Vaikeaa Koo, vaikeaa

On ollut suhteellisen vaikeaa. Huomaan, että sinusta on tullut tärkeämpi ihminen kuin mitä edes osasin edes arvata. Kun tilanne on ollut näin epävarma, ja niin pitkään, ei tunteille ole ollut tilaa kehittyä luonnollisesti. Nyt huomaa ne tunteet, joita pitkään työntänyt maton alle.

Saakelin vaikeaa on ollut. Itkin silloin. Sanoit itse itkeväsi. En ole itkenyt sen illan jälkeen, mutta koville tämä ottaa.

Silti en voi jatkaa vanhoilla ehdoilla. Ne puristaa minut hengiltä. En jaksa sellaista, en enää jaksa. Oma rajani tuli vastaan ja olisin tarvinnut edes vähän enemmän käden ojennusta jaksaakseni. Kun ei onnistu, niin sitten ei onnistu. En voi kuin surra ja käsitellä tunteitani. Uuvuttavaa.

Kirjoitan tänne. Tuskin luet, en usko siihen! Voin siis huutaa asiani avaruuteen. Periaatteessa voisin kirjoittaa sinulle suoraan siihen mailiosoitteeseen. En sitä tee, vaikka juttelu luultavasti lohduttaisi paljon. Tiedän, että se johtaisi vaan etäseksiin ja sama vanha kuvio jatkuisi ja uuvuttaisi minut. Sitten olisi kaksi uupunutta ennen pitkään. 🙁 Tarvitsen oikeaa ihmistä, oikeaa kontaktia ja toivoa, edes harvoin. Tunteet ja toivottomuus on kuormittava yhtälö.

Toivon sinulle onnea ja rauhaa kerätä voimia takaisin! S
10889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ehkä asiat muuttuisi tälläkertaa. Laita viestiä.

Äänestä
  • Minulle ei tekisi yhtään vaikeutta ottaa yhteyttä. Enkä ymmärrä myöskään miksi hänelle olisi, jos olisi valmis muuhun kuin mitä oli (5kk). Silti, kiusaan vain itseäni ottamalla yhteyttä ja pidennän tätä kipua. Olen tietyllä tavalla masokisti, mutten noin masokisti. 😂

    Jos tämä hetki kauempana on saanut hänet tajuamaan jotain mitä hän ei aiemmin tajunnut, miksi hän ei itse haluaisi kertoa minulle miten asiat on nyt??? Minun on turha haihatella yhtään mitään muuta…. Olen siinä kuvassa, että tilanne ei ollut kummallekaan helppo ja itsestäänselvä. Kaksi isoa asiaa on vastakkain. Ymmärrän tilanteen, sille ei voi mitään. 😢

    Tiedostan, että vaikka hän olisi muuttanut mielensä, silti olisi aika suuri riski tulla haavoitetuksi tilanteen takia. Silti, olisin edelleen valmis edes yrittämään. Mielummin yksi hyvin eletty vuosi kuin kymmennen kulississa. Hänelle: Elastisen epäröimättä hetkeäkään.

    Äänestä

Millanen sun k on? Tuntomerkkejä? Nainen vai mies.

Äänestä
  • Hän tunnistaa tuosta, ei ole epäilystäkään. Kaikki on suoraan irl käsiteltyä.

    Äänestä

En ole sinun K-henkilö, mutta lähetän sinulle sympaattisia ajatuksia tilanteeseen. Ei varmasti ole helppoa. Tunnistin tästä tekstistä jotain samaa.. Onko sinulla joku, jolle voisit jutella asioista? Sinuna laittaisin sitä mailia. Asiat jäävät kalvamaan, jos niitä ei selvitä.

Tsemppiä!

Toinen K-nainen

Äänestä

Meillä ei ole s posti yhteyttä😁 t. K

Äänestä

Helppoa, niin helppoa, kun asian ymmärtää. En tiedä mitä ajat takaa, mutta näin, ettei ollut sijaa majatalossasi, se oli jo ylibuukattu. Ihminen ympäröi itsensä niillä, jotka valitsee, joita haluaa ja rakastaa.
https://youtu.be/lL8yIIMaim4?si=KTOnAcwrDrTeYGfx

Äänestä
  • Öö en tiedä kenelle tämä nyt oli, mutta mun majatalossa ei kyllä olisi sijaa kuin yhdelle miehelle. Niih. Kamala ikävä on, va mitäpä se hyvejää. Hän on jo unohtanut minut. Nyt takaisin liikunnan pariin, että ei pääse läskiintymään enempää..

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Öö en tiedä kenelle tämä nyt oli, mutta mun majatalossa ei kyllä olisi sijaa kuin yhdelle miehelle. Niih. Kamala ikävä on, va mitäpä se hyvejää. Hän on jo unohtanut minut. Nyt takaisin liikunnan pariin, että ei pääse läskiintymään enempää..

    Ei unohtanut. Ehkä hän päästi irti huomatessaan tietyllä hetkellä äänensävyssä hätäännystä. Koskaan hän ei lakannut odottamasta.

    Tämä sivusta

    Äänestä

S, täällä Koo!

Luin viestisi. Laita spostia, jutellaan. On miullakin ajoittain kamalan vaikeaa. Laitetaan virallinen sinetti tälle, en voi elää tässä ikävässä ja siinä ajatuksessa, että tunnet katkeruutta.

-Koo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On ollut suhteellisen vaikeaa. Huomaan, että sinusta on tullut tärkeämpi ihminen kuin mitä edes osasin edes arvata. Kun tilanne on ollut näin epävarma, ja niin pitkään, ei tunteille ole ollut tilaa kehittyä luonnollisesti. Nyt huomaa ne tunteet, joita pitkään työntänyt maton alle.

Saakelin vaikeaa on ollut. Itkin silloin. Sanoit itse itkeväsi. En ole itkenyt sen illan jälkeen, mutta koville tämä ottaa.

Silti en voi jatkaa vanhoilla ehdoilla. Ne puristaa minut hengiltä. En jaksa sellaista, en enää jaksa. Oma rajani tuli vastaan ja olisin tarvinnut edes vähän enemmän käden ojennusta jaksaakseni. Kun ei onnistu, niin sitten ei onnistu. En voi kuin surra ja käsitellä tunteitani. Uuvuttavaa.

Kirjoitan tänne. Tuskin luet, en usko siihen! Voin siis huutaa asiani avaruuteen. Periaatteessa voisin kirjoittaa sinulle suoraan siihen mailiosoitteeseen. En sitä tee, vaikka juttelu luultavasti lohduttaisi paljon. Tiedän, että se johtaisi vaan etäseksiin ja sama vanha kuvio jatkuisi ja uuvuttaisi minut. Sitten olisi kaksi uupunutta ennen pitkään. 🙁 Tarvitsen oikeaa ihmistä, oikeaa kontaktia ja toivoa, edes harvoin. Tunteet ja toivottomuus on kuormittava yhtälö.

Toivon sinulle onnea ja rauhaa kerätä voimia takaisin! S

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu