Tilanne on kamala. Olen rakastunut toiseen mieheen pikku hiljaa,vaikka olen naimisissa. Olen yrittänyt vältellä tätä toista,mutta tunteita on päässyt syntymään.
Vanhan kanssa olen useimmiten surullinen, koska hän on usein todella ilkeä ja ilman syytä. Hän ei myöskään huomioi minua mitenkään, ei ole ikinä huomioinut. Yhteistä aikaa ei halua itsenäisesti järjestää,vain jos minä olen järjestänyt,niin tulee mukaan. Olen väsynyt tähän tilanteeseen jossa toinen haukkuu joka päivä ja mitään positiivista ei tule.
Tämä toinen antaa ristiriitaista viestintää,josta ei pääse perille. Olaan työkavereita.
Viestit ovat välillä läpimiä ja ajoittain viileämpiä,puheluissa ymmärtävänen ja huolehtiva kuitenkin. Molemmilla on kiireinen ja kuormittava työ. Kiireen keskellä hän yrittää,kuitenkin järjestää aikaa minulle. Viesteissä on ajoittain lämpimiä hymiöitä. Luulen,että miehellä on tyttöystävä kuitenkin,selittäisikö käytöstä. Miehen ajatuksista ei saa kiinni,että onko hän kiinnostunut vai ei.
Tilanne pitäisi jotenkin ratkaista.
N

Vastaukset 4
Vanhimmat
Johtuukohan siitä, että olet naimisissa?
Ehkä. Tien suunta on onneksi valittu. N
Minä ottaisin eron vaikka en olisi rakastunutkaan. Miksi ihmeessä olet naimisissa tuollaisen miehen kanssa?
Olen aina ihmetellyt sitä, että jotkut menevät naimisiin kovin heppoisin eväin? Siksi itsellä on vähemmän uskoa tällaiseen instituutioon. Miksi mennä naimisiin, jos se ei tunnu ikuiselta? Tai oma mieli muuttuu tilanteen mukaan? Vakaus elolle puuttuu?