Olen ollut mieheni kanssa vakituisesti yhdessä nyt viisi, kohta kuusi vuotta. Tänä aikana olemme harrastaneet penetroivaa seksiä kaksi tai kolme kertaa. Kadun menneeni myöntämään miehelle etten nauti seksistä samalla tavalla kuin hän, niin nyt hän ei suostu siihen ollenkaan että harrastaisimme seksiä millään tavalla niin, että minä suostun siihen pelkästään hommana joka nyt vain täytyy tehdä. Edellisissä parisuhteissa tämä ei ole ollut ongelma, aikaisemmat miesystäväni eivät ole panneet pahakseen että suostun seksiin vain ollakseni mieliksi.
Minulle seksi on samanlainen asia kuin pyykkien viikkaaminen tai kuntosalilla käynti - jos saman lopputuloksen saisi ilman siihen sisältyvää työtä, en harrastaisi, mutta mielummin teen kuin olen ilman. Puolisoni taas on sellainen ihminen joka periaatesyistä kieltäytyy siitä että hänen hyväkseen tai puolestaan tehdään yhtään mitään - viimeisen viiden vuoden aikana hän ei ole suostunut neuvomaan minulle kuinka laittaa ruokaa jota hänkin pystyisi ruokarajoitteisena syömään, hän haluaa mielummin että syömme eri ruokia kuin että minä joutuisin opettelemaan laittamaan ruokaa eri tavalla kuin mihin olen itse tottunut, vaikka kuinka yritän inttää että HALUAN laittaa ruokaa mielummin meille molemmille kuin että hän laittaa itselleen jotakin muuta kuin mitä minä kokkaan itselleni.
Ennen kuin menin myöntämään että seksi on minulle pelkästään arkiaskare, harrastimme ei-penetroivia, häneen keskittyviä konsteja joihin hän ei sitten nyt suostu myöskään. Psykoterapeuttini ehdotti että yrittäisimme minuun kohdistuvana esim. oraaliseksiä niin, että sovimme etukäteen että voimme lopettaa heti kun minusta alkaa tuntua pahalta. Ongelmana tässä on se, että "alkaa tuntua pahalta" iskee päälle jo asiaa miettiessä, jo siinä vaiheessa kun rupean miettimään asian puheeksi ottamista. Myöskin tätä kirjoittaessa. Sen enempää ei terapeuttini suostunut asiaan syventymään, sillä hän ei ole seksuaaliterapeutti eikä uskonut omaan ammattitaidossaan asiassa, mutta antoi muutaman tuntemansa seksuaaliterapeutin yhteystiedot josko he osaisivat auttaa.
Kelan tukema kolmen vuoden psykoterapiani meni umpeen tänä vuonna, enkä ole saanut aikaiseksi ottaa seksuaaliterapeutteihin yhteyttä koska en ole varma saanko asiani selitettyä ymmärrettävästi. Mutta eihän parisuhde niin voi toimia että se joka tahtoo ei suostu, ja se joka suostuu ei tahdo.
Auttaisiko ammattiapu tähän?
Minulle seksi on samanlainen asia kuin pyykkien viikkaaminen tai kuntosalilla käynti - jos saman lopputuloksen saisi ilman siihen sisältyvää työtä, en harrastaisi, mutta mielummin teen kuin olen ilman. Puolisoni taas on sellainen ihminen joka periaatesyistä kieltäytyy siitä että hänen hyväkseen tai puolestaan tehdään yhtään mitään - viimeisen viiden vuoden aikana hän ei ole suostunut neuvomaan minulle kuinka laittaa ruokaa jota hänkin pystyisi ruokarajoitteisena syömään, hän haluaa mielummin että syömme eri ruokia kuin että minä joutuisin opettelemaan laittamaan ruokaa eri tavalla kuin mihin olen itse tottunut, vaikka kuinka yritän inttää että HALUAN laittaa ruokaa mielummin meille molemmille kuin että hän laittaa itselleen jotakin muuta kuin mitä minä kokkaan itselleni.
Ennen kuin menin myöntämään että seksi on minulle pelkästään arkiaskare, harrastimme ei-penetroivia, häneen keskittyviä konsteja joihin hän ei sitten nyt suostu myöskään. Psykoterapeuttini ehdotti että yrittäisimme minuun kohdistuvana esim. oraaliseksiä niin, että sovimme etukäteen että voimme lopettaa heti kun minusta alkaa tuntua pahalta. Ongelmana tässä on se, että "alkaa tuntua pahalta" iskee päälle jo asiaa miettiessä, jo siinä vaiheessa kun rupean miettimään asian puheeksi ottamista. Myöskin tätä kirjoittaessa. Sen enempää ei terapeuttini suostunut asiaan syventymään, sillä hän ei ole seksuaaliterapeutti eikä uskonut omaan ammattitaidossaan asiassa, mutta antoi muutaman tuntemansa seksuaaliterapeutin yhteystiedot josko he osaisivat auttaa.
Kelan tukema kolmen vuoden psykoterapiani meni umpeen tänä vuonna, enkä ole saanut aikaiseksi ottaa seksuaaliterapeutteihin yhteyttä koska en ole varma saanko asiani selitettyä ymmärrettävästi. Mutta eihän parisuhde niin voi toimia että se joka tahtoo ei suostu, ja se joka suostuu ei tahdo.
Auttaisiko ammattiapu tähän?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinun täytyy ymmärtää että puolisosi haluaa harrastaa seksiä hauskana ja mukavana harrastuksensa jota hän haluaa harrastaa.
Jos sinä suhtaudut siihen vain pakottavana työnä, joka ei merkitse sinulle mitään, silloin sinä et arvosta häntä etkä halua harrastaa sitä yhdessä hänen kanssaan. Sinä vain suostut siihen koska miehesi muutoin häipyy jonkun toisen, halukkaan, naisen matkaan.
Ongelma ei ole lainkaan miehen.
Ajatellaan asiaa toiselta kantilta.
Oletetaan että miehelläsi olisi innostus korjata ja säätää Harley Davidson moottoripyöriä. Sinua nuo koneet eivät innostaisi lainkaan, et ottaisi selvää moottoreista, historiasta, uusista säädöistä tai tuunauksesta tms.
Silloin tällöin kuitenkin istuisit mukana kun miehesi keskustelee moottoripyöristä muiden harrastajien kanssa.
Huomaatko mikä tuossa tilanteessa erottaa sinut muista harrastajista?
Sinä voit heittäytyä kerran kuussa patjaksi johon miehesi sitten laukeaa, mutta silloin kun miehesi mielikuvitus suunnittelee jo uusia seksikertoja, asentoja, asuja, leikkikaluja, paikkoja jne. silloin sinä vain teet sitä mitä nyt teetkin.
Sinä et leiki miehesi kanssa, etkä käytä silmänräpäystäkään aikaa siihen että ajattelisit jotain seksikästä tulevaisuudelle. Sinä odotat että miehesi tekee kaiken tuon. Sinä et keskustele miehesi kanssa seksistä, etkä välitä siitä lainkaan, ja sitten kun miehesi ehdottaa seksiä, heittäydyt vain patjaksi ja odotat kunnes se on ohi.
Teidän suhteenne on tuhoon tuomittu ja se on loppunut jo silloin kun kerroit todelliset tunteesi seksin suhteen. Te voitte esittää että olette yhdessä ja rakastuneita, mutta teidän suhteeltanne puuttuu se liima, jota kaikki muut naiset valuvat. Mikään terapia ei tuohon auta koska sinulta puuttuu se aito kiinnostus seksiä kohtaan ja sitä aitoa kiinnostusta, aitoa innostusta, ei terapia sinussa voi sytyttää eikä sinuun laittaa.
Seksiterapeuttikaan ei voi teitä auttaa, koska teillä ei ole ongelmia seksissä. Teillä on ongelma sinun täydellisessä innottomuudessa seksiä kohtaan.
Jos seksi on sinusta epämiellyttävää, ja sinulla ei ole varsinaista traumaa taustalla, teitä ei voi auttaa koska seksissänne, siis siinä harrastuksessa, ei ole "ongelmaa" vaan ongelma on sinussa. Aikaisemmat suhteesi eivät ole kaatuneet muuhun kuin siihen ettet ole kiinnostunut siitä mikä pitää parit yhdessä. Joko sinä valehtelet itsellesi tai lukijoille tässä, tai sitten miehesi ovat olleet pelkästään sinulle kohteliaita.
Olen näistä asioista keskustellut erilaisten ihmisten kanssa jo yli 25 vuotta ja koskaan en ole kuullut sellaista että joku olisi sanonut ettei eronnut vähäisen seksin vuoksi vaan jonkun muun syyn vuoksi. Kaikki ovat kertoneet joko erittäin hyvän syyn (esimerkiksi alkoholin käyttö) ja he ovat voineet lisätä että seksielämä oli hyvää, tai sitten seksin vähyyden tai haluttomuuden. Koskaan, ikinä, en ole sellaisesta kuullut että joku olisi sanonut että alkoholismin vuoksi jätin kumppanini, vaikka kumppani oli myös haluton. Haluttomuus on ollut aina ensimmäinen ja painavin syy eroon ja vasta sen jälkeen on joku voinut listata muitakin syitä.
Suosittelen että joko eroatte suosiolla, sillä riippuen iästänne ero tulee eteen joka tapauksessa, tai että miehesi saa etsiä itselleen naisen joka pitää seksistä.
Kun pitkässä parisuhteessa parin toisella osapuolella on haluttomuutta, kolmekymppisenä tulee ensimmäinen eroaalto kun pariskunta ymmärtää että terveyttä ja aikaa on vielä jäljellä uuden suhteen perustamiselle. Parikymppisillä ei vielä pitkiä suhteita voi ollakaan. Toinen eroaalto tulee nelikymppisinä, mutta osapuolet kertovat silloin yleensä ymmärtäneensä että elämä on ohi eikä uutta parisuhdetta enää löydy. Naisilla on tuolloin lapsentekoaika jo ohi ja sekä miehillä että naisilla uuden suhteen löytäminen on äärimmäisen harvinaista. Naisilla olisi vientiä nuorten miesten seurassa, mutta siitä syntyy harvoin vakavaa suhdetta. Miehillä olisi vientiä vielä viisikymppisiksi mutta sekin koskee vain miehiä joilla on varallisuutta. Tavallisella duunarilla on mahdollisuudet haihtuneet.
Jos pariskunta on yhdessä viisikymppisiksi, voidaan toki asua yhdessä kuolemaan saakka mutta se mitä olen kuullut kaikilta yli viisikymppisiltä, että henkinen ero on selvä eikä pareilla ole mitään yhteistä.
Jos olette alle parikymppisiä, suosittelen eroamaan jolloin sinullakin on mahdollisuus löytää mies joka ei kaipaa seksiä. Lukuisisten kokemusten perusteella voin vain varoittaa siitä että teidän tulevaisuutenne ei tule olemaan onnellinen ja lämmin.
Sinulla on vielä mahdollisuus osoittaa että haluat miestäsi, tekemällä mm. aloituksia, mutta jos tuo on todellista tervan juontia kuten kuvailit, ja olette alle kolmekymppisiä, ero on paras ratkaisu, sillä silloin teillä on ainakin vielä vähän mahdollisuuksia löytää tyydyttävä parisuhde. Jos olette vanhempia, mahdollisuudet ovat aika heikot kummallakin, mutta oloanne parantaa tosiasioiden tunnustaminen ja esimerkiksi seksikumppanin etsiminen miehellesi.