Kun on päässyt kyykytyksen makuun niin mikään ei riitä. Missä on ennen vaaleja annettu lupaus "pienituloisilta ei leikata"?
HS: Riikka Purra haluaa lisää leikkauksia ja kiristyksiä – ”Näin pitää toimia”
Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan jo päätetyt säästötoimet tuskin tulevat riittämään.
Leo Kirjonen
Tänään klo 8:09
Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kertoo Helsingin Sanomien artikkelissa, että jo päätetyt säästötoimet eivät todennäköisesti ole riittäviä.
Purran mukaan on hyvin todennäköistä, että lisää leikkauksia ja veronkiristyksiä on luvassa, jotta hallitusohjelman tavoite velanoton vähentämiseksi voidaan saavuttaa.
Hallituksessa ei kuitenkaan jatkotoimista tai lisäsäästöistä ole vielä sovittu, ja Purra korostaa, että näkemys on yksin hänen.
– Lähden siitä, että näin pitää toimia. Sopiva paikka näiden päätösten osalta on ensi kevään kehysriihi, Purra kertoo.
Purra haluaa, että ministeriössä aloitetaan valmistelutyöt uusien säästökohteiden etsimiseksi, koska ennusteet Suomen velkaantumisvauhdista ovat aikaisempaa synkemmät.
HS: Riikka Purra haluaa lisää leikkauksia ja kiristyksiä
36
295
Vastaukset
- Anonyymi
Kuinka monta kertaa aiotte jauhaa tuota samaa?
- Anonyymi
pakkohan se suomi laittaa kuntoo?mitä tiellä istuva uuno ja työllisyystukea nauttiva.bile sanna haaskas rahat ulkomaille ja näille sateenkaari wokw ihmisille.
- Anonyymi
Älä puhu p....a!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä puhu p....a!
Haaskas ja tuo tuppurainen kanssa.Tuo sdp urpilaineensa vetäny rahaa ulkomaille uskomatonta tahtia.
- Anonyymi
Tyhmän persun ulostulo. Persuissa on paljon työttömiä ja köyhiä ihmisiä. Kelan asiakkaitakin löytyy persuista.
- Anonyymi
onko aloittaja tyhmä? vai aatteellisesti viherkommari!
- Anonyymi
Nyt hesalaisten sohvanurkkaajien on vaa lähteä töihin.Nyt on ollu aikaa lusmuilla veronmaksajien rahoilla.
- Anonyymi
Hyvähän se on persun huudella nimettömänä. Taidat itse istua siellä sohvannurkassa.
- Anonyymi
Tulee siitä hyvä nelivuotinen ainakin että saa Persut palata sinne marginaalipuolueeksi minne kuuluukin.
- Anonyymi
vihreät ja vasemmisto ei koskaan tule nousemaa.
- Anonyymi
Hyvä nimi annettu Purralle Raaka-Riikka ja ja kahukabibetti. Kohta sortuu hallitus. Lakot alkaa. Tyhmän kunnianhimoinen on nykyinen hallitus. Toivotaan, että mahdollisimman pian kaatuu tämä Raaja-Riikan ja petturi Orpon hallitus. TÄMÄ HALLITUS EI VELAKSI ELÄ. PASJAA JAUHETTU ÄÄNESTÄJILLE. Kieroa porukkaa!
- Anonyymi
On aivan varmaa ettei tämä hallitus istu koko vaalikautta, Suomi ei kestäisi sitä.
- Anonyymi
Istuu koko hallituskauden kiitos äänestäjien ja demokratian.
- Anonyymi
Kusetusääniä etenkin persuilta.
- Anonyymi
Hiljaa poika
- Anonyymi
Kyllä ennen vaaleja uhottiin ja naama totisena kerrottiin, että tämä hallitus ei elä velaksi.
Köyhiltä ei leikata, lupasi Purra.
Mutta nyt on tullut selväksi kuinka Purra ja Orpo puheistaan pisti äänestäjiään ihan halvalla. Viekkaudella ja vääryydellä istuvat hallituksessa, ja persut hallituksessa. Muka kansa on halunnut. Turha on mainostaa Purran mandaattia, vääryydellä otettu äänet.- Anonyymi
EI SAA PURRA!!!
- Anonyymi
sdp urpilainen ja kollegat vetäny työntekijöitten rahaa ulkoimaille.Saa tulla yleislakko en senttiäkään maksa liitolle.
- Anonyymi
Mitä rahaa ja paljonko?
- Anonyymi
Kyllä osaa kokoomuksen edustajat olla vastaamatta, kun heiltä kysytään miksi suurituloisilta ei leikata kuten köyhiltä!
- Anonyymi
Koronapandemian runtelemassa maassa hallitus otti velkaa 10miljardia ja tätä kauhistelemalla persut ja kokoomus saivat enemmstön vaaleisa ja nyt he ottavat VELKAA 11,5MILJARDIA? 11,5MILJARDIA ilman mitää pandemiaa?
Tämä oli kaikkien huijausten äiti.- Anonyymi
Sannan ja viisikon velat pitää maksaa.Onko noin vaikea ymmärtää.!
- Anonyymi
Meinaatko, ettei edellisen hallituksen velkaa ja noussutta korkoa tarvitse ollenkaan maksaa?
Katoaako vanha velka? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sannan ja viisikon velat pitää maksaa.Onko noin vaikea ymmärtää.!
Heh, heh! Olet pihalla kuin lumiukko!
- Anonyymi
HILJAA POIKA
- Anonyymi
CIA rahoittanut aikoinaan sdp kun uutisia penkoo.Yhdysvallat rahoitti SDP:tä kommunistivaaran pelossa
- Anonyymi
yle
Yhdysvallat rahoitti SDP:tä kommunistivaaran pelossa
Yhdysvallat rahoitti kylmän sodan aikana sosiaalidemokraattien toimintaa Suomessa, kertoo tuore kirja. Sen mukaan Yhdysvaltain tavoitteena oli estää Suomen joutuminen kommunistien käsiin.
26.9.2007 9:55
•
Päivitetty 31.10.2008 0:49
Tutkija Mikko Majander kertoo keskiviikkona julkaistussa kirjassaan Demokratiaa dollareilla, että länsiapu ja sen ympärillä pyöritetty liiketoiminta kattoi toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina noin 80 prosenttia SDP:n kuluista.
Helsingin raastuvanoikeudessa käytiin 1950-luvun puolivälissä oikeutta niin sanotuista hyväntekeväisyyskaupoista. Syytettyjen penkillä istui muun muassa SDP:n taloudenhoitaja Aarne Paananen, ja kuulusteltavina kävi puoluejohtoa ja ministereitä. Tuomioita ei lopulta tullut.
Puoluetoimintaa oli sodanjälkeisinä pulatalouden vuosina rahoitettu tuomalla Suomeen kaivattuja ylellisyystavaroita. Majanderin mukaan miljoona-arpajaisten palkinnoiksi tuotiin amerikkalaisia autoja ja pohdittiinpa myös hanhenmaksasäilykkeiden tuontia.
Rahat kahvin, tupakan, hedelmien, nylonien ja autojen hankkimiseen saatiin lahjoituksina läntisiltä ystäviltä, aluksi Ruotsista ja myöhemmin Yhdysvalloista, Majander kertoo.
Vain sisäpiiri tunsi yksityiskohdat Yhdysvaltain puolelta apua junailivat suomalaiset siirtolaiset, ammattiyhdistysliike ja keskustiedustelupalvelu CIA. Taloudenhoitaja Paanasen Tukholmasta löytyneet paperit valaisevat, miten lahjakruunut ja -dollarit muuttuivat liiketoimilla miljooniksi markoiksi. - He käyttivät sosialidemokraattisjohtoisia huoltojärjestöjä, joiden nimissä anottiin lisenssejä tuontiluville. Sitten nämä myytiin järjestöjen nimissä, mutta rahat menivät enimmäkseen poliittiseen toimintaan. Länsivaluutan pyörittämisen yksityiskohdat tunsi Majanderin mukaan vain pieni sisäpiiri. Kokonaissummaksi hän uskoo nykyrahassa parikymmentä miljoonaa euroa, mutta tarkkojen summien arvioimista vaikeuttaa yhä se, että merkittävä osa länsiavusta kulki puolueen virallisten tilien ohi. Majanderin mukaan dollarit eivät kuitenkaan sanelleet SDP:n poliittista linjaa. YLE Uutiset - Anonyymi
Ei persu tiedä mikä on CIA. Luulee kommunisteiksi!
- Anonyymi
Ja mitä tekee antti,kädet heiluu.
- Anonyymi
Maakuntakenttien tukipaketti lentoliikenteelle huono homma.
- Anonyymi
Työttömille varmasti onkin, mutta teollisuudelle tärkeä.
- Anonyymi
EI SAA PURRA!!
- Anonyymi
Moi.
Minkä puolueen puheenjohtaja toi Riikka Purra on? Onkohan täältä Kokkolan seudulta ketään kansanedustajaa tosta puolueesta ? Jos on , niin mitä toi Kokkolan seudun ton puolueen kansanedustaja mahtaa sanoa äänestäjilleen?
Onko täältä alueelta ketään eduskunnassa tosta puolueesta ?- Anonyymi
Mauri "maukka" "moukka" Peltokangas ainakin on kirjoilla Kokkolassa siirrettyään paperinsa tänne ennen aluevaaleja.
- Anonyymi
PS puolue on nyt uusi päivitetty Kokoomus steroideilla💪🤬. Joo ..kyllä niissä vaalipuheissa tosiaankin vannottiin ettei heikompiosaisilta ja työttömiltä leikata,,mutta kyllä se vaan niin on ettei enää suoraselkäistä ja rehellistä poliitikkoa enää olekkaan.
- Anonyymi
Taitaa olla koulukiusaaja tämä Purra, nyt pääsee kiusaamaan kaikkia suomalaisia,, varsinkin köyhimmässä asemassa olevia.
Joillekin tämä tällainen tuottaa vaan nautintoa, kun voi käyttää valtaa vapaasti ja varsikin köyhien riistämiseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puhut olevasi hyvä ja kiltti ihminen
Mutta todellisuudessa oletkin itsekeskeinen ja omahyväinen. Kaiken pitää pyöriä sinun ympärilläsi, kuten esimerkiksi tää1501518Olisin halunnut...
Olisin halunnut jutella kaikki asiat selväksi. Olen joskus kirjoittanut tänne huonossa mielentilassa ja todella ajattele861018- 421017
Kimmo Kivelä mikä pösilö.
Kirkkoherra kehtaa kitistä saamastaan kunniamerkistä. Onpa törkee äijä. Ei niin pientä ojaa että meidän kirkkoherralla131003- 63839
- 107796
No jos sulla on muitakin ottajia
niin siitäpä sitten vaan. Ehkä niitä on sitte helpompi lähestyä! Eikait tämmöistä vaikeaa ujoa tapausta hittovie kannata45778Palasina edelleen ja paras pala hukassa loppuun asti
💞 Mä et ketään viereeni kaipaa Itselleni toistelen et kaikki hyvin on En tahdo et kukaan Perääni soittaa Helpompi on o113774Tänään on mun viimeinen päivä kanssas Sun
Tänään on mun viimeinen päivä Kanssas sun, täydellinen Ennenkuin mun mentävä on Kaihtimien välistä valo Tunkeutuu uniisi183748Nyt faktoja tiskiin mies
Kerro kaikki syyt miksi en kiinnosta. Arvaan jo joitain, mutta haluan kuulla ne sinulta.68731