Mutta en vaan pysty uskomaan että joku olisi oikeasti minusta niin kiinnostunut että haluaisi tutustua minuun. Niin ei ole koskaan ollut, kaikki ovat vain esittäneet ja valehdelleet ja kun olen jotain yrittänyt niin märkä rätti päin näköä ja naurettu päin naamaa. Olen ihan hyvä ihminen 😞
Haluan luottaa
Anonyymi-ap
13505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos yhtään lohduttaa, niin minä olen keski-ikäinen ja koko elämäni aikana yksi nuori mies oli minusta kiinnostunut joskus parikymppisenä. Muuten ketään ei ole kiinnostanut. Kukaan ei ole edes viitsinyt teeskennellä/valehdella haluavansa minua elämäänsä. Sellainen kokemus elämästä minulla. En minäkään tahdo jaksaa uskoa, että jonkun joskus saisin rakkaakseni.
On se vaan kumma juttu, kun kuitenkin haluaa uskoa että löytää sen yhden, kaikesta torjutuksi tulemisesta huolimatta. Samanlaisen joka ymmärtäisi. Mielessä on koko kesän ollut eräs jonka vierellä oli hyvä olla.
Minä en mitenkään aktiivisesti asiaa ajattele. Pari kertaa vuosikymmenessä ihastun, mutta se on aina yksipuolista. On ollut parempi ratkaisu vain unohtaa koko asia. Sitten taas jonkun vuoden päästä tulee vastaan joku, josta kiinnostun ja hetken aikaa uskon ja toivon, että ehkä se on viimeinkin tässä. Koskaan ei kuitenkaan ole.
Ei sitä tiedä vaikka olisikin. Itse haluan toivoa ja uskoa että hän se olisi vaikka en hänestä paljoa tiedä mutta se tunne, se on se tunne mikä toisesta tulee. Pakko uskoa että joskus sen on oltava molemminpuolista.
Toivottavasti saat hänet.
Hyvää yötä.
Hyvää yötä.
Miehet on pettymyksiä pertymysten perään. Aina kun luulet sen hetken tavanneesi vihdoin erilaisen niin sekin oli vain sama sonta erinäköisessä paketissa.
Tuo on niin valitettavan totta… alapäällä ajattelevia joka ikinen.
Ilmankos naiset tienaa 😆
Itse kans miehenä todennut viimein sen, että hyväuskoisuudesta sakotetaan. Hyväntahtoisuus halutaan väärin ymmärtää. Kai mä olen ulkoisesti vain niin epäluotettavan oloinen, että mun on huono toivoa liikoja ja tyydyttävä vain kohtalooni olla yksin. Se on niin tuttua, etten varmaan yhdessä osaisi edes olla?
Nauttinut joskus näkemästäni, olen ollut spontaani ja utelias, mutta rohkeuteni ei ole riittänyt heittäytymään hetkeen. Toivoni on jo taakse jäänyttä. Luottamusta on vaikea ollut aina rakentaa ja viimeisin kokema oli sellainen, että taidan olla kyvytön enää toiseen edes luottamaan. Olen olosuhteiden uhri, liikaa pahuutta naisissa nähnyt, usko ei riitä enää hyvään.
Ihmiskeskeinen ajattelu ei ole hyvä asia. Ei ihmiset ole luotettavia ja pohjimmiltaan hyviä. Liian suuret odotukset johtavat pettymyksiin. Raamattu antaa todellisen kuvan ihmisistä. Siellä sanotaan ettei meissä ole esimerkiksi luotettavuutta. Himojaan ja tunteitaan sokeasti seuraava ihminen, on todella epäluotettava. Tänään voi olla ystävä ja huomenna hylkää koska löytää ystäviä joiden kanssa on vaan hauskempaa. Kouluikäisenä koin tämän vahvasti itse: kaikki löysivät parempia ystäviä kuin minä.
Tuttua, kovin tuttu tunne
Ehkä se on sitten sitä, että ympyrä sulkeutuu lopulta näin? Naiset heittäytyy unelmiensa prinssin vietäväksi ja pettyvät, kokevat tulleensa hyväksikäytetyksi. > koston haluinen kostaa kokemansa, mutta ei unelmien prinssille vaan miehelle, jota eivät koe mieleisekseen, mutta hyväksi/ helpoksi kohteeksi, tuottaa itselle parempi mieli huonon kokemansa jälkeen.
Sitten mielensä pahoittanut mies purkaa omaa pahaa oloaan tänne, koska oli liian sinisilmäinen toisen suhteen, kun halusi uskoa kohtaamastaan naisesta hyvää ja pettyi kokemastaan, kun nainen olikin kaikkea muuta kuin sitä, mitä halusi uskoa toisesta?
Näin hyväuskoisuus voi muuttua mielensä pahoittamaksi tuntemukseksi (uhriutuminen / mielensä pahoittaja) miehellä. Naiset määrittelee näin oman mielen mukaan miehet ätmi/ ytmi ja kaikesta syyttävät lisäksi aina miehiä, koska miehet eivät ymmärrä heitä?
Naisilla on vain oikeuksia, ei vastuita tekemisistään, koska kärsivät muutenkin mm. menkoistaan ja sen synnyttämistä mielenhäiriöistä. Joita miehet on pakotettuja ymmärtämään tai henkinen väkivalta jatkuu. Naisen logiikka ja miehen logiikka eivät kohtaa, jos riidat syntyvät pienistä asioista ja syy on aina jossain muualla kuin itsessä.