Sol Kuopio

Kuopion esimiehet ja päälliköt haukkui, syrji ja kävivät vaan naljailemassa paikan päällä. Mikään ei mennyt heidän mielestä oikein mitä tein. Lisäksi simputtivat, juoksuttivat ja kieroilivat. Koeajalla irtisanoivat ilman mitään pätevää syytä. Samoihin aikoihin potkivat pellolle monta muutakin ja totesivat vaan että kun on päästy irtisanomisen makuun niin voivat tehdä mitä vaan. Asian olen vienyt liittoon, koska koin että oli työpaikka kiusaamista. Tämmöstä palvelua Solli lollilla Kuopiossa. Kiertäkää kaukaa koko lafka.
61026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vuokratyöfirmojen mielivaltaan on puututtava, he eivät selvästikään osaa pitää itse toimintaansa järkevänä, vaan aina se primitiivinen toisten kyykyttäminen, alistaminen ja riistäminen tulee esiin :/

Äänestä

Nyt korkki kiinni.

Äänestä
  • Vahvistit juuri aloittajan väitteen todeksi.

    Äänestä

Yhdyn samaan. Ja kokenut myös saman shitin. Joo ei jatkoon! Eshenkilöiden käytös ja toiminta menossa lakimiehelle kun nykyään ei enää tuommosta Hitler toimintaa suvata.

Äänestä
  • Uus talo vuan käätännöt on eelleen seehtemenkytäluvulta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Uus talo vuan käätännöt on eelleen seehtemenkytäluvulta.

    Eeku nyt män viärään ketjuun helevettiläenen!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuopion esimiehet ja päälliköt haukkui, syrji ja kävivät vaan naljailemassa paikan päällä. Mikään ei mennyt heidän mielestä oikein mitä tein. Lisäksi simputtivat, juoksuttivat ja kieroilivat. Koeajalla irtisanoivat ilman mitään pätevää syytä. Samoihin aikoihin potkivat pellolle monta muutakin ja totesivat vaan että kun on päästy irtisanomisen makuun niin voivat tehdä mitä vaan. Asian olen vienyt liittoon, koska koin että oli työpaikka kiusaamista. Tämmöstä palvelua Solli lollilla Kuopiossa. Kiertäkää kaukaa koko lafka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu