Sisällissota on alkanut

Anonyymi-ap

Yhteiskunnan vähäosaisten päähän potkiminen voi aloittaa uuden kansalaissodan. Osin se on jo alkanut, sotahan ei ala kuin napista vääntäen vaan ennusmerkit ovat aluksi paljon huomaamattomampia, eikä niistä osata olla huolissaan aluksi. Köyhät alkavat ihmetellä kaupoissa mitä syövät kun oikein mitään ainakaan lihaa ei saa enää vähillä rahoilla. Kulutustavarat eivät tahdo mennä kaupaksi. Mutta puheet ovat edelleen kuin eläisimme hyvinvointivaltiossa. Köyhistä pidetään huolta jne. Poliisi tympääntyy pikkuhiljaa lisääntyneeseen näpistelyyn eihän omakaan palkka mihinkään tahdo riittää. Anarkia lisääntyy säännöt joustavat. Näin se alkaa. Omaisuus on vaarassa. Pihoilta lähtee kaikki vähänkin arvokas. Moni ihmettelee edelleen mistä on kyse. Se on kapina se.

33

616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minusta päihderiippuvaiset ovat jo vuosia vieneet pihoilta kaiken rahaksi muutettavan, että ei muutosta oikein voi nähdä sillä tavalla. Autojahan ei tosin tuosta vain viedäkään.

      Ympäriinsä on kyllä noita sähkölautoja, joiden luulisi katoavan ennenaikaisesti katukuvasta. Eivät vain ole vielä keksineet keinoa niiden keräämiseen.

      Kymmenien metrien ruokajono Lukiokadulla varmaan ensin kasvaa satoihin metreihin ennen kuin mitään isompaa tapahtuu. Suomalaiset ovat kovasti nöyrää porukkaa.

      Kauankohan me jaksetaan maksaa valtion kaksikielisyyttä?

      • Anonyymi

        Mene vain jonoon kiltisti sinäkin ensi viikollakin. Muista puhua ruåtsia på matköa och säga tusen tack. Jävla tiggare.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene vain jonoon kiltisti sinäkin ensi viikollakin. Muista puhua ruåtsia på matköa och säga tusen tack. Jävla tiggare.

        En ole siinä jonossa vielä ollut, vaan ajanut autolla ohi. Tulevaisuudesta en sitten tiedä. Lopun sönkötyksestä en saanut selvää.


    • Anonyymi

      Epäpolikoituneena ja luokkayhteiskuntaisesti hämärtyneenä nykyaikana ei ole selvää kansan kahtiajakoa, jollainen vaaditaan vallankumoukseen ja siihen liittyvään yhteiskunnalliseen selkkaukseen.

      Ihminen on ihmiselle susi. Missä oli Amerikan orjien sisällissota, tai natsien keskitysleirien vankien kapina. Ei ylivoimaisesta altavastaajan asemasto vallankumousta tapahdu. Natsin sanoivat "työ vapauttaa", mutta kyllä se oli kuolema joka vapautti, natsit taas kuolemat toimitti Helvettiin ja siellä Helvetissä he edelleen ovat, ikuisessa kadutuksessa, kadotuksessa joka odottaa myös köyhää kansanosaa sortavaa porvaria.

      Mistä ihmisen ikuinen pahuus kumpuaa, jos kerran helvetti kutsuu syntien tekijää?
      Loogisesti voidaan kuitenkin päätellä, että kun on kunnollisia ihmisiä ja pahat poistuvat elämän kierrosta, koittaa vielä päivä kun ihmiskunta voi elää rauhassa, sovussa ja tasa-arvossa.
      10 miljardissa ihmisessä riittää paljon pahuutta, mutta pahuuden lopun ajat ovat käsillä.
      Vaikka pahuus olisi patologista, kyvyttömyyttä myötäelämiseen, ei rikoslaki vapauta psykopaatteja vastuusta. Yhteiskunta on kasvattanut jäsenensä tietoisiksi laista, eikä lain noudattaminen vaadi empatiakykyä. Kun laki lopulta kumpuaa luonnollisesta oikeudesta - lex nature - ja ihmiseen on tämä lakikirja kirjoitettu myötäelämisen - empatian - muodossa, on lainkirjoittajan luodakseen rauhan, sovun ja tasa-arvonyhteikunnan, on hänen omattava vahva myötäelämisen - empatian - kyky. Ja kuten Ranskan suuren vallankumouksen teemat kuuluivat, vapaus, veljeys, tasa-arvo, ne ovat osa lex naturaa, joka on ihmiseen myötäelämisen kykynä kirjoitettu.
      Aamen.

      • Anonyymi

        "Mistä ihmisen ikuinen pahuus kumpuaa, jos kerran helvetti kutsuu syntien tekijää?"

        Se helvetti on vain sellainen mielikuvitusjuttu. Vaikuttaa korkeintaan uskoviin, jos heihinkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mistä ihmisen ikuinen pahuus kumpuaa, jos kerran helvetti kutsuu syntien tekijää?"

        Se helvetti on vain sellainen mielikuvitusjuttu. Vaikuttaa korkeintaan uskoviin, jos heihinkään.

        Pilkkasit onnistuneesti Jumalaa. Minulla ei ole sinulle enää mitään puhuttavaa. Hyvästi!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pilkkasit onnistuneesti Jumalaa. Minulla ei ole sinulle enää mitään puhuttavaa. Hyvästi!!

        Ole hyvä vain :)

        Päässä olevien kuvitelmien pilkkaaminen on sellaista hakuammuntaa - ei voi koskaan tietää, kuka loukkaantuu ja kuinka paljon.


    • Anonyymi

      Kannattaisiko avata molemmat silmät ja korvatkin. Jo ennen maahanmuuttoonvaasiota Suomen kansantalous alkoi olla punaisella ”kansalaispalkkalaisten” oikeuksien kanssa. Silloin meitä oli reilut 4 miljoonaa. Nyt kun sosialismin viesti on kulkenut ympäri maailmaa, meitä on lähes 5,5 miljoonaa ihmistä. Marinin hallitus oli viimeinen pisara taloudenpidolle. Saarikko luettelee mielellään koronaa ym. syyksi? Miksi samat asiat eivät ole romauttaneet muiden pohjoismaiden taloutta? Tsemppiä vaan Orpon hallitukselle yrityksessään palauttaa talous raiteilleen. Yhden vihjeen annan teille; 6000 euron yläraja kulkishallinnon palkkoihin!

      • Anonyymi

        Kulkishallinto ihmettelee kantaasi. Oho mikä pelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulkishallinto ihmettelee kantaasi. Oho mikä pelle.

        Taitaa olla oikea Pelle Peloton, kun näkee totuuden nykysosialismin sanoman takaa. Minusta viime hallituksen toiminta tuntui samalta kuin se että joku kävi tyhjentämässä katiskaani joka aamu. Voisiko tässä todeta erään vasuripäättäjän sanoin, että vituttaa kuin pientä oravaa?


      • Anonyymi

        Miksi puhut rahasta kun sillä ei ole mitään tekemistä yhteiskuntapolitiikan kanssa.

        Minäpä kerron miksi teet sen.
        Poimit porvarilliselle agendallesi sopivia argumentteja esittämättä kokonaisuutta. Virheelliselle argumentoinnillesi on oma terminsä, propagandistinen "rusinoitten poimiminen pullasta".
        https://en.wikipedia.org/wiki/Cherry_picking
        Samalla esität yhteiskunnallisen päätöksenteon vaihtoehdottomana ja puolitotuutena, edistäen porvarillista agendaasi.
        https://en.wikipedia.org/wiki/Half-truth
        https://en.wikipedia.org/wiki/Pensée_unique

        https://en.wikipedia.org/wiki/Propaganda_techniques
        Kaikesta päätellen olet aloitteleva persu-kokkare propagandisti tai epäonnistunut varttuneempi, kun tuhlaat energiaasi palstalla jolla on muutama kymmenen lukijaa, kun valtamedialla niitä on vähintään muutama kymmenen tuhatta.


    • Anonyymi

      Onkohan leikkauksista kärsivien joukossa paljon Perussuomalaisia äänestäneitä?
      Kokoomukselta voi odottaa verisiä leikkauksia, mutta Persut koettivat pitää työmiehen haalareita naamioksi peitelläkseen todellista kantaansa työväestöön.

      • Anonyymi

        Niinhän se Kokoomuskin aikanaan esitti olevansa työväenpuolue. Silloin ei monikaan mennyt lankaan, mutta maahanmuuttovihalla öyhöttämällä Persut näköjään onnistuivat.


    • Anonyymi

      Viidakonlakisysteemi. Rangaistaan myös heikkoudesta ja epäonnisesta kohtalosta.
      Suositaan pärjääjiä, hinnalla millä hyvänsä..
      Eikö jokaisen oikeudentajun tulisi pitää itsestäänselvänä että on täysin käsittämätöntä että verotus pienenee mitä rikkaampi on ja päinvastoin!

    • Anonyymi

      Lahtareiden kakaroiden persettä nuolevat koirat ainakin tuntuvat fantasioivan tappamisesta. Rahoitusta kerätään huumekaupoilla ja varastoidaan aseita ja räjähteitä. Tietyn puolueen edustajat vain vähättelevät ja hyssyttelevät kun ovat "oman kylän poikia" vaikka eivät juuri talebanista eroa.

    • Anonyymi

      Kommunistilla ja demarilla on aina sama ongelma:
      Käsi paremmin toimeentulevan taskussa.

      Kun sitten työllään itsensä ja perheensä elättävä, veroilla vielä sen persaukisen kommarinkin elämää tukeva keskiluokkainen äänestää persuja ja kokkareita saadakseen tämän punikin käden pois taskustaan, mitä tekee kommari?

      Aloittaa hirveän huudon ja mölinän "pienituloisista" ja niin edelleen.
      Ja päälle haukkuu yrittäjät ja yritykset ahneiksi.

      No ei sinullakaan kommunisti olisi sitä työpaikkaa ollenkaan, jos yrittäjä ja yritykset eivät sinua sinne töihin palkkaisi. Et tajua edelleenkään, että et sinä siellä töissä OIKEUDESTA ole, vaan ARMOSTA.

      Mikään ei ole estänyt sitä pienituloistakaan käymästä koulujaan kunnolla niin, että voisi ostaa sen uuden Bemarin pihaansa.

      Kun ei ole kiinnostanut aikanaan niin nyt ollaan huutamassa yhteiskuntaa maksamaan "tukia" oman kyvyttömyyden paikkaamiseen.
      Ota toinen työ ja ahkeroi enemmän. Tai perusta yritys ja rikastu.

      Kaiken huippu on nämä yhteiskunnan loiseläjät, jotka eivät tee muuta kuin ravaavat tukiluukulta toiselle.

      Voin sanoa, että sisällissotahorinat voitte jättää omaan arvoonsa. Ette te paskahousut mihinkään kapinaan ryhdy, kun ette pysty itseänne ilman yhteiskunnan (veronmaksajien) rahoja edes elättämään.

      Tehkää töitä ja jos ei riitä, tehkää enemmän.
      Yhteiskunnan ja veronmaksajien tehtävä ei ole kustantaa työkykyisten oleskelua, asumista eikä varsinkaan ylellisyystarvikkeita.

      Jos sinulla ei ole rahaa puhelimeen, ole ilman.
      Jos sinulla ei ole rahaa polttoaineeseen, kävele.
      Jos sinulla ei ole rahaa lihaan, mene ongelle.

      Ei lihansyönti ole mikään ihmisoikeus.

      Tehkää perkele töitä kuten kunnon ihmiset ja lopettakaa se vinkuminen leikkauksista.

      Teillä on tässä maassa kaikkea aivan riittävästi, kenenkään ei ole pakko kuolla nälkään eikä asua taivasalla, kenenkään ei ole pakko jäädä vaille hoitoa.
      Tämänkään hallituksen jälkeen eikä sen aikana.

      Velkajuhlat ovat nyt ohitse ja kommunisti on nyt vaan hyvä ja on tyytyväinen, jos saa pitää sen työpaikkansa.

      • Anonyymi

        Syö paskaa ja kuole pois.


    • Anonyymi

      “What do you get when you cross a mentally ill loner with a society who abandons him and treats him like trash?”

      • Anonyymi

        Hä olen persu enkä ymmärrä lontoota.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hä olen persu enkä ymmärrä lontoota.

        En ole persu, mutta en jaksa englantisontaa niellä koko ajan, vaan jätän lukematta.


      • Anonyymi

        Satisfaction.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole persu, mutta en jaksa englantisontaa niellä koko ajan, vaan jätän lukematta.

        Ei taida olla persuja kumpikaan. Persu olisi osannut.


    • Anonyymi

      maidan amen

    • Anonyymi

      Miten paljon menee rahaa maassa laittomasti olevien elättämiseen?

    • Anonyymi

      Joku öykkäripolitiikko voi edelleen luulla että esim vaalikojuilla mainostaminen on edelleen turvallista. Ei se enää ole. Jatkossa niillä tarvii olla joku gorilla mukana.

      • Anonyymi

        Suomalaisten taru on muutenkin lopussa. Kun mentiin Natoon ja suututettiin itänuapuri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisten taru on muutenkin lopussa. Kun mentiin Natoon ja suututettiin itänuapuri.

        Ei se meidän taru siihen lopu, että jotain itsevaltiasta kiukuttaa toisten kansojen itsenäisyys. Tai sitten on venäläistenkin taru lopussa.


    • Anonyymi

      Minusta jokaisen olisi luovuttava vielä enemmän elintasostaan ja Suomen laitettava rahaa Ukrainan pelastamiseen, koska muuten olemme samassa tilanteessa. Minä luovuttaisin pienistä tuloistani 100 euroa Ukrainan tukemiseen joka kuukausi ja ei ole tuloja edes opiskelijoiden verran. Näin pienituloinen eläkeläinen ajattelee asioista.

    • Anonyymi

      Yhteiskunnan elätettäväksi heittäytyvien määrä kasvaa kaiken aikaa. Silloin on luonnollista että päätä kohden jää vähemmän jaettavaa. Emmehän voi rasistisesti jaotella että noille kantasuomalaisille jaetaan tämän verran elintasoa päätä kohden ja turvapaikanhakijoille sitten vähemmän. Ilmiö on luonteeltaan matemaattinen ja hyvin ymmärrettävä.

      • Anonyymi

        Toisin kuin sinä.


    • Anonyymi

      Ydinsota ratkaisee velka- ja väestörakenneongelman, joten nyt lisää velkaa vaan vielä kun keretään.

    • Anonyymi

      Terveydenhuollon palvelut heikkenevät rajusti samalla kun johtajien palkkoja nostetaan rajusti. Anteeksi, suurimpia palkkoja siis harmonisoidaan. Kohta on kansan aika ottaa astalot esille ja lähteä itsekin vähän harmonisoimaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1331
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      996
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe