Timo Mehtälä

Syyttää Maaseudun Tulevaisuudessa Perussuomalaisia turpeen energiakäytön lopettamisesta. Mehtälän kannattaisi katsoa peiliin,ja muistaa,että nimenomaan KESKUSTA puolueen oma ministeri, Mika Lintilä, laittoi Haapaveden Nord Fuelin valtionahoituksen ,24milj.Euroo, saamisen ehdoksi sen,että Nord Fuel on suunniteltava siten,että siinä EI VOI KÄYTTÄÄ TURVETTA,vaan ainoastaan PUU-RAAKA-AINETTA. Ja nyt sitten Mehtälä syyttää Perussuomalaisia turpeen käytön alas ajosta. Kyllä se oli kuule Keskustapuolue,joka Vasemmistohallituksessaan kieltämällä kielsi turpeen käytön ja koko Nord Fuel-hanke näyttää kaatuvan tästä johtuvaan raaka-aine ongelmaan,ja nykyinen Kokoomuksen Kommunisti,Kai Mykkänen vannoo jatkavansa edellisen Vasemmistohallituksen viitoittamalla tiellä kotimaisen turpeen käytön lopettamiseksi. Mykkästä,eikä Lintilää kiinnosta turpeen tuomat työpaikat takametsiin.Se on kylmää kyytiä nyt,sorateiden varsille.
431422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Haaapavesi lehdessä hän kertoi että tukien maksatusta on siirrettty 2-6 kuukaudella ja vieritti asian nykyhallituksen syyksi. Unohti kertoa sen että tuosta asiasta päätettiin jo viime vuonna. Kepu ei puuttunut asiaan, persut nosti asian silloin esille. Kepu istui hallituksessa kun asia lyötiin lukkoon eikä tehnyt asialle mitään.

https://www.suomenuutiset.fi/tilat-joutuvat-koville-tukimaksuaikataulujen-muuttuessa/

Äänestä
  • 👍👍👍

    Äänestä

Milloinkohan alkaa syytökset siitä että Persut haluaa vettää turvepellot ja ajaa alas kotieläintuotannon.

Muistaakohan joku miten kepu äänesti tästä laista, persut äänesti tuota vastaan. Laki johtaa tuohon alempana olevaan asiaan ja pitkässä juoksussa ehkä siihen että jos ei suosiolla niin sitten pakolla. EU:sta tulee noottia että 70% turvepelloista poistuu vuoteen 2050 mennessä.

https://valtioneuvosto.fi/-//1410903/uusi-ilmastolaki-voimaan-heinakuussa

https://www.luke.fi/fi/uutiset/ehdotus-oikeudenmukaisista-ja-kustannustehokkaista-keinoista-turvepeltojen-kasvihuonekaasupaastojen-vahentamiseksi-on-julkaistu

Äänestä
  • :
    Kyllä se oli Kepu joka lopetti Turvetuotannon ja Kepun Ministeri Lintilä !

    PerusSuomalaiset Puolusti TurveTuottajia ! - mutta Kepu Lopetti tuotannon !

    -----------------Olen Suomalainen - Olen PerusSuomalainen ! ---------------------

    --------------------------------- Kyllä Perus On Paras ! ----------------------------------

    :

    Äänestä

  • Persu sivupersoonasi on ehdottomasti viihdyttävin kaikista sivupersoonasi pjärven persuista pihalle potkittu sinimusta trolli joka luotsinpestin suojista on valjastanut kaikki s24 palstat persujen maalittamiselle. Valitettavan harvoin päästät ääneen mutta.. Minun ei tarvitse lukea edes viestiketjua sen toteamiseksi että sinä toteutat siinä edellistä eli maalitat persuja.

    Äänestä

Joopa joo

Äänestä

Kaikenlaisia Mehtälöitä sinne valitaankin. Politiikasta mitään kokemusta. Mullipuolelta eduskuntaan

Äänestä

Mehtälä on Poliitikko ainesta. Puhuu yhtä, ja tekee toisin.

Äänestä

Mehtälällä mennyt pää sekaisin opposition selviä valheita kuunnellessa. Ei voi muuta todeta noin typerään lausuntoon.

Äänestä
  • Mitä kaikkea typerää ehtiikään neljän vuoden aikana. Olis kepulestoissa ollut parempia ehokkaita vaan ei kun Aittakumpu ja tämä meidän sinne äänestettiin. Huhheijaa

    Äänestä

Mutta, onko huhuissa perää että valitusten takia NordFuel ei tänne tule.

Saamisen ehtona olisi ollut se, että nyt valitetut tuulivoimapuistot olisi pitänyt rakentaa. Nyt Faktaa eikä vain panettelua. Kylillä puhutaan, että persut tuhosi NordFuelin. Onko totta vai tarua?

Äänestä
  • Valitti kuka valitti aivan sama. Huomasitteko joku viikko sitten oikein pitäjänlehdessä kerrottiin miten myllyfirmalta tulee rahaa Paakkilan remonttiin mikäli myllyt Piipsannevalle kaavotetaan. Jos ei niin ei rahaakaan, eikö jotenkin haiskahda kun tiedetään valtuustojäsenten seurakuntasidonnaisuudet.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Valitti kuka valitti aivan sama. Huomasitteko joku viikko sitten oikein pitäjänlehdessä kerrottiin miten myllyfirmalta tulee rahaa Paakkilan remonttiin mikäli myllyt Piipsannevalle kaavotetaan. Jos ei niin ei rahaakaan, eikö jotenkin haiskahda kun tiedetään valtuustojäsenten seurakuntasidonnaisuudet.

    Oli jutussa myös se mainittu että meni raha hanat kiinni remontin suhteen ja ehtona oli jatkorahotukselle se että hankkeita pittää kaupungin taholta edistää riittävän tehokkaasti.

    Äänestä

Kyllähän Nord Fuelin Biojalostamo suunniteltiin alun perin siten,että siinä hyväksikäytetään maakunnan mittavia turvevarantoja. Sitten valtiovalta, ja Keskustapuolueen Mika Lintilä veti maton alta,vaatimalla valtion rahoituksen ehdoksi sen,että siinä ei käytetä turvetta raaka-aineena. Elikkä koko homma kaatui siihen. Puuta kun ei vaan riitä joka paikkaan,yksinkertaisesti. Varsinkaan nyt,kun Brysselistä tulee hakkuukiellot metsille.Se oli siinä .Piste.

Äänestä

Eli onko niin että huh oli totta. Tässä alettiin haukkumaan kepua ja turvetta. Sillähän ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, mutta voihan tuota väännellä miten persut haluaa.

Haapaveden tuhoajat.

Äänestä

Eikö Mehtälä tiedä,että se oli Rouva Saarikon VasemmistoKepu hallitus,joka nosti turpeen energiaveroa melkein 100% v.2021 kolmesta eurosta 5.7 euroon Megawattitunnilta,jotta turpeen energiakäyttö saadaan loppumaan. Ja Kokoomuksen Vasemmistoklikki, Mykkänen ja Orpo, ovat ilmoittaneet myös tukensa edellisen Sosialistihallituksen turpeen veronkiristykseen,jotta kotimaisen turpeen hyötykäyttö ja työpaikat maaseudulla saadaan lopetettua.

Äänestä

Keput kehtaa. Itse tekemistään päätöksistä ja niiden seurauksista syyttävät persuja.
Valkopesu ja yön väittäminen päiväksi on peruskauraa.

Äänestä

Kyllä lestakeput kehtaa!

1Äänestä

Todella hurjaa valehtelua Mehtälältä. Mehtälä ei tähänpäivään ole totta puhunut politiikasta kun ryhtyi politiikaan. Mehtälä jo ennen vaaleja vaalikentällä useilla paikkakunnalla kertoi olevansa tuulivoimaa vastaan ja myöhemmin kertoi olevansa syvästi tuulivoimaa vastaan kun ihmisiltä pakkolunastetaan sähkölinjojen alta maita eikä muutenkaa makseta juuri minkäänlaisia korvauksia. Mehtälältä on vaan unohtunut mainita, että hänen mailleen on tulossa lähes 10 tuulivoimalaa vähintään yhdeksän miljoonan vuokratulot, raha on sokaissut Mehtälän totaalisesti eikä ymmärrä todellisuuta.

Äänestä
  • Mitä persut ovat tehneet turpeenkäytön jatkamiseksi. He ovat nyt hallituksessa.

    Äänestä

Järkyttävää tuo tuulimylly bisnes. Keput päättää itse itselleen tuloja piittaamatta asukkaista ja sähkölinjojen alle lunastettavista maista ( toisten vahingoksi). Eivät myös piittaa ympäristöhaitoista. Pääasia että saavat itselleen valtavat määrät rahaa. Tämä oma ahneus on valjastettu muka Haapaveden eduksi. Tänne jää myllyistä purkuongelmat, veronmaksajille julmetut kustannukset.
Maansa vuokrannut voi yhtiöittää vuokraamansa maat ja nostaa kovat tulot. Sitten kun tulee julmettujen purkukustannusten aika, niin hupsista, oma firma meneekin konkkaan ja kaupunki maksaa verorahoilla viulut.
Joka ikiselle tuulimyllylle tulee olla vaadittuna purkurahasto, jotta tällainen peli ei onnistu.
Ja keput vasareiden kanssa päättää, että purkurahastoja ei vaadita?
Mitä mieltä olette, olisiko saatava stoppi tälle oman hyödyn tavoittelulle?

Äänestä
  • Onpa taas viina alkanu nousemaan opella päähän, kun näitä katkeria oksennuksiansa täällä suoltaa. Voi tuota kateuden ja ihmisvihan määrää. Voi voi.

    Äänestä

  • Persut ovat hallituksessa. Arvaa mitä hallitusohjelmassa sanotaan tuulivoimasta=

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Onpa taas viina alkanu nousemaan opella päähän, kun näitä katkeria oksennuksiansa täällä suoltaa. Voi tuota kateuden ja ihmisvihan määrää. Voi voi.

    Ei kateus vaan se että pistää vihaksi joidenkin pohjaton ahneus.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Onpa taas viina alkanu nousemaan opella päähän, kun näitä katkeria oksennuksiansa täällä suoltaa. Voi tuota kateuden ja ihmisvihan määrää. Voi voi.

    Kun en ole opettaja. Ja viinakaan ei virtaa.
    Unohtuuko teiltä keput, että kaikki eivät täällä tue teidän harjoittamaa politiikkaa?

    Äänestä

Se ope on vielä persujen jäsen? Ovat kuulemma puoluekokousta myöten käsitelleet hänen käyttäytymistään mm. Naisvihaa, maalittamista, törky valheita somessa, jne... välillä huomaa aina fasebookissa jos ei ole bannissa, että jutut muuttuu siivommaksi. Ilmeisesti on tarkkailun alla. Mutta hieno homma Perus suomalaisilta, että ovat asiaan kiinnittäneet huomiota. Olisi hienoa nähdä se viimeinen niitti, esimerkiksi rikostuomio kunnian loukkauksesta. Sitä odotellessa.

Äänestä
  • Kukapa sitä sais Persuista kammettua ulos? Hänen ympärillään pyörii koko Haapaveden Persuajattelu. Luulee, että saa toimia ja kirjoitella täällä periferiassa kenenkään huomaamatta mitä haluaa ja kukaan ei Perussuomalaisten valtakunnallisessa verkostossa huomaa. Luulenpa, että jossain vaiheessa huomataan miten rasistisia ja naisvihaisia kirjoituksia hän jakaa tai itse kirjoittaa. Hallituspuolueen edustajana hänen jakamansa ajatukset ei tunnu olevan puolueen hallituslupausten mukaisia.

    Kuntatasolla harmittaa, että todellista kuntalaisia ajattelevaa politiikkaa tekevät Persut jää hänen varjoon. Tehkääpä sama liikku, kuin muutamat Keput ja perustakaa oma liike tai liittykää Haryään. Varmasti saisitte asioitanne paremmin esille.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kukapa sitä sais Persuista kammettua ulos? Hänen ympärillään pyörii koko Haapaveden Persuajattelu. Luulee, että saa toimia ja kirjoitella täällä periferiassa kenenkään huomaamatta mitä haluaa ja kukaan ei Perussuomalaisten valtakunnallisessa verkostossa huomaa. Luulenpa, että jossain vaiheessa huomataan miten rasistisia ja naisvihaisia kirjoituksia hän jakaa tai itse kirjoittaa. Hallituspuolueen edustajana hänen jakamansa ajatukset ei tunnu olevan puolueen hallituslupausten mukaisia.

    Kuntatasolla harmittaa, että todellista kuntalaisia ajattelevaa politiikkaa tekevät Persut jää hänen varjoon. Tehkääpä sama liikku, kuin muutamat Keput ja perustakaa oma liike tai liittykää Haryään. Varmasti saisitte asioitanne paremmin esille.

    Annamaija stoppia nyt.

    Äänestä

Mika Lintilä ei antanut turpeen käytölle rahoitusta Haapaveden Biovoimalassa.Ja nyt selvisi,että Mika Lintilän ERITYISAVUSTAJANA on toiminut Tulikiven kova KOMMUNISTI ja Taistolainen Haapajärveltä,Antti Siika-aho.

Äänestä

Ilimnaikuinen on mehtälä. tyypillinen kepu kuka ei ite ymmärrä mutta soopaa suoltaa. Rahalla meni läpi. mitään ei ymmärrä ei osaa. Olisi pysynyt mullikoitten parissa. Kepu lopetti turpeen noston. Repiköön siitä mehtälä

Äänestä

Yli 70000 meni vaaleihin. Ei osaamista ei mitään. Muuta kuin maataloustukia ja niillä eduskuntaan.

Äänestä

Harmittaahan se Haapavetisiä persuja kun Mehtälä meni meidän Haapavetisten äänillä eduskuntaan. Hyvin on siellä alottanutkin näyttää uskaltavan sanoa mielipiteensä eikä kuvia kumartele. Eikä muuten ole missään tuulivoimaa vastustanut ennen eikä jälkeen vaalien vaikka joku täällä niin väitti. Siirtolinjan korvauksien järkeistämisestä on puhunut mikä on luullakseni järkevää.

Äänestä
  • Ei ole vastustanut, ei. Mutta osaatko arvata miksi ei ole vastustanut? Olisikohan itse merkittävä hyödyn saaja? Reijo Waara-salissa kysyttiin taidokas kysymys maan omistamisesta tuulivoima-alueilla. Kysyttiin kuinka moni ehdokkaista omistaa metsiä tuulivoima-alueilla ja Mehtälä näytti punaista korttia, että ei omista. Miksi ei kysytty kuinka monta ehdokasta omistaa maata tuulivoima-alueilla? Siksi, että kysymykset oli etukäteen valmisteltu sopiviksi jollekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ei ole vastustanut, ei. Mutta osaatko arvata miksi ei ole vastustanut? Olisikohan itse merkittävä hyödyn saaja? Reijo Waara-salissa kysyttiin taidokas kysymys maan omistamisesta tuulivoima-alueilla. Kysyttiin kuinka moni ehdokkaista omistaa metsiä tuulivoima-alueilla ja Mehtälä näytti punaista korttia, että ei omista. Miksi ei kysytty kuinka monta ehdokasta omistaa maata tuulivoima-alueilla? Siksi, että kysymykset oli etukäteen valmisteltu sopiviksi jollekin.

    Voihan sitä nyt kannattaa tuulivoimaa vaikkei myllyjä omalle maalle ole tulossakaan. Reilustu suurin osahan Haapavetisistä kannattaa vaikkei heidän mailleen ole myllyjä tulossa. Kaikkia Haapavetisiähän ne hyödyttää, ymmärtäähän tuon nyt yksinkertaisempikin.

    Äänestä

Sitä tuttua kepulaisuutta.

Äänestä

Kyllä se oli keskusta joka vastusti huulipunassa turpeen nopeutettua alasajoa. Vanhanen ei aikonut viedä esitystä edes eduskunnalle erittäin hyvine perusteluineen sille miksi ei. Kunnes vihreät uhkasi kaataa hallituksen minkä jälkeen Vanhasenkin mieli kummasti muuttui minkä jälkeen hän sitä vaatimalla vaati.

Äänestä
  • Jäi mieleen kuinka hymyilytti ääneen Kurvisen marssiessa kameroiden eteen kertomaan kuinka kepu on turvealan yrittäjien suojeluspyhimys... Asiayhteydessä missä turveäijät järjesti rekkarallin Helsinkiin protestina mm keskustalle joka ajoi turpeen alas nopeutetusti 😂😂

    Ei ole malli (valtamedia vihervasurien vallassa asetelmalla persut helvetin sarvipää vihervasurit jeesuksen uusi tuleminen) muuttunut miksikään vihervasuri hallituksen vaihtuessa oikeisto vastaavaan.

    Äänestä

  • Niinhän ne kepulaiset syyttää nyt Orpon hallitusta siitäkin kun maakunnat ajaa alas sotepalvelujaan etteivät joudu maakuntamallin seurauksena maakuntaliitoksiin. Asia minkä ne maakunnat aloitti jo vuosia sitten kepujen istuessa hallituksessa ilman että ne sotepalveluisen karsimiset maakuntien toimesta oli sille minkäänlainen ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Niinhän ne kepulaiset syyttää nyt Orpon hallitusta siitäkin kun maakunnat ajaa alas sotepalvelujaan etteivät joudu maakuntamallin seurauksena maakuntaliitoksiin. Asia minkä ne maakunnat aloitti jo vuosia sitten kepujen istuessa hallituksessa ilman että ne sotepalveluisen karsimiset maakuntien toimesta oli sille minkäänlainen ongelma.

    Sipilä jo sanoi hallituksensa aikana kuinka maakunnat joutuu liitoksiin jos ei sotepalveluihin annettu könttäsumma riitä. Kun maakunnat aloitti sitten vyönkiristykset siitä sai ottaa kunnian Orpon hallitus.

    Äänestä

  • Jahaas varsinainen persujen trolli heräsi, montakohan korjoittajaa teillä kun ehditte joka paikkaan. Oikein Itänaapurin kopioit.

    Äänestä

Tuttujuttu...kepu pettää aina!!!

Äänestä

Alkoholisoitunut ministeri on ollut luultavasti humalassa koko ajan?😮

Äänestä

Raha on lestakepujen jumala.💶🐮🍀

Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Syyttää Maaseudun Tulevaisuudessa Perussuomalaisia turpeen energiakäytön lopettamisesta. Mehtälän kannattaisi katsoa peiliin,ja muistaa,että nimenomaan KESKUSTA puolueen oma ministeri, Mika Lintilä, laittoi Haapaveden Nord Fuelin valtionahoituksen ,24milj.Euroo, saamisen ehdoksi sen,että Nord Fuel on suunniteltava siten,että siinä EI VOI KÄYTTÄÄ TURVETTA,vaan ainoastaan PUU-RAAKA-AINETTA. Ja nyt sitten Mehtälä syyttää Perussuomalaisia turpeen käytön alas ajosta. Kyllä se oli kuule Keskustapuolue,joka Vasemmistohallituksessaan kieltämällä kielsi turpeen käytön ja koko Nord Fuel-hanke näyttää kaatuvan tästä johtuvaan raaka-aine ongelmaan,ja nykyinen Kokoomuksen Kommunisti,Kai Mykkänen vannoo jatkavansa edellisen Vasemmistohallituksen viitoittamalla tiellä kotimaisen turpeen käytön lopettamiseksi. Mykkästä,eikä Lintilää kiinnosta turpeen tuomat työpaikat takametsiin.Se on kylmää kyytiä nyt,sorateiden varsille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu