Kaupungin puheet ja teot eivät kohtaa mm.Pride vastainen ja asukas vastainen katuvalot palavat vain ydin keskustan asukkaille klo 23.00 jälkeen ei muille.
Teknisen viraston viranhaltija Ritva Patja säästää sähköä ja maksattaa kaupungin sähkölaskua pimennetyiltä kaupungin osilla.Partalanmäki ,Mähkö, Rantala,Merilä,Rasivaara ,Ojala ,Pankakoski tässä muutamia.
Turvallisuus tekijä ei ole hyväksyttävä peruste taajamien pimentämiselle sillä Yhdenvertaisuus ei toteudu,
turvallisuudesta huolehtiminen ei toteudu myöskään pimennetyillä alueilla vaan asuinpaikka
vaikuttaa siihen.
Ts: Jotta oltaisiin Lain mukaisesti yhdenvertaisia on pimennettävä myös ydinkeskustan aluekin!!!
ja kiinteistöjenomistajille kaupunki saa ruveta maksamaan kiinteistöveroa takaisin päin, niiltä kuukausilta joilta se on aiemmin valoja" pimittänyt"!!
Lieksan Kaupunki on pohjois-karjalan sähkön iso omistaja
P-K Sähkön osakkaina on kunnat, eli Lieksakin. Tästä on Yle kirjoittanut että kunnat toisinsanoen kaksoisverottavat kuntaveron lisäksi kuntalaisia tällä tavoin. Lieksa saa vuosittain isot osinkotulot P-K Sähköltä. Siellä on Lieksan kaupungin edustajana valtuutetut, ja tästä asiasta he ovat aina vaienneet. Valtuutettujen pitäisi ajaa kuntalaisten etuja siksi heidät on valtuustoon äänestetty. Tässä he ovat äänestäjänsä unohtaneet, saavat kyllä itse muhkeat kokouspalkkiot P-K Sähköltä. Että näin.??

Vastaukset 8
Vanhimmat
Onlko Gloriaholeja edes tarpeeksi kaikille ei ole tasanarvoa liksassa
Kiero Lieksa kaksois verottaa ei saa ottaa puheeksi valtuustossa koska käsketään vaikenemaan tämä on arka aihe kaupungin pykeröt välttelee totuutta on kivempi mollata vähemmistöjä elimeen sekaantujaksi
Hirmuista se tuollainen sorto kun katuvalot ei pala kuin keskustan asukkaille!
Kyllähän juttu on niin että alue on kokonaisuudessaan valaistava, eli valopylväitä tulee asettaa 50 -metrin välein koko 4 067,70 km2 kokoisen Lieksan alueelle!
Samoin Lieksan kaupunki kohdistaa lievää törkeämpiä sortotoimia myös pulipenkkiläisiin riistämällä heiltä päivittäisen käyttöön tarvittava ilmainen, vahvuudeltaan 4,7 – 5,5% ja määrältään 5 litraa alkoholipitoista juomaa. Nämä siis ovat vähimmäisvahvuuksia ja määriä ko. nautintoaineen kyseessä ollen.
Katuvalot on turvallisuus kysymys bemarit ja mönkijät kaahaa pimeässä ihmisten päälle
Missä Lieksassa on pimeällä ihmisiä? Ei missään, kun kaikki on kotonaan nukkumassa.
Olen pannut pimeässä paljaalla!
Enemmän ihmetettää, että valoja poltetaan kesälläkin valoisan aikaan. Syksy ja talvi, kun oikeasti tarvitsee valoa, niin säästetään. Jollain automatiikka vialla sitä perusteltiin ja valojen ohjauskin hoidetaan Joensuussa?
Ihmiset eivät ole tasapäisiä ja täsmälleen samanarvoisia, mutta siitä ei saisi puhua, vaan wokettaa että joku savannikiitäjä olisi yhtä arvokas kuin oikea suomalainen.