Tänään minusta tulee Kambodzalainen virallisesti vuodeksi. Viisumi pitäisi saapua tänne iltapäivällä.
Kyllä se vähän masensi ja pikkuisen sai minutkin pihistelemään tuo 300 dollaria. Mutta kyllä se mieli vain muuttuu eläkepäivän lähestyessä taas. Minulta on nyt viime sunnuntaista mennyt rahaa noin 7 - 80 Dollaria. Mutta se Rahasta. Vuodeksi on nyt paprut ja ajokortit hoidettu. Passin uusin Bangkokissa viime vuonna. Sekään murhe ei näillä näkymin enää ahdista.
Tuli siitä Pattayan Ferrari miehestä mieleen, että hän on oikeastaan hyvin säälittävä. Tänään ja usein, kun katson ulos aamulla, ennen kuin menen suihkuun, niin ajattelen kuinka kaunista ja kuinka kaunis valoisa aamu ja vihreät kasvit ja korkeat kunnaat . . Bogor vuoristo näkyy tai tiedän sen siellä olevan.
Muistin aamulla, että Jeesus sanoi opetuslapselle, että menkää rantaan ja ottakaa kolikot kalan suusta kaupungin vartijoille veroina. . . Niin, niille jotka nyt kadehtivat minun oloani täällä Kambodzassa ja elävät pahan mielen vallassa siellä Suomessa ja hyvinvointi valtiossa. Miksi kadehditte ja Ferrari miestä Pattayalla. Hänhän on oikeastaan hyvin säälittävä ihminen. Luonnon ja luojan kauneuden tunteminen ja rakkauden tuntemiseen ei tarvita Ferraria ja oikeastaan se erottaa hänet elämästä ja kauneudesta.
Kyllä ihmisen on myös todella kiva tulla vaikka tuk tukilla kotiin syömästä. Eikä tarvitse pelätä omaisuuden ja rahan puolesta. Tärkeintä elämässä on se onnellisuuden tunne ja siihen minusta kyllä tarvitaan lämmin ilma ja ilmapiiri että ruoka, vaatteet ja asuminen. Vapauden tunne tulee riittävästä rahasta. Täällä Kampotissa ja Kambodzassa riittää aivan hyvin se 1500 dollarin netto eläke.
Vapauden tunne on se tunne, että sinun ei tarvitse välittää mistään valtiosta ja voit elää ihmisläheisempää elämää. Miksi sinun pitäisi kantaa huolia valtiosta ja sen olemassaolosta. Tärkeintä ihmisellä on se vapaus. Miksi saastuta itsesi jollakin pakolaisjutuilla ja valtion saastalla jos ne ei merkitse sinulle mitään, varsinkin kun olet eläkkeellä. Ihminenhän kuolee siitä noin kahden kymmenen vuoden kuluttua ja silloin sinä voit olla mitä vain sen jälkeen. Olihan Israel myös Rooman vallan alla Jeesuksen aikana. Ilmarinen voi sijoittaa eläkevaroja moneen paikkaan näin tarvittaessa. Ruotsalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa mihin eläkevaroja sijoitetaan.
Tänään taas oli propaganda uutinen Portugalista ja oli vähän toisenlainen, kuin retro tubella. Mutta siellä taustalla oli taas se sama, että mimmillä ei ollut rahaa ja eläkettä ei oikein tule. Mutta sitä ei mainita ei millään tälläkään palstalla ei. Ei ole kivaa jos ei ole rahaa ja silloin ei saa ruokaa eikä vaatteita eikä asuntoa. Puhumattakaan huvituksista. Mutta Kambodza tarjoaa tämän kaiken edulliseen hintaan ja Thaimaa kanssa. Mutta mimmi ei tänne halua, koska täällä on aktiivisia naisia.
Minä sanon sen rehellisesti, että minulla ei ole varaa asua Suomessa ja hyvinvointi valtiossa. Se on täysin absurdia! 1500 dollaria kuussa ei riitä vuokraan ja sähköön ja liikkumiseen Helsingissä se on täysin varmaa. Silloin minulle annetaan hyvinvointi valtiossa se viisi sataa matkalippuihin ja hygieniatuotteiden ostoon ja lääkkeisiin. Mutta ruoka on hyvin hyvin epävarmaa Hurstin, Pelastusarmeijan ja Herttoniemen kirkon hyvinvointi palveluissa. Eihän minulla ole mitään järkeä asua Suomen hyvinvointi valtiossa.
Tänään veti mieleni nöyräksi, kun huomasin, että Herra antaa minulle parastaan täällä Kambodzassa. Katso, kuinka ihana luonto ja katso ja tunne kuinka kaunis on palmu ja palmurannat. Tekin tällä palstalla toivotte ja osa varmasti rukoilee myös, että pääsisi Thaimaahan edes viikoksi pois hyvinvointi valtiosta.
Toki minä olen kirittänyt teitä säästämään ja saavuttamaan tavoitteita. Tiedän, että monella on nyt jäänyt enemmän rahaa säästöön tästä kuusta ja kohta on tili ja eläkepäivä ja ei viikonloppua. Katsokaa sitä luonnon kauneutta, kun pääsette tänne... lämpöön ne linnutkin muuttavat. No, niin melkein ollaan jo maalissa ja vielä muutama päivä. Joopa joo tänään minusta tulee Kambodzalainen vapaaherra taas vuodeksi.
Tänään minusta tulee Kambodzalainen
19
281
Vastaukset
- Anonyymi
Onko sairausvakuutusta? Jos on, mitä maksaa?
- Anonyymi
Perusterveydenhuolto on edullinen. . . Muihin voi lentää ja slaaki.. näillä stressi tasoilla ei kovinkaan todellinen ja silloin ei varmasti selviä edes hyvinvointi valtiossa.
- Anonyymi
Tapaturma vakuutus, kyllä kannattaa ottaa jos sellaista pelkää..
- Anonyymi
Tuo vakuutus on äärettömän tärkeä asia, että se on hoidettu kunnolla, ja se maksaa... jos saat kroonisen sairauden et saa sairauskuluvakuutusta, lainkaan tai jos saat ne maksavat hunajaa, ainoa joka minulle myönti on bupa briteistä, ja reuma blokattiin ulos, jos saat thaikku vakuutuksen ne ovat vain vuoden voimassa, ja jos sairastut vakavammin vakuutusta ei jatketa vuoden jälkeen, ohitusleikkaus maksaa 2-5 miljoonaa bahtia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Onhan sulla kelakortti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan sulla kelakortti.
Ei ole ollut vuosiin...
- Anonyymi
Ei ole tällä kaverilla yhdys sanat hallussa.
- Anonyymi
Otetaan nyt ihan rauhassa. . . Kuinka monella teidän tutuista on tehty moisia leikkauksia. Kampotissa on kyllä sairaala jos ei mitään akuuttia, niin lentää voi sitten ja lentoaika noin 15 tuntia. . . Tapaturma voi sattua myös hyvinvointi valtiossa ja miten herkkä olet niille ollut.
Kyllä täällä tavanomaiset leikkaukset myös tehdään. Täällä asuu kyllä aika aika aika paljon ihmisiä ja ihan monesta maasta... joten valtion vatipäät ei voi mitään jos lennät sinne leikkaukseen... kiristävät ja tappavat sitten siellä hyvinvointi valtiossa vai? - Anonyymi
On taas pasasmaista yksinpuhelua tuo Jeesuksen kanssa eläminen Tapsalla.
Ainoa harrastus ja tekeminen näyttää olevan säästäminen lupiin, ruokaan ja terveydenhuoltoon, masennus iskee kun viisumi vie kaikki rahat.
Sinä et ole kambodzalainen, vaan sinulla on Suomen passi edelleen ja olet Suomen kansalainen, jonka elanto tulee Suomesta suomalaisilta veronmaksajilta.
Tunnen mainitun ferrarimiehen. Entinen purku-urakoitsija joka taisi saada firmastaan jotakin 10 miljoonaa euroa myydessä.
Ferrarimies on siis säälittävä? Hehheh! Hekö eivät sitten näe kuinka kaunista ja kuinka kaunis valoisa aamu ja vihreät kasvit ja korkeat kunnaat?
Eikö rikkaat näe sitten muuta kuin sen Ferrarin? Kaipaako rikas sääliä köyhältä pummilta? Ei varmasti kaipaa. Rikkailla on varaa mennä minne haluaa, tehdä mitä haluaa ja ostaa mitä huvittaa.
Heidän ei tarvi masentua viisumin hinnasta ja heillä on varaa mennä opastetuille safareille ja nähdä se luonto muuallakin kuin vuokramajan terassilta. Safarioppaat elättää niillä rahoilla perheensä.
Rikkaat on hoikempia, terveempiä ja parempikuntoisia kuin köyhät ja heillä toimii pääkoppakin paremmin, kun ei tarvi koko ajan murehtia ja keskittyä säästämiseen.
Raha on tehty käytettäväksi ja se rikas auttaa köyhän maan kansalaisia kuluttamalla sata kertaa enemmän kuin sinä ja mahdollistaa paremman elämän monelle Thaimaassa.
Rikkaat farangit Thaimaassa kunnioittaa thaimaalaisia ja buddhalaisia perinteitä, viettävät perinnehäitä, käyvät temppeleillä viemässä kolehtia ja suitsukkeita, hakevat munkeilta siunauksia ja onnea, osallistuvat hyväntekeväisyyteen.
Suomalaiset hyvin toimeentulevat Pattayalla olivat mukana perustamassa orpokotia, kehittävät sen toimintaa, avustavat sitä jatkuvasti, järjestivät sinne opetuksen, ruokalan, vievät lapsia jalkapallopeleihin, urheilutoimintaan ja muuhun tekemiseen.
Paljonko sinä Tapsa olet laittanut suoraan hyväntekeväisyyteen? Paljonko kerjäläisille? En usko että senttiäkään. Toki arvostan sitä että kulutat siellä eläkkeesi, sillä sekin auttaa paikallisia.
Buddhalaisuus ei tunne eriarvoisuutta ihmisarvon osalta kuten kristinusko. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä etteikö kunnioittaisi häntä joka sinua ruokkii tai työllistää ja kelpo palkan maksaa.
Buddhalaisuuteen kuuluu myös se että lahjoituksista ei pidetä messua eikä esitetä mitään Jeesusta, vaan se tapahtuu matalalla profiililla. Karma ja hyvä mieli palkitsee hyväntekijän, eikä vastalahjaa odoteta avustuksen kohteelta.
Helikopterionnettomuudessa menehtynyt thaimaalainen King Powerin omistanut miljardööri Vichai Srivaddhanaprabha oli tunnettu hyväntekijä, joka saattoi ottaa telttapatjan kainaloon ja mennä yöksi juttelemaan puliukkojen kanssa palmun alle ja koetti auttaa heidät kuosiin.
Se mitä sinä kutsut sääliksi, on tosiasiassa sairaalloista kateutta ja tuskaa siitä mitä sinä et koskaan ole saavuttanut.
Suomalaisen ja amerikkalaisen ero on siinä että kun naapuri hankkii hienon auton, niin Jenkki toteaa "Wau, onpa upea! Olisipa minullakin tuollainen"
Sen sijaan suomalainen toteaa "Hahaa, osamaksulla, voi kunpa se hajois!"
Tässä hieman merellisempää aamiaista beachin äärellä https://ibb.co/wdbNLkw
Lapset olisi halunneet jo kuudelta mereen malttamattomana.
Huomenna vielä yksi rantapäivä, seuraava päivä on patikointia putoukselle ja siellä uimista. Tuttu mesta, olen käynyt kahdesti aiemmin. Sinnekään ei ole ikärajaa, kuten Saariverkkarin patikkareiteille.
2010- Anonyymi
Melkoista huuhaata taas, tosiasiassa kun katsotaan kuka kuluttaa tuloihinsa nähden eniten, on kolmen lapsen yksinhuoltaja joka saa kelan tukia, hän käyttää kaiken varallisuutensa perheensä elättämiseen, varakkaat käyttävät huomattavasti vähemmän varoja, suhteessa tuloihinsa, arkipäivän elämiseen, tämä johtaa siihen että varallisuus keskittyy miljardööreille, kuten usassa on jo käynyt, rikkain promille omistaa yli 80 % usan nettovarallisuudesta, kuitenkin ihmisen tarpeet eivät juurikaan vaihtele linjalla varakas köyhä, köyhä käyttää vaan kaiken varallisuutensa kiertoon... tämä johtaa todellisuudessa veropohjan kaventumiseen, ja mahdollistaa sen että varakkaat eivät maksa veroja, mutta ostavat 200 miljoonan mc laren mersun, mutta valtiolla ei ole varoja 60 v. 600 bahtin kuukausi eläkkeeseen... sinä olet varsin tyhmä noinkin älykkääksi mieheksi...
Paljonko sinä olet laittanut tukeen, itseäsi heikommassa asemassa oleville, enkö nyt tarkoita lahjoitettua roskapönttöjä, pönttö,
By NumBall - Anonyymi

By NumBallMiksi ihmeessä meidän suomalaisten pitäisi kantaa huolta jonkun kehitysmaan kuudensadan bahtin eläkkeiden maksukykyyn? Suomessa sentään takuueläke on isompi, kunhan pysyt Suomessa. Jos kuusikymppiset suomalaiset haluu odottaa eläkeikää jossain kehitysmaassa, niin ihan vapaasti, mutta hakekaa se elanto sieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkoista huuhaata taas, tosiasiassa kun katsotaan kuka kuluttaa tuloihinsa nähden eniten, on kolmen lapsen yksinhuoltaja joka saa kelan tukia, hän käyttää kaiken varallisuutensa perheensä elättämiseen, varakkaat käyttävät huomattavasti vähemmän varoja, suhteessa tuloihinsa, arkipäivän elämiseen, tämä johtaa siihen että varallisuus keskittyy miljardööreille, kuten usassa on jo käynyt, rikkain promille omistaa yli 80 % usan nettovarallisuudesta, kuitenkin ihmisen tarpeet eivät juurikaan vaihtele linjalla varakas köyhä, köyhä käyttää vaan kaiken varallisuutensa kiertoon... tämä johtaa todellisuudessa veropohjan kaventumiseen, ja mahdollistaa sen että varakkaat eivät maksa veroja, mutta ostavat 200 miljoonan mc laren mersun, mutta valtiolla ei ole varoja 60 v. 600 bahtin kuukausi eläkkeeseen... sinä olet varsin tyhmä noinkin älykkääksi mieheksi...
Paljonko sinä olet laittanut tukeen, itseäsi heikommassa asemassa oleville, enkö nyt tarkoita lahjoitettua roskapönttöjä, pönttö,
By NumBallMiljardöörejä nyt ei pidä tähän sekoittaa, heillä on myös miljardöörien vastuut, verot ja he elättävät tuhansia ihmisiä, eikä ne rahat lopulta minnekään tileille jää lojumaan vaan ne menee kulutukseen jossakin muodossa.
Omistamisesta verotetaan myös USA:ssa, jossa on eniten miljardöörejä. Miljardöörit on yleensä jonkun monikansallisen konsernin enemmistöosakkaita tms. Konserniin saattaa kuulua sata yhtiötä ja satoja arvokiinteistöjä jne.
Pelkästään niiden omistusten hallinnointikulut ovat valtaisia ja ne työllistää suoraan taasen tuhansia ihmisiä. Verot konsernilla ovat miljardiluokkaa.
Sinun ei siis kannata vertailla kolmen lapsen yksinhuoltajan kuluttamista ja hyötyä yhteiskunnalle miljardööreihin. He eivät ole vertailukelpoisia.
Minä olen tuonut suomalaista rahaa Thaimaahan vajaat puoli miljoonaa. Summaan sisältyy kellojen kilinät, tyttösten sponsoroinnit ja helsinkiläisen kaksion hintainen talo.
Eli en siis kovinkaan paljon, mutta kymmenen kertaa enemmän kuin sinä.
En luokittele itseäni miljonääriksi, vaan hyvävaraiseksi. Miljonääreillä on minun ajatuksen mukaan useampi miljoona vapaata jo verotettua valuuttaa vapaassa käytössä, eikä niitä tarvita investointeihin eikä puskuriksi, vaan ne ovat vapaata rahaa omaan käyttöön.
Jos sinulla on kahden miljoonan pelto tai metsä, et ole minun mielestä miljonääri ennenkuin olet ne laittanut lihoiksi.
Kuten sanoin, buddhalaisittain hyväntekeväisyys ei ole hyväntekeväisyyttä jos siitä pidetään messua ja haluat kuuluttaa kaikille olevasi suuri hyväntekijä. Se olisi vain oman hännän nostamista.
Sanon vaan sen verran, että minä nautin auttamisesta. Se on suurimpia ilojani jos voin auttaa. Saan siitä hyvän mielen että voin antaa toiselle hyvän mielen.
Tiedän monia suomalaisia, jotka eivät ota apua vastaan, koska eivät usko sen olevan vastikkeetonta, vaan epäilevät siihen liittyvän jotakin vilppiä. On ollut myös sellaisia joissa avun saanut haukkuu seläntakana että ei sitten enempää voinut antaa vaikka rahaa on.
Se on sama tilanne Suomen valtion tasolla. Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto, kun sen on elätettävä omatkin Tapsat ja Saariväkkärät.
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miljardöörejä nyt ei pidä tähän sekoittaa, heillä on myös miljardöörien vastuut, verot ja he elättävät tuhansia ihmisiä, eikä ne rahat lopulta minnekään tileille jää lojumaan vaan ne menee kulutukseen jossakin muodossa.
Omistamisesta verotetaan myös USA:ssa, jossa on eniten miljardöörejä. Miljardöörit on yleensä jonkun monikansallisen konsernin enemmistöosakkaita tms. Konserniin saattaa kuulua sata yhtiötä ja satoja arvokiinteistöjä jne.
Pelkästään niiden omistusten hallinnointikulut ovat valtaisia ja ne työllistää suoraan taasen tuhansia ihmisiä. Verot konsernilla ovat miljardiluokkaa.
Sinun ei siis kannata vertailla kolmen lapsen yksinhuoltajan kuluttamista ja hyötyä yhteiskunnalle miljardööreihin. He eivät ole vertailukelpoisia.
Minä olen tuonut suomalaista rahaa Thaimaahan vajaat puoli miljoonaa. Summaan sisältyy kellojen kilinät, tyttösten sponsoroinnit ja helsinkiläisen kaksion hintainen talo.
Eli en siis kovinkaan paljon, mutta kymmenen kertaa enemmän kuin sinä.
En luokittele itseäni miljonääriksi, vaan hyvävaraiseksi. Miljonääreillä on minun ajatuksen mukaan useampi miljoona vapaata jo verotettua valuuttaa vapaassa käytössä, eikä niitä tarvita investointeihin eikä puskuriksi, vaan ne ovat vapaata rahaa omaan käyttöön.
Jos sinulla on kahden miljoonan pelto tai metsä, et ole minun mielestä miljonääri ennenkuin olet ne laittanut lihoiksi.
Kuten sanoin, buddhalaisittain hyväntekeväisyys ei ole hyväntekeväisyyttä jos siitä pidetään messua ja haluat kuuluttaa kaikille olevasi suuri hyväntekijä. Se olisi vain oman hännän nostamista.
Sanon vaan sen verran, että minä nautin auttamisesta. Se on suurimpia ilojani jos voin auttaa. Saan siitä hyvän mielen että voin antaa toiselle hyvän mielen.
Tiedän monia suomalaisia, jotka eivät ota apua vastaan, koska eivät usko sen olevan vastikkeetonta, vaan epäilevät siihen liittyvän jotakin vilppiä. On ollut myös sellaisia joissa avun saanut haukkuu seläntakana että ei sitten enempää voinut antaa vaikka rahaa on.
Se on sama tilanne Suomen valtion tasolla. Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto, kun sen on elätettävä omatkin Tapsat ja Saariväkkärät.
2010Yksi suuremmista ongelmista usassa on se että rikkaat eivät maksa veroja, vaan he keräävät omaisuutta itselleen, vähempikin riittäisi, loppu elämäksi, eräs kapitalismin suurempia ongelma, valta ja omaisuus keskittyy liikaa tuolle promillelle, ja valtio ei saa verotuloja, sillä ei ole merkitystä paljonko tuot tänne rahaa, olennaista on se että pärjäät sillä mitä sinulla on, ja se mitä käytät on omaasi, eikä mistään varastettua.
Kaikki ihmiset ovat vertailukelpoisia keskenään, varakkaan tarpeet on samat kuin köyhänkin, tuskin sinun kannattaa sotkea tähän buddhismia, sen enempää kuin Tapsankaan omia hihhuhlointejaan... Mnä pidän itseäni myös hyvin toimeentulevana, sinua en pidä sinulla on ongelmia taloudessa, minun ei ole tarvinnut koskaan miettiä miten pärjään huomenna, minulla on aina ollut riittävä toimeentulo... aina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi suuremmista ongelmista usassa on se että rikkaat eivät maksa veroja, vaan he keräävät omaisuutta itselleen, vähempikin riittäisi, loppu elämäksi, eräs kapitalismin suurempia ongelma, valta ja omaisuus keskittyy liikaa tuolle promillelle, ja valtio ei saa verotuloja, sillä ei ole merkitystä paljonko tuot tänne rahaa, olennaista on se että pärjäät sillä mitä sinulla on, ja se mitä käytät on omaasi, eikä mistään varastettua.
Kaikki ihmiset ovat vertailukelpoisia keskenään, varakkaan tarpeet on samat kuin köyhänkin, tuskin sinun kannattaa sotkea tähän buddhismia, sen enempää kuin Tapsankaan omia hihhuhlointejaan... Mnä pidän itseäni myös hyvin toimeentulevana, sinua en pidä sinulla on ongelmia taloudessa, minun ei ole tarvinnut koskaan miettiä miten pärjään huomenna, minulla on aina ollut riittävä toimeentulo... aina.SInun tuo omanarvosi tunto on liian materiaalinen, ja sinussa on paljon narsismiin liittyviä piirteitä, sinun kannattaa kiinnittää huomiota, minun ei ole koskaan tarvinnut olla huolissani huomisesta, sinulla on selvästi ollut tarvetta... sinä puhut rahasta liikaa, että se vaikuttaisi aidolle, tälle on syynsä, on totta että on mukavampaa itkeä paskaa elämää Mersussa kuin bussissa, mutta lopputulos on kuitenkin tarkalleen sama.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi suuremmista ongelmista usassa on se että rikkaat eivät maksa veroja, vaan he keräävät omaisuutta itselleen, vähempikin riittäisi, loppu elämäksi, eräs kapitalismin suurempia ongelma, valta ja omaisuus keskittyy liikaa tuolle promillelle, ja valtio ei saa verotuloja, sillä ei ole merkitystä paljonko tuot tänne rahaa, olennaista on se että pärjäät sillä mitä sinulla on, ja se mitä käytät on omaasi, eikä mistään varastettua.
Kaikki ihmiset ovat vertailukelpoisia keskenään, varakkaan tarpeet on samat kuin köyhänkin, tuskin sinun kannattaa sotkea tähän buddhismia, sen enempää kuin Tapsankaan omia hihhuhlointejaan... Mnä pidän itseäni myös hyvin toimeentulevana, sinua en pidä sinulla on ongelmia taloudessa, minun ei ole tarvinnut koskaan miettiä miten pärjään huomenna, minulla on aina ollut riittävä toimeentulo... aina.Kyllä Saaritouko miljardöörit maksaa paljonkin veroja. Ensin heidän yritys maksaa verot ja yhtiön duunarit maksaa verot. Omaisuudestakin maksetaan veroa. On arvonlisäverokin USA:ssa vaihtelevasti.
Otetaanpas vaikka Jeff Bezoz ja Amazon. Vuodesta 2006 vuoteen 2018 hän ilmoitti tuloikseen 6,5 miljardia dollaria. Hän maksoi 1,4 miljardia dollaria henkilökohtaisia liittovaltion veroja. Siis 1400 miljoonaa tuloveroja.
Hänen firmansa Amazon ja The Seattle Company maksoivat pelkästään 2021 vuonna veroja 37,1 miljardia dollaria. Siis 37100 miljoonaa dollaria.
Pelkästään Bezozin maksamilla veroilla maksettaisiin viidessä vuodessa Suomen valtiovelka pois ja sinä sanot ettei rikkaat maksa veroja?
Muista erottaa toisistaan yrityksen arvo ja verotus ja henkilökohtainen tuloverotus toisistaan. Ei yrityksen pörssiarvo ole suuromistajansa lompakossa, vaan se on vain osakkeina siellä.
Henkilö joka yrityksineen maksaa vuositasolla vähintään 100 miljardia veroja suoraan ja välillisesti ja siten elättää suunnilleen paria osavaltiota, on ansainnut henkilökohtaisista tuloistaan alhaisen veroprosentin.
Sata miljardia on 100 000 000 000 dollaria. Keskituloinen suomalainen maksaa tuloveroa noin 10000 euroa vuodessa. Bezozin kokonaisverotuotot vastaa kymmenenmiljoonan suomalaisen tuloverotuottoja joka vuosi.
Ja sinä sanot että rikkaat ei maksa veroja. Suomessa rikkaiden firmat maksaa vähintään sen pääomatulojen veroprosentin 34%, paitsi jotkut Sipilän ketkut, joka nappasi vielä sopeutumisrahankin.
Sinne ne palaa kiertoon ne jokaisen fyrkat. Myös rikkaiden henkilökohtaiset.
Ja se olet sinä joka vetää rahan mukaan joka asiaan ja tämä uusi kaverisi Tapsa. Jatkuvaa jauhamista "säästöt, keskieläkkeet, valtiot, viisumin hinta, sairaalamaksut, vakuutusmaksut, keskipalkat, oluen hinta, bussilipun hinta, lääkkeiden hinta"... jne
Loputonta jauhamista siitä että riittääkö raha. Aihe on kyllä sikäli ikuinen ja ajankohtainen, sillä Suomen rahat eivät riitä nykyisellä systeemillä, vaikka asetettaisiin kettujen katumaksu ja kollikissavero 57%.
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Saaritouko miljardöörit maksaa paljonkin veroja. Ensin heidän yritys maksaa verot ja yhtiön duunarit maksaa verot. Omaisuudestakin maksetaan veroa. On arvonlisäverokin USA:ssa vaihtelevasti.

2010Katsoin vielä huvikseni paljonko Elon Musk maksoi veroja. 2021 hän maksoi 11 miljardia dollaria henk koht veroa ja 2022 saman verran.
Tesla oli tappiollinen molempina vuosina. SpaceX voitollinen vuosikymmenen tappioiden jälkeen. Musk on kulkenut kovan tien.
Nyt nukkumaan, aamulla aikainen herätys jos tämä aamu toistuu.
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Saaritouko miljardöörit maksaa paljonkin veroja. Ensin heidän yritys maksaa verot ja yhtiön duunarit maksaa verot. Omaisuudestakin maksetaan veroa. On arvonlisäverokin USA:ssa vaihtelevasti.
Otetaanpas vaikka Jeff Bezoz ja Amazon. Vuodesta 2006 vuoteen 2018 hän ilmoitti tuloikseen 6,5 miljardia dollaria. Hän maksoi 1,4 miljardia dollaria henkilökohtaisia liittovaltion veroja. Siis 1400 miljoonaa tuloveroja.
Hänen firmansa Amazon ja The Seattle Company maksoivat pelkästään 2021 vuonna veroja 37,1 miljardia dollaria. Siis 37100 miljoonaa dollaria.
Pelkästään Bezozin maksamilla veroilla maksettaisiin viidessä vuodessa Suomen valtiovelka pois ja sinä sanot ettei rikkaat maksa veroja?
Muista erottaa toisistaan yrityksen arvo ja verotus ja henkilökohtainen tuloverotus toisistaan. Ei yrityksen pörssiarvo ole suuromistajansa lompakossa, vaan se on vain osakkeina siellä.
Henkilö joka yrityksineen maksaa vuositasolla vähintään 100 miljardia veroja suoraan ja välillisesti ja siten elättää suunnilleen paria osavaltiota, on ansainnut henkilökohtaisista tuloistaan alhaisen veroprosentin.
Sata miljardia on 100 000 000 000 dollaria. Keskituloinen suomalainen maksaa tuloveroa noin 10000 euroa vuodessa. Bezozin kokonaisverotuotot vastaa kymmenenmiljoonan suomalaisen tuloverotuottoja joka vuosi.
Ja sinä sanot että rikkaat ei maksa veroja. Suomessa rikkaiden firmat maksaa vähintään sen pääomatulojen veroprosentin 34%, paitsi jotkut Sipilän ketkut, joka nappasi vielä sopeutumisrahankin.
Sinne ne palaa kiertoon ne jokaisen fyrkat. Myös rikkaiden henkilökohtaiset.
Ja se olet sinä joka vetää rahan mukaan joka asiaan ja tämä uusi kaverisi Tapsa. Jatkuvaa jauhamista "säästöt, keskieläkkeet, valtiot, viisumin hinta, sairaalamaksut, vakuutusmaksut, keskipalkat, oluen hinta, bussilipun hinta, lääkkeiden hinta"... jne
Loputonta jauhamista siitä että riittääkö raha. Aihe on kyllä sikäli ikuinen ja ajankohtainen, sillä Suomen rahat eivät riitä nykyisellä systeemillä, vaikka asetettaisiin kettujen katumaksu ja kollikissavero 57%.
2010Kyllähän kukkua, tottakai yritykset maksavat veronsa, tosin verosuunnittelulla voidaan verokuormaa laskea rajusti, käyttämällä konsernikirjanpitoa, veroparatiiseja, tai ootko koskaan miettinyt miksi suurin osa megaluokan yrityksistä on kotipaikkana irlanti...
Mitä taas tulee varakkaisiin sinä ja minä olemme hyvä osaisia, olen saanut kaiken mitä olen halunnutkin joskin minulla ei ole sinun materian tarvetta... Yksi tai kaksi ihmistä eivät tarvitse paljon, ja kolmen lapsen yksin huoltaja on ainoa joka kaikki rahat menevät kiertoon, ainoa, mulla on säästössä vaikka en sitä pidä edes tarpeellisena.
Sinä olet lähes joka viestissä nostanut itsesi jalustalle ja kun facta ei riitä keksit "factaa" päästäsi lisää, se on täysin asiatonta, lapsellista ja typerää..
Kuten sanoin aikaisemminkin erittäin hyvä elämän laadun mittari on eläkekertymä, pienellä eläkekertymällä ei ostella maita ja mantuja varsinkin jos on lapsia... työsuhteessa tulopuolen suunnittelu on vaikeaa, ainoa mitä voit suomessa hyödyntää on kotitalousvähennys. jota käytin kun suomessa asuin varsin paljon, mutta sekin on hieman kyseenalaista, kun alennus oli silloin 50% tämä johti vaan siihen kun laki tuli voimaan palvelujen hinnat nousivat.
Myös varakkaat yksityishenkilöt käyttävät verosuunnittelua, ja kuten sanoin ihmisen tarpeet on samat kaikille.
Todennäköisesti Elon Musk on bibolaarinen, ainakin tempaustensa puolesta niin voi päätellä, harmi että itse en ole, jos se olisi avain miljardeihin... tosin en minä niillä mitään itse tekisi.
Thaimaassa asuvan kannattaa hoitaa vakuutuksensa kunnolla, ja ymmärtää mitä sinulle tarjotaan... tämä on ehdoton edellytys täällä asumiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän kukkua, tottakai yritykset maksavat veronsa, tosin verosuunnittelulla voidaan verokuormaa laskea rajusti, käyttämällä konsernikirjanpitoa, veroparatiiseja, tai ootko koskaan miettinyt miksi suurin osa megaluokan yrityksistä on kotipaikkana irlanti...
Mitä taas tulee varakkaisiin sinä ja minä olemme hyvä osaisia, olen saanut kaiken mitä olen halunnutkin joskin minulla ei ole sinun materian tarvetta... Yksi tai kaksi ihmistä eivät tarvitse paljon, ja kolmen lapsen yksin huoltaja on ainoa joka kaikki rahat menevät kiertoon, ainoa, mulla on säästössä vaikka en sitä pidä edes tarpeellisena.
Sinä olet lähes joka viestissä nostanut itsesi jalustalle ja kun facta ei riitä keksit "factaa" päästäsi lisää, se on täysin asiatonta, lapsellista ja typerää..
Kuten sanoin aikaisemminkin erittäin hyvä elämän laadun mittari on eläkekertymä, pienellä eläkekertymällä ei ostella maita ja mantuja varsinkin jos on lapsia... työsuhteessa tulopuolen suunnittelu on vaikeaa, ainoa mitä voit suomessa hyödyntää on kotitalousvähennys. jota käytin kun suomessa asuin varsin paljon, mutta sekin on hieman kyseenalaista, kun alennus oli silloin 50% tämä johti vaan siihen kun laki tuli voimaan palvelujen hinnat nousivat.
Myös varakkaat yksityishenkilöt käyttävät verosuunnittelua, ja kuten sanoin ihmisen tarpeet on samat kaikille.
Todennäköisesti Elon Musk on bibolaarinen, ainakin tempaustensa puolesta niin voi päätellä, harmi että itse en ole, jos se olisi avain miljardeihin... tosin en minä niillä mitään itse tekisi.
Thaimaassa asuvan kannattaa hoitaa vakuutuksensa kunnolla, ja ymmärtää mitä sinulle tarjotaan... tämä on ehdoton edellytys täällä asumiseen.Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia rahojen riittävyyden kanssa, mutta pääosin käytän täällä osan eläkkeestäni, ainoa ongelma mikä oli on se että viimeaikaiset sairauskulut ovat nousseet eläkkeeni tasoon liian suuriksi, kun kunnansairaalassa aletaan kiskomaan 7700 bahtia, yhden vrk hoidosta, on syytä etsiä parempia ja halvempia vaihtoehtoja...
Thaikku saa saman hoidon noin puoleen hintaa, kun meikäläiset, yksityissairaalassa hinta olisi ollut vielä kolmin kertainen... kun tuo suhteutetaan thaikkujen tulotasolle 4000 bahtin sairaalakuluja on mahdoton maksaa, tämä on thaikuille suuri ongelma.
Lisäksi hoidon taso on huonoa hintaansa nähden, sinä kerroit että sinulla kasikornin terveysvakuutus, ole varovainen minullakin oli mutta se ei korvannut mitään bupa on paras mutta erittäin kallis, se kannattaa otta suoraan briteistä, ei thaimaan bupalta...
By NumBall HHN 62v. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia rahojen riittävyyden kanssa, mutta pääosin käytän täällä osan eläkkeestäni, ainoa ongelma mikä oli on se että viimeaikaiset sairauskulut ovat nousseet eläkkeeni tasoon liian suuriksi, kun kunnansairaalassa aletaan kiskomaan 7700 bahtia, yhden vrk hoidosta, on syytä etsiä parempia ja halvempia vaihtoehtoja...
Thaikku saa saman hoidon noin puoleen hintaa, kun meikäläiset, yksityissairaalassa hinta olisi ollut vielä kolmin kertainen... kun tuo suhteutetaan thaikkujen tulotasolle 4000 bahtin sairaalakuluja on mahdoton maksaa, tämä on thaikuille suuri ongelma.
Lisäksi hoidon taso on huonoa hintaansa nähden, sinä kerroit että sinulla kasikornin terveysvakuutus, ole varovainen minullakin oli mutta se ei korvannut mitään bupa on paras mutta erittäin kallis, se kannattaa otta suoraan briteistä, ei thaimaan bupalta...
By NumBall HHN 62v.Selvä homma, lentokapteeni.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se olet todella sinä
En voisi onnellisempi olla ❤️ Se olet oikeasti sinä joka mulle kirjoitellut ❤️ Mulla ollut ihan kamala ikävä sinua ❤️1632940Miehelle tämä
Voi olla tosi vaikea olla normaalisti kun sinua jos joutuu katsomaan. Olet niin komea.1461640Jodel ei toimi
Aina kun avaan jodelin se vaan crashaa välittömästi? Mitä voin tehä asialle?91282Miten Putin pystyy elämään hirvittävien tekojensa kanssa?
Osaako joku sanoa, että miten Putin pystyy elämään kamalien, yli ymmärryksen menevien pahojen tekojensa kanssa? Vielä i3271251- 1031195
- 561172
Naisten salibandyn Veera Kauppi on lesbo .
Ja Ylen toimittajat hehkuttaa yli-sanoin ! YLE on sateenkaari yhtiö joka toimii verorahoin . ! Minkä signaalin sali1441127Olen nyt virallisesti homo
Tulin juuri firman pikkujouluista. Tämä vanhempi nainen, joka on ahdistellut minua töissä, jatkoi ahdistelemistani pikku741064Martinan ulosanti haastatteluissa.
Eipä ole hääppösiä tämän daamin haastattelut vaikka saa puhua siitä mitä tärkeintä,hänestä itsestään! Aika turhia nämä h1751023- 47935