Ex anorektikot??

Se myös kävi tässä mielessä, että jos on joskus nuoruudessaan sairastanut(?) anoreksian, niin onko tavallista vaikeampaa lopulta tulla raskaaksi?

Nyt siis olen 19, ja anoreksian "sairastin" 15 vuotiaana, ollessani peruskoulun yhdeksännellä. Vuosi sitä kaiken kaikkiaan kesti kun laihdutin 52 kilosta ensin 37 ja siitä paino nousi sitten takaisin alle 50. Sen jälkeen oirehdin vajaan vuoden vielä syömisellä, oksentelin ja pilasin hampaani, mutta nyt olen ollut jo 2 vuotta kuivilla, eli en ole oksennellut. Oksennusrefleksi on normalisoitunut ja keho muutenkin palannut normaaliksi, eli toimii kuten pitääkin. :)
Masennuskin ohitse, luuletteko että koska olen nyt "tervehtynyt", niin lapsenhankinta sitten joskus tulee onnistumaan ilman mitään huolia, vai onko teillä itsellänne ollut millainen tilanne???

Kertokaa omista kokemuksistanne, aikaista minunkin kysellä koska lasta en ole vielä lähimainkaan yrittämässä, mutta tämä vaivannut muutamia vuosia sillä olen aina ollut todella lapsirakas ja tulevaisuuteeni kuuluvat ehdottomasti omat lapset.
2596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla ei ole ainakaan ollut mitään ongelmaa lasten saamisessa(neljäs tulossa). Mä en kyllä kerinny sairastaan pitkään, ku tajusin lopettaa (pahimmillaan paino oli 42kg ja olen 169cm).

Äänestä

meni useampi vuosi ja onnistui vasta kun otin itseäni niskasta kunnolla kiinni ja keräsin kiloja,sekä lopetin tupakanpolton. Nyt synnytys edess ylihuomenna (käynnistys yliaikaisuuden vuoksi)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalatyttö kirjoitti:

Se myös kävi tässä mielessä, että jos on joskus nuoruudessaan sairastanut(?) anoreksian, niin onko tavallista vaikeampaa lopulta tulla raskaaksi?

Nyt siis olen 19, ja anoreksian "sairastin" 15 vuotiaana, ollessani peruskoulun yhdeksännellä. Vuosi sitä kaiken kaikkiaan kesti kun laihdutin 52 kilosta ensin 37 ja siitä paino nousi sitten takaisin alle 50. Sen jälkeen oirehdin vajaan vuoden vielä syömisellä, oksentelin ja pilasin hampaani, mutta nyt olen ollut jo 2 vuotta kuivilla, eli en ole oksennellut. Oksennusrefleksi on normalisoitunut ja keho muutenkin palannut normaaliksi, eli toimii kuten pitääkin. :)
Masennuskin ohitse, luuletteko että koska olen nyt "tervehtynyt", niin lapsenhankinta sitten joskus tulee onnistumaan ilman mitään huolia, vai onko teillä itsellänne ollut millainen tilanne???

Kertokaa omista kokemuksistanne, aikaista minunkin kysellä koska lasta en ole vielä lähimainkaan yrittämässä, mutta tämä vaivannut muutamia vuosia sillä olen aina ollut todella lapsirakas ja tulevaisuuteeni kuuluvat ehdottomasti omat lapset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu