Tässä Pasi Saukkosen artikkelista viimeinen luku: (s. 103-106)
3.8 Neutraalin valtion uskonnollinen pluralismi
Voisiko näistä pohdinnoista olla hyötyä kirkon ja valtion välisten suhteiden tulevaa järjestämistä varten uskonnollis-elämänkatsomuksellisesti moni naisessa Suomessa? Hybrideistä piirteistään huolimatta kahden lainsää dännöllisesti vahvistetun virallisen niin sanotun kansankirkon mallia on siis vaikea pitää sellaisena, että se parhaalla mahdollisella tavalla tyydyttää suomalaisen yhteiskunnan maltillista kehittämistä edistäviä voimia. Toisaalta näin ei tekisi myöskään kirkon ja valtion sekä uskonnon ja politiikan täydellinen toisistaan erottaminen.
Hyödynnän oman vaihtoehtoni hahmottelussa ajatusta uskonnollis-elämänkatsomuksellisesti pluralistisesta eli moninaisesta valtiosta. Valtion tulee olla neutraali toimija siinä mielessä, että se ei lähtökohtaisesti suosi yhtäkään uskontoa, filosofiaa tai elämänkatsomusta. Sen lainsäädäntöä tai poliittisia linjauksia perustellaan elämänkatsomuksellisesti puolueettomilla rationaalisilla argumenteilla, eikä esimerkiksi jonkin uskonnon perinteisillä normeilla. Tätä neutraalisuutta ei kuitenkaan kannata viedä liian pitkälle eikä sitä pidä ulottaa uskontovastaisuuteen saakka.
Neutraalisuutta tasapainottamaan ja sisällöllisesti rikastamaan voidaan luoda elementtejä, jotka ensinnäkin vahvistavat yhteiskunnan sisältämien uskonnollisten yhteisöjen ja monien kansalaisten oman uskonnollisuuden julkista tunnustamista. Toiseksi nämä elementit voivat luoda kytkentöjä sekä eri uskontojen ja elämänkatsomusten välille että näiden yhteisöjen ja valtion välille. Tuomalla yhteen erilaisia ihmisiä, aatteita, kulttuureja ja kulttuuriperintöjä voidaan edistää eettisesti kehittyneen ja moniarvoisen kansalaisuuskäsityksen rakentumista.
Uskonnollisesti neutraalin, mutta pluralistisen Suomi-valtion mallissa olisi näistä lähtökohdista käsin tarkasteltuna neljä pääelementtiä, jotka sisältävät lainsäädännöllisiä, hallinnollis-taloudellisia ja symbolisia ulottuvuuksia.
1. Valtion tulee olla tunnustuksellisesti ja elämänkatsomuksellisesti puolueeton. Yhdelläkään kirkkokunnalla tai uskonnollisella yhdyskunnalla ei tule olla sitä valtioon kiinnittävää erityistä juridista asemaa, vaan kaikki uskonnollis-elämänkatsomukselliset yhteisöt ja yhdyskunnat kuuluvat eri tavoin organisoituinakin samanarvoisina kansalaisyhteiskuntaan.
2. Valtio takaa yksilöille vapauden kuulua uskonnolliseen yhteisöön tai olla sellaiseen kuulumatta ja sekä harjoittaa uskontoaan tai ilmaista elämänkatsomustaan. Uskonnon harjoittamista, uskonnollisen identiteetin julkista osoittamista tai uskontokuntien toimintaa voidaan rajoittaa vain erityisen perustellusta syystä kuten lainvastaisuudesta rikkomalla esimerkiksi ihmisoikeuksia tai vaarantamalla kansallista turvallisuutta.
3. Valtio tunnustaa uskontojen ja elämänkatsomusten merkityksen monien ihmisten identiteetille ja toiminnalle sekä uskonnollisten yhdyskuntien potentiaalisesti suuren hyödyllisen panoksen yhteiskunnan toiminnalle. Tämä tunnustaminen voi tapahtua esimerkiksi taloudellisen tukemisen muodossa tai erilaisissa symbolisesti merkittävissä tilanteissa tai yhteyksissä.
4. Valtio tunnustaa yhtäältä yhteiskunnan uskonnollis-elämänkatsomuksellisen moninaisuuden ja toisaalta Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon erityisen merkityksen suomalaisen kansakunnan historiallisessa rakentumisessa ja valtiollisessa historiassa.
Ensimmäisessä kohdassa muutokset vallitsevaan järjestelmään olisivat suurimmat, koska ne tarkoittaisivat nykyisten kansankirkkojen virallisen aseman purkamista ja siten lukuisia lainsäädännöllisiä uudistuksia. Suo men evankelis-luterilaista kirkkoa koskeva maininta perustuslaista tulisi poistaa. Hyödyntämästäni perspektiivistä käsin katsottuna on vaikea nähdä tarvetta myöskään sellaiselle erityislaille kuin Ruotsissa säädettiin. Aidosti kansalaisyhteiskuntaan kuuluvan kirkon tunnustus ei mitenkään kuuluisi valtion säädettäväksi. Esimerkiksi kirkon omaisuuden ja arkiston hoidosta voitaisiin säätää muussa erillislainsäädännössä.
Toisessa kohdassa muutokset olisivat vähäisempiä, ja ne liittyisivät osin edellisestä asiakokonaisuudesta seuraaviin asioihin. Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisaseman purkamisen jälkeen muut uskontokunnat ja elämänkatsomukset olisivat niihin nähden tasa-arvoisemmassa ase massa, ja uskonnonvapaus lisääntyisi siinä mielessä. Esimerkiksi koulujen katsomusaineiden opetus olisi erikseen ratkaistava kysymys, mutta joka tapauksessa olisi vaikea nähdä, että evankelis-luterilaisilla ja ortodokseilla olisi enää nykyisenkaltaista velvollisuutta osallistua oman uskontokuntansa opetukseen.
3.8 Neutraalin valtion uskonnollinen pluralismi
Voisiko näistä pohdinnoista olla hyötyä kirkon ja valtion välisten suhteiden tulevaa järjestämistä varten uskonnollis-elämänkatsomuksellisesti moni naisessa Suomessa? Hybrideistä piirteistään huolimatta kahden lainsää dännöllisesti vahvistetun virallisen niin sanotun kansankirkon mallia on siis vaikea pitää sellaisena, että se parhaalla mahdollisella tavalla tyydyttää suomalaisen yhteiskunnan maltillista kehittämistä edistäviä voimia. Toisaalta näin ei tekisi myöskään kirkon ja valtion sekä uskonnon ja politiikan täydellinen toisistaan erottaminen.
Hyödynnän oman vaihtoehtoni hahmottelussa ajatusta uskonnollis-elämänkatsomuksellisesti pluralistisesta eli moninaisesta valtiosta. Valtion tulee olla neutraali toimija siinä mielessä, että se ei lähtökohtaisesti suosi yhtäkään uskontoa, filosofiaa tai elämänkatsomusta. Sen lainsäädäntöä tai poliittisia linjauksia perustellaan elämänkatsomuksellisesti puolueettomilla rationaalisilla argumenteilla, eikä esimerkiksi jonkin uskonnon perinteisillä normeilla. Tätä neutraalisuutta ei kuitenkaan kannata viedä liian pitkälle eikä sitä pidä ulottaa uskontovastaisuuteen saakka.
Neutraalisuutta tasapainottamaan ja sisällöllisesti rikastamaan voidaan luoda elementtejä, jotka ensinnäkin vahvistavat yhteiskunnan sisältämien uskonnollisten yhteisöjen ja monien kansalaisten oman uskonnollisuuden julkista tunnustamista. Toiseksi nämä elementit voivat luoda kytkentöjä sekä eri uskontojen ja elämänkatsomusten välille että näiden yhteisöjen ja valtion välille. Tuomalla yhteen erilaisia ihmisiä, aatteita, kulttuureja ja kulttuuriperintöjä voidaan edistää eettisesti kehittyneen ja moniarvoisen kansalaisuuskäsityksen rakentumista.
Uskonnollisesti neutraalin, mutta pluralistisen Suomi-valtion mallissa olisi näistä lähtökohdista käsin tarkasteltuna neljä pääelementtiä, jotka sisältävät lainsäädännöllisiä, hallinnollis-taloudellisia ja symbolisia ulottuvuuksia.
1. Valtion tulee olla tunnustuksellisesti ja elämänkatsomuksellisesti puolueeton. Yhdelläkään kirkkokunnalla tai uskonnollisella yhdyskunnalla ei tule olla sitä valtioon kiinnittävää erityistä juridista asemaa, vaan kaikki uskonnollis-elämänkatsomukselliset yhteisöt ja yhdyskunnat kuuluvat eri tavoin organisoituinakin samanarvoisina kansalaisyhteiskuntaan.
2. Valtio takaa yksilöille vapauden kuulua uskonnolliseen yhteisöön tai olla sellaiseen kuulumatta ja sekä harjoittaa uskontoaan tai ilmaista elämänkatsomustaan. Uskonnon harjoittamista, uskonnollisen identiteetin julkista osoittamista tai uskontokuntien toimintaa voidaan rajoittaa vain erityisen perustellusta syystä kuten lainvastaisuudesta rikkomalla esimerkiksi ihmisoikeuksia tai vaarantamalla kansallista turvallisuutta.
3. Valtio tunnustaa uskontojen ja elämänkatsomusten merkityksen monien ihmisten identiteetille ja toiminnalle sekä uskonnollisten yhdyskuntien potentiaalisesti suuren hyödyllisen panoksen yhteiskunnan toiminnalle. Tämä tunnustaminen voi tapahtua esimerkiksi taloudellisen tukemisen muodossa tai erilaisissa symbolisesti merkittävissä tilanteissa tai yhteyksissä.
4. Valtio tunnustaa yhtäältä yhteiskunnan uskonnollis-elämänkatsomuksellisen moninaisuuden ja toisaalta Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon erityisen merkityksen suomalaisen kansakunnan historiallisessa rakentumisessa ja valtiollisessa historiassa.
Ensimmäisessä kohdassa muutokset vallitsevaan järjestelmään olisivat suurimmat, koska ne tarkoittaisivat nykyisten kansankirkkojen virallisen aseman purkamista ja siten lukuisia lainsäädännöllisiä uudistuksia. Suo men evankelis-luterilaista kirkkoa koskeva maininta perustuslaista tulisi poistaa. Hyödyntämästäni perspektiivistä käsin katsottuna on vaikea nähdä tarvetta myöskään sellaiselle erityislaille kuin Ruotsissa säädettiin. Aidosti kansalaisyhteiskuntaan kuuluvan kirkon tunnustus ei mitenkään kuuluisi valtion säädettäväksi. Esimerkiksi kirkon omaisuuden ja arkiston hoidosta voitaisiin säätää muussa erillislainsäädännössä.
Toisessa kohdassa muutokset olisivat vähäisempiä, ja ne liittyisivät osin edellisestä asiakokonaisuudesta seuraaviin asioihin. Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisaseman purkamisen jälkeen muut uskontokunnat ja elämänkatsomukset olisivat niihin nähden tasa-arvoisemmassa ase massa, ja uskonnonvapaus lisääntyisi siinä mielessä. Esimerkiksi koulujen katsomusaineiden opetus olisi erikseen ratkaistava kysymys, mutta joka tapauksessa olisi vaikea nähdä, että evankelis-luterilaisilla ja ortodokseilla olisi enää nykyisenkaltaista velvollisuutta osallistua oman uskontokuntansa opetukseen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Kolmannessa kohdassa asiat ovat suurelta osin niin ikään lähtökohtaisesti järjestyksessä. Valtion tunnustus uskonnollisille yhdyskunnille konk retisoituu ennen muuta vuodesta 2009 lähtien haettavissa olleeseen yleis avustukseen. Avustusten tavoitteena on ollut edistää uskonnonvapauden toteutumista parantamalla mahdollisuuksia uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen. Avustustoiminta pitäisi toki järjestää uudelleen, mikäli myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko tulisivat hakijoina sen piiriin.
Neljänteen kohtaan liittyvät uudistukset edellyttävät enemmän pohdintaa, eikä eri vaihtoehtoja ole tässä yhteydessä mahdollista käsitellä kovin yksityiskohtaisesti. Jos Suomen perustuslaissa olisi erillinen esipuhe, evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko voitaisiin mainita tässä esipuheessa – mielellään yhdessä ylipäätään uskonnollisen ja elämänkatsomuksellisen moninaisuuden tunnustamisen kanssa – ilman, että siitä seuraisi erityisiä juridisia vaikutuksia. Valtion osallistuminen kirkollisesta kulttuuriperinnöstä kuten kirkkorakennuksista huolehtimiseen olisi myös vahva symbolinen osoitus kansakunnan tälle perinnölle antamasta arvos tuksesta.
Yksi tapa osoittaa huomiota sekä nykyisille kansankirkoille että muille uskonnollisille yhdyskunnille ja elämänkatsomuksellisille yhteisöille on jatkaa hartausohjelmien lähettämistä Yleisradion kanavilla sekä radion että television puolella. Vähemmistöuskontojen ja ei-uskonnollisten elämän katsomusten osuutta näissä lähetyksissä voitaisiin lisätä. Myös valtion ja kirkon kytkentää ilmentävä nykyään luonteeltaan ekumeeninen valtiopäivä jumalanpalvelus voisi uudistettuna täyttää samaa tarvetta. Tilaisuus pitäisi luonteeltaan muuttaa yleisemmin uskonnollis-elämänkatsomukselliseksi niin, että myös ei-kristillisiin yhteisöihin kuuluvat ja uskontokuntiin kuulumattomat voisivat kokea sen omakseen.
Vahva symbolinen uskonnollisen moninaisuuden julkinen tunnustaminen voisi toteutua esimerkiksi valtion edustajien kuten tasavallan presidentin tai eduskunnan puhemiehen julkisissa esiintymisissä. Mallia voisi ottaa esimerkiksi Norjan kuningas Haraldista, joka eräässä puheessaan luetteli erilaisia tapoja olla norjalainen. Hänen mukaansa norjalaisuus ei ole kiinni ihmisten taustoista, arvoista tai olemisen tavoista, ei myöskään uskonnosta: ”Norjalaiset uskovat Jumalaan, Allahiin, maailmankaikkeuteen, ja jotkut norjalaiset eivät usko mihinkään.”
Hyviä tekijä, mutta eivät taida tehota kirkonmiehiin.
Hyviä esityksiä siis.
Vaparin kannalta aika pehmeitä näkemyksiä!
Niin, pehmennystä kirkon suuntaan runsain mitoin.
Lääke on kääritty makeaan?
Niinkin voi sanoa. Lääke hyvä.
Esitetäänhän tuossa isoa muutosta. Kaikki eivät kehu.
Mites kirkolliset lehdet, kirkon julkaisusta?
Tästä voi hakea vertailupohjaa. Että ei ihan sentään. https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/esitysluonnos-liiton-tavoitteista-ja-strategiasta-2023-26/
Jep, ei Saukkonen esitä niin pitkälle meneviä muutoksia kuin me. Vähän jännä itse asiassa tuo Saukkosen esitys, jossa otettaisiin kirkolta verotusoikeus pois, mutta ikäänkuin lohddutuksena sitten annettaisiinkin vakuutus vaikka Ylen hartasohjelmien jatkosta ym.
Kääräisty pehmentäväänsin pakettiin?
Kaikki keskustelu ja esitykset tervetullutta.
Kyllä siinä aika lailla on pumpulia kääreenä.
Mitä mieltä, siellä on myös pihvi.
Kuka kutsui Saukkosen?
HVA:n hallitus.
Jaapa tätä kirkon jäsenille. Kiitos.
Ei hattumpaa, ei hattumpaa. Sanoisin minäkin.
Mitä sanoo täällä kirkkokansa?
Erittäin maltilli en ja siksi vaarallinen. T. Av
Kirkko kultaa hiljaisuudella. Jatkokeskustelua lehdissä vältetty
Hyödyllinen ilmoitti. Ei ymmärrä tuhon turmiota.
No nyt tutkiskelemaan. Avoimin mielin.
Tämä piiloon. Nostan tilalle typeryyksiä I. T. Av
Aattelin itse. Eikö jo ole aika.
Ei, ei. Älkää lukeko. Ei.
Julkaisitte sitte lehdessäkin, 4/23.
Tämä ei siis ole vapaa-ajattelojoiden esitys, mutta osaavat sitä muutkin.
Hyvä nosto. OikeanUuntainen.
Tätä voisin minäkin kannattaa.
Saukkosen 60-vuotishaastatelu tänään HS:ssa. Ei tosin kommenttia tästä aiheesta.
Asia aktuaalistuu koko ajan.
No niin, joko on aika nosta kissa pöydälle. Puolueet, Hei.
Eduskuntavaaleihin valmistautuminen tosiaan on alkanut ja tulee näkyväksi kunta- ja aluevaalien jälkeen.
Kirkollisilta kommentteja, kiitos.
Asia esille puolueille hyvissä ajoin.
Se aika on nyt.
Kysy poliitikoilta.
Pois pois Pasin tieltä!
Ärsyttävä (ärsyttävän hyvä).
Tutkijan pohdittu vaihtoehto.
Jatkoon!!
Esimerkillistä rohkeutta tutkijalta.
Selviä yhtymäkohtia tänne: https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/vapaa-ajattelijat-puolueille-aika-valmistautua-uudistuksiin-2027/
Kävis varmaan sullekin?
Katsotaan 2027 vaalit. Ei vaan, näitä pitää nostaa nyt, ennen vaaleja.