Raittius kannattaa

Anonyymi-ap

Kuka todella haluaisi olla riippuvainen alkoholista? Välillä niitäkin ulostuloa näkyy mutta se kertoo enemmän luovuttamisesta. Riippuvuus on kehittynyt jo niin pitkälle ettei alkoholinkäyttöä voida enää lopettaa ilman massiivisia vaikeuksia.
Viikonloppujuomisestahan se lähtee. Lähdetään pe tai la radalle tai kumpanakin päivänä. Sitten hoksataan että kun aamulla herää krapulassa voi alkoholin juominen helpottaa oireita. Korjaussarjan käyttö kertoo jo alkaneesta alkoholiriippuvuudesta.

Suurin osa alkoholisteista on töissä käyviä ihmisiä. Valitettavan iso osa on myös työttömiä tai pienituloisia miehiä jotka ajelehtivat elämän merellä ilman minkäänlaisia navigaatio välineitä. Niitä ei ehkä koskaan ole ollut vaan vanhemmat on työntäneet hänet jo lapsena purteen ja sanoneet että mene minne tahdot. Näin sitten elämä lipuu ohi ilman selvää suuntaa ja hallintaa.

Alkoholiriippuvuus on voitettavissa kun sitä ei päästä kehittymään liian pitkälle.
Mielestäni alkoholistit pitäisi lähtökohtaisesti laittaa holhoukseen. Ruokaliput kauppaan jolla ei voi ostaa alkoholia. Ja kun riippuvuutta sitten päästään hoitamaan ja raittiutta on tullut alle useampi vuosi voisi holhouksen purkaa. Siinä on se riski että riippuvuutta hoidetaan ja raittius pakotetaan ulkoapäin eikä ihmisellä itsellään ole motivaatiota raitistua.

Mistään riippuvuudesta ei ole mahdollista vapautua ellei siihen ihmisellä itsellään ole sisäistä halua ja paloa.
Alkoholistin elämänhallinta on usein hyvinkin tiptop riippuvuuden alkuvaiheessa. Työt tehdään paremmin kuin hyvin ja asunto voi olla hyvinkin siisti. Kun riippuvuus kehittyy tulee työnteosta mahdotonta ja ulkoinen olemus ja asunnon siisteys kärsii. Laskut kasautuvat ja ruokavalio muuttuu yksipuolisesti.

17

1440

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suuri merkitys alkoholista pääsemiseen on läheisillä, yhden ohjelman mukaan. Eli kun he eivät tuomitse juomista ja kohtelevat muutenkin suvaitsevaisesti. Ulla Korhosen Irti riippuvuudesta -kirjassa todetaan että päihderiippuvaista voi auttaa parhaiten pysymällä itse mahdollisimman tasapainoisena, selkeänä ja hyvinvoivana.

      • Anonyymi

        Valitettavasti pään silittely ei auta. Kun alkoholisti kokee hyväksyntää hän päättelee että juominen on ihan ok. Jossain vaiheessa on pakko katkaista välit ja ottaa avioero. Jos hymistelee niin juoppo ei juomistaan lopeta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti pään silittely ei auta. Kun alkoholisti kokee hyväksyntää hän päättelee että juominen on ihan ok. Jossain vaiheessa on pakko katkaista välit ja ottaa avioero. Jos hymistelee niin juoppo ei juomistaan lopeta

        Välien selvittely on avainasia, eli jos alunperin on huonot välit se saa alkoholistin juomaan. Ero onkin ihan hyvä jos ei muutenkaan mene hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Välien selvittely on avainasia, eli jos alunperin on huonot välit se saa alkoholistin juomaan. Ero onkin ihan hyvä jos ei muutenkaan mene hyvin.

        Alkoholistin saa juomaan riippuvuus alkoholiin. Kaikki muut syyt on vain selityksiä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholistin saa juomaan riippuvuus alkoholiin. Kaikki muut syyt on vain selityksiä

        Alkon sivulta lainattua: Alkoholismiin sairastuminen on aina perintö- ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksen tulos. Alkoholismin syntyyn vaikuttavia ympäristötekijöitä voivat olla esimerkiksi varhaislapsuuden traumaattiset kokemukset, stressi, suru, ahdistus tai masennus.

        Riippuvuus tulee kun ensin on jokin syy taustalla miksi alkaa juomaan ja niitä syitä on vaikea poistaa. Asioista pitää vain puhua paljon, niin ajan kanssa ongelmat ehkä laantuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkon sivulta lainattua: Alkoholismiin sairastuminen on aina perintö- ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksen tulos. Alkoholismin syntyyn vaikuttavia ympäristötekijöitä voivat olla esimerkiksi varhaislapsuuden traumaattiset kokemukset, stressi, suru, ahdistus tai masennus.

        Riippuvuus tulee kun ensin on jokin syy taustalla miksi alkaa juomaan ja niitä syitä on vaikea poistaa. Asioista pitää vain puhua paljon, niin ajan kanssa ongelmat ehkä laantuu.

        Alko: Usein alkoholismin laukaisevana tekijänä on omaan elämäntilanteeseen tai historiaan liittyvä avuttomuuden tunne. Tämän tekijän tunnistaminen ja ymmärtäminen ovat toipumisen kannalta tärkeää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alko: Usein alkoholismin laukaisevana tekijänä on omaan elämäntilanteeseen tai historiaan liittyvä avuttomuuden tunne. Tämän tekijän tunnistaminen ja ymmärtäminen ovat toipumisen kannalta tärkeää.

        Alkoholistit tuppaa syyttämään aina omasta riippuvuudesta muita. Ongelma on aina heidän ulkopuolellaan eikä koskaan heissä itsessään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholistit tuppaa syyttämään aina omasta riippuvuudesta muita. Ongelma on aina heidän ulkopuolellaan eikä koskaan heissä itsessään.

        Ihmiset ovat epäsopivia toisilleen ja siitäkös sitten saa aiheen juoda. Asiat pitäisi selvittää, mutta jos on änkyrä luonne, niin eihän siitäkään mitään tule. Vaikea tilanne.


      • Anonyymi00016
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset ovat epäsopivia toisilleen ja siitäkös sitten saa aiheen juoda. Asiat pitäisi selvittää, mutta jos on änkyrä luonne, niin eihän siitäkään mitään tule. Vaikea tilanne.

        Siksi pitää olla hyvin tarkka siitä, kenen kanssa haluaa aikaansa viettää ja kenen kanssa ei! Kaikki joiden nimi tiedossa, älä koskaan lähesty itseäsi selvästi vanhempaa naista!


      • Anonyymi00017
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset ovat epäsopivia toisilleen ja siitäkös sitten saa aiheen juoda. Asiat pitäisi selvittää, mutta jos on änkyrä luonne, niin eihän siitäkään mitään tule. Vaikea tilanne.

        Ei kenestäkään tule alkoholistia jonkun toisen ihmisen takia.


    • Anonyymi

      kaikki alkoholi on MYRKYTETTY!
      Sen käyttö aiheuttaa ainoastaan: ANTABUSREAKTION.


      *usko*
      *kissutu*

    • Anonyymi

      eikö sais auttaa mitenkään

    • Anonyymi

      Kellä riippuvuus pitää olla ilman ..Mä tykkään humalan ensi puremasta kuten Vesa Vierikko sanoi ..En ikinä lopeta 15 vuotiaasta on kupitellu joka viikonloppu helvetin hyvä olllu olla ..30v naimisissa lapset 27 -34 ei ikinä oo tullu sanomista ..Se siitä raittiudesta

    • Anonyymi

      Ilmeisesti mielestäsi pitää koko suomi laittaa holhouksen alle? Lihavat, tupakoitsijat ja himopelaajat näin alkuun? Jotta sinun sivistyneet siansilmäsi eivät tulisi kipiäksi niitä katsellessa.

      • Anonyymi00015

        Kyllä pitää olla raamit, ainakin loppuvaiheen alkoholistille.
        Mieluiten edunvalvonta. Voi alkaa totuttelemaan siitä välitystilistä, jos laskut ovat jääneet maksamatta.
        Ei ole hyvä asia häätö maksamatta jääneiden vuokrien tai vastikkeiden takia.
        Otetaan palvelua, eikä ole edes aikomus maksaa laskuja. Minusta tuo on toisten työn aliarvostamista. Suorastaan asennevamma.
        Julkisen puolen laskuja voi olla myös ulosotossa.
        Mikä tähän johtaa? Leskeksi jääneillä miehillä tulee elämään nainen, joka käyttää hyväksi.
        Juoppokaverit tuovat viinaa kotiin, joskus monta kertaa päivässä. Syöksykierre on valmis alamäkeen.
        Kyllä sitä avutonta alkoholistiraukkaa sitten osataan syyllistää, kun itse kuskataan sitä pirun lientä.
        Siinä on sitten koko paska omaisten niskassa ihmisen kuoltua. Hirmuinen työ.
        Näin sairaat alkoholistit pakosta katkolle ja edunvalvontaan.


    • Anonyymi00018

      Raittius on ihanaa .utta jotkut tarvitsevat päihteitä peittääkseen tyhjyyden tunnettaan elämäsdään

    • Anonyymi00019

      Tuo on hyvä idea että pystyy ostamaan ruokaa mutta ei alkoholia se on jo yksi askel kohti parempaa elämänlaatua

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1334
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      960
    3. 78
      817
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      734
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      665
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      632
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      615
    10. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    11. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      84
      568
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      548
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      542
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      535
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      92
      486
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      461
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      447
    Aihe