Juuh taas yksi kiva lauantai-ilta yksin. YEAH taidanpa pitää pippalot! No eihän tämä mitään, saanpahan olla rauhassa.
Olen ollut niin suuren osan ajastani omissa oloissani että puhekykyni on huonontunut ja puhun usein niin sekavasti, etten edes itse puhettani ymmärrä. Ennen purin turhautumistani ja tylsiä hetkiä opiskeluun, mutta nykyisin ei vain enää huvita. Kotona ei edes ihmetelty kun arvosanat laskivat kympeistä ja yseistä seiskoihin ja kutosiin. Vanhempani kyllä tietävät yksinäisyydestäni, mutta he vain käskevät minua tutustumaan uusiin ihmisiin. Kuten varmaan tiedätte asia ei ole (kaikessa yksinkertaisuudessaan) lainkaan yksinkertainen. Varsinkaan henkilölle jolla on ollut koko elämänsä aikana ehkä yksi "ystävä". En vain osaa olla ihmisten kanssa.
Minua on kiusattu ala-asteelta lähtien niin kamalasta syystä kuin että viittasin tunneilla ja sain hyviä numeroita kokeista. Toisaalta vaikkei minua oltaisikaan kiusattu olisin tuskin viihtynyt niiden idioottien seurassa.
Ajattelin ongelman katoavan kun siirryin yläasteelle ja pääsin matemaattispainotteisella luokalle. Luulin etten erottuisi siellä yhtä paljon joukosta. Huonoksi onnekseni sainkin todeta luokan olevan täynnä lellittyjä kakaroita jotka saavat isiltä hienoimmat kännykät, vaatteet yms..
Enää minua ei kiusattu koulumenestykseni takia, vaan siksi etten käynyt joka kuukausi parturissa ja minulla oli hienojen merkkivaatteiden sijasta Seppälästä ostetut vaatteet. Olen kyllä oppinut olemaan kuulematta sitä jatkuvaa vittuilua ja haukkumista. Osaan kyllä puolustaa itseäni, mutta kymmentä ihmistä vastaan on paha väitellä. Pitäisi varmaan alkaa taas keskittymään kouluun että ei tarvitsisi tulevaisuudessa olla siitäkin jatkuvasti huolissaan..
Mielestäni yksinäisyydessä (ja masennuksessa) on pahinta se, ettei enää tunne juurikaan tunteita. Ei osaa iloita mistään tai tuntea surua. Ainoa tunne oli pitkään viha, mutta sekin alkaa kadota.
En edes muista milloin olen viimeksi itkenyt.
Tiedän että mitä pitempään olen yksin, sitä vaikeampi on löytää ystäviä. Silti joskus ajattelen että ehkä jonakin päivänä minulla menisi hyvin..

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko kokeillut netin kautta saada kavereita?
Maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät sulaudu massaan, mutta eivät törmää toisiinsa erilaisuuden takia.
Netin kautta nämä ihmiset kuitenkin tavoittaa, joten ei muuta kuin ilmoitusta laittamaan tai vastaamaan toisten ilmoituksiin.
Itselläni ei olisi naispuoleisia ystäviä juuri ollenkaan, jos en olisi alkanut netin kautta etsimään uusia tuttavuuksia.
Itse tosin olen siinä mielessä erikoinen tapaus, että olen varsin yksinäinen ilman syytä, tai no syy on polku, minkä olen elämässäni valinnut.
Se homma vain menee hyvin usein niin, että jos kerran tippuu junasta, sitä on hyvin vaikeaa saada kiinni.
vaan! Jos haluat saada ystäviä niin ota niitä! Ehkä muut näkevät sinusssa vain puolet, joista he eivät välttäättä pidä, mutta he ovat vain sokeita ja vainoharhaisia.
Mulla on ollut samanlainen juttu koulussa luokalla 6. Se harmitti tietenkin mutta mä aattelin että jos mä haluun olla ilonen niin mä oon! n välittäny mitä muut musta ajattelee, koska mulla oli muutama kaveri joiden kanssa oli hauskaa-ja on vieläkin- eikä ne välittäny olinko mä ulkoisesti jotenkin muista poikkeava. Ajan mittaa ne vainoharhaisetkin oppi näkemään mussa ne asiat, jotka niiltä ehkä puuttuu. Olen onnellinen sellaisenani kuin olen, vaikken olekaan kaunis, näen paljon kaunista ympärilläni!
ehkä et ymmärtänut viestiäni...se oli vähän sekava. Mutta minkä sille mahdan, yritin vaan kannustaa sua eteenpäin kohti parempaa..
Osuit kyllä aivan naulan kantaan tuossa että lakkaa tuntemasta mitään.
Mulla ei ole yhtään kaveria, ne jäi joskus nuoruusvuosien vaikeuksissa, siis vaan lakkasin kulkemasta niiden kanssa. Oon nyt jo pari vuosikymmentä ollut kaveritta, no on kuitenkin muija (tai oli) ja mukulakin on, mutta ei ne ole kavareita. Niiden kanssa ei onneksi ole vaikeuksia.
Niin piti sanoman että kaikki tunteet ovat täysin kuihtuneet. Mukula on oikeastaan ainoa joka herättää tunteita(aika runsaastikin), mutta kaikki muu tuntuu aivan platulta. Parhaiten sen huomaa siitä että nuorempana esim. odotti innokkaasti jotain tapahtumaa, tilaisuutta tai viikonloppua tms. mutta nykyisin tuntuu että vois saada vaikka loton päävoiton ja sen ottaisi vastaan yhtä tyyneesti kuin pahvimukillisen haaleaa kahvia.
Ja kun lukee ja kuulee ihmisten ihmissuhdedraamoista, tuntuu kuin ne jutut olisivat aivan eri planeetalta. Oikea elämä ei ole sellaista!
Ja tämä on kuin ansa joka alkaa puristamaan aina vaan enemmän ja enemmän ja siitä on aina vaan vaikeampi päästä irti. Ja välillä alkaa huomaamatta itsekin toimimaan siten että ansa kiristyy. Olen esim. aina vaan passiivisempi ja passiivisempi ottamaan yhteyttä niihin vähiin ihmisiin joiden kanssa kenties voisi syntyä jotain. Ja jos joskus menen ulos niin valitsen helposti ne syrjäisimmät pöydät enkä juuri ala edes juttusille kenenkään kanssa. Vaikka yleensä siinä ei mitään menetä, on ne jorinat joskus sellaisia.
Töissä onneksi menee hyvin mutta sielläkään en osoita mitään ystävyyttä ketään kohtaan. Ja siellä on kuitenkin hauska ilmapiiri.
Nettikirjeenvaihtoakin kokeilin ihan ajankin tappamiseksi mutta totesin että se ei ole ollenkaan minun juttuni.
Uusiin ihmisiin on todella vaikea tutustua kun on vuosia elänyt muualla kuin Telluksella.Tilanne on todella epätoivoinen, mutta onneksi en ole masentuvaa tyyppiä. Tai sitten sekin "tunne" on kuollut.
Niin että jos et toimi nyt heti niin vajoat aina vaan syvemmälle. Tää on ihan niinkuin empiiristä tietoa. Vaikka en todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä.
Älä alistu siihen että sun täytyis löytää t.ex kaveri sun luokalta, kaupungista, Suomesta.
Meitä on monta miljardia täällä.
Itse oon jo aika vanha mutta parhaat kaverit ja vaimon olen saanut (kiitos nyk. työn vuoksi) aivan toiselta puolelta Tellusta.
Yritä vaihtaa maisemaa (pitkä loma, vaihto-oppilas, kesätyö, vapaaehtoistyö tms.) niin huomaat että ne ympyrät missä nyt elät ovat todellakin liian pienet ja merkityksettömiä kokonaisuuden kannalta.
Mullakaan ei ollut perus/lukioaikana sellaista "bestitä" koko ajan mutta matkustelin/työskentelin ja sain todella hyviä ystäviä sieltä täältä.
Loppujen lopuksi lyhyillä "excellent" ajanjaksoilla elämässä jaksaa elää tosi pitkälle kaiken tään shittin keskellä - siis kokeile jotain muuta maisemaa hetken vaikka vain ihan Suomessa - kykyjesi mukaan.