Pasi Saukkosen esitys valtion ja kirkon suhteen uudistamiseksi

Anonyymi-ap

Tässä Pasi Saukkosen artikkelista viimeinen luku: (s. 103-106)
3.8 Neutraalin valtion uskonnollinen pluralismi
Voisiko näistä pohdinnoista olla hyötyä kirkon ja valtion välisten suhteiden tulevaa järjestämistä varten uskonnollis-elämänkatsomuksellisesti moni naisessa Suomessa? Hybrideistä piirteistään huolimatta kahden lainsää dännöllisesti vahvistetun virallisen niin sanotun kansankirkon mallia on siis vaikea pitää sellaisena, että se parhaalla mahdollisella tavalla tyydyttää suomalaisen yhteiskunnan maltillista kehittämistä edistäviä voimia. Toisaalta näin ei tekisi myöskään kirkon ja valtion sekä uskonnon ja politiikan täydellinen toisistaan erottaminen.

Hyödynnän oman vaihtoehtoni hahmottelussa ajatusta uskonnollis-elämänkatsomuksellisesti pluralistisesta eli moninaisesta valtiosta. Valtion tulee olla neutraali toimija siinä mielessä, että se ei lähtökohtaisesti suosi yhtäkään uskontoa, filosofiaa tai elämänkatsomusta. Sen lainsäädäntöä tai poliittisia linjauksia perustellaan elämänkatsomuksellisesti puolueettomilla rationaalisilla argumenteilla, eikä esimerkiksi jonkin uskonnon perinteisillä normeilla. Tätä neutraalisuutta ei kuitenkaan kannata viedä liian pitkälle eikä sitä pidä ulottaa uskontovastaisuuteen saakka.

Neutraalisuutta tasapainottamaan ja sisällöllisesti rikastamaan voidaan luoda elementtejä, jotka ensinnäkin vahvistavat yhteiskunnan sisältämien uskonnollisten yhteisöjen ja monien kansalaisten oman uskonnollisuuden julkista tunnustamista. Toiseksi nämä elementit voivat luoda kytkentöjä sekä eri uskontojen ja elämänkatsomusten välille että näiden yhteisöjen ja valtion välille. Tuomalla yhteen erilaisia ihmisiä, aatteita, kulttuureja ja kulttuuriperintöjä voidaan edistää eettisesti kehittyneen ja moniarvoisen kansalaisuuskäsityksen rakentumista.

Uskonnollisesti neutraalin, mutta pluralistisen Suomi-valtion mallissa olisi näistä lähtökohdista käsin tarkasteltuna neljä pääelementtiä, jotka sisältävät lainsäädännöllisiä, hallinnollis-taloudellisia ja symbolisia ulottuvuuksia.

1. Valtion tulee olla tunnustuksellisesti ja elämänkatsomuksellisesti puolueeton. Yhdelläkään kirkkokunnalla tai uskonnollisella yhdyskunnalla ei tule olla sitä valtioon kiinnittävää erityistä juridista asemaa, vaan kaikki uskonnollis-elämänkatsomukselliset yhteisöt ja yhdyskunnat kuuluvat eri tavoin organisoituinakin samanarvoisina kansalaisyhteiskuntaan.

2. Valtio takaa yksilöille vapauden kuulua uskonnolliseen yhteisöön tai olla sellaiseen kuulumatta ja sekä harjoittaa uskontoaan tai ilmaista elämänkatsomustaan. Uskonnon harjoittamista, uskonnollisen identiteetin julkista osoittamista tai uskontokuntien toimintaa voidaan rajoittaa vain erityisen perustellusta syystä kuten lainvastaisuudesta rikkomalla esimerkiksi ihmisoikeuksia tai vaarantamalla kansallista turvallisuutta.

3. Valtio tunnustaa uskontojen ja elämänkatsomusten merkityksen monien ihmisten identiteetille ja toiminnalle sekä uskonnollisten yhdyskuntien potentiaalisesti suuren hyödyllisen panoksen yhteiskunnan toiminnalle. Tämä tunnustaminen voi tapahtua esimerkiksi taloudellisen tukemisen muodossa tai erilaisissa symbolisesti merkittävissä tilanteissa tai yhteyksissä.

4. Valtio tunnustaa yhtäältä yhteiskunnan uskonnollis-elämänkatsomuksellisen moninaisuuden ja toisaalta Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon erityisen merkityksen suomalaisen kansakunnan historiallisessa rakentumisessa ja valtiollisessa historiassa.

Ensimmäisessä kohdassa muutokset vallitsevaan järjestelmään olisivat suurimmat, koska ne tarkoittaisivat nykyisten kansankirkkojen virallisen aseman purkamista ja siten lukuisia lainsäädännöllisiä uudistuksia. Suo men evankelis-luterilaista kirkkoa koskeva maininta perustuslaista tulisi poistaa. Hyödyntämästäni perspektiivistä käsin katsottuna on vaikea nähdä tarvetta myöskään sellaiselle erityislaille kuin Ruotsissa säädettiin. Aidosti kansalaisyhteiskuntaan kuuluvan kirkon tunnustus ei mitenkään kuuluisi valtion säädettäväksi. Esimerkiksi kirkon omaisuuden ja arkiston hoidosta voitaisiin säätää muussa erillislainsäädännössä.

Toisessa kohdassa muutokset olisivat vähäisempiä, ja ne liittyisivät osin edellisestä asiakokonaisuudesta seuraaviin asioihin. Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisaseman purkamisen jälkeen muut uskontokunnat ja elämänkatsomukset olisivat niihin nähden tasa-arvoisemmassa ase massa, ja uskonnonvapaus lisääntyisi siinä mielessä. Esimerkiksi koulujen katsomusaineiden opetus olisi erikseen ratkaistava kysymys, mutta joka tapauksessa olisi vaikea nähdä, että evankelis-luterilaisilla ja ortodokseilla olisi enää nykyisenkaltaista velvollisuutta osallistua oman uskontokuntansa opetukseen.

46

679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kolmannessa kohdassa asiat ovat suurelta osin niin ikään lähtökohtaisesti järjestyksessä. Valtion tunnustus uskonnollisille yhdyskunnille konk retisoituu ennen muuta vuodesta 2009 lähtien haettavissa olleeseen yleis avustukseen. Avustusten tavoitteena on ollut edistää uskonnonvapauden toteutumista parantamalla mahdollisuuksia uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen. Avustustoiminta pitäisi toki järjestää uudelleen, mikäli myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko tulisivat hakijoina sen piiriin.

      Neljänteen kohtaan liittyvät uudistukset edellyttävät enemmän pohdintaa, eikä eri vaihtoehtoja ole tässä yhteydessä mahdollista käsitellä kovin yksityiskohtaisesti. Jos Suomen perustuslaissa olisi erillinen esipuhe, evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko voitaisiin mainita tässä esipuheessa – mielellään yhdessä ylipäätään uskonnollisen ja elämänkatsomuksellisen moninaisuuden tunnustamisen kanssa – ilman, että siitä seuraisi erityisiä juridisia vaikutuksia. Valtion osallistuminen kirkollisesta kulttuuriperinnöstä kuten kirkkorakennuksista huolehtimiseen olisi myös vahva symbolinen osoitus kansakunnan tälle perinnölle antamasta arvos tuksesta.

      Yksi tapa osoittaa huomiota sekä nykyisille kansankirkoille että muille uskonnollisille yhdyskunnille ja elämänkatsomuksellisille yhteisöille on jatkaa hartausohjelmien lähettämistä Yleisradion kanavilla sekä radion että television puolella. Vähemmistöuskontojen ja ei-uskonnollisten elämän katsomusten osuutta näissä lähetyksissä voitaisiin lisätä. Myös valtion ja kirkon kytkentää ilmentävä nykyään luonteeltaan ekumeeninen valtiopäivä jumalanpalvelus voisi uudistettuna täyttää samaa tarvetta. Tilaisuus pitäisi luonteeltaan muuttaa yleisemmin uskonnollis-elämänkatsomukselliseksi niin, että myös ei-kristillisiin yhteisöihin kuuluvat ja uskontokuntiin kuulumattomat voisivat kokea sen omakseen.

      Vahva symbolinen uskonnollisen moninaisuuden julkinen tunnustaminen voisi toteutua esimerkiksi valtion edustajien kuten tasavallan presidentin tai eduskunnan puhemiehen julkisissa esiintymisissä. Mallia voisi ottaa esimerkiksi Norjan kuningas Haraldista, joka eräässä puheessaan luetteli erilaisia tapoja olla norjalainen. Hänen mukaansa norjalaisuus ei ole kiinni ihmisten taustoista, arvoista tai olemisen tavoista, ei myöskään uskonnosta: ”Norjalaiset uskovat Jumalaan, Allahiin, maailmankaikkeuteen, ja jotkut norjalaiset eivät usko mihinkään.”

      • Anonyymi

        Hyviä tekijä, mutta eivät taida tehota kirkonmiehiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä tekijä, mutta eivät taida tehota kirkonmiehiin.

        Hyviä esityksiä siis.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä esityksiä siis.

        Vaparin kannalta aika pehmeitä näkemyksiä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaparin kannalta aika pehmeitä näkemyksiä!

        Niin, pehmennystä kirkon suuntaan runsain mitoin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, pehmennystä kirkon suuntaan runsain mitoin.

        Lääke on kääritty makeaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääke on kääritty makeaan?

        Niinkin voi sanoa. Lääke hyvä.


    • Anonyymi

      Esitetäänhän tuossa isoa muutosta. Kaikki eivät kehu.

      • Anonyymi

        Mites kirkolliset lehdet, kirkon julkaisusta?


    • Anonyymi
      • Jep, ei Saukkonen esitä niin pitkälle meneviä muutoksia kuin me. Vähän jännä itse asiassa tuo Saukkosen esitys, jossa otettaisiin kirkolta verotusoikeus pois, mutta ikäänkuin lohddutuksena sitten annettaisiinkin vakuutus vaikka Ylen hartasohjelmien jatkosta ym.


    • Anonyymi

      Kääräisty pehmentäväänsin pakettiin?

    • Anonyymi

      Kaikki keskustelu ja esitykset tervetullutta.

    • Anonyymi

      Kyllä siinä aika lailla on pumpulia kääreenä.

    • Anonyymi

      Mitä mieltä, siellä on myös pihvi.

    • Anonyymi

      Kuka kutsui Saukkosen?

      • Anonyymi

        HVA:n hallitus.


    • Anonyymi

      Jaapa tätä kirkon jäsenille. Kiitos.

    • Anonyymi

      Ei hattumpaa, ei hattumpaa. Sanoisin minäkin.

    • Anonyymi

      Mitä sanoo täällä kirkkokansa?

    • Anonyymi

      Erittäin maltilli en ja siksi vaarallinen. T. Av

    • Anonyymi

      Kirkko kultaa hiljaisuudella. Jatkokeskustelua lehdissä vältetty

    • Anonyymi

      Hyödyllinen ilmoitti. Ei ymmärrä tuhon turmiota.

    • Anonyymi

      No nyt tutkiskelemaan. Avoimin mielin.

    • Anonyymi

      Tämä piiloon. Nostan tilalle typeryyksiä I. T. Av

    • Anonyymi

      Aattelin itse. Eikö jo ole aika.

    • Anonyymi

      Ei, ei. Älkää lukeko. Ei.

    • Anonyymi

      Julkaisitte sitte lehdessäkin, 4/23.

    • Anonyymi

      Tämä ei siis ole vapaa-ajattelojoiden esitys, mutta osaavat sitä muutkin.

      • Anonyymi

        Hyvä nosto. OikeanUuntainen.


    • Anonyymi

      Tätä voisin minäkin kannattaa.

    • Anonyymi

      Saukkosen 60-vuotishaastatelu tänään HS:ssa. Ei tosin kommenttia tästä aiheesta.

    • Anonyymi

      Asia aktuaalistuu koko ajan.

    • Anonyymi

      No niin, joko on aika nosta kissa pöydälle. Puolueet, Hei.

    • Anonyymi

      Eduskuntavaaleihin valmistautuminen tosiaan on alkanut ja tulee näkyväksi kunta- ja aluevaalien jälkeen.

    • Anonyymi

      Kirkollisilta kommentteja, kiitos.

    • Anonyymi

      Asia esille puolueille hyvissä ajoin.

      • Anonyymi

        Se aika on nyt.


    • Anonyymi

      Kysy poliitikoilta.

    • Anonyymi

      Pois pois Pasin tieltä!

    • Anonyymi

      Ärsyttävä (ärsyttävän hyvä).

    • Anonyymi

      Tutkijan pohdittu vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Jatkoon!!

    • Anonyymi

      Esimerkillistä rohkeutta tutkijalta.

    • Anonyymi

      Kävis varmaan sullekin?

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9397
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      72
      4877
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      44
      4551
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2338
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1576
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      42
      1373
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      51
      1302
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1252
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1174
    Aihe