Hyvät postimerkkien keräilijät apuanne pyydetään

Hei !

Viime viikolla klo 22 MTV:n uutiskevennystyksenä oli tarina, nuoresta pojasta, joka oli vedonnut postimerkkien keräilijöihin postimerkkikokoelmansa kartuttamiseen. Olen itse tässä samalla asialla. Olen noin 65-vuotias parantumatonta syöpää sairastava eläkeläinen. Jäljellä olevien elinpäivien määrää ei tarkasti ole (onneksi) hoitavat onkologit määrittämään, mutta elinaikaa on 3-4 vuotta jäljellä. Syövän tarkka nimi on neuro-endokriiniset NET-kasvaimeet. Gradus oli alunpitäen kaksi, mutta nyt syöpä on vastoin kaikkia odotuksia levinnyt ainakin maksaan ja tuo gradus muuttunee luokkaan kolme, eli ärhäkämpään syöpätyyppiin.
Elän, normaalilla työeläkkeellä olevan, vaimoni kanssa ja meidän eläkkeemme ovat todella pienet eli niillä tuloilla ei postimerkkejä paljon "keräillä". Olen nyt ostanut jonkun verran merkkejä eli noin 30-40 eurolla/kahdessa kuukaudessa postimerkkiliikkeestä. Kysynkin Teiltä arvoisat ystävät, että jos Teillä on postimerkkejä tai kokoelmia joutavana jäänyt nurkkiin lojumaan, niin pyytäisin teitä lahjoittamaan ne minulle. Olen testamentannut oman vaatimattoman kokoelmani vähätuloisten perheiden lapsille ja nuorille. Jos merkkejä kertyy enemmän, niin silloin lisään edunsaajaksi sosiaalitoimen ohjauksella jonkun muun sopivan kohteen. Toivon koko sydämestä, että että saisin Teiltä muutakin kuin laatikollisen "sitä itseään". Jos päätätte lähettää postimerkkejä, niin takaan, että ne kiertävät nuorempiin käsiin minun kauttani. Meillä ei ole ollut sitä onnea, että olisimme saaneet jälkikasvua, joten postimerkit tosiaan päätyvät pariin kolmeen sopivaan kohteeseen, kun en ole itse niitä enää sormeilemassa. Ajattelin, että tämä toimisi niin, että lähtettäisitte yhteydenotto pyynnön sähköpostilla ja sieltä saatte tarkemmat ohjeet postimerkkien lähettämiseen. Eli lahjoittakaa ja laittakaa viestiä eteenpäin, jos Teillä tai tutuillanne on postimerkkejä joutilaana esim. hiipuneen harrasteen myötä, niin täällä olisi innokas harrastelija niin odottelemassa.
Sähköpostiosoitteeni on [email protected]

0

521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        236
        2644
      2. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        101
        1124
      3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        122
        1068
      4. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        992
      5. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        58
        985
      6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

        Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
        Kaste
        717
        897
      7. Mitä toivoisit

        Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
        Ikävä
        63
        831
      8. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
        Maailman menoa
        237
        780
      9. Mikä tekee sen

        Vetovoiman kaivatussasi?
        Ikävä
        35
        730
      10. Harmittaako joku

        Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
        Ikävä
        116
        718
      Aihe