Kotirauha taataan laissa, onko unohtunut?

Anonyymi-ap

Tämänkin alueen motoroidut katujengit ynnä muut rähinäjoukkiot olisi jo aika saada kuriin.

Mopomiittien järjestäjäminen ja koollekutsuminen pitää säätää rangaistavaksi.
Poliisi on jo äärettömän kyllästynyt niihin.
Oulussa jo Poliisi läheti kesken kokoontumisillan face- vietsin vanhemmille: tulkaa hakemaan lapsenne kotiin, Poliisi ei voi enää taata turvallisuutta. Älkääkä jättäkö lastenne kasvatusta Poliisille.

Yleensäkin parveilu ja kokoontuminen kaduilla eli häiritsevä käytös kuuluisi olla rangaistavaa, oli sitten ikä mikä tahansa. Ei siellä ole mitää hyödyllistä tekemistä illoin ja öisin, vain ikivaltaa ja turhaa räyhärallia, etteiväi ihmiset saa rauhaa ja lepoa kodeissaan pitkän työviikon jälkeenkään. Myös ruokakauppojen parkkipaikkoja nämä katujengit terrorisoivat, ilman mitään järkeä päässä. Ihmisten seassa, jotka tulevat kaupasta ruokakasseja kantaen öykkäröidään ja temppuillaan pitkin poikin.
Ei kai tuolla tasolla olevat tarvitse mitään peliä alleen!
Vanhemmathan siinä laiminlyövät laillisen tehtävänsä, kun antavat jälkikasvunsa kuleksia kujilla yöaikaa reput selässä, ei niissä koulukirjoja ole! Ja antavat bensarahat mutta ei näköjään yhtään neuvoa tai vaatimusta siitä, mihin niillä traktoreilla ja mönkijöillä saa ajaa ja miten.
Nyt tämä jäkikasvu pitää ralliratanaan moottoriajoneuvolla ajo kielletty alueita
Isät voisivat opettaa edes liikennemerkit ja vielä parempi olisi lopettaa liikenneterrorismin rahottaminen kokonaan.
Vai onko halu päästä Poliisille perustelemaan, miksi rkkkoo toistuvasti ja säännöllisesti liikennelakia?

13

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      PS sisäministeri aikoo puuttua nuorison laittomuuksiin.
      Ymmärtäneekö hänkään , että tämä ongelma ei ole eteläsuomalaisten , vaan sama häiriköivä joukko löyttyy maaseutupitäjistä ?
      Joukko, jolla on omat lainvastaiset säännöt.
      Sitä ei todellakaan panna lapsellisuuden piikkiin, vaan
      lait ovat samat kaikille.

    • Anonyymi

      Valottomia ei kilpeä ja helevetinmoinen ääni .Nämä on näitä mopo jannuja .

    • Anonyymi

      Nyt alaikäisten rikosepäilyjen määrä on jo yli kaksinkertaistunut vuodesta 2015. Alle 21-vuotiaiden nuorten väkivaltarikoksia, eli pahoinpitelyjä, ryöstöjä ja henkirikoksia, kirjattiin poliisin mukaan viime vuonna koko maassa lähes 10 000. Luku on noin neljännes enemmän kuin vuonna 2021.

      • Anonyymi

        Tähän on ,ihan edudkunnasta lähtien, puututtava " kovslla kädellä".

        Puhuttelut, ohjaus, kouluopetus on loppuun karsottu, ne eivät ole parantaneet tilannetta.

        Ovatko alueemme kansanedustajat tietoisia näistä joka kylää häiriköivistä joukkioista?

        Entä järkyttävä nettikiusaaminen???

        Ei pitäisi enää lehdestä saada lukea " jätettiin rankaisematta alaikäisyyden vuoksi".

        Kyllä nämä rikolliset tietävät ikärajat, ja toimivat niiden suojassa.


    • Anonyymi

      MITEN TÄMÄ ASIA ON EDENNYT?

      Vastaus valtuustoaloitteeseen / Asfalttialue mopoilijoille
      614/10.03.01/2018
      VSTO § 125
      Valtuutettu Puurula esitti 25 muun valtuutetun allekirjoittaman seuraa van valtuustoaloitteen:
      "Kokkolan alueella on paljon mopoilla ja moottoripyörillä ajavia nuoria, jotka harrastavat erilaista temppuilua pyörillään.
      Harrastus on monelle nuorelle tärkeä, osalla se on alkanut jo lap sena polkupyörillä keuliessa. Tällä hetkellä heille ei ole turvallista ja
      täy sin laillista paikkaa harrastaa kyseistä lajia, vaikka sille on in nostus ta.
      Tilanpuute siirtää harrastuksen julkisille teille, mistä koituu turhia ongel mia ja mahdollisia vaaratilanteita nuorille, ulkopuolisille ja vir ka vallal le.
      Tasainen suljettu alue mopoilijoille ei ole uusi idea, esimerkiksi Kontio lah del la mopoilijoille avattiin 300 -metrinen alue. Äänekoskella
      vas taa van lai nen asia on edennyt pitkälle ja odottaa Liikenneviraston
      sel vi tyk siä.
      Alueen voi toteuttaa monella tavalla, mutta pääpiirteittäin alueen tu lisi olla mahdollisimman iso ja tasainen asfalttialue, paikalla jossa sii tä
      ei koidu suurta meluhaittaa. Alue voidaan rajata aidoin, tai selvin
      mer kein ettei alueelle eksy ohikulkijoita. Alue voitaisiin vuokrata tai
      lai na ta joltakin paikalliselta yritykseltä, tai rakentaa kaupungin ton tille. Aluetta voisi käyttää muuhunkin nuorten toimintaan, esimerkiksi
      mo po tal lei hin ja tapahtumiin.
      Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kokkolan kaupunki
      sel vit tää nuorisovaltuuston kanssa miten tällainen alue voitaisiin toteut taa."
      Liite A § 125 Valtuustoaloite
      Päätös Kaupunginvaltuusto päätti merkitä aloitteen pöytäkirjaansa ja saattaa
      sen kaupunginhallituksen käsittelyyn.

      • Anonyymi

        Miten tämä taloudellinen satsaus takaisi sen, että keskellä asutusta ralli loppuisi ???

        Vain lakien muutos ja liikennerikosten rangaistusten koventaminen auttaa tähän asiaan, tuon ralliradan lisäksi.

        ALAIKÄISILLÄ EI OLE JÄRKEÄ PÄÄSSÄ, nyt he häiriköivät vanhempien tuella.


    • Anonyymi

      Onneksi se rällääminen vähän vähentyy, kun tulee liukasta ja lunta.
      Miksi nuorilla on edes mopoja pitäisi olla lupa vain niillä joilla on työpaikka tai joku hyvä syy.
      Lisäksi alle 15 vuotiaita pitäisi voida rangaista rikoksista, vaikka sitten sillä tavoin, että rangaistus astuu voimaan tietyn ikäisenä.
      Nämä äidin mussukat tietävät hyvin sen etteivät joudu vastuuseen mistään ja sen takia tekevät törkeitä rikoksia .
      Jotkut käyttävät jopa huumeiden myymiseen apureinaan alaikäisiä, koska kiinni jäädessään he eivät joudu vastuuseen, joten heillä pienempi riski varmasti myös vasikoida muita.
      Joutuuhan jenkeissä kun kaksitoista vuotiaita jopa vankilaan miksi täällä on noin korkea rikosvastuullinen ikä.
      Jos on pokkaa ryöstää kaverilta puukon kanssa vaatteet päältä niin pitäs myös olla sen verran kypsä maksamaan rikoksistaan !

      • Anonyymi

        Tuo on totta.

        Puhumalla/ valistamalla tilanne ei enää muutu, jonkinlainen seuraamus lakien rikkomisesta pitää AINA tulla.

        Ala-ikäisten rikoksista voitaisiin sakottaa vanhempia.

        Lain mukaan elatus hoito ja huolto kuuluu vanhemmille, kunnes kullannuppu on 18 eli täysi-ikäinen vastaamaan itse tekemisistään.


    • Anonyymi

      Suomi perässä .
      Uppsalan kouluissa joukkopako: Vanhemmat eivät uskalla päästää oppilaita kouluun – pelkäävät heidän olevan "kuolemanlistalla"

    • Anonyymi

      Monet aikuisetkaan ihmiset eivät valitettavasti ymmärrä mitä kotirauha ja käyttäytyminen tarkoittaa. Pitää vielä aikuisiälläkin leikkiä kukkulan kuningasta. Säälittävää!
      Lukeminen kannattaa aina, voit jopa oppia jotain uutta.

    • Anonyymi

      On se tainnu useimmilta unohtua kun poliisi kai huomauttaa siittä enstee kenties siittäkin pitäs se sakko lyödä käteen suoraan ni menis kotonakin jakeluun kun alaikänen sen sakon vie vsnhemmille maksettavaksi alta viisitoista vuotias kun saa sakon on ymmärtääkseni vanhempi maksuvelvollinen siittä kenties si se kotikasvatus alkas toimiin vai

    • Anonyymi

      Tosirealistia häiritsee vain tuulikello. En tiedä minkälainen darra pitää olla, kun mielikuvituskilinä haittaa elämää.

    • Anonyymi

      Kokkolassa eikä keski-pohjanmalla ei järjestetä mopomiittejä sen on todennut Kokkolan poliisi uudessa tutkimuksessaan,mitään hätää ei siis ole kaikki ok ja minä tarjoan Kokkolan poliiseille ne kuuluisat munkkikahvit Vitsarin Shellillä asia loppuun käsitelty ok

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      132
      4784
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      3232
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      113
      2644
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      46
      2211
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      259
      1753
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      47
      1689
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1577
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1516
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1500
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1221
    Aihe