"AKT:n Kokko: Paikallinen sopiminen on silmänkääntötemppu
Ismo Kokko seuraavaksi ääneen. Hän puhuu paikallisesta sopimisesta ”iloisena sanaparina”, joka on hänestä silmänkääntötemppu.
Kokko: työelämän ja sosiaaliturvan heikennyksistä tämä on kaikkein suurin silmänkääntötemppu. Kauniilla ja positiivisella sanaparilla romutetaan yleissitovuus tästä maasta. Voin perustella väitteen.
Kokko sanoo kaksi isoa asiaa: ensinnäkin yrityskohtaisesti jatkossa saa työnantajan näkökulmasta kaikki herkut jotka tähän asti saatu valtakunnallisella TES:llä. Tästä voi jatkossa poiketa yrityskohtaisella sopimuksella ilman että tarvitsee liittyä työnantajaliittoon. Jos yritysten halukkuus liittyä työnantajaliittoon, kuten odotus on, myös se romuttuu, paljonko on järjestäytyneitä työnantajia.
Toinen asia: edustaminen työpaikoilla, eli jatkossa on tulossa lainsäädäntöä, jossa ammattiliittojen luottamusmiehet voi ohittaa järjestäytymättömässä kentässä. Ammattiliittojen luottamusmiehillä ei ole etusijaa joka tähän mennessä ollut, vaan voidaan valita kuka vain edustamaan työntekijöitä, jolla ei ole tietoa mitä on tekemässä. Varsinkin pienemmissä yrityksissä en hämmästyisi, jos työnantaja osoittaa, että meidän joku päälliköistä on hyvä edustamaan kaikkia työntekijöitä."
"Kokko jatkaa: asian poliittinen puoli on, että kokoomus on pitkään halunnut että näin tapahtuu. PS lupasi ennen vaaleja, että yleissitovuus säilyy. Teoriassa joo, mutta käytännössä siitä tehdään mitätön. Siitä voi päätellä, kumpi hallituksen pääpuoleista pitää lupauksensa ja kumpi sen pettää."
"Kokko jatkaa lakko-oikeudesta: olen haastatellut ruotsalaisia kollegoja, että mikä heidän lainsäädäntönsä tosiaan on. Ei Ruotsissa ole poliittisia lakkoja rajattu yhteen päivään tai että tukilakkoja olisi rajattu enemmän kuin meillä. Meille on tuotu poliitikoilta tarina, että nämä uudistukset olisivat jotenkin kilpailukykyasioita. Meillä ei AKT:ssa osteta hallituksen tarinaa, ei paikallisesta sopimisesta, lakko-oikeudesta tai muustakaan.
Myös AKT on valmis puolustamaan työoikeuksia. Kokko toivoo, että hallitus aidosti keskustelee liittojen kanssa, jos heillä on tarpeita uudistaa työmarkkinoita Suomessa. Jos meitä ei kuunnella, tulee jatkossa ilmoitettavia toimenpiteitä, Kokko päättää puheenvuoronsa."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3b053f6e-3a28-4f6b-bed4-614d1825994e
Että sellainen "työväenpuolue" PS! Josko nyt avautuisivat persuja kannattaneiden työntekijöiden silmät totuudelle siitä, että PS Purran johtamana möi sinun selkänahkasi alennushintaan Kokoomukselle ja EK:lle? Ääni persulle on ääni työntekijän riistämiselle. Kannattaisi kiiruhtaa hankkimaan itselleen ammattiliiton jäsenyys, jos tahtoo työntekijän asemaansa suojella työnantajan mahdollista mielivaltaisuutta kohtaan.
Kiky-kusetus ei ole unohtunut! Ei vuonna 2015 eikä kesken viime kevään vaalien ennakkoäänestystä PS:n takinkäännöllä. Purra on täysin kokoomuslaistunut ja koko PS-puolue-eliitti.
"Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu tylyttää hallitusohjelmaa Kouvolan Sanomissa: ”Äänestäjiä ei ole kuunneltu”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/987378a5-3302-4319-949a-0db5e9cfb259
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko lataa suorat sanat persuista!
328
2081
Vastaukset
- Anonyymi
Kai tuo järkikin sanoo että ei Ps ole mikään työväen puolustaja.
- Anonyymi
PS mainosti itseään ''Suomen suurin työväenpuolue''
Hieman on parannettavaa:))) - Anonyymi
Kerropas tuo persuja kannattamaan haksahtaneille työntekijäpuolen edustajille. He kun näyttävät menneen populistiseen ansaan täysin sokeina "mutku mamu mamu..."
En sitten tiedä, onko viisastumista täysin turha odottaa vai vieläkö se mamu-öyhötys menee niin edelle, että siitä hyvästä on valmis myymään omat työehtonsa sekä ihmisoikeutensa. Selkeää masokistisuuttahan se osoittaa, jos työntekijänä haluaa kampittaa ammattiliitot kannattamalla persupuoluetta. Se mamu asuu yhä edelleenkin seuraavana päivänä siinä naapurissa, mutta ainoa asia mikä muuttuu on, että työntekijän oma palkkapussi laihtuu ihan helkkaristi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerropas tuo persuja kannattamaan haksahtaneille työntekijäpuolen edustajille. He kun näyttävät menneen populistiseen ansaan täysin sokeina "mutku mamu mamu..."
En sitten tiedä, onko viisastumista täysin turha odottaa vai vieläkö se mamu-öyhötys menee niin edelle, että siitä hyvästä on valmis myymään omat työehtonsa sekä ihmisoikeutensa. Selkeää masokistisuuttahan se osoittaa, jos työntekijänä haluaa kampittaa ammattiliitot kannattamalla persupuoluetta. Se mamu asuu yhä edelleenkin seuraavana päivänä siinä naapurissa, mutta ainoa asia mikä muuttuu on, että työntekijän oma palkkapussi laihtuu ihan helkkaristi.Näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on.
Ich bin ein Berliner... daa!
- Anonyymi
Sosiaalidemokraatit ja vihervasemmistolaiset ovat himoverottajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalidemokraatit ja vihervasemmistolaiset ovat himoverottajia.
Näin on. Sosiaalidemokraatit ja vihervasemmistolaiset pysykööt oppositiossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalidemokraatit ja vihervasemmistolaiset ovat himoverottajia.
Mutta kummasti sinullekin kelpaa se kaikki yhteiskunnalta saatu joka on kerätty sillä "himoverotuksella". Koulutus (no sinun tapauksessasi vain apukoulu mutta kuitenkin), terveyspalvelut, tiestö, lapsilisät, lasten päivähoito jne.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Sosiaalidemokraatit ja vihervasemmistolaiset pysykööt oppositiossa.
Puuttumatta aiheeseen mitenkään, niin Suomessa EI ole yhtään sosiaalidemokraattia!
SDP on Suomen Sosialidemokraattinen Puolue.
Mites persutrollit suhtautuisi, jos puoleen nimi kirjoitettaisiin, esim. Perinmukasuomalaiset tai, että kokoomuslaiset mainittaisiin kokomustapuolueena? - Anonyymi
Vielä vähemmän niitä ovat SDP, Vihreät sekä Vasemistoliitto... eivät ole edes Suomen puolustajia....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puuttumatta aiheeseen mitenkään, niin Suomessa EI ole yhtään sosiaalidemokraattia!
SDP on Suomen Sosialidemokraattinen Puolue.
Mites persutrollit suhtautuisi, jos puoleen nimi kirjoitettaisiin, esim. Perinmukasuomalaiset tai, että kokoomuslaiset mainittaisiin kokomustapuolueena?Joo, kyllähän tuon Demokraattinen-osan voisi puolueen SDP nimestä poistaa, sen osoittaa erilaiset vaalikikkailut 2019, 2023 ja 2024 vaaleissa, eli Suomen Sosiaalinen Puolue olisi kuvainnollisempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kummasti sinullekin kelpaa se kaikki yhteiskunnalta saatu joka on kerätty sillä "himoverotuksella". Koulutus (no sinun tapauksessasi vain apukoulu mutta kuitenkin), terveyspalvelut, tiestö, lapsilisät, lasten päivähoito jne.....
No sillä on saatu pohjoismaiden velkaisin ja köyhin yhteiskunta. Mitä olisikaan saatu, jos vasemmisto olisi ollut oppisitiossa kapinasta lähtien. Suomi olisi Euroopan rikkain valtio ostovoimakorjatulla bkt:lla / kapita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PS mainosti itseään ''Suomen suurin työväenpuolue''
Hieman on parannettavaa:)))Seuraaviin vaaleihin joutuvat keksimään uusia mainoslauseita. Kokoomuksen käyttämät viestintätoimistot varmasti hoitavat persujenkin vaalit rahalla.
- Anonyymi
Kyllä järkevät sen ymmärtävätkin. Rivipersuille riittää se, että puolue on hallituksessa mukana ja muusta viis. Saavat "lällätellä" oikein sydämensä kyllyydestä samalla kun ottavat halkoa ahteriin.... voi tosin johtua heidän masokistisista taipumuksistaankin. Kuka tietää ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalidemokraatit ja vihervasemmistolaiset ovat himoverottajia.
Kommentoi tollo jolle kelpaa kaikki verotuksen kautta saamansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalidemokraatit ja vihervasemmistolaiset ovat himoverottajia.
Mainitsepa jokin Hyvinvointivaltio jossa ei ole korkea verotus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerropas tuo persuja kannattamaan haksahtaneille työntekijäpuolen edustajille. He kun näyttävät menneen populistiseen ansaan täysin sokeina "mutku mamu mamu..."
En sitten tiedä, onko viisastumista täysin turha odottaa vai vieläkö se mamu-öyhötys menee niin edelle, että siitä hyvästä on valmis myymään omat työehtonsa sekä ihmisoikeutensa. Selkeää masokistisuuttahan se osoittaa, jos työntekijänä haluaa kampittaa ammattiliitot kannattamalla persupuoluetta. Se mamu asuu yhä edelleenkin seuraavana päivänä siinä naapurissa, mutta ainoa asia mikä muuttuu on, että työntekijän oma palkkapussi laihtuu ihan helkkaristi.Persuista saattaa tulla työväen puolue kun siipeilijät lähtee. Vasemmisto on kussut jo housuihinsa. Ay pilaa lopun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PS mainosti itseään ''Suomen suurin työväenpuolue''
Hieman on parannettavaa:)))Parannettavaa jäi edelliseltä hallitukselta, joka ratsasti Sannan huumassa ottaen lisää velkaa rahan jakamiseen kaikkeen ja "instituution ravisteluun".
Ed. hallituksen aikana v.2022 yli 962000 lakkopäivää, vaikka "puikoissa" oli kaikkien niin kovasti rakastama Sanna ja vasemmisto enemmistö.
Velka jäi ja nahkatakissa ihastuttaa nyt Krista Kiuru :-) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PS mainosti itseään ''Suomen suurin työväenpuolue''
Hieman on parannettavaa:)))Työväen valtsema tuokin, hieman on suomi unohtunut jos maansa myy.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008699646.html - Anonyymi
Persut on yrittäjätyöväen asialla.
Akt on liittoduunarin lakko-oikeuden asialla. Lakko-oikeuden puolesta, ei työnteon ja palkan saannin puolesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sillä on saatu pohjoismaiden velkaisin ja köyhin yhteiskunta. Mitä olisikaan saatu, jos vasemmisto olisi ollut oppisitiossa kapinasta lähtien. Suomi olisi Euroopan rikkain valtio ostovoimakorjatulla bkt:lla / kapita.
Olipas lapsellista näkemystä...
meillä jo kilpailukykyiset khtuullisen matalat palkat , ostovoima on aikalaillakin palkoista kiinni , verojahan leikataan kokoajan tasavero suuntaan... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Sosiaalidemokraatit ja vihervasemmistolaiset pysykööt oppositiossa.
Kokko ei ole kaunis mies, mutta puhuu asiaa. Purra ei ole kaunis nainen, mutta valehtelee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä järkevät sen ymmärtävätkin. Rivipersuille riittää se, että puolue on hallituksessa mukana ja muusta viis. Saavat "lällätellä" oikein sydämensä kyllyydestä samalla kun ottavat halkoa ahteriin.... voi tosin johtua heidän masokistisista taipumuksistaankin. Kuka tietää ?
Odotan ihan sitä aikaa, kun nämä kaikki haukkumiset kääntyvät päälaelleen ja teille maksetaan samalla mitalla takaisin. Jokainen puolue on hallituksessa ollut vuorollaan eikä kukaan heistä ole onnistunut kääntämään laivaa. Mitä epäonnistuneempi kausi on takana, sen enempi haukutaan ja syytetään muita. Vihervasemmiston bravuurinumero!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuista saattaa tulla työväen puolue kun siipeilijät lähtee. Vasemmisto on kussut jo housuihinsa. Ay pilaa lopun.
Johan Aalto joutuu löysentämään lakkorajoja, joten arvelen kusen saaneen paskan kyytipojaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut on yrittäjätyöväen asialla.
Akt on liittoduunarin lakko-oikeuden asialla. Lakko-oikeuden puolesta, ei työnteon ja palkan saannin puolesta."Anonyymi
2024-03-26 17:36:33
Persut on yrittäjätyöväen asialla".
++++
Niin ettäkö kaikkien pers`sutien pitäs siis olla yrittäjiä ?
Entä ne 199 000 Kelapersua niitten puolella ei persaukkelit siis ole ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sillä on saatu pohjoismaiden velkaisin ja köyhin yhteiskunta. Mitä olisikaan saatu, jos vasemmisto olisi ollut oppisitiossa kapinasta lähtien. Suomi olisi Euroopan rikkain valtio ostovoimakorjatulla bkt:lla / kapita.
Katseleppa ketkä ovat hoitaneet esim. Tanskan ja Ruotsin asioita vuosikymmeniä ja sinä kateellisena louskutat paskaa. Siinä vaiheessa kun noihin maihin tulee sinun haluamasi valta, niin se on hyvästit hyvinvoinninnille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokko ei ole kaunis mies, mutta puhuu asiaa. Purra ei ole kaunis nainen, mutta valehtelee.
Aivan samaa mieltä. PURRA ON ERITTÄIN EPÄMIELLYTTÄVÄ NAINEN. EI VOI MITÄÄN MUTTA ITSE ON MAINEENSA PILANNUT.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan samaa mieltä. PURRA ON ERITTÄIN EPÄMIELLYTTÄVÄ NAINEN. EI VOI MITÄÄN MUTTA ITSE ON MAINEENSA PILANNUT.
Kyllä ne persujen homopojat yläpuolella hoitaa kaikki hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puuttumatta aiheeseen mitenkään, niin Suomessa EI ole yhtään sosiaalidemokraattia!
SDP on Suomen Sosialidemokraattinen Puolue.
Mites persutrollit suhtautuisi, jos puoleen nimi kirjoitettaisiin, esim. Perinmukasuomalaiset tai, että kokoomuslaiset mainittaisiin kokomustapuolueena?Piilotetaan sdp kun se on itsensä liannut.
- Anonyymi
Se tuli täysin selväksi jo kaikkein typerimmillekin alk. vuodesta 2015. Mutta sitten on niitä täydellisiä tolloja jotka eivät ole tajunneet sitä vieläkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalidemokraatit ja vihervasemmistolaiset ovat himoverottajia.
Ja siitä huolimatta sinullekin kelpaa kaikki verotuksen kautta saamasi hyöty. Jos joutuisit maksamaan kaikista yhteiskunnalta saatavien palveluiden hinnat täysimääräisesti pienemmän verotuksen vastineeksi, seuraisi siitä sellainen ulina että Kanadassakin sudet pelästyisivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokko ei ole kaunis mies, mutta puhuu asiaa. Purra ei ole kaunis nainen, mutta valehtelee.
Uskoo ken tahtoo. Tollo kun olet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johan Aalto joutuu löysentämään lakkorajoja, joten arvelen kusen saaneen paskan kyytipojaksi.
Aallon valinta oli virhe. Metallimies tiesi sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan samaa mieltä. PURRA ON ERITTÄIN EPÄMIELLYTTÄVÄ NAINEN. EI VOI MITÄÄN MUTTA ITSE ON MAINEENSA PILANNUT.
Mene ja katso ittees vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puuttumatta aiheeseen mitenkään, niin Suomessa EI ole yhtään sosiaalidemokraattia!
SDP on Suomen Sosialidemokraattinen Puolue.
Mites persutrollit suhtautuisi, jos puoleen nimi kirjoitettaisiin, esim. Perinmukasuomalaiset tai, että kokoomuslaiset mainittaisiin kokomustapuolueena?SDP on läpikäynyt sellaisen valkopesun, että nimeksi pitäisi laittaa pelkkä Demokraattinen puolue. Puolueen lehtihän jo on kauan häpeillyt tuota Sosiali-alkua ja onkin siksi nykyisn vain Demokraatti. Muutenkin demarit on tämänpäivän yhteiskunnassa menettäneet merkityksensä. Vihreät, Vasemmistoliitto sekä SDP voisivat yhdistyä samaksi puolueeksi. Ainoina tavoitteinaan unelmahöttöily, viherpipertäminen ja hyveliputus. Sateenkaarta tietenkään unohtamatta. Mutta siinäpä ne asiat heillä sitten ovatkin. UUdet tuulet puhaltaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PS mainosti itseään ''Suomen suurin työväenpuolue''
Hieman on parannettavaa:)))PS Suomen suurin työväestön kyykyttäjäpuolue. Maksakaa te, me nautimme.
- Anonyymi
no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu rotuopin julistaja, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.
- Anonyymi
Kiitos tästä aloituksesta! Asiaa kirjoitat.
- Anonyymi
Ansiosidonnaiseen ei saisi koskea 🤔 no älä tule töihin , joka ainoaan työpaikkaan tulee tekijä vaikka 30% palkasta leikkaisi
- Anonyymi
Jos tuollaiselle kehitykselle annetaan edes pikkusormi, se vie kohta koko käden.
- Anonyymi
Miten nämä Orpon hallituksen uudistukset tuohon millaan tavalla vaikuttaa?
Nytkin on jo tehty ns. 0 tuntisopimuksia sekä Marinin luoma Pienyrittäjä on romahduttanut erityisesti raksamiesten palkkoja, jotka laskivat jo silloin kuin naapurimaista alkoi tulla tuhansia raksamiehiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tuollaiselle kehitykselle annetaan edes pikkusormi, se vie kohta koko käden.
Nyt kaikki rokuliin ja lappiin laskettelemaan.
- Anonyymi
Hallituksen kaunistelevat puheet "paikallisesta sopimisesta" ovat kuin menisi kyykäärmeen kanssa samaan makuupussiin nukkumaan.
- Anonyymi
Ja vieläkin persut peukuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vieläkin persut peukuttaa.
Joillakin persu-uskovaisuus on iskeytynyt niin syvälle ytimiin, että vaikka varoitettaisiin istumasta dynamiittipötkön päälle, niin nämä hölmöthän istuvat silti. Kaikkia ei voi pelastaa, koska myrskylyhty korviensa välissä kiiluu niin himmeänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joillakin persu-uskovaisuus on iskeytynyt niin syvälle ytimiin, että vaikka varoitettaisiin istumasta dynamiittipötkön päälle, niin nämä hölmöthän istuvat silti. Kaikkia ei voi pelastaa, koska myrskylyhty korviensa välissä kiiluu niin himmeänä.
Naurattaa tuo persujen tyhmyys.
- Anonyymi
Poliittiset lakkomafiosot pitävät parempana että paikallisen sopimisen ja vaaleissa kannatuksen saaneen hallitussuuntauksen sijaan lakoilla konkurssiin ajettavan Suomen asioista tulevat päättämään kansainvälisten pääomapiirien agentit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurattaa tuo persujen tyhmyys.
Taitaa sinua naurattaa enemmän tuo oma tyhmyytesi, tai oikeastaan se on se älyn vähäisyys...

Kerropas, montako konkurssia on seurannut lakoista? Hallituksen ajatukset kertovat selvästi sen, mistä isänmaamme on kärsinyt jo pitkään tällä vuosituhannella eli työnantajien palkanmaksuhaluttomuudesta. Ja sitähän tätä paikallisella sopimisella pyritään pidemmällä juoksulla vahvistamaan, ota tai jätä-meininkiä työelämässä. Työntekijällä ei olisi enää mitään sanomista palkkojen sekä työehtojen suhteen, koska yrittäjän ei tarvitsisi sellaisia enää ottaa huomioon.
Lakkomafiosoiksi nimitteleminen kertoo juuri siitä asenteesta, mikä hallituspuolueita edustavilla perskokkareilla on työntekijöitä kohtaan. Ja muuten, mitenköhän se mahtoikaan olla tuon vaalituloksen kanssa? Edellinen hallituspohja sai enemmän ääniä kuin nykyinen, mutta vaalitaktinen d´Hondtin järjestelmän takaama paikkajako toi nykypohjalle sen pienen edun edustajamäärissä. Kansan tahtoon on siis ihan turha verdota, koska sellainen on paskapuhetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa sinua naurattaa enemmän tuo oma tyhmyytesi, tai oikeastaan se on se älyn vähäisyys...
Persu siellä parahti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurattaa tuo persujen tyhmyys.
Ehkä kuitenkin enemmän säälittää.
Anonyymi kirjoitti:
Joillakin persu-uskovaisuus on iskeytynyt niin syvälle ytimiin, että vaikka varoitettaisiin istumasta dynamiittipötkön päälle, niin nämä hölmöthän istuvat silti. Kaikkia ei voi pelastaa, koska myrskylyhty korviensa välissä kiiluu niin himmeänä.
Vasemmistolaisten ei tartte ajatella kun ay-pomot hoitaa sen puolen ja veloittaa siitä vaan omantunnon mukaan. No tasapäisyys kunniaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurattaa tuo persujen tyhmyys.
Sitä kannattaa äärivasureidenkin katsoa peiliin... eipä ole teitäkään millään ylettömällä viisaudella siunattu... Puolueenne vei 2019-2023 vaalikaudella noin 30% prossaa ostovoimastanne (sen kaikkein huonompiosaisenkin) ja otti nousukaudella 40Miljardia lisää korotonta lainaa, joka jää tuöevien duunari-jälkipolvien maksettavaksi. SS2 jatkosuunnitelmat talouden parantamiseksi olivat: verojen korotus, verojen korotus ja verojen korotus. Lisäksi kaavailuissa oli muutama uusi vero. Suomalainen duunari on jo nyt verotettu maailman korkeimmalla kokonaisveroasteella, eli MENOJA on pakko supistaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurattaa tuo persujen tyhmyys.
"Naurattaa tuo persujen tyhmyys."
Sanonta: "Hulluna demarina on hyvä olla, pitää näköjään paikkansa" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerropas, montako konkurssia on seurannut lakoista? Hallituksen ajatukset kertovat selvästi sen, mistä isänmaamme on kärsinyt jo pitkään tällä vuosituhannella eli työnantajien palkanmaksuhaluttomuudesta. Ja sitähän tätä paikallisella sopimisella pyritään pidemmällä juoksulla vahvistamaan, ota tai jätä-meininkiä työelämässä. Työntekijällä ei olisi enää mitään sanomista palkkojen sekä työehtojen suhteen, koska yrittäjän ei tarvitsisi sellaisia enää ottaa huomioon.
Lakkomafiosoiksi nimitteleminen kertoo juuri siitä asenteesta, mikä hallituspuolueita edustavilla perskokkareilla on työntekijöitä kohtaan. Ja muuten, mitenköhän se mahtoikaan olla tuon vaalituloksen kanssa? Edellinen hallituspohja sai enemmän ääniä kuin nykyinen, mutta vaalitaktinen d´Hondtin järjestelmän takaama paikkajako toi nykypohjalle sen pienen edun edustajamäärissä. Kansan tahtoon on siis ihan turha verdota, koska sellainen on paskapuhetta.Ei Ay mahfia sanele minulle nytkään. minä päätän ja sovin työntekijän kanssa. Niin palkasta kuin muustakin. Taustalla on lakikirja ei mahfian ehdot. Me sovitaan ehdoista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Naurattaa tuo persujen tyhmyys."
Sanonta: "Hulluna demarina on hyvä olla, pitää näköjään paikkansa"Vasemmiston ihanne veroaste 110 % Yrittäjälle mielellään 130 %
- Anonyymi
On sitä ennenkin pärjätty ilman ammattiliiton sopimuksia. Parempi että tehdään lakeja jotka on kaikille sama. Liiton sopimukset eivät ole.
- Anonyymi
Juuri niin .
Jotkut täysin työelämää kokemattomat kertoo täällä perussuomalaisia valheitaan siitä että Sak on työelämän ja varsinkin palkkakehityksen jarru jne.
Nyt kun ollaan saatu populistien oikea luonne ja paljastunut se kaikki valehtelu joilla joiden työväestössäkin olevan ääni ostettiin niin mahtaa niitä oikeistoa äänestäneitä vituttaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Ay mahfia sanele minulle nytkään. minä päätän ja sovin työntekijän kanssa. Niin palkasta kuin muustakin. Taustalla on lakikirja ei mahfian ehdot. Me sovitaan ehdoista
Kuinkahan tuo mahdollista siis oikeasti tiedät oikeutesi ja velvollisuutesi ja kuinka paljon alkuvuoden palkkakausilla oli tuo työttömyysvakuutusmaksu oliko 0,79 % vai mitä mahdoit maksaa...tälläinen asiallisuus jää aika usein näistä paikallisista "sopimuksista" pois...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmiston ihanne veroaste 110 % Yrittäjälle mielellään 130 %
Hyvä ttä yrittäjäkin siten jotain maksaa nythän saattaa olla esim, päivähoitomaksua menee duunarilta maksimi mutta yrittäjällä ei ollutkaan tuloja ollenkaan verotettavaksi saati päivähoitomaksuihin mutta mökki ostettiin ja audi vaihtui molemmilla....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerropas, montako konkurssia on seurannut lakoista? Hallituksen ajatukset kertovat selvästi sen, mistä isänmaamme on kärsinyt jo pitkään tällä vuosituhannella eli työnantajien palkanmaksuhaluttomuudesta. Ja sitähän tätä paikallisella sopimisella pyritään pidemmällä juoksulla vahvistamaan, ota tai jätä-meininkiä työelämässä. Työntekijällä ei olisi enää mitään sanomista palkkojen sekä työehtojen suhteen, koska yrittäjän ei tarvitsisi sellaisia enää ottaa huomioon.
Lakkomafiosoiksi nimitteleminen kertoo juuri siitä asenteesta, mikä hallituspuolueita edustavilla perskokkareilla on työntekijöitä kohtaan. Ja muuten, mitenköhän se mahtoikaan olla tuon vaalituloksen kanssa? Edellinen hallituspohja sai enemmän ääniä kuin nykyinen, mutta vaalitaktinen d´Hondtin järjestelmän takaama paikkajako toi nykypohjalle sen pienen edun edustajamäärissä. Kansan tahtoon on siis ihan turha verdota, koska sellainen on paskapuhetta.Paljonko sitä isänmaata löytyy hehtaareissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu siellä parahti.
Punikit ovat hermona, kun saatiin eka kerran tulos, että 53% on lakkoja vastaan, joten täällä on muitakin kuin yksistään persuja. Byhyy, byhyy!
Anonyymi kirjoitti:
Sitä kannattaa äärivasureidenkin katsoa peiliin... eipä ole teitäkään millään ylettömällä viisaudella siunattu... Puolueenne vei 2019-2023 vaalikaudella noin 30% prossaa ostovoimastanne (sen kaikkein huonompiosaisenkin) ja otti nousukaudella 40Miljardia lisää korotonta lainaa, joka jää tuöevien duunari-jälkipolvien maksettavaksi. SS2 jatkosuunnitelmat talouden parantamiseksi olivat: verojen korotus, verojen korotus ja verojen korotus. Lisäksi kaavailuissa oli muutama uusi vero. Suomalainen duunari on jo nyt verotettu maailman korkeimmalla kokonaisveroasteella, eli MENOJA on pakko supistaa...
"Anonyymi
2024-03-16 12:48:07
...........otti nousukaudella 40Miljardia lisää korotonta lainaa, joka jää tuöevien duunari-jälkipolvien maksettavaksi."
++++++++++++++
Ossaakko vähennyslaskua ?
Korona miinusta (vähintään )10mrd
Ukraina miinusta1.3 mrd
Mikäpä tulee sitte loppusummaksi?- Anonyymi
Kukas sua estää menemästä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Ay mahfia sanele minulle nytkään. minä päätän ja sovin työntekijän kanssa. Niin palkasta kuin muustakin. Taustalla on lakikirja ei mahfian ehdot. Me sovitaan ehdoista
Justiinsa niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On sitä ennenkin pärjätty ilman ammattiliiton sopimuksia. Parempi että tehdään lakeja jotka on kaikille sama. Liiton sopimukset eivät ole.
Tämäkin parempi kuin mafia pomot. Rikastuttavat vaan itseään ja nyt on pelko persiessä jos menettävät luottamuksensa jäseniin. Toivottavasti jäsenet huomaa tämän ja eroavat liitoista.
- Anonyymi
Kokko puhuu asiaa.
Eikä hätää, ilmoittivat, että Alkosta ei viina lopu.
Kun aikansa "lakkoillut" niin pari viikkoa vielä katkasussa. Sitten taas apeana töihin , paitsi Kokko joka LM:nä etätöissä käsi vapisten tasoittaa tietä sosialismille.- Anonyymi
TOUHU67 kirjoitti:
Eikä hätää, ilmoittivat, että Alkosta ei viina lopu.
Kun aikansa "lakkoillut" niin pari viikkoa vielä katkasussa. Sitten taas apeana töihin , paitsi Kokko joka LM:nä etätöissä käsi vapisten tasoittaa tietä sosialismille.Tuon takia SDP/SAK punanutuilla ei olekaan mikään kiire neuvottelupöytään...
- Anonyymi
PASKANPUHUJIA RIITTÄÄ
- Anonyymi
TOUHU67 kirjoitti:
Eikä hätää, ilmoittivat, että Alkosta ei viina lopu.
Kun aikansa "lakkoillut" niin pari viikkoa vielä katkasussa. Sitten taas apeana töihin , paitsi Kokko joka LM:nä etätöissä käsi vapisten tasoittaa tietä sosialismille.Töihin, ensimmäinen sairauspäivä. Palkallinen tietysti.
- Anonyymi
Kenelle puhuu, metsällekö? 🤪
- Anonyymi
Onhan persuilla vielä nakkimukit
Kiitos viestiketjun aloittajalle poikkeuksellisen hyvä sekä asiallinen kirjoitus.
- Anonyymi
Kiitän myös!
- Anonyymi
Eihän tuo ollut kuin lehdestä otettu kopio. Asiallinen kirjoitus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuo ollut kuin lehdestä otettu kopio. Asiallinen kirjoitus?
Lehteenkö ei muka voi tehdä asiallisia kirjoituksia?
- Anonyymi
Miten vastasi "työväenpuolueen" puheenjohtaja sak:laisten antamaan kritiikkiin?
"Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sanoo, että SAK:n toimijoilla on elimillinen yhteys vasemman laidan politiikkaan ja viimeiset kuukaudet ovat ”riisuneet viimeisetkin naamiot”.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009873091.html
Takinkääntäjä-Purralllahan on ihan helvetisti varaa puhua naamioiden pudottamisesta yhtään mitään? Itse se kaikista pahin petturi ja selkäänpuukottaja myytyään työntekijöiden selkänahat alennushintaan Kokoomukselle ja EK:lle.
Melkoinen luikuri ihmiseksi!- Anonyymi
''SAK:n toimijoilla on elimillinen yhteys vasemman laidan politiikkaan''
Totta helvetissä on yhteys vasemmalle:))) Harvemmin duunarit ovat saaneet tukea oikealta.
Purra puhuu ihan kuin hän tai hallitus edustaisivat vain ja ainoastaan työnantajia.
Työnantajia edustaa EK, eli ''eteläranta kymppi'' Sama osoite josta on tullut Kokoomuksen rahoitus iät ja ajat.
Etelärannassa ollaan kovin tyytyväisiä kun työmarkkinoilla vallitsee rauha.
Jos rauha rikkoontuu, saattaa Orpo saada nootin rannasta....
''Petteri, älä keinuta venettä...'' - Anonyymi

''Petteri, älä keinuta venettä...''Miähän mieltä mahtavatkaan olla ne Teollisuusliiton perussuomalaiset luottamusmiehet Purran ja PS-puolue-eliitin käymisestä EK:n käsikassaraksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miähän mieltä mahtavatkaan olla ne Teollisuusliiton perussuomalaiset luottamusmiehet Purran ja PS-puolue-eliitin käymisestä EK:n käsikassaraksi?
''...Teollisuusliiton perussuomalaiset luottamusmiehet...''
Molemmat ovat pettyneitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''...Teollisuusliiton perussuomalaiset luottamusmiehet...''
Molemmat ovat pettyneitä.On persuduunari todella pahassa paikassa, valitako päätyminen EK:n ja Suomen Yrittäjien kannattajaksi jäämällä persuksi vaiko ammattiliiton, joka puolustaa duunaria. Työväenpuolue PS:sta ei ole enää kivijalan murustakaan jäljellä, minkä Purra ja muu puoluejohto ovat omilla toimillaan tulleet osoittamaan todeksi. Ensimmäistäkään työntekijää tukevaa kommenttia ei ole kuultu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On persuduunari todella pahassa paikassa, valitako päätyminen EK:n ja Suomen Yrittäjien kannattajaksi jäämällä persuksi vaiko ammattiliiton, joka puolustaa duunaria. Työväenpuolue PS:sta ei ole enää kivijalan murustakaan jäljellä, minkä Purra ja muu puoluejohto ovat omilla toimillaan tulleet osoittamaan todeksi. Ensimmäistäkään työntekijää tukevaa kommenttia ei ole kuultu.
Persuduunari....aika harvinainen. Koulupudokkaat työllistyvät huonosti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On persuduunari todella pahassa paikassa, valitako päätyminen EK:n ja Suomen Yrittäjien kannattajaksi jäämällä persuksi vaiko ammattiliiton, joka puolustaa duunaria. Työväenpuolue PS:sta ei ole enää kivijalan murustakaan jäljellä, minkä Purra ja muu puoluejohto ovat omilla toimillaan tulleet osoittamaan todeksi. Ensimmäistäkään työntekijää tukevaa kommenttia ei ole kuultu.
Persut tekivät kyllä törkeän tempun äänestäjilleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut tekivät kyllä törkeän tempun äänestäjilleen.
Mitä se sinua liikuttaa, kun et äänestänyt? Puututte hyvin herkästi teille kuulumattomiin asioihin ja olette tievinänne mitä toiset ajattelee. Törkeyden koko kuva heijastuu näistä kirjoituksista sekä suunnaton tyhmyys.
- Anonyymi
Ismo Kokolle täytyy olla pettymys, kun tajuaa että mm. ne kumipyörät jotka suomea pitävät pyörimässä, ovat puolalaisia, latvialaisia, liettualaisia, romanialaisia ja puolalaisia. Julkisen liikenteen kuljettajatkin ovat tuontakamaa. YTK tulee kutsumaan entistä enemmän suomalaisia ja AKT jää vain muutamien satojen änkyröiden ja ylipalkattujen satamamiesten (juoppojen ahtaajien) huutopaikaksi.
- Anonyymi
Sinä et ainakaan ole raskaan kaluston kuljettaja. AKT on vahva liitto juuri siksi, että kuljetusalan ammattilaiset ymmärtävät puolustaa etujaan. Sellaiset kaltaisesi joojoo-tyypit ovat niitä omaan pesään kusijoita, jotka pitävät majaansa työnantajan järjestämässä työttömyyskassassa eli YTK:ssa.

Kyllä olen, tai oikeammin olin. Ennen kuin kaikenmaailman maailmanparantajat tuhosivat senkin alan.
Olin kyllä jopa jäsenenä AKT;ssä ja työpaikkani muiden kuljettajien kanssa olimme lähes jatkuvassa sodassa AKT;n ääriporukan kanssa, siis ulkopuolisten. Meillä oli edut ja palkat, huomattavasti yli sen, mitä nuo epätoivoiset marisijat olivat huutamassa. Ovat lähinnä AKT;n konttorilla sellaisia työtävieroksuvia, -ymmärtämättömiä ruikuttajia, jotka estävät muiden ansaintamahdollisuudet työtä tekemällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä olen, tai oikeammin olin. Ennen kuin kaikenmaailman maailmanparantajat tuhosivat senkin alan.
Olin kyllä jopa jäsenenä AKT;ssä ja työpaikkani muiden kuljettajien kanssa olimme lähes jatkuvassa sodassa AKT;n ääriporukan kanssa, siis ulkopuolisten. Meillä oli edut ja palkat, huomattavasti yli sen, mitä nuo epätoivoiset marisijat olivat huutamassa. Ovat lähinnä AKT;n konttorilla sellaisia työtävieroksuvia, -ymmärtämättömiä ruikuttajia, jotka estävät muiden ansaintamahdollisuudet työtä tekemällä.Epätoivoista :)))))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä olen, tai oikeammin olin. Ennen kuin kaikenmaailman maailmanparantajat tuhosivat senkin alan.
Olin kyllä jopa jäsenenä AKT;ssä ja työpaikkani muiden kuljettajien kanssa olimme lähes jatkuvassa sodassa AKT;n ääriporukan kanssa, siis ulkopuolisten. Meillä oli edut ja palkat, huomattavasti yli sen, mitä nuo epätoivoiset marisijat olivat huutamassa. Ovat lähinnä AKT;n konttorilla sellaisia työtävieroksuvia, -ymmärtämättömiä ruikuttajia, jotka estävät muiden ansaintamahdollisuudet työtä tekemällä.Ketkäs ne "huomattavat edut ja palkat" sitten menivät ryssimään? AKT:n sakkiko vai olisiko ollut kumminkin ne YTK:hon loikkineet joojoo-kuskit? Miten AKT on estänyt sinulta ansaintamahdollisuudet?
Meinaatko, että tessin alittaviin ehtoihin ja palkkoihin olisi ollut parempi suostua, koska senhän olisi voinut korvata helvetillisellä määrällä ylityötunteja? Eikö niistä ylityötunneistakin olisi silloin kannattanut ottaa se sopimusten edellyttämä korvaus, kuin siirtyä omaan polveen kolahtavaan suoritepalkkaukseen tai läpituntipalkkaan? Eihän kukaan ole kieltänyt työnantajaa maksamasta tessiä parempaa korvausta, koska tes on se yleinen minimitaso. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et ainakaan ole raskaan kaluston kuljettaja. AKT on vahva liitto juuri siksi, että kuljetusalan ammattilaiset ymmärtävät puolustaa etujaan. Sellaiset kaltaisesi joojoo-tyypit ovat niitä omaan pesään kusijoita, jotka pitävät majaansa työnantajan järjestämässä työttömyyskassassa eli YTK:ssa.
Etkö ymmärrä lukemaasi!? Valtaosa rekkaliikenteestä hoidetaan jo nyt maassamme ulkolaisella kalustolla, jotka eivät näihinkään lakkoihin osallistu... miten luulet jatkossa käyvän?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et ainakaan ole raskaan kaluston kuljettaja. AKT on vahva liitto juuri siksi, että kuljetusalan ammattilaiset ymmärtävät puolustaa etujaan. Sellaiset kaltaisesi joojoo-tyypit ovat niitä omaan pesään kusijoita, jotka pitävät majaansa työnantajan järjestämässä työttömyyskassassa eli YTK:ssa.
Kolmas viikko alkanut ja mitä sillä on saatu aikaan? Partajeesukset, jotka eivät jaksaisi enää ruumiillista työtä tehdä, joten se siitä vahvuudesta. Tehän sinne omaan pesään kusette, kun järjestätte muille suuret ansionmenetykset ja lapsiparat kuolevat nälkään!!! Omalle väelle hankitte potkut työpaikoilta, siitäkö pitäisi kiittää ja rumpujen päristä?
- Anonyymi
👍 hyvä AY.
- Anonyymi
Ainoa taho työntekijän puolella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa taho työntekijän puolella.
Kyllä AY on vain AY;n puolella ja asialla. Eihän sitä muuten miljardiomaisuuden hankintaa muilla maksateta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä AY on vain AY;n puolella ja asialla. Eihän sitä muuten miljardiomaisuuden hankintaa muilla maksateta.
Tottakai ay-liike on vain ay-liikkeen asialla. koska ay-liike on yhtä kuin sen jäsenet. Onkos yrittäjien omaisuus sitten sitä parempaa omaisuutta kuin ay-liikkeen vai onko kyseessä kateus? Kuule, oliskohan se niin, että ay-liikkeesä ymmärretään, ettei toimintaa ja jäsenistölle maksettuja korvauksia makseta kuin kestävästä taloudesta? Yrittäjäpuolen toiveenahan olisi tottakai köyhä ja velkaantunut ay-liike.
Eikös yrittäjillä ole ihan vastaava järjestäytymisvapaus kuin ay-liikkeelläkin? Siitä vaan liittymään työnantajajärjestöön. Siellä sitä rahaa ja omaisuutta vasta onkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa taho työntekijän puolella.
Totta. Ilman ay-liikettä työntekijät olisivat orjan asemassa Suomessa. AY-liike perustettiin pitämään työntekijöiden puolta, liitto on tukena, kun työntekijä ei ole saanut palkkaa niinkuin on sopimuksessa sovittu tai on ilman pätevää syytä irtisanottu, työntekijän on vaikea ilman liiton tukea saada oikeutta osakseen. Monissa köyhissä maissa on ruvettu heräämään, ettei työnantajalla ole oikeus riistää työntekijää, on perustettu ay-liikkeitä pitämään työntekijöiden puolta.
- Anonyymi
Miksi en voi sopia itse työnantajani kanssa? Miksi siihenkin pitää jonkun pullalla paisutetun ay pomon tulla väliin???
- Anonyymi
Haluat siis polkea omasi sekä siinä sivussa muidenkin palkat ja työehdot, jos ei tes-sopimusehdot kelpaa sinulle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluat siis polkea omasi sekä siinä sivussa muidenkin palkat ja työehdot, jos ei tes-sopimusehdot kelpaa sinulle?
Ay pomot ne pitää palkat alhaalla ja itse rikastuvat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluat siis polkea omasi sekä siinä sivussa muidenkin palkat ja työehdot, jos ei tes-sopimusehdot kelpaa sinulle?
TES-ei ole joka paikkaan ja kaikille yrityksille toimiva sopimus, eikä siis myöskään työntekijän etujen mukainen. Sen ovat yleensä laatineet sellaiset, joilla ei ole hajuakaan reaalielämästä ja miten asiat siellä toimivat.
- Anonyymi
Jos joskus olisit ollut työssä, tietäisit.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TES-ei ole joka paikkaan ja kaikille yrityksille toimiva sopimus, eikä siis myöskään työntekijän etujen mukainen. Sen ovat yleensä laatineet sellaiset, joilla ei ole hajuakaan reaalielämästä ja miten asiat siellä toimivat.
Sinulla ei ole hajuakaan työelämästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ay pomot ne pitää palkat alhaalla ja itse rikastuvat
Onko joku kieltänyt neuvottelemasta tessiä korkeampia liksoja? Ja samoin se on ay-liikkeen pomoportaan palkoista päätetty jäsenistön äänillä kuten on työnantajajärjestöissäkin.
Vaikuttaa, että haluaisit sysätä sen oman vähäisenkin vastuusi pitää omia puoliasi ay-liikkeen hoidettavaksi. Itse olen aina saanut sanotuksi työnantajalle, mikä on vähimmäisehtoni (tes) ja sen päälle saa kyllä maksaa. Jos ei tes-kelpaa, niin se on heidän ongelmansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TES-ei ole joka paikkaan ja kaikille yrityksille toimiva sopimus, eikä siis myöskään työntekijän etujen mukainen. Sen ovat yleensä laatineet sellaiset, joilla ei ole hajuakaan reaalielämästä ja miten asiat siellä toimivat.
Mihin tes ei muka sovi? Vähissä taitaa olla sellaiset paikat. Kuljetusalalla tessin periodijärjestelmä on etu myös työnantajalle, koska tunnit kertyvät jakson sisällä eikä työpäivän pituus määrittele sitä. Työpäivä voi olla kaikkea 1 minuutin -15 tunnin välillä, toki päiväkohtaisen minimikertymän. Lyhyemmästä kuin 4 tunnin 45 minuutin työstä maksetaan täysi 4 tunnin 45 minuutin palkka ja se luetaan työajaksi. 80 tunnin takuupalkkatunnit kerrytetään kahden viikon jakson aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ay pomot ne pitää palkat alhaalla ja itse rikastuvat
Kyllä niissä palkka ynm. asioissa katsotaan että kaikki tapahtuu mahdollisuuksien rajoissa. Mahdottomat vaatimukset veisivät toiminnalta kaiken pohjan. Siksi toisekseen, taitaapa ek:n pomoilla olla lihavammat tilipussit kuin ay-pomoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko joku kieltänyt neuvottelemasta tessiä korkeampia liksoja? Ja samoin se on ay-liikkeen pomoportaan palkoista päätetty jäsenistön äänillä kuten on työnantajajärjestöissäkin.
Vaikuttaa, että haluaisit sysätä sen oman vähäisenkin vastuusi pitää omia puoliasi ay-liikkeen hoidettavaksi. Itse olen aina saanut sanotuksi työnantajalle, mikä on vähimmäisehtoni (tes) ja sen päälle saa kyllä maksaa. Jos ei tes-kelpaa, niin se on heidän ongelmansa.Mihin liittoon kansanedustajat kuuluu. Ainakin heillä on hyvät palkat ja korotukset tulee varmasti.
- Anonyymi
On oikeastaan huvittavia nuo ponnaripäiset vaahtoajat. Tuokaan raukka ei tunnu yhtään tajuavan mistä ja miksi on kyse. Ettei suomella itseasiassa ole edes vaihtoehtoja. Eikä niitä senpuolen ole kyllä kukaan esittänytkään - mutta meteliä ja huutoa riittää.
- Anonyymi
Ja mistäköhän vaihtoehdoista mahtaakaan olla kysymys? Ettei tuo vaahtoaminen olisikin lähinnä omakohtaistasi?
- Anonyymi
Kyllä se vanha totuus pitää paikkaansa. Kyllä työläisen ainoa ja oikea vihollinen, on toinen työläinen.
- Anonyymi
No ei ainakaan järjestäytynyt työntekijä toiselle järjestäytyneelle työntekijälle.
- Anonyymi
Siis työnantajaa nuoleskeleva toinen työläinen.
- Anonyymi
Ei ole vaihtoehtoja vai? Miten velkaantuminen katkeaa jos hyvätuloisille annetaan verohelpotuksia miljadin verran?
Miten velkaantuminen laskee jos työttömyyskorvausta leikataan ja samaan aikaan palautetaan mm. työnantajille miljardi käyttämättä jäänyttä työttömyyskorvauksista säästyneistä rahoista, samoin osa työntekijöille?
Miten se laskee jos irtisanomissuojaa leikataan ja työnantajille annetaan mahdollisuus yhteen palkattomaan sairauspäivään jne.
Eikö nämä kaikki ole persujen "huomenlahja" EK:lle?- Anonyymi
No - siittä vaan sitten kertomaan niitä vaihtoehtoja. Ei ole siihen kyennyt oppositio, Ay-liike, joten tuskinpa sinäkään. Mutta toki asiaan perehdytään kun vaan kerrot ne vaihtoehdot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No - siittä vaan sitten kertomaan niitä vaihtoehtoja. Ei ole siihen kyennyt oppositio, Ay-liike, joten tuskinpa sinäkään. Mutta toki asiaan perehdytään kun vaan kerrot ne vaihtoehdot.
Vaihtoehdot, jätetään toteuttamatta palkansaajan asemaa heikentävät suunnitelmat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No - siittä vaan sitten kertomaan niitä vaihtoehtoja. Ei ole siihen kyennyt oppositio, Ay-liike, joten tuskinpa sinäkään. Mutta toki asiaan perehdytään kun vaan kerrot ne vaihtoehdot.
Meinaatkos, että valtiontalous pelastuu sillä, että leikataan työntekijöiden ostovoima työehtoheikennyksin? Siitähän juurikin täytyisi pitää huolta, että palkka- sekä työehtokehitys on suotuisaa, jolloin raha kiertää taloudessa. Työntekijöiden osuus tuottavasta työstä on niin suuri, että tämän ryhmän likviditeetin säilyminen on merkittävä tekijä myös sille, että yrittäjillä/yrityksillä on kysyntää tuottaa hyödykkeitä sekä palveluja. Jos kierto heikkenee, tulee yrittäjillekin vaikeat ajat.
Hallitus on nyt laittamassa negatiivista oravanpyörää pyörimään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaatkos, että valtiontalous pelastuu sillä, että leikataan työntekijöiden ostovoima työehtoheikennyksin? Siitähän juurikin täytyisi pitää huolta, että palkka- sekä työehtokehitys on suotuisaa, jolloin raha kiertää taloudessa. Työntekijöiden osuus tuottavasta työstä on niin suuri, että tämän ryhmän likviditeetin säilyminen on merkittävä tekijä myös sille, että yrittäjillä/yrityksillä on kysyntää tuottaa hyödykkeitä sekä palveluja. Jos kierto heikkenee, tulee yrittäjillekin vaikeat ajat.
Hallitus on nyt laittamassa negatiivista oravanpyörää pyörimään.Eihän nyt ole kysymys edes palkoista, enkä usko tukien auttavan ostovoimaan mitenkään, kun ihmiset ovat niin köyhiä, että lapset kuolevat nälkään ja aikuisilta jää lääkkeet ottamatta.
Tässähän yritetään saada positiivinen kierre aikaan, kun pistetään tukien kanssa eläjät maksamaan ne työnteolla. Se on kaikkien etu!
- Anonyymi
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009876069.html kansalaisten luottamus tälle
Keskustan uusi puoluesihteeri on entinen kommunisti ja Pohjois-Korean tukija: ”Minulla oli hyvin pitkä tie kohti keskustaa
uli uli- Anonyymi
Ei kuitenkaan ole kehitysvammainen nieleskelijä. heh heh
- Anonyymi
Jällen punikkilauma on kerääntynyt kiljuhuuruissaan parkumaan kakkahätäänsä persupalstalle.
Oppositio vaietkoon. xD- Anonyymi
Se on lapsille kakkahuumori niin jännää:)))
- Anonyymi
Miksi hallitus ei ota näitä "Ruotsin mallista", olisiko nämä liian hyviä duunarille?
"Henkilöstön edustusta yritysten hallinnossa koskee laki vuodelta 1987 (styrelserepresentationslagen). Sen mukaan yli 25 työntekijää työllistävien yritysten hallituksiin on valittava vähintään kaksi työntekijöiden edustajaa. Yli 1 000 työntekijän yrityksissä työntekijöiden edustajia on valittava kolme. Työntekijöillä ei kuitenkaan voi olla enemmistöä hallituksen jäsenistössä.
Paikallinen ammattiosasto valitsee työntekijöiden edustajat. Käytännössä valinnassa usein sovitaan yrityksen ja ammattiosaston välillä. Työntekijöiden edustus koostuu käytännössä LO:n ja toimihenkilöitä edustavien järjestöjen nimeämistä henkilöistä. Selvitysten mukaan noin 75 prosentissa yrityksiä hallituksissa on noin kolmannes henkilöstön nimeämiä jäseniä.
Henkilöstön edustajat yrityksen hallituksissa ovat asemaltaan rinnastettavissa muihin hallituksen jäseniin, kuitenkin sillä poikkeuksella, että he eivät voi osallistua työehtosopimuksia, työtaisteluita tai muita ristikkäisiä intressejä sisältävien asioiden käsittelyyn. Muutoin heidän tulee toimia hallituksessa yrityksen etuja edistäen."
"Myötämääräämislaki antaa paikallisille ammattiosastoille ja luottamusmiehille keskeisen roolin kaikessa yhteistoiminnassa työnantajan kanssa. Lainsäädännön ohella työehtosopimukset täsmentävät ja syventävät tätä roolia.
Lain mukaan työnantajalla on laaja ensisijainen neuvotteluvelvollisuus työntekijöiden asemaan vaikuttavien työpaikan muutosten osalta. Työntekijöiden aloitteesta voidaan käynnistää neuvottelut myös asioista, jotka eivät sinänsä kuulu yhteistoiminnan piiriin, mutta joilla voi olla merkitystä työsuhteiden näkökulmasta. Kolmas laji neuvotteluja koskee paikallisen yhteistoimintasopimuksen aikaansaamista."- Anonyymi
No eihän tuo perskokkareille kelpaa eikä etenkään EK:lle ja Suomen Yrittäjille.
- Anonyymi
Liian pitkä kirjoitus persun ymmärryskyvylle. Persu ymmärtää vain sanan "mamutus".
- Anonyymi
Koska akt alkaa maksaa vahinko korvauksia tyhmien lakkojen seurauksista yrityksille, ihmisille joilta on mennyt työpaikka typerän akt takia. Nämä liikenne lakkojen uhrit. Koska idiootti Kokko maksaa korvauksia menetetyistä tuloista. Kun ei ole päästy töihin. Tonni päivältä.
- Anonyymi
Persut, Purran nuolijat saatte mennä töihin, ei teitä estetä.
- Anonyymi
Voi sinua tyhmää ytk:laista. AKT:n jäsen saa lakkokorvausta, ytk:lainen ei. Mistäköhän syystä?
- Anonyymi
Vituttaako pikkuista työnantajaa kun ammattiliitto pitää työntekijöiden puolta ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sinua tyhmää ytk:laista. AKT:n jäsen saa lakkokorvausta, ytk:lainen ei. Mistäköhän syystä?
YTK on iso huijaus. Saattepa vielä nähdä.
- Anonyymi
Sitten jos Purra saa sellaisen lain hallituksessa läpi. Se tapahtuu sitten kun "lehmät lentää".
- Anonyymi
Ei tule menemään läpi, ei nyt eikä myöhemminkään.
- Anonyymi
Riikka Purran fiskaalikonservatiivisella talousopilla Benito Mussolini nousi fasistidiktaattoriksi.
Vihankylvö on Purran fiskaalikonservatiivisen talousopin idea
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/riikka-purran-fiskaalikonservatiivisella-talousopilla-benito-mussolini-nousi-fasistidiktaattoriksi/
Kun Purra julisti puoluekokouksessa olevansa fiskaalikonservatiivi
Suomen Sisu marssi sisään liput liehuen. - Anonyymi
AKT on yhtä kuin terroristijärjestö, sabotoi bussifirmoissa toisten työntekoa ja puttuu saakom osa-aikaisia bussinkuljettajia palkata...se ei kuulu ay mafialle eikä ay mafian kuulu politikoida!!!
- Anonyymi
Kuulostat ihan luikuriyrittäjältä, joka katsoo itsellään olevan kaikki valta käsissään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostat ihan luikuriyrittäjältä, joka katsoo itsellään olevan kaikki valta käsissään.
Miksi AKT kuvittelee sillä olevan kaikki valta käsissään ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi AKT kuvittelee sillä olevan kaikki valta käsissään ?
AKT:llä on se valta käsissään, minkä jäsenistönsä, Suomen lainsäädäntö sekä kansainväliset sopimukset sille mahdollistavat. Yrittäjällä on täysi vapaus myös järjestäytyä tai olla järjestäytymättä. Tessin ohittamiseen se ei kuitenkaan anna mitään vapaakaistaa vaikka työnantaja olisikin järjestäytymätön yleissitovuuden vuoksi. Mikä tässä on yrittäjälle vaikeaa ymmärrettävää? Eikös se työ hinnoitella niin, että kulurakenne tulee huomioiduksi?
- Anonyymi
AKT luokiteltaisiin sivistysmaissa terrorijärjestöksi
- Anonyymi
Suomi on sivistysmaa eikä täällä AKT:tä pidetä minään terroristijärjestönä.
- Anonyymi
Ja sinut terroristiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on sivistysmaa eikä täällä AKT:tä pidetä minään terroristijärjestönä.
Missäs se sivistys luuraa, kun en ainakaan täällä ole sitä paljon nähnyt?
- Anonyymi
Ps on terroristijärjhestö.
- Anonyymi
AKT lyö fasisteille luut kurkkuun koskematta niihin sormenpäälläkään.
Olematta 100 kilometriä lähempänä.- Anonyymi
AKT taistelee jäsenistönsä "verellä" omasta olemassa olostaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AKT taistelee jäsenistönsä "verellä" omasta olemassa olostaan.
Ay-vihan kyllästämän sisulaispersun ajatusko?
- Anonyymi
Satamissa uusi työntekijä pakotetaan liittymään liittoon.. Uskomatonta raukkamaisuutta. Saisi mot ohjelma aiheesta ohjelman.
- Anonyymi
Ei ketään voi pakottaa, joten väitteesi on pölhöpopulismia. Siellä on vain vahva järjestäytymisen kulttuuri eikä ytk:laisuudella tee siellä hevon persettä, koska joka nokka kuuluu ammattiliittoon. He ymmärtävät kollektiivisesti pitää puoliaan, josta suurella osalla persuduunareilla olisi paljon opittavaa. Osa persuduunareistahan kuuluu ammattiliittoon ja tietävät varmasti miksi.
Mitä raukkamaisuutta ammattiliittoon kuuluminen on? Raukkamaisuutta edustaa pikemminkin välinpitämättömyys työehtojen puolustamisesta sekä omaan napaansa tuijottelu esim. halpuuttamalla itsensä, jota sitten omaehtoisella ylitöiden tekemisellä paikkaa esittääkseen työnantajan silmissä parempaa työntekijää kuin muut. Nämä tyypit ovat syypäät kahden kerroksen työvoiman syntymiselle. Ei ammattiliittojen jäsenet palkkojaan ja työehtojaan polje. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ketään voi pakottaa, joten väitteesi on pölhöpopulismia. Siellä on vain vahva järjestäytymisen kulttuuri eikä ytk:laisuudella tee siellä hevon persettä, koska joka nokka kuuluu ammattiliittoon. He ymmärtävät kollektiivisesti pitää puoliaan, josta suurella osalla persuduunareilla olisi paljon opittavaa. Osa persuduunareistahan kuuluu ammattiliittoon ja tietävät varmasti miksi.
Mitä raukkamaisuutta ammattiliittoon kuuluminen on? Raukkamaisuutta edustaa pikemminkin välinpitämättömyys työehtojen puolustamisesta sekä omaan napaansa tuijottelu esim. halpuuttamalla itsensä, jota sitten omaehtoisella ylitöiden tekemisellä paikkaa esittääkseen työnantajan silmissä parempaa työntekijää kuin muut. Nämä tyypit ovat syypäät kahden kerroksen työvoiman syntymiselle. Ei ammattiliittojen jäsenet palkkojaan ja työehtojaan polje.Hyvä kommentti. Täysin totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ketään voi pakottaa, joten väitteesi on pölhöpopulismia. Siellä on vain vahva järjestäytymisen kulttuuri eikä ytk:laisuudella tee siellä hevon persettä, koska joka nokka kuuluu ammattiliittoon. He ymmärtävät kollektiivisesti pitää puoliaan, josta suurella osalla persuduunareilla olisi paljon opittavaa. Osa persuduunareistahan kuuluu ammattiliittoon ja tietävät varmasti miksi.
Mitä raukkamaisuutta ammattiliittoon kuuluminen on? Raukkamaisuutta edustaa pikemminkin välinpitämättömyys työehtojen puolustamisesta sekä omaan napaansa tuijottelu esim. halpuuttamalla itsensä, jota sitten omaehtoisella ylitöiden tekemisellä paikkaa esittääkseen työnantajan silmissä parempaa työntekijää kuin muut. Nämä tyypit ovat syypäät kahden kerroksen työvoiman syntymiselle. Ei ammattiliittojen jäsenet palkkojaan ja työehtojaan polje.Kyllä muuten pakotetaan, tai sitten et työskentele satamassa.
- Anonyymi
Hallituksen talouspolitiikka on "silmänkääntötemppuja" eli huijauksia.
- Anonyymi
Olen tullut siihen tulokseen, että persut ovat tollojen puolue. Järki ei vain riitä ymmärtämään työelämän lainsäädäntöä ja työntekijöiden asemaan vaikuttavia asioita.
Yhdenkään palkansaajan, oli missä asemassa tahansa, lääkäri tai duunari, ei oman etunsa vuoksi kannata äänestää persuja!- Anonyymi
"Yhdenkään palkansaajan, oli missä asemassa tahansa, lääkäri tai duunari, ei oman etunsa vuoksi kannata äänestää persuja!"
Tuossa kiteytyy se kaikista suurin viisaus. Persut eivät todellakaan ole suomalaisten arkipäivän toteuttajien ystäviä. Persut ovat pelkkä ikävä lieveilmiö yhteiskunnassa, josta ei ole kuin harmia ja mielipahaa valtaosalle suomalaisista.
- Anonyymi
Kapitalisti läskit vie sun rahat ja lapsilta tikkarit ennenkuin lähettää sotaan kuolemaan.
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus totta kaikki
- Anonyymi
Totuus väistää persua kuin vesi hanhen selkää.
- Anonyymi
Perussuomalaiset pettivät pahimman kerran.
- Anonyymi
Ei voi kauhalla ottaa, kun on lusikalla annettu, näin se on PS:n kannattajien
kohdalla. Matala älykkyystaso estää oikeitten tulkintojen ja johtopäätösten
tekemisen. - Anonyymi
Oikeistoa ihannoiville duunareille tulee paskat housuun siinä vaiheessa kun huomaavat mitä tulikaan äänestettyä.
- Anonyymi
Kyllä se ottaa pujopartoja ja läskimahoja koville, että väärät puolueet menivät voittamaan vaalit.
- Anonyymi
Johtuu vain siitä, että tyhmien määrä on suuri. Oletko ylpeä?
- Anonyymi
Nyt on itsetutkiskelun paikka useammallakin persulla......
https://demokraatti.fi/perussuomalaisten-ay-aktiiveille-hallituksen-tyomarkkinalinja-on-vaikea-kaikkea-ei-voi-hyvaksya-muttei-tuomitakaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on itsetutkiskelun paikka useammallakin persulla......
https://demokraatti.fi/perussuomalaisten-ay-aktiiveille-hallituksen-tyomarkkinalinja-on-vaikea-kaikkea-ei-voi-hyvaksya-muttei-tuomitakaan"no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu 🔵⚫ rotuopin julistaja, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään."
- Anonyymi
Persut ja kokkelit valehtelevat eivätkä uskalla puhua asioista oikeilla nimillä. Kusevqt duunareita silmään.
- Anonyymi
Persut ovat ainakin osanneet suututtaa duunarit.
- Anonyymi
PS uskoo nyt, että varakkaita äänestäjiä riittää myös heille.
- Anonyymi
Kuinka ATK ei reagoinut sairaahoidon pakkolakiin ja eläkeputken poistoon
- Anonyymi
Laitahan atk:hosi ensin virta päälle. Ja jos tarkoituksesi oli kommentoida AKT:tä, niin miksikäs AKT olisi puuttunut Tehyä ja Superia koskeviin esityksiin? Jos kyseiset liitot olisivat pyytäneet apua AKT:ltä, niin varmasti olisivat saaneet sitä tarvittaessa. Tehy ja Super ovat kuitenkin niin vahvoja liittoja, etteivät ne AKT:n apuja tarvitse.
Toisekseen kyse oli silloisen hallituksen perustuslain edellyttämästä velvoitteesta suojata henkeen ja terveyteen mahdollisesti kohdistuvilta vaaratilanteilta. Hoitajilta kun meni kuppi totaalisen nurin työehtoneuvottelujen aikana. Tilanne, jossa hallituksella ei ole sen poliittiseen värittyneisyyteen katsomatta muuta ajuria kuin perustuslain edellyttämä vastuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitahan atk:hosi ensin virta päälle. Ja jos tarkoituksesi oli kommentoida AKT:tä, niin miksikäs AKT olisi puuttunut Tehyä ja Superia koskeviin esityksiin? Jos kyseiset liitot olisivat pyytäneet apua AKT:ltä, niin varmasti olisivat saaneet sitä tarvittaessa. Tehy ja Super ovat kuitenkin niin vahvoja liittoja, etteivät ne AKT:n apuja tarvitse.
Toisekseen kyse oli silloisen hallituksen perustuslain edellyttämästä velvoitteesta suojata henkeen ja terveyteen mahdollisesti kohdistuvilta vaaratilanteilta. Hoitajilta kun meni kuppi totaalisen nurin työehtoneuvottelujen aikana. Tilanne, jossa hallituksella ei ole sen poliittiseen värittyneisyyteen katsomatta muuta ajuria kuin perustuslain edellyttämä vastuu.Siksi, että AKT osoittaa lakkointonsa niin kovin usein. Ei tarvitse kummonen ryhmä olla, niin kyllä se ainakin myötätunnosta rupeaa lakkoon. On postinlakkoilu ja jopa Ruotsin lakkoon osallistui ja sitä ennen lukuisiin muihin. Paperimiehet kun lopettivat lakkoilun, niin AKT valtasi sen paikan.
- Anonyymi
Kakko on keskinkertainen naisten hakkaaja.
- Anonyymi
Ja Rydman (PS) on yksinkertainen pikkutyttöjen hipelöijä.
- Anonyymi
Kokko on ihan tavallinen AKT;n ay-jyrä. Tyhjällä päällä ja lihavalla palkkapussilla kertomassa väritettyjä satuja.
- Anonyymi
Sellaisia tyhjäpäitä löytyy nykyään vain hallituksesta ... valitettavasti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaisia tyhjäpäitä löytyy nykyään vain hallituksesta ... valitettavasti!
Kaikki tuntemani Persut ovat jotenkin outoja.
- Anonyymi
Taitaa "liiton miestä" pelottaa ?
- Anonyymi
Ja saksikäsi-Purran Tenat täyttyy siitä ihtestään ...
- Anonyymi
Paikallinen sopiminen mahtavaa, koska työntekijä voi vaatia lisää liksaa. Eiku...
- Anonyymi
Voi toki "vaatia", mutta kun perusteeton irtisanominenkin kohta sallitaan niin taitaa jäädä viimeiseksi vaatimukseksi ...
- Anonyymi
AKT ei tajua nokkaansa pidemmälle. Ay johto hyödyntää AKT jäseniä ja kiristää muuta Suomea polvilleen.
Suomi on saari ja muut eivät mahda tälle yhtään mitään.
Sitten vielä ihmetellään, miksi Suomeen ei tule uusia investointeja. Kuka tänne uskaltaa rahojaan tuoda .- Anonyymi
Äärioikeistolainen ja kansan yhteneväisyyttä tahallaan hajottava hallitushan se vasta karkoittaakin investoijia. Jos nämä kansankurjistuslait nyt runnotaan väkisin voimaan, niin ainuttakaan työehtoneuvottelua ei käydä ilman vko:en/kk:en lakkoja. Sehän se Suomen houkuttelevuutta parantaakin ... vai?
- Anonyymi
Ei johdu Ay liikkeestä, vasn siitäettä ollaan Venäjän naapurimaa. Ei kukaantäysijärkinentänne tule , ei töihin ,eikä sijoita mitään.
- Anonyymi
AKT ja Kokko ovat oikealla asialla.
Nyt hallitus on pelköstään EKn pamppujen asialla. Kyse on vallasta työmarkkinoilla.
Nyt hallitus eli oikeisto haluaa kaiken vallan EKn pampuille ja kansainvälisille markkinavoimille. Olkaa duunarit tarkkoina. - Anonyymi
Kokko on homo
- Anonyymi
Ottaako Breivik-kerholaisella siis jo eteen?
- Anonyymi
Jos on , niin entäs sitten. Hyvä homo onkin. Parempi kuin sinä.
- Anonyymi
Kokon kaltaisia totuuden julkituovia miehiä tarvitaan Suomessa. Kuten äärioikeiston trollilauman kiihtymisestä voi havaita.
- Anonyymi
Totta! Kaikki kunnia Kokolle ja hänen kaltaisilleen tosi miehille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta! Kaikki kunnia Kokolle ja hänen kaltaisilleen tosi miehille!
nouskoon punakaarti, kun putinski oveen jo koputtelee... lähettäköön kremlin muuriin toveri kusiselle terveisiä, hänelle jonka toiminnan seurauksena "Karjalan tasavaltaan" muuttaneet murhattiin. Kokko taistelee tuulimyllyjä vastaan pelottaa, että korkeasti palkatut mutta vähäisillä älynlahjoilla varustetut miehet korvataan korkeilla älynlahjoilla ja matalalla palkalla varustetuilla polakeilla. Persvakomiehet on persvakomiehiä vaikka voissa paistaisi.

se punikki koviten huutaa jota ei edes lyödä. Vammasia ei voi hakata edes vammasemmaksi se on vaan luonnonlaki. Äijät varmaa runkkaa Kokon kuville ja silittelee pallejaan kun se olisi sen leuka.

Menepäs sanomaan tuo nokan eteen, jos uskallat.

Putin on jo persuja edellä siellä ei lakkoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se punikki koviten huutaa jota ei edes lyödä. Vammasia ei voi hakata edes vammasemmaksi se on vaan luonnonlaki. Äijät varmaa runkkaa Kokon kuville ja silittelee pallejaan kun se olisi sen leuka.
Tyhmyys on laillista, mutta sairasta. Unohtuiko lääkitys ?
- Anonyymi
Kokko on tollo
SAK laiset roistot vaativat suojelurahaa työnantajilta, tämä todistaa että SAK muodostuu gangstereista jotka taistelevat nyt vallastaan. Suomessa on perustuslakia valvovia virkamiehiä jotka pitäisi varmistaa että korkein päättävä eli Suomessa on eduskunta eikä joku sak:lainen gangsterijärjestö. Tuomareiden olisi pitänyt puuttua siinä vaiheessa jo asiaan kuin säädettiin tällaisia lakeja jotka vievät eduskunnalta valtaa, nyt nämä paskahousutuomarit eivät ota minkäänlaista kantaa näihin ongelmiin, jotka he ovat aiheuttaneet he vai lepäilee ja ottaa näyttävästi jos kantaa johonkin yksittäisiin maahanmuuttotapaukseen. Laki tiede on mennyt raiteiltaan. Tällaisia pelletuomareita pyörii tuolla valtion viroissa isolla palkalla. Tällaisille pelletuomareille pikaisesti kalossinkuva perseeseen.
Vaaleissa Eduskunta on joutunut taistelemaan asemansa ja nyt näitten saamattomien juristien ansiosta, eduskunta joutuu toiseen kertaan taistelemaan vallastaan näitten gangsteri sak-laisten roistojen kanssa.- Anonyymi
Käsittämättömiä kommari lakkoja, missään muualla et saa istua perseelläsi kuin 2h päivässä. Niin kehitysmaa Suomessa ollaan ihan Afrikka touhuissa, 1970-luvulla jäänmurtajat vuokrattiin norsuunluu rannikolle ja kapteeni kertoi tarinaa paljon melua mutta vähän työtä, kun banaania lastasivat laivoihin. Kekkonen vuokrasi öljyä vastaan jäänmurtajan tuottamaan sähköä sinne. Semmoisia johtajia ei ole eikä tule enään nykyaikana, nämäkin lakkolaiset olisi laitettu jo purkamaan kuormia 1/2 plakalla, koska nyt kun sotakin painaa päälle niin alkaa huoltovarmuus tippua. Jos joukkueeseeni tulee yksikin mies, joka on ahtaaja niin laitan eturintamaan hakemaan a-tarvikkeita ja polttoainetta miettiköön siinä neuvostoliittoa...
- Anonyymi
Lapuan liike on jo kuopattu, mutta edelleen vaan näitä työläisiä vihollisenaan pitäviä "kapoja" löytyy. Kuten löytyi natsien keskitysleireilläkin. Niitä kaikkein halveksituimpia kummassakin leirissä.
Ammattiliitot ovat TYÖNTEKIJÖIDEN etujärjestöjä ja lakkoilu on työntekijöiden perustuslaillinen oikeus, jota ei äärioikeistohallitus ole vielä kerennyt kieltämään. Venäjällä on se jo toteutettu ja näyttääkö siellä hyvältä?
EK-mafian vaikutusvalta on Suomessa aiheuttanut tämänkin tilanteen, koska valittu työläisvihamielinen hallitus pyysi siltä hallitusohjelman!!! Ja nyt siitä kärsii niin työläiset kuin yrityksetkin. - Anonyymi
Kokko ei ole kaunis mies, mutta puhuu täyttä asiaa. Ja sekös kapitalistia ärsyttää. Ihanaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käsittämättömiä kommari lakkoja, missään muualla et saa istua perseelläsi kuin 2h päivässä. Niin kehitysmaa Suomessa ollaan ihan Afrikka touhuissa, 1970-luvulla jäänmurtajat vuokrattiin norsuunluu rannikolle ja kapteeni kertoi tarinaa paljon melua mutta vähän työtä, kun banaania lastasivat laivoihin. Kekkonen vuokrasi öljyä vastaan jäänmurtajan tuottamaan sähköä sinne. Semmoisia johtajia ei ole eikä tule enään nykyaikana, nämäkin lakkolaiset olisi laitettu jo purkamaan kuormia 1/2 plakalla, koska nyt kun sotakin painaa päälle niin alkaa huoltovarmuus tippua. Jos joukkueeseeni tulee yksikin mies, joka on ahtaaja niin laitan eturintamaan hakemaan a-tarvikkeita ja polttoainetta miettiköön siinä neuvostoliittoa...
Olet varmasti ensimmäinen joka sodan alkaessa paskoo housuunsa. Tolladia puhuvat tekeeaina niin. Nähty on.
- Anonyymi
Sen verran voin sanoa, että peruskoulupohjalta saadaan hirveää liksaa niin on oikea irvikuva ja sitten nämä mamman tissinimijät istuvat lakossa... Ruuhkauttavat satamat ja varmasti aloittavat verkkaiseen omaan tahtiin suman purkamisen laskennallisesti voivat joutua tekemään uudet verokortit ennen juhannusta... Tällä hetkellä Suomen teknologia teollisuuden palkat on onnettomat n. 1/2 vs muumaailma, niin ihan vaa vittuilun vuoksi painetaan ylitöitä ja erotaan liitoista, jotka kannattavat kouluttamattomien pershiki miesten parrun pönkittämistä... AKT kommari johtaja on kun esikuvansa Marx parta ja jutut samaa tasoa, totuus on kuitenkin että jotkut ovat lähempänä kokoomuksen äänestäjien palkkatasoa kuin perus duunarin leipä muttei voita palkkaa...
- Anonyymi
Paistaako kommentissasi kenties kateus ja katkeruus? Ryyppäähän itsesi kypsäksi!
- Anonyymi
Kylläpä valkokaulus poikia ärsyttää kun duunarita saavat parempaa liksaa. Kateus on kamalala tauti.
- Anonyymi
PerS-silmien äänestäjiä vaan vituttaa kun leikkaukset kohdistuu myös moneen petettyyn mutta kun pitää vaan olla vastaan vahvaa ay-liikettä.
- Anonyymi
se, että on palkka kuopassa niin sitä ei saa syvemmäksi kiitti vitusti AY-liikkeen paska. Ennen wanhaa sai ostettua talonki ilman lainaa 5vuoden työllä nykysin nää pellet selittää kuinka on parannettu etuja, kenen on kenen ei... AY-liikkeen politrukit on nostelleet omat palkkansa ja kun potkut saat niin voivottelevat vaa saatana. Olen saanut potkut asiattomien viestien takia niin voin ihan hyvin kirjottaa tännekkin asiattomasti teille Kokon kullin runkkarit.

Ei saa syvemmäksi? Kyllä istuva hallitus kuule saa sen ja huomattavaksi syvemmäksi. Usko pois!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei saa syvemmäksi? Kyllä istuva hallitus kuule saa sen ja huomattavaksi syvemmäksi. Usko pois!
Sanotaanko näin että silloin kun puuliitto otettiin teollisuusliittoon mukaan niin metallin ja kemian sopparit kusi ja palkka kehitys käyrä on kun A. Rinteen kulli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se, että on palkka kuopassa niin sitä ei saa syvemmäksi kiitti vitusti AY-liikkeen paska. Ennen wanhaa sai ostettua talonki ilman lainaa 5vuoden työllä nykysin nää pellet selittää kuinka on parannettu etuja, kenen on kenen ei... AY-liikkeen politrukit on nostelleet omat palkkansa ja kun potkut saat niin voivottelevat vaa saatana. Olen saanut potkut asiattomien viestien takia niin voin ihan hyvin kirjottaa tännekkin asiattomasti teille Kokon kullin runkkarit.
Katkeruus on sielun syöpä. Hae ammattiapua, ja pian . Teetpalveluksen itsellesi.
- Anonyymi
Kun joillekin äiti on perustellut miksi perseet on puolueena paras niin ei sitä voi kyseenalaistaa kun on samanlainen huo.a kuin Purra.
- Anonyymi
Äitis oli horo kun sinut teki, tunnetko ees isääs vesseli?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äitis oli horo kun sinut teki, tunnetko ees isääs vesseli?
Persujen vertaistuki on aina hereillä ... hehehehe
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äitis oli horo kun sinut teki, tunnetko ees isääs vesseli?
Voi, voi. Jo on ala-arvoista puhetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äitis oli horo kun sinut teki, tunnetko ees isääs vesseli?
Osta ihmeessä tikkari, niin on jotain imettävää.
- Anonyymi
Kalmarin ajaminen ei ole rakettitiedettä. Silti siitä maksetaan, kuin se olisi... Voin kertoa, että voisin kotoa ajaa semmosta vehjettä VR-lasit päässä ja menisi samaan kategoriaan haastavuudessa kuin farmsimulator. Kehitys kehittyy ja turha jarrua painaa molemmin jaloin AY-liikkeen kätyrit.
- Anonyymi
Juuri näin valtralta löytyy etäajot nii teknologiateollisuuden sorretut matalapalkkaiset äijät voisi ajaa kahvin voimalla 12h tommosia romuja. Menköö oikeisii töihin kokemus persukoululaiset.
- Anonyymi
Koko homma ja häiriköintihän perustuu SAK;laisten liittojen satuiluun, ja mitä vois tapahtua, kun ei noudatettaisikaan lakeja ja sopimuksia. Siis miljardilakkoilu veronmaksajien piikkiin tapahtuu ay-pomojen valheiden, oman edusn vuoksi.
Aika kallista.- Anonyymi
Höpö höpö. Oikeistolaista valehtelua. Ay-pomot tekevät juuri siten, kuten ay-liikkeen jäsenet tahtovat, koska jäsenet ovat se ay-liike. Otahan yhdistysopas kouraasi, opettele ymmärtämään yhdistystoiminnan logiikkaa ja tule vasta sitten arvostelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Oikeistolaista valehtelua. Ay-pomot tekevät juuri siten, kuten ay-liikkeen jäsenet tahtovat, koska jäsenet ovat se ay-liike. Otahan yhdistysopas kouraasi, opettele ymmärtämään yhdistystoiminnan logiikkaa ja tule vasta sitten arvostelemaan.
Oletko idiootti ? Päätökset joita vastaan tuo rikollismafia kiristämällä protestoi, on Suomen demokraattisesti valitun eduskunnan mukaan muodostettu hallitus, enemmistö hallitus. Sen tekemistä päätöksistä voi olla erimieltä, mutta terrorilla vaikuttamisyritykset tulisi olla lainvastaisia - sääli ettei meillä ole sellaista pykälää, kuin maan edusn vastaisia. Jollaisia nuo ay-liikkeen toimet ovat. SAK on nyt ristiretkellä demokratiaa vastaan, ja niitä jotka haluavat pelastaa tämän maan, sen talouden ja saada meidät taas jaloilleen - omille jaloillemme.

Lakkoilu on perustuslaillinen oikeus, jota ei äärioikeistohallitus ole vielä kerennyt kieltämään. Venäjällä on se jo toteutettu ja näyttääkö siellä hyvältä?
EK-mafian vaikutusvalta on Suomessa aiheuttanut tämänkin tilanteen, koska valittu työläisvihamielinen hallitus pyysi siltä hallitusohjelman!!! Ja nyt siitä kärsii niin työläiset kuin yrityksetkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko idiootti ? Päätökset joita vastaan tuo rikollismafia kiristämällä protestoi, on Suomen demokraattisesti valitun eduskunnan mukaan muodostettu hallitus, enemmistö hallitus. Sen tekemistä päätöksistä voi olla erimieltä, mutta terrorilla vaikuttamisyritykset tulisi olla lainvastaisia - sääli ettei meillä ole sellaista pykälää, kuin maan edusn vastaisia. Jollaisia nuo ay-liikkeen toimet ovat. SAK on nyt ristiretkellä demokratiaa vastaan, ja niitä jotka haluavat pelastaa tämän maan, sen talouden ja saada meidät taas jaloilleen - omille jaloillemme.
Demokraattisesti valittu hallitus. Huijaamalla Hallitukseen . Taisit äänestää Persuja. Ja nyt keljuttaa. Ihan oikein. Sait mitä tilasit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko idiootti ? Päätökset joita vastaan tuo rikollismafia kiristämällä protestoi, on Suomen demokraattisesti valitun eduskunnan mukaan muodostettu hallitus, enemmistö hallitus. Sen tekemistä päätöksistä voi olla erimieltä, mutta terrorilla vaikuttamisyritykset tulisi olla lainvastaisia - sääli ettei meillä ole sellaista pykälää, kuin maan edusn vastaisia. Jollaisia nuo ay-liikkeen toimet ovat. SAK on nyt ristiretkellä demokratiaa vastaan, ja niitä jotka haluavat pelastaa tämän maan, sen talouden ja saada meidät taas jaloilleen - omille jaloillemme.
Yli puolet kansasta tuomitsee lakot ja olisihan se jo ihme, jos eivät niin tekisi.
- Anonyymi
Tuon stalinistin sanomisilla ei ole mitään merkitystä.
- Anonyymi
Vielä vähemmän on merkitystä putinistipersujen öyhötyksillä.
- Anonyymi
Aloittajalle sanoisin että kolmatta osapuolta ei tarvita missään neuvotteluissa.
- Anonyymi
Kysyisin sinulta, ketä sinä pidät kolmantena osapuolena? Hallitustako? Ei nimittäin voi olla muuta kuin se, koska työmarkkinoilla on vain kaksi osapuolta ja niillä omat edusnvalvojansa molemmin puolin. Joitakinhan se ahdistaa, kun yleissitovuus on se minimiraja. Pitäisikö Suomeen saada sitten joko venäläinen tai kiinalainen neuivottelukulttuuri työmarkkina-asioita koskien? Siltähän se vähän kuulostaa, kun esim. Lesta-Pentikäistä kuuntelee. Työntekijää pitäisi saada pitää uiguurin asemassa joutumatta siitä käräjille.

Hallitus rakentaa lainsäädännön, jonka pohjalta voivat sitten neuvotella mitä neuvottelevat.
- Anonyymi
Kyllä kun PerS petturit yrittävät puolustaa omiaan mutta kun äiti lopettaa jossain vaiheessa teille puuron keiton tulee kylmä maailma vastaan .
- Anonyymi
Kusetuksen mestari puhui, voi perseensuti sentään! Kokon on parempi vain sukia partaansa ja pitää pienempää suuta.
- Anonyymi
Poninhäntä poika on taitava puhuja ja taustalla vahva voima AKT, jolla hän voi pysäyttää Suomen milloin vaan.
Suomi on kaukana demokratiasta. Jotenkin vaan hyväksytään vuodesta toiseen Ayn valta ja vallankäyttö AKTn avulla.
Nytkin julkisuudessa keskustelu on onnistuttu kääntämään pois oikeasta ongelmasta eli Suomen talousongelmista. Ja ne ovat erittäin hankalat.
Päivästä toiseen, jopa YLE, sivuuttaa tämän ja kuuluttaa miten sopimukseen päästään.
Oikea kysymys on, miten Suomi pelastetaan? Poninhäntä poika ja kumppanit eivät esitä mitään ratkaisuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poninhäntä poika on taitava puhuja ja taustalla vahva voima AKT, jolla hän voi pysäyttää Suomen milloin vaan.
Suomi on kaukana demokratiasta. Jotenkin vaan hyväksytään vuodesta toiseen Ayn valta ja vallankäyttö AKTn avulla.
Nytkin julkisuudessa keskustelu on onnistuttu kääntämään pois oikeasta ongelmasta eli Suomen talousongelmista. Ja ne ovat erittäin hankalat.
Päivästä toiseen, jopa YLE, sivuuttaa tämän ja kuuluttaa miten sopimukseen päästään.
Oikea kysymys on, miten Suomi pelastetaan? Poninhäntä poika ja kumppanit eivät esitä mitään ratkaisuja.Arvostan todella yrittäjiä, jotka jaksavat tällaisessa yhteiskunnassa yrittää .
- Anonyymi
Persuneitejä harmittaa kun työläisten edustaja ottaa kantaa .. hehehe
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poninhäntä poika on taitava puhuja ja taustalla vahva voima AKT, jolla hän voi pysäyttää Suomen milloin vaan.
Suomi on kaukana demokratiasta. Jotenkin vaan hyväksytään vuodesta toiseen Ayn valta ja vallankäyttö AKTn avulla.
Nytkin julkisuudessa keskustelu on onnistuttu kääntämään pois oikeasta ongelmasta eli Suomen talousongelmista. Ja ne ovat erittäin hankalat.
Päivästä toiseen, jopa YLE, sivuuttaa tämän ja kuuluttaa miten sopimukseen päästään.
Oikea kysymys on, miten Suomi pelastetaan? Poninhäntä poika ja kumppanit eivät esitä mitään ratkaisuja.Kokko ei ole komea mies, mutta puhuu juuri niinkuin Hallitus aikoo tehdä eli kusettaa työntekijöitä.Sehän tietysti sopii kaikille konkurssikypsille yrittäjille. Jotka eivät osaa bisneksiään hoitaa. Niitähän tässä maassa riittää.
Kunnon kapitalisti , jolla on rahaa , ei tartte toisia kusettaa. Niitä on enää harvassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poninhäntä poika on taitava puhuja ja taustalla vahva voima AKT, jolla hän voi pysäyttää Suomen milloin vaan.
Suomi on kaukana demokratiasta. Jotenkin vaan hyväksytään vuodesta toiseen Ayn valta ja vallankäyttö AKTn avulla.
Nytkin julkisuudessa keskustelu on onnistuttu kääntämään pois oikeasta ongelmasta eli Suomen talousongelmista. Ja ne ovat erittäin hankalat.
Päivästä toiseen, jopa YLE, sivuuttaa tämän ja kuuluttaa miten sopimukseen päästään.
Oikea kysymys on, miten Suomi pelastetaan? Poninhäntä poika ja kumppanit eivät esitä mitään ratkaisuja.No mitäs on saatu aikaan tällä lakkoilulla?
- Anonyymi
Miksei hallitus keksi*koronaa* ensin uusimaa sulkuu,poikkeustila
käyttöön. Kysykää Krista kiurulta neuvoja!
Miten vallankaappaus yritettiin tehdä!
Bidenin sosialistit neuvoo myös.- Anonyymi
Persuneiti hei .. .ei Trump sinua rakasta vaikka kuinka työläisiä vihaatkin....
- Anonyymi
Persuneiti itkee vahvaa ay-liikettä.
- Anonyymi
Ay-liike on vahva, koska typerykset tukevat sitä verovaroin.
- Anonyymi
Ay:t ovat kommareita varten.
- Anonyymi
Persuista ei vaan ole työläisiksi, siksi he vihaavat AY-liikettä, joka on TYÖLÄISTEN etujärjestö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuista ei vaan ole työläisiksi, siksi he vihaavat AY-liikettä, joka on TYÖLÄISTEN etujärjestö.
AY-liikkeen johtajat tienaa rahaa ja istuvat konttorissaan, nyt kun lakot niin lähtevät lierot lomille :D Semmosia saatana suolikaisia ja loisia koko saatana AY-liike sitten ku nämä kuraperseet vielä kuppaavat työläisen palkasta sen mitä irtisaavat, sitten kun tulee laittomat potkut ni jumalauta mikä näytelmä. Semmosta käsien heiluttelua nää edes bolsoi nukketeatterissa vastuutakin yritetään sälyttää muille ja itse nostetaan vaan asian "hoitamisesta" palkkio. Olen nyt kattonut tätä touhua 1974 vuodesta asti ja kokoajan menneet paskemmaksi ja paskemmaksi kaikki. Viimeinen niitti aikanaan oli Tarja luuta Halonen, joka lenti luudalla tekemään kaikista köyhiä...

Persu-trollilla on taas sossusta saadut kaljarahat vähissä kun täytyy täällä työläisten edustajia noin kiukus- tai muuten vaan päissään solvata. Auttaako EK-miljonäärien etujen puolustaminen krapulaasi vai miksi käyttäydyt kuin täysi ääliö?

Ihmiset on vihaisia ja hakkaa taistolaisuuden sekä h*m*uden samalla kertaa ulos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ay-liike on vahva, koska typerykset tukevat sitä verovaroin.
Persut ovat tutkimustenkin mukaan heikoiten koulutettuja, asennevammaisia , yrittäjiä,jotka eivät sopeudu normaaliin työelämään. Auktoriteetti ongelmaisia myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuista ei vaan ole työläisiksi, siksi he vihaavat AY-liikettä, joka on TYÖLÄISTEN etujärjestö.
Asenne ongelmaisia ja valehtelijoita ovat Persut lähes kaikki.
- Anonyymi
Missäs se vahvuus näkyy, siellä ala päässäkö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asenne ongelmaisia ja valehtelijoita ovat Persut lähes kaikki.
Tässä katellut tätä vammailua sivusta niin taidatte katsoa peiliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä katellut tätä vammailua sivusta niin taidatte katsoa peiliin.
Näytä minulle yksikin työssä käyvä persu, niin minä näytän sinulle rasistisen sivari-rikkuri-persu-mulkun, joka elää meidän rehellisten ja oikeiden työläisten maksamilla veroilla.
- Anonyymi
Ponihäntäpoika ei tajua milloin pitää lopettaa. Tai ei olisi edes pitänyt aloittaa.
Hallitus vie ohjelman läpi. Ay liike taistelee nyt täysin väärään aikaan ja tuhoaa työpaikkoja. Nyt ovat TESit voimassa ja perinne on ollut kunnioittaa niitä.
Valta on annettu Suomessa ahtaajille. Ja nyt on mennyt tosi pahasti ihon alle.
Ahtaaja ei tajua kokonaisuutta. Oma pieni etu ajaa Suomen tuhoon. Ja ponihäntäpoika heittää vaan bensaa liekkeihin.- Anonyymi
Huomaa helposti, kuinka pienellä ymmärryksellä persut päätään aukovat. Ahtaajat eivät tätä sotkua aloittaneet VAAN työläisvihamielinen äärioikeistohallitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaa helposti, kuinka pienellä ymmärryksellä persut päätään aukovat. Ahtaajat eivät tätä sotkua aloittaneet VAAN työläisvihamielinen äärioikeistohallitus.
Ay liike aloitti lakot AKTn avulla.
Ay liike ei välitä mitään, kuinka Suomella menee. Hävetkää Ay liike. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaa helposti, kuinka pienellä ymmärryksellä persut päätään aukovat. Ahtaajat eivät tätä sotkua aloittaneet VAAN työläisvihamielinen äärioikeistohallitus.
pienestä päästäsi kärsii koko kommunistinen ruumiisi. Et ole valaissut sieluasi raamatulla sinä saatanan kätyri vaan olet antanut sieluusi pesiytyä Stalinistisen punaisen saatanan. Mene kirkkoon ja hyvitä tekosi sinä riivattu sielu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pienestä päästäsi kärsii koko kommunistinen ruumiisi. Et ole valaissut sieluasi raamatulla sinä saatanan kätyri vaan olet antanut sieluusi pesiytyä Stalinistisen punaisen saatanan. Mene kirkkoon ja hyvitä tekosi sinä riivattu sielu.
Sinulla se kummallinen Jumala on kun tuollaisia kirjoittelet. Ettet vaan olisi ollut taas Breivik-kerhossa äärioikeisto-oppeja saamassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pienestä päästäsi kärsii koko kommunistinen ruumiisi. Et ole valaissut sieluasi raamatulla sinä saatanan kätyri vaan olet antanut sieluusi pesiytyä Stalinistisen punaisen saatanan. Mene kirkkoon ja hyvitä tekosi sinä riivattu sielu.
Lääkityksesi on liian vähäinen tai puuttuu kokonaan. Sinä stalinista höpöttävä, minunkäy sinua sääliksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lääkityksesi on liian vähäinen tai puuttuu kokonaan. Sinä stalinista höpöttävä, minunkäy sinua sääliksi.
Stalinismi on maailmalla käytetty termi stasi integroiduista ihmisistä kuten Halonen ja Merkel. Breivik taas on norjalainen massamurhaaja vähän niikuin oli Jeffrey Dahmerkin. Semmoiset ihmiset jotka puhuvat massamurhaajista julkisissa keskustelu alustoissa on yleensä päässä pehmeää näin kriminologisessa mielessä. Kannattaa käydä tutkitittamassa nuppi niin ei tarvitse lakoostakaan välittää. Alkaa selvitä, että SDP kannattajat eivät ole täysissä sielun ja ruumiin voimissa edes äänestäessään väärin.

Persujen Breivik-kerhossako tuollaista sontaa yhä opetetaan? Herää jo pahvi ajattelemaan omilla aivoillasi ... ennen kuin olet "demarien" lapsia itse tappamassa ...
- Anonyymi
Ei tarvitse palata työoloissa 1930 luvulle.
- Anonyymi
Ei todellakaan, siksi muutokset nykyaikaan ovat tarpeen, ettei niin käy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei todellakaan, siksi muutokset nykyaikaan ovat tarpeen, ettei niin käy.
Ei työläisten työehtojen romutus paranna muiden kuin yritysten omistajien taloutta.
- Anonyymi
Paikallinen sopiminen ei ole mikään silmänkääntötemppu. Jos kaksi osapuolta sopii ja kolmas jää sivuun. Tuleeko aisankannattaja. Tottahan on etteivät asianomaiset liity liittoon, näin voi käydä. Se on ammattiliiton suurin aihe. Tekevät vielä liittoa paremman sopimuksen. Kyllä vituttaa kuin pientä oravaa, kun käpykin jääty.
- Anonyymi
Turha luulla, että muut kuin yrittäjän tutut ja sukulaiset saa "kunnollista" palkkaa tuollaisissa yrityksissä. Muut saa pärstän mukaan ja kenkää jos liikaa kyselee palkkansa muodostumisesta. Varsinkin kun irtisanomista helpotetaan niin, että syy kuin syy kelpaa. Esim. sun ruma lärvi on oikeen hyvä syy.

Nollatuntisopimusta pukkaa! Saatte nähdä!
Silloin kannattaa katsoa tarkkaan, että saako palkkaa vai työkorvausta.
Tiedättekö, mikä ero?
- Anonyymi
Kokko kuuluu joukkoon AY johtajia joita kunnioitan syvästi.
- Anonyymi
itsekkin unelmoin tästä suuresta AY-johtajasta ja hänen jykevästä leuasta. AH. onneksi pallini ovat suuret ja karvaiset niin voin kuvitella koskettelevani hänen jykevää leukaansa.

Eikö Purra olekaan enää mitään?
- Anonyymi
Puhuu asiaa. Tyhmät eivät vain ymmärrä. Ja sillehän ei mitään voi. Painakoot sellaset duunia ihan ilman palkkaa.
- Anonyymi
Jos hallitus pysyy koossa ensi vaaleihin niin toivottavasti vielä muistetaan ettei äänestetä persuja rikka teki soinit ja ovat muka duunarin asialla.
Joo ihan varmaan ovat kunnes istuvat hallituksessa niin johan kääntyy takki ja lupaukset unohtuu. - Anonyymi
"Vaalien taloustentissä maaliskuussa 2023 perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuulutti ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy”. Puolueen eduskuntaryhmän johtaja Jani Mäkelä kirjoitti twitterissä eduskuntavaalien alla maaliskuussa: ”Kokoomus haluaa polkea suomalaiset työmarkkinat ja laittaa duunarit kyykkyyn.” Vuotta aikaisemmin hän kirjoitti: ”Kokoomus on aina ollut työehtojen polkemisen ja työn halpuutuksen linjalla.”
Perussuomalaiset erehdyttivät vaalien alla pienituloisia ja työntekijöitä puolueen äänestäjiksi. Pienituloiset ja palkansaajat olivat kaupan, jotta puolue pääsi valtaan vastustamaan maahanmuuttoa ja syrjimään jo maassa olevia maahanmuuttajia.
Moraalikilpailun voitto tuli perussuomalaisille. Perussuomalaisten puolue on puoluekenttämme opportunistisin ja periaatteettomin puolue. Hyvänä kakkosena on kristillinen puolue.
Tämä oli se paras temppu mihin persut tällä kertaa kykeni.
Valitettavasti vaalikarja onnistuttiin tälläkin kertaa kokoamaan persujen aitaukseen.
Valitettavast vaalikarja on jo nyt unohtanut mitä luvattiin ja iloitsee siitä miten Purra iloitsee julkisesti köyhien kyykyttämisestä, rehvastelee sillä ja laittaa rehvasteluistaan kuvia someen.
Politiikka on kyllä nykyisin aivan ….. en käytä muotisanaa rikki, vaan sanon suoraan että se on pilalla ja rumempia sanoja olisi toki aiheellista käyttää.
Syy on populismin ja populistien, sekä tietysti sen tyhmän vaalikarjan, joka aina uudestaan menee pyydykseen, eli satimeen.
Moni niistä jotka nyt ajetaan kodeistaan pihalle, kuten se Anton Kustaa Laurila siinä Väinö Linnan romaanissa, olivat äänestäneet persuja, koska uskoivat, kun heille niin vakuutettiin, että heidän kurjuutensa olisi mamujen vika.
Riikka Purra näköjään inhoaa ja sortaa tasapuolisesti sekä mamuja, että näitä Anton Lauriloita."- Anonyymi
Purra valehtelee. Oli varmaan rankka lapsuus. Tuli häiriintynyt lapsi kun kasvoi ilman äitiä.
Olis terapian tarpeessa. Hionosti tulee käymään . Hänen lapsiasn käy sääliksi. Purraa en sääli.
- Anonyymi
Kesken sopimuskauden lakkoilevat ilman palkkaa töihin. Liittokin menee alas, kun ETY:ssä käsitellään asia. Nauttikaa laittomasta lakosta kommarit, kun vielä voitte. AY-johtajat eivät kanna mitään vastuuta teidän hyvinvoinnista vaan omasta palkastaan. Tulevaisuudessa elämänkolun käyjät saavat vähän vähemmän rahaa kun eivät käyneet muuta kun peruskolua 10-luokkaa.
- Anonyymi
Sinähän valehtelet jo kuin persu vaalikojulla.
Pitäisikö työläisten etuja ajavan henkilön tehdä sitä ilman palkkaa? Sitten minäkin olisin huolissani etujeni ajajasta, en nyt. Sitä paitsi heidän tulojaan verrataan EK-mafiosojen tuloihin, niin oiskohan ne n. prosenttien luokkaa EK-mafiosojen tuloista.
- Anonyymi
Kokko on ihan tavallinen ay-öykkäri joka on astunut tyhmyyttään aivan liian suuriin ja vastuullisiin kenkiin.
- Anonyymi
Persut leikkaavat mamuilta siivun, mutta kanatasuomalaisilta viimeisenkin leivänmurenan.
Kovan luokan poliittisia huijareita nämä hallapurrat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut leikkaavat mamuilta siivun, mutta kanatasuomalaisilta viimeisenkin leivänmurenan.
Kovan luokan poliittisia huijareita nämä hallapurrat.mene kouluun hanki oikea työ ja opettele kirjoittamaan öyhövöyhö. Vai oletko lehtinaapuri?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut leikkaavat mamuilta siivun, mutta kanatasuomalaisilta viimeisenkin leivänmurenan.
Kovan luokan poliittisia huijareita nämä hallapurrat.Miksi helvetissä töissäkäyvien velvollisuus on maksaa kaikenlaista "kivaa" niille, jotka eivät töissä käy, vaan ovat niin köyhiä niin köyhiä, etteivät tee asioidensa parantamiseksi mitään. Tosin ne itkijät eivät olekaan tuosta ryhmästä, vaan ay-demareita jotka haluavat hallituksen hajoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi helvetissä töissäkäyvien velvollisuus on maksaa kaikenlaista "kivaa" niille, jotka eivät töissä käy, vaan ovat niin köyhiä niin köyhiä, etteivät tee asioidensa parantamiseksi mitään. Tosin ne itkijät eivät olekaan tuosta ryhmästä, vaan ay-demareita jotka haluavat hallituksen hajoittaa.
Ja tuollaista kirjoittelee päivätyönään palstaa täyttävä persutrolli. Eli uskottavuus on täysi 0.
Rasismilla ja työläisvihalla ei tätä maata saada kuntoon ja sekös näitä wanna-be breivikkejä ärsyttääkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tuollaista kirjoittelee päivätyönään palstaa täyttävä persutrolli. Eli uskottavuus on täysi 0.
Rasismilla ja työläisvihalla ei tätä maata saada kuntoon ja sekös näitä wanna-be breivikkejä ärsyttääkin.taitaa sun persut olla enemmän ryömiehiä kun sinä paskahousu taitolais sukupuoli vähemmistö luonnonoikku.
Toivottavasti tiemme kohtaavat ja voin vääntää sut semmoseen solmuu et pääs alkaa siitä mihin perse loppuu nii elämäsi tehtävä on täytetty ja olet loopissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
taitaa sun persut olla enemmän ryömiehiä kun sinä paskahousu taitolais sukupuoli vähemmistö luonnonoikku.
Toivottavasti tiemme kohtaavat ja voin vääntää sut semmoseen solmuu et pääs alkaa siitä mihin perse loppuu nii elämäsi tehtävä on täytetty ja olet loopissa.Ja todistit sitten heti sen, että rasismilla ja työläisvihalla ei tätä maata saada kuntoon. Ei, vaikka se näitä kaltaisiasi wanna-be breivikkejä ärsyttääkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja todistit sitten heti sen, että rasismilla ja työläisvihalla ei tätä maata saada kuntoon. Ei, vaikka se näitä kaltaisiasi wanna-be breivikkejä ärsyttääkin.
Miksi vertaat minua pikku lapsia saaressa murhaavaan henkilöön? Taidat itse fantasoida tämmöisistä asioista. Nauti poliisista kommari, sukupuoli vammane massamurhaaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vertaat minua pikku lapsia saaressa murhaavaan henkilöön? Taidat itse fantasoida tämmöisistä asioista. Nauti poliisista kommari, sukupuoli vammane massamurhaaja.
Ihan vaan ilmiselvän aattesi ja asenteesi takia ... wanna-be breivik
- Anonyymi
Kapitalistisika yrittää horjutta lakkovahtien kestävyyttä rajoittamalla vahtien ravinnnon saantia. Emme taivu tai kumarra ketään. Löydämme kyllä keinot pitää itsemme ravinnossa.
https://www.sss.fi/2024/03/hs-osa-juomista-loppunut-alkosta-lakon-takia/ - Anonyymi
Niin, ehkäpä (ja toivottavasti) pankit lopettavat AKT:n tilit ja rahaliikenteen vastavetona. Pankeilla ei tietääkseni ole mitäön velvoitetta palvella AKT:tä.
Kyllä Demarit tulevat tälle maalle kalliiksi Suomelle ja suomalaisille. Ensin Marinin punaviher-hallitus ja nyt ammattiliitot- Anonyymi
Ovat samalla asialla. Suomea tuhoamassa ja hallitusta kaatamassa. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, miten kuvittelevat selviävänsä korjausliikkeistä - jotka nyt vaan ovat pakollisia, että Suomi saadaan raiteilleen. Siis leikkaukset, säästöt ja veronkorotukset. Vihervasemmistolla oli hallitusvalta, ja meno vaan paheni, rahoituksia ei ajateltu ollenkaan, eikä tietenkään kustannuksia. Valtiohan voi ottaa loputtomasti velkaa, vihervasemmistolaisen uskon mukaan. Eikä sitä tarvitse koskaan maksaa takaisin, jos vaan selviää korkokustannuksista.
- Anonyymi
Monet pankit ovat jo vesi kielellään pääsemistä hoitamaan vakavaraisen AKT:n tilejä. Raha se on mikä ratkaisee rahamaailmassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet pankit ovat jo vesi kielellään pääsemistä hoitamaan vakavaraisen AKT:n tilejä. Raha se on mikä ratkaisee rahamaailmassa.
Ainut vaa et, jos ETY toteaa lakon laittomaksi ni yhdistyksen varat sosialisoidaan ja valitettavasti laittomiin työtaisteluihin osallistuneet tekevät töitä 0 korvauksella :D siitä vähän KIKYä ja lakia, nyt ei olla neuvostoliitossa tai itä-saksassa vaan kapitalistisessa pikku amerikassa. Tosin pikku amerikka alkoi kuihtua 1974 vuodesta lähtien ja palkat ovat junnanneet pohjissa devalvoinnista lähtien Koiviston olisi pitänyt revalvoida mutta Iiiro Viinanen sössi kännissä asiat mutta ei hätää Iiro ui tänä kesänäkin paskassa siitä pitää yksi turvetuottaja huolen ja sponssaamme häntä. Kokolle järjestämme saman kohtalon, se järvi missä meinaa uittaa varvastaan on paskan ruskea ja haisee kuin lievestuore konsanaan. Tätä pojat on todellinen valta ja oikeat duunarit meitä ei kiinnosta hittoakaan vihreiden piipitykset AKT kaltaisten kommareiden toimet tai muukaan turha byrokratia tahi säädökset kunhan rahalla selviää.

Äärioikeistolainen on jo kiivaasti sosialisoimassa AKT:n varoja, ja viemässä demokratiaa Venäjän tasolle. Ja kehtaa vielä väittää olevansa jonkin sortin duunari, vaikka päivittää palstaa 24/7 ... Eli sairaus on paha kun se on päässä ...

Miten lakko on muka laiton? Poliittista lakkoa rajoittavaa lakia ei ole vielä säädetty.
Kommenttisi on muutenkin kuin mussolinistin raivonpurkaus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten lakko on muka laiton? Poliittista lakkoa rajoittavaa lakia ei ole vielä säädetty.
Kommenttisi on muutenkin kuin mussolinistin raivonpurkaus.Pierukin on purkaus. T Tuomo ahtaaja 3 polvessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äärioikeistolainen on jo kiivaasti sosialisoimassa AKT:n varoja, ja viemässä demokratiaa Venäjän tasolle. Ja kehtaa vielä väittää olevansa jonkin sortin duunari, vaikka päivittää palstaa 24/7 ... Eli sairaus on paha kun se on päässä ...
jospa kyseessä onkin moderaattori mitä, jos kaikki sosiaalisenkanavat eivät olekkaan kuin YLE... IIIK meitä moderoi persuttaja, joka tekee töitä ja saa tästäkin rahaa... Suomi24 mukaan lakkoon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet pankit ovat jo vesi kielellään pääsemistä hoitamaan vakavaraisen AKT:n tilejä. Raha se on mikä ratkaisee rahamaailmassa.
Aluetoimistoja laitetaan kiinni ja toimihenkilöitä mäkeen semmoset voimafantasiat omaava "wahva" liitto xD tais olla ainut kellä kovettu ni Kokko xD
- Anonyymi
Maamme tarvitsee Kokon kaltaisia henkilöitä puolustamaan meidän työläisten etuja!
- Anonyymi
kokko syö sunkin eväät ja polttaa sunkin bensas, tupakasta ja viinasta puhumattakaa. Mutta ei hätää nuuskaa voit taistolaistoveri ostaa kapitalisteilta Ruotsista tuotuna. Tällä hetkellä ajetaan täyspitkällä sen verran rangasta mikä mahtuu nii Ruotsista saatiin just 1000€ lisää liksaa/kk paikallisella sopimuksella et kesärenkaat kerkee rengas sesonkii :D asentajatki nosti palkkaa 500€/kk sesongin ajaksi, kun erosivat AKT :D AKT korjaamot on lakossa nii meille tuli semmone 3kk jono ja meille ei kelpaa oravan nahka tai muu paska, käykää panttilainaamossa hakemassa rahaa pummit.
- Anonyymi
Kokko on mies, joka kertoo asiat niin kuin ne on. Ja sekös näitä kokoomusta nuolevia persurääpäleitä ketuttaakin .. heheheheh.
- Anonyymi
Hyvä ! Kokko puhuu asiat niinkuin ne ovat. Persut kadehtii tuöntekijöitä. Monet konkurssikypsät yrittäjät ovat Persuja henkeen ja vereen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kokko syö sunkin eväät ja polttaa sunkin bensas, tupakasta ja viinasta puhumattakaa. Mutta ei hätää nuuskaa voit taistolaistoveri ostaa kapitalisteilta Ruotsista tuotuna. Tällä hetkellä ajetaan täyspitkällä sen verran rangasta mikä mahtuu nii Ruotsista saatiin just 1000€ lisää liksaa/kk paikallisella sopimuksella et kesärenkaat kerkee rengas sesonkii :D asentajatki nosti palkkaa 500€/kk sesongin ajaksi, kun erosivat AKT :D AKT korjaamot on lakossa nii meille tuli semmone 3kk jono ja meille ei kelpaa oravan nahka tai muu paska, käykää panttilainaamossa hakemassa rahaa pummit.
Onk tonni kuussa vähä vai paljo?
En tiiä ko maksan kortil.
- Anonyymi
PerS-suolet huomaavat ettei kokkareitten kainalossa olekaan niin turvallista.
- Anonyymi
IKL
- Anonyymi
Kokko on tyhmä kuin saapas.
- Anonyymi
Kokko on ainakin fiksumpi kuin sinä.
- Anonyymi
Kokko ei ole kaunis mies, mutta puhuu asiaa. Sinäkin tiedät sen,et vain halua myöntää.
- Anonyymi
Haistakaa vittu kaikki tadapuolisesti kiinnosta vittuakaa teidän itkut. Ahtaan nyt maggarata kun se on loma ja keppanoitakaa ei tartte 3 jättää. Kustaan kokoomus kumoon, paskotaan persut ja nussitaan vassarit. Keskustalle tarjotaan pari kaljoo ku Rehni olis ollu loistaba ressa.
- Anonyymi
Kylläpä on tämäkin fiksu Suomi poika. Oikeinlajinsa ykkönen….
Jestas , anna mun kaikki kestää. Mitä tolloja.
- Anonyymi
Kokko ei ole kaunis mies, mutta puhuu täyttä asiaa !
- Anonyymi
Tuon työmarkkinatalebanin sanomisia ei kukaan noteeraa.
- Anonyymi
Kyllä sinä ainakin näytät noteeraavan, kun pilkkaamaankin asti äidyit.
- Anonyymi
Arvostan sata kertaa enemmän perussuomalaisten ponnisteluja hallituksessa valtion talouden tasapainottamiseksi ja sitä kautta hyvinvointipalvelujen pelastamiseksi kuin demareiden touhua heittää kapuloita yhteiskunnan rattaisiin.
- Anonyymi
Voin tarjota pari keppanaa sauban jälkee t. Ahtaava keskustalainen. Rahaa on perkele!
- Anonyymi
Missähän kohtaa hyvinvointipalvelut alkavat kohentua? Nyt niitä ajetaan alas. Hyvinvointi kuuluu aina vain harvemmille suomalaisille. Leikkausministeri totesi, että meillä ei ole varaa totuttuun elintasoon.
- Anonyymi
Ostan talon ylityö ja lakkorahoilla. Kiitos Kokko! Oot paras tehdään sinusta pressa! Täällä persut ja muut köyhät metelöi. Kaikkien etu on kun voin paremmin. Ei teidän tarvitse se riittää kun minä voin hyvin. Voin antaa 5e bensaa että pääset reppana sorronyönä töihin.
- Anonyymi
Ei nääs meidä mobiilit bensalla kulje viime vuode lakkorahoilla ostettii pränikät teslat. Ens vuoden lakkoja ja hilloja odotellessa.
- Anonyymi
Kokko on koko kokko, mutta kun vastapuoli tekee vastavedon. Lopettaa tavaran toimittamisen. Tulee nälkä ja kapina.
- Anonyymi
Rikkaan eliitin kurjistaminen on tosiaan hankalampaa kuin köyhien duunareiden...
- Anonyymi
Mukavaa lukee foorumeita, kun romaniikieli voi hyvin on tersut, mersut ja persut. Yhteistä on viel, ett pelataan samal taval työn tekoo.
- Anonyymi
KOKKO vs. AASI.
KUMPI VOITTI ?
HAHHAHHAAA.
JA POOOIS.- Anonyymi
Hah-haa, sitähän ei tosiaan vielä tiedä, voittaako Kokko vai Aasi. Järki ei ainakaan voita, mutta sehän ei persua haittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah-haa, sitähän ei tosiaan vielä tiedä, voittaako Kokko vai Aasi. Järki ei ainakaan voita, mutta sehän ei persua haittaa.
Järki/demari/Kokko = epäyhtälö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järki/demari/Kokko = epäyhtälö.
Mutta onhan hänellä hyvä liksa ja kova kannatus. Entäs sinulla?
- Anonyymi
PASKA DEMARIT.
- Anonyymi
Persujen Breivik-kerholaisella on äärioikeistoaatteen opit uponneet hyvin populismin syövyttämään kalloonsa...
- Anonyymi
Tämä kokko ei tule jatkossa olemaan luottamusmies, näin päätimme.
- Anonyymi
Persut pettää aina - Kokko ei petä koskaan?!!
- Anonyymi
Kokko vaikuttaa asialle omistautuneelle äijälle. Multa ainakin pointsit hänelle.
- Anonyymi
Patsashan sille pitää pystyttää, jos hän saa hallituksen kaatumaan.
- Anonyymi
Kokko on mies, joka ei vapise edes EK-mafiosojen edessä, saati hallituksen löyhäpäiden!
- Anonyymi
Kokko kun mulkaisee edes pelleministeri Rydmania kohti, niin ryytmanin tenat täyttyy heti.
- Anonyymi
Tämä Orpo-Purra oikeistohallitus on romuttamassa työntekijöiden oikeudet perusteellisesti antamalla työnantajille saneluoikeuden kaikkiin työehtoihin.
- Anonyymi
Ei työntekijöiden oikeuksia ole kukaan romuttamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei työntekijöiden oikeuksia ole kukaan romuttamassa.
Kyllä on, ay-demarit. Osoittavat toiminnallaan, miksi on lainsäädännöllä terroria ja kiristystä rajoitettava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei työntekijöiden oikeuksia ole kukaan romuttamassa.
Työehtojen romuttaminen on jo alkanut Purran johdolla. Ja juuri siksi uusi lakkoaalto alkaa taas viikon päästä.
- Anonyymi
Viikko vaan huilia ja sit jatketaan! Hyvä AKT
- Anonyymi
EK-mafian valta hallitukseen on vaan liian vahva. Työväen edustajien järkipuheet ja vastaantulot eivät vaan merkitse enää mitään. Puolet on jaettu ja kansan paras unohdettu suuryritysten ja yrittäjien etujen takia. Taistelu siis alkakoon, olemme valmiit!
#YleislakkoToukokuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EK-mafian valta hallitukseen on vaan liian vahva. Työväen edustajien järkipuheet ja vastaantulot eivät vaan merkitse enää mitään. Puolet on jaettu ja kansan paras unohdettu suuryritysten ja yrittäjien etujen takia. Taistelu siis alkakoon, olemme valmiit!
#YleislakkoToukokuuTaitaa AKT :llä olla pussit vai pitäisikö sanoa utareet tyhjät kun aluetoimistoja suljetaan. Heikkouden merkki röyh!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa AKT :llä olla pussit vai pitäisikö sanoa utareet tyhjät kun aluetoimistoja suljetaan. Heikkouden merkki röyh!
Hallituksen ja EK-mafian liittouma näyttää tosiaan vahvemmalta, mutta kun muistetaan että yritysten henkilöistä työläisten osuus on varmasti suurempi, ja tuotannollisesti määräävä, niin huonostihan siinä EK-mafiosoja uskovien joka tapauksessa käy. Mutta kannattaa toki yrittää ... että nähdään pitääkö ihan nokkapokkaan ryhtyä...
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 813504
Hakkarainen: persut Venäjän ja Pohjois-Korean tiellä
Hakkarainen entisenä persujen kärkipoliitikkona tietää, mitä puhuu. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010422614.html2002012Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2261968Fuengirola.fi: Kohuissa rypenyt Jari Sillanpää, 58, harvinaisessa haastattelussa: "Minä haluan..."
Ex-tangokuningas on kertonut kuulumisiaan Espanjan Aurinkorannikolta. Että ei muuta kuin elämässä etiäpäin, Jari Sillanp271588Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1661425Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881415- 521119
- 991075
- 55864
- 59850