta; aika saa alkunsa heti ylä-Paratiisin yläpuolelta."

      — "Mikä Paratiisissa on kuolevaisten kannalta tärkeintä, on loppujen lopuksi se tosiasia, että tämä Universaalisen Isän täydellinen asuinsija on Jumalan kuolevaisten ja materiaalisten poikien, ajallisuuden ja avaruuden evolutionaarisista maailmoista taivaaseen nousevien kuolevaisten olentojen, kuolemattomien sielujen reaalinen ja etäinen määränpää."

      "Paratiisin Saari reagoi kaikkiin maailmankaikkeuden fyysisiin muodonmuutoksiin, Iankaikkiseen Poikaan sisältyvät koko luomakunnan kaikki henkiset impulssit, Myötätoimija kattaa laajenevan kosmoksen kaikki mielen ilmentymät.
      Jumalallisen tietoisuuden täyteydessä Universaalinen Isä tajuaa koko evolutionaarisen, ajallis-avaruudellisen luomistyön jokaisen entiteetin, olennon ja persoonallisuuden laajenevan mielen eteenpäin suuntautuvan kamppailun kaikki yksittäiset kokemukset. Ja tämä kaikki on kirjaimellisesti totta, sillä ”hänessä me kaikki elämme ja liikumme ja olemme”. "

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 189
      2246
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      54
      2074
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      168
      1854
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      168
      1679
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1344
    6. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      19
      1305
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1257
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1195
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1178
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      14
      1178
    Aihe