Ensinnäkin: en tiedä kuuluuko tämä tänne, eikä minua suoraansanoen juurikaan jaksa kiinnostaa.
Ja sitten asiaan. Tarvitsisin vähän neuvoja, mutta ensin taustatietoa:
Koko homma lähti suunnilleen kolmannella luokalla. Luokan alussa monet ystävät katosivat vain jonnekkin ja luokalle tuli pari uutta ns. "kovista" jotka sitten päättivät juuri mua kiusata. noh ei siinä vielä mitään, mutta ennen joululomaa kiusaamisestani oli tullut melkein luokan yhteinen harrastus. muutamia kavereita oli, mutta he eivät juurikaan reagoineet asiaan. välitunnit vietin aina joko yksin tai parin kaverini seurassa. vapaa-ajalla taas olin melkeinpä aina yksin, milloin missäkin. Neljännellä luokalla kiusaaminen jatkui ja yksi kavereistani muutti toiselle paikkakunnalle. Viidennellä luokalla oli täsmälleen sama juttu, eli kavereita minulle jäi enää 2 omalta luokaltani, kun luokan koko yhteensä oli n.30 henkilöä. eli minua kiusasi enemmän tai vähemmän 28 "ihmistä" kuudennella luokalla ei muutoksia juurikaa tapahtunut, paitsi että aloin vieraantumaan yhdestä kaveristani.
Yläasteelle siirryttäessä melkein juhlin, että pääsisin kiusaajistani eroon. ei onnistunut. samalla luokalla pahimmat vielä ovat. kavereita toki tuli lisää, mutta heitä näin harvoin. kahdeksannella luokalla kiusaus alkoi jo loppua, mutta jatkui yhdeksännen luokan alkuun asti pienena. nykyään, eli yhdeksännen luokan lopussa, näen kavereitani ERITTÄIN harvoin, olen käytännössä kaiken vapaa-aikani yksin. nyt ja aina.
Entäpä sitten rakkausasiat? noh. viidennellä luokalla ihastuin ensimmäisen kerran. kuudennella luokalla mulla oli pientä juttua yhden tytön kanssa, mutta se loppui äkkiä. seitsemännellä seurustelin ensimmäisen kerran vähän vakavammin, kunnes en jonkin ajan kuluttua enää ollenkaan nähnyt tyttöäni. eli se loppui siihen. kahdeksannella luokalla oli melkein sama juttu, paitsi että muija petti. yhdeksännellä taas seurustelin 3kk. erään ihanan kanssa, kunnes hänen piti muuttaa pois. tämä tapahtui noin 2 kuukautta sitten.
olen viidenneltä luokalta asti ollut aina alakuloinen, ruokahalu on mennyt melkein kokonaan viime vuosina ja koulussa mennyt edellistäkin huonommin. mikään ei tunnu sujuvan ja olen jatkuvasti surullinen. öisin taas saan vain harvoin unta.
En ole koskaan kertonut ongelmistani kenellekkään muulle, kuin yhdelle ihmiselle. En halua kertoa, koska en halua huomiota. jos äidilleni kertoisin, pian siitä tietäisi koko naapurusto ja lisäksi äitini tuntien pian koko perhe säälisi mua, josta taas masentuisin pahemmin.Ja asiaa pahentaisi vielä se, että äitini tietysti hyvää tarkoittaen koittaisi piristää, mutta tiedän, ettei se onnistu juuri mitenkään.
kaipaisin siis vähän neuvoa, mitä tehdä?
Ja sitten asiaan. Tarvitsisin vähän neuvoja, mutta ensin taustatietoa:
Koko homma lähti suunnilleen kolmannella luokalla. Luokan alussa monet ystävät katosivat vain jonnekkin ja luokalle tuli pari uutta ns. "kovista" jotka sitten päättivät juuri mua kiusata. noh ei siinä vielä mitään, mutta ennen joululomaa kiusaamisestani oli tullut melkein luokan yhteinen harrastus. muutamia kavereita oli, mutta he eivät juurikaan reagoineet asiaan. välitunnit vietin aina joko yksin tai parin kaverini seurassa. vapaa-ajalla taas olin melkeinpä aina yksin, milloin missäkin. Neljännellä luokalla kiusaaminen jatkui ja yksi kavereistani muutti toiselle paikkakunnalle. Viidennellä luokalla oli täsmälleen sama juttu, eli kavereita minulle jäi enää 2 omalta luokaltani, kun luokan koko yhteensä oli n.30 henkilöä. eli minua kiusasi enemmän tai vähemmän 28 "ihmistä" kuudennella luokalla ei muutoksia juurikaa tapahtunut, paitsi että aloin vieraantumaan yhdestä kaveristani.
Yläasteelle siirryttäessä melkein juhlin, että pääsisin kiusaajistani eroon. ei onnistunut. samalla luokalla pahimmat vielä ovat. kavereita toki tuli lisää, mutta heitä näin harvoin. kahdeksannella luokalla kiusaus alkoi jo loppua, mutta jatkui yhdeksännen luokan alkuun asti pienena. nykyään, eli yhdeksännen luokan lopussa, näen kavereitani ERITTÄIN harvoin, olen käytännössä kaiken vapaa-aikani yksin. nyt ja aina.
Entäpä sitten rakkausasiat? noh. viidennellä luokalla ihastuin ensimmäisen kerran. kuudennella luokalla mulla oli pientä juttua yhden tytön kanssa, mutta se loppui äkkiä. seitsemännellä seurustelin ensimmäisen kerran vähän vakavammin, kunnes en jonkin ajan kuluttua enää ollenkaan nähnyt tyttöäni. eli se loppui siihen. kahdeksannella luokalla oli melkein sama juttu, paitsi että muija petti. yhdeksännellä taas seurustelin 3kk. erään ihanan kanssa, kunnes hänen piti muuttaa pois. tämä tapahtui noin 2 kuukautta sitten.
olen viidenneltä luokalta asti ollut aina alakuloinen, ruokahalu on mennyt melkein kokonaan viime vuosina ja koulussa mennyt edellistäkin huonommin. mikään ei tunnu sujuvan ja olen jatkuvasti surullinen. öisin taas saan vain harvoin unta.
En ole koskaan kertonut ongelmistani kenellekkään muulle, kuin yhdelle ihmiselle. En halua kertoa, koska en halua huomiota. jos äidilleni kertoisin, pian siitä tietäisi koko naapurusto ja lisäksi äitini tuntien pian koko perhe säälisi mua, josta taas masentuisin pahemmin.Ja asiaa pahentaisi vielä se, että äitini tietysti hyvää tarkoittaen koittaisi piristää, mutta tiedän, ettei se onnistu juuri mitenkään.
kaipaisin siis vähän neuvoa, mitä tehdä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Yksi mahdollisuus kohdallasi olisi se, että vaihtaisit kokonaan paikkakuntaa eli nyt kun lopetat peruskoulun, haet ammatilliseen koulutukseen eri paikkakunnalle tai jos menet lukioon, niin haet esim. sisäoppilaitokseen eri paikkakunnalle. Piikkiössä esim. hyvä kouluvaihtoehto.
Niin pääset kertaheitolla eroon kaikista entisistä koulukavereista ja aloitat "puhtaalta pöydältä".
Nykyään ei enää niinkään koulu"kaverit" haittaa. lähinnä tavallisten ystävien puute. ja lisäksi kaikki kiusaajani(useimmat jo ex-kiusaajia) menevät erikouluihin, joten heitä en enää näe. onneksi.
Ja osaltani muutenkin jo myöhäistä hakea minnekkään muualle. paperit täytetty jo ajat sitten.
Et ole yksin! Mulla oli sama juttu koko koulu ajan se loppui viime vuonna kun siirryin toiseen kouluun kympille... 3-6 luokassa mua nimiteltiin ja syrjittiin 7-9 sama juttu paitsi silloin alkoi myös uhkailu. Mulla oli todella vähän kavereita ja vietin vapaa ajani himassa...ei hauska =( Sitten kympillä mä päätiin että mua ei kiusaa nyt kukaan! Ja se on toiminu... Mä päätin että kun kymppi alkaa niin joka päivä mä oon hyvällä tuulella ja sen kautta sain koko luokani kaveriksi =) ja ne eivät ollet vaan luokkakavereita vaan me nähtiin kanssa usein koulun jälkeen...
pitääpä kokeilla tuotakin asennetta. jos vaikka onnistuisikin. nykyään asenne on lähinnä osittain samanlainen, mutta melko usein myös jotain tähän päin menevää: "päälle vaan perkele. en pelkää" eli voisin sitäkin koittaa muuttaa.
Tosi on että omalla asenteella on kans suuri merkitys siihen miten muut käyttäytyvät. Sanotaanhan sitä että "kerää kuumia hiiliä vihamiehesi pään päälle", joka tarkoittaa että vaikka sinua vainotaan niin olet silti itse ystävällinen heitä kohtaan. Silloin vihamiehesi saattaa "kääntää kelkkansa". Kuka sitä nyt mukavalle haluaisi olla ilkeä varsinkaan jos vähänkään omistaa omaatuntoa?
voin sitten hyvällä omallatunnolla sanoa, että ex-kiusaajillani ei ole omatuntua. ensimmäiset pari vuotta koitin olla ystävällinen. mutta turhaan.
Hei!
Luin viestisi, jossa kerrot, että sinua on kiusattu koulussa ja että olet eronnut tyttöystävästäsi. Nämä kokemukset ovat varmasti todella rankkoja ja en ihmettele, jos tunnet olosi huonoksi. Olisi jopa outoa, jos moiset asia eivät hetkuttaisi sinua yhtään. Minusta on tosi kurjaa, että sinulla on ollut tällaisia koettelemuksia.
Kirjoitit kuitenkin vielä jotain, mikä erityisesti sai minut tarttumaan näppäimistöön.
Kirjoitit: "olen viidenneltä luokalta asti ollut aina alakuloinen, ruokahalu on mennyt melkein kokonaan viime vuosina ja koulussa mennyt edellistäkin huonommin. mikään ei tunnu sujuvan ja olen jatkuvasti surullinen. öisin taas saan vain harvoin unta." Tuon perusteella minulle tuli sellainen olo, että vaikutat jotenkin masentuneelta. Masennuksen eräitä oireita ovat ruokahalun ja unen muutokset, sekä laskenut mieliala. Näitä oireita on tietysti joskus kaikilla ja erityisesti nuorilla. Olisi kuitenkin hyvin tärkeää, että voisit puhua asiasta jollekin aikuiselle. Puhuminen on tärkeää, vaikka olisikin vain vähän alakuloinen tai surullinen. Muuten suru saattaa ottaa enemmän valtaa elämässäsi.
Tiesitkö, että nuorille on olemassa paikkoja, missä voi kertoa murheistaan luottamuksellisesti tai jopa anonyymisti. Tällaisia ovat mm. nuorisoneuvola, koulupsykologi, nuorten kriisipiste ja nuorten auttava puhelin. Sinun ei tarvitse siis edes kertoa vanhemmillesi, kun soitat noihin paikkoihin, jos pelkäät heidän reaktioitaan. Toisaalta voisi olla, että äitisikin saattaisi ymmärtää olla "juoruilematta", jos puhuisit asiasta hänen kanssaan.
En sano, että olisit jotenkin huono tai viallinen, enkä edes tiedä oletko kuinka masentunut. Vaikutat älykkäältä ihmiseltä ja juuri siksi uskon, että haluat varmasti tehdä jotakin olosi parantamiseksi, sen sijaan, että jäisit tilanteen uhriksi. Astut pikku hiljaa aikuisten maailmaan ja nyt on tlaisuutesi opetella huolehtimaan itsestäsi niin kuin aikuiset ihmiset tekevät. Toivon sinulle paljon voimia ja valoa. Sinua odottaa hieno elämä!
Lämpimästi rutistaen, A.