Oletteko kuulleet sellaista koskaan että exät olisi palaneet yhteen?
Mitenkä on
Anonyymi-ap
16417
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
En ole kuullut, että olisivat palaneet yhteen, mutta muutaman pariskunnan tunnen/tiedän, jotka ovat palanneet yhteen. Heillä on ollut onnellisempaa kuulemma se elämä sen jälkeen verrattuna aiempaan. Osaavat arvostaa toisiaan paremmin ja enemmän. Yhdellä pariskunnalla alkoi lähes samantien riidat eli ei mennyt kuin pari kolme viikkoa, niin kauhee riitely oli aina, mutta ehkä he eivät olleet jutelleet tarpeeksi kaikesta, ja varsinkin niitä mustasukkaisuuksia esiintyi molemmilla, niin ei ollut luottoa kummallakaan toisiinsa. En tiedä, vieläkö riitelevät vai ovatko eronneet taas.
Jotkut on pitkienkin aikojen jälkeen ei sitä koskaan voi tietää mitä elämä tuo tullessaan
Joo. Itsellä on käyny niin. Oltiin 6 kk erossa kun heitin miehen joka sanoet sillä toinen pihalle elämästäni.
Sit puolel vuoden tauon jälkeen palattiin yhteen ja jatkettiin joku 3 vuotta vielä yhdessä.
Tosin vaikeaa se oli kun mun oli vaikea ymmärtää miksi joku pilaa hyvän suhteen mustasukkaisuuksissaan laukoen asioita suustaan jotka johtaa epäluottamuksen syntyyn järkytykseen, riitoihin ja eroon. Ja exän oli vaikea niellä se että olin tapaillu 6 kk toista miestä.
Siitä oli yli vuoden mittainen jatkuva riitely kun puolin ja toisin oli jääny kaunaa ja hampaankoloon asioita joista ei päästy yli. Lopulta ne kaato suhteen pysyvästi. Ero tuli lopullisesti avoliitosta.
Yhteen palaaminen olisi voinut onnistua paremmin jos olisimme olleet oikeesti halukkaita puhuun ja kuunteleen toisen suuttumuksen pelkojen ja ahdistuksien syitä. Mutta ainakin itse koin että exäni blokkas kaiken mitä sanoin asian tiimoilta ja kuuli muttei kuunnellut. Hän sanokin et eiks vaan voitas elää eteenpäin eikä puhua niistä?
Mä taas koin että asia jonka takia jätin toistuu jos en tule kuulluksi ja lopulta jätin uudelleen samasta syystä. Mua ei kuultu.
Yhteenpaluu voi toimia jos parilla on valmius haluta oikeesti korjata asioita jotka meni pieleen niin että lopputulos oli ero.. muuten ei kannata edes yrittää.
T: Karoliina
Puhuminen on tärkeää ja jos on ongelmia ollut niin pitää niistä saada puhua.
Ihmissuhteet perustuu paljolti siihen että puhutaan keskenään siitä mitä ajattelee mistäkin asiasta ja mitä tunteita mikäkin juttu itselle aiheuttaa.
On vaikee saada suhdetta onnistuun jos jättää mieleen jäisen vihan ja raivon toisen käyttäytymisestä ja täydellisen hämmennyksen siitä et miksi toimi niin ja samalla sen pelon että entä jos teko toistuu.
Itse aloin kärsiin unihäiriöstä kun mietin öisinkin sitä ahdistuneena et jos se toistaa sen ja satuttaa mua uusiksi samoin.
Myös sitoutuminen 100% suhteeseen oli vaikeaa kun ei puhuttu siitä mitä mielessä liikku.
3 viimestä vuotta olin sitoutunu enää 49 % : sesti kun ennen sen tempausta olin mukana 100%
Mut se ei tajunnu sitä et sellasen vaurion se homma teki kun ei sitä kiinnostanu asioista jutella kanssani.
Suhteet päättyy eroon kun kommunikoinnissa tökkii. Niin se vaan menee.
Jos ei haluu jutella tunteista ja ajatuksista toiselle ihmiselle niin parisuhde ei ole oikea suhdemuoto ko. Henkilölle.
T: Karoliina
Olisin itse voinut palata exän kanssa yhteen aikoinaan jos olisi vaan nähty ja juteltu.
No tietenkin on jotkut palanneet. Mikähän ihme se nyt olisi?
Taidat olla ihan teiniasteella vielä, tai muuta viivettä kehityksessä ( henkisessä ainakin )
Halusin kuulla muiden ihmisten kokemuksia. Sulla on tarve haukkua muita ei taida sellaista aloitusta olla mitä et arvostele. Koita käyttäytyä.
Kyllä ja jopa nähnytkin
Kyllä. Kuullut, nähnyt sekä kokenutkin tuota.
Ei se aina kannata kuitenkaan.
Monet ovat onnistuneet rakentamaan hyvän ja toimivan suhteen mutta puhumista ja ongelmien selvittelyä se vaatii.
Jos tykkää toisesta niin miksipä ei yrittäisi, riippuu tunteiden vahvuudesta.
Ykkösluokan vastaus ja tositinta totta.
Olen kuullut, montakin kertaa. Harvemmin se kuitenkaan on toiminut, vaan ero on tullut heti pian uudelleen. Yhden parin tiedän, joka on palannut uudestaan yhteen ja pysynyt yhdessä. mutta heidän nyt ei muutenkaan olisi koskaan kannattanut erota.
Ei eksiä. Ne on jätetty syystä💩
Olen kuullut. Sellaistakin sattuu. Mutta ei minulle eikä tule tapahtumaan.
Pillut on luotuja kulkemaan antaa mennä vaan