Olen 21-vuotias, ihanan 2kk poikavauvan äiti. Mieltäni vaivaa imetys - tai imettämättömyys. Tahdoin imettää, mutta olen epäonnistunut siinä ja haluaisin vertaistukea muilta äideiltä.
Tässä tarinani lyhyesti:
Vauva syntyi rv37 6. Täysiaikaisena, vaikkakin ennen laskettua aikaa. Aluksi poika ei hamunnut lainkaan ja imetyskumin ja sokeriveden avulla häntä houkuteltiin imemään. Joka syötöllä annettiin lisämaitoa, koska hän söi vain todella lyhyitä hetkiä ja tarvitsin hoitajien apua joka kerta. Oltiin sairaalassa viisi päivää ja kahtena yönä menin vessaa itkemään epäonnistuneen imetysyrityksen jälkeen. Kotiin tultuamme jokainen syöttö pelotti jo etukäteen. Tuntui että vauva hylkii minua kun ei suostunut imemään ei sitten millään. Rintapumpulla olen saanut maidontulon loppumisen estettyä, mutta määrä on vähäinen ja poika saa tuttelia pääravinnoksi ja lypsettyä maitoa lisäksi. Kolmen viikon iäsää tapahtui edistystä, mutta takapakki seurasi pian... en edes muista koska poika viimeksi söi rinnasta. Imetyskulistan ohjeita olen kokeillut, mutta maidon lisäämisen ohje "imetä, imetä ja imetä" tuntuu pahalta, sillä miten imettää kun vauva ei ime? Monia muita konsteja olen myös kokeillut, mutta silti ollaan tultu tähän...
Mua väsyttää ja masentaa. Olisin niin halunnut imettää ja mulla on sanoinkuvaamattoman paha mieli kun en sitä saa kokea. Rakastan poikaani, mutta välillä ajattelen, että tämä on sen syytä kun kaikki olisi hyvin, jos vain yksinkertaisesti imisi. Pullotutilla imee rintaa, mutta se sattuu ja on hankalaa, koska sitä ei ole tarkoitettu siihen. Rintakumi ei kelpaa ollenkaa - heti seuraa huuto ja itkemme pojan kanssa yhteen ääneen.
Poden myös huonoa omaatuntoa kun tämä saa mut masentumaan. Kaikki ei edes saa lapsia, vaikka haluavat ja mulla on ihana ja terve lapsi. Muuten elämä on kunnossa, mutta onneamme varjostaa tämä.
Tarinassani on vielä muutakin, mutta en jaksa kaikkea tähän kirjoittaa. Tahtoisin vaihtaa ajatuksi muiden äitien kanssa, jotka ovat kokeneet saman. Miten päästä yli tästä ja hyväksyä se, että en imetä? Mulle voi kirjoittaa [email protected] tai tähänkin voi kommentoida.
Tässä tarinani lyhyesti:
Vauva syntyi rv37 6. Täysiaikaisena, vaikkakin ennen laskettua aikaa. Aluksi poika ei hamunnut lainkaan ja imetyskumin ja sokeriveden avulla häntä houkuteltiin imemään. Joka syötöllä annettiin lisämaitoa, koska hän söi vain todella lyhyitä hetkiä ja tarvitsin hoitajien apua joka kerta. Oltiin sairaalassa viisi päivää ja kahtena yönä menin vessaa itkemään epäonnistuneen imetysyrityksen jälkeen. Kotiin tultuamme jokainen syöttö pelotti jo etukäteen. Tuntui että vauva hylkii minua kun ei suostunut imemään ei sitten millään. Rintapumpulla olen saanut maidontulon loppumisen estettyä, mutta määrä on vähäinen ja poika saa tuttelia pääravinnoksi ja lypsettyä maitoa lisäksi. Kolmen viikon iäsää tapahtui edistystä, mutta takapakki seurasi pian... en edes muista koska poika viimeksi söi rinnasta. Imetyskulistan ohjeita olen kokeillut, mutta maidon lisäämisen ohje "imetä, imetä ja imetä" tuntuu pahalta, sillä miten imettää kun vauva ei ime? Monia muita konsteja olen myös kokeillut, mutta silti ollaan tultu tähän...
Mua väsyttää ja masentaa. Olisin niin halunnut imettää ja mulla on sanoinkuvaamattoman paha mieli kun en sitä saa kokea. Rakastan poikaani, mutta välillä ajattelen, että tämä on sen syytä kun kaikki olisi hyvin, jos vain yksinkertaisesti imisi. Pullotutilla imee rintaa, mutta se sattuu ja on hankalaa, koska sitä ei ole tarkoitettu siihen. Rintakumi ei kelpaa ollenkaa - heti seuraa huuto ja itkemme pojan kanssa yhteen ääneen.
Poden myös huonoa omaatuntoa kun tämä saa mut masentumaan. Kaikki ei edes saa lapsia, vaikka haluavat ja mulla on ihana ja terve lapsi. Muuten elämä on kunnossa, mutta onneamme varjostaa tämä.
Tarinassani on vielä muutakin, mutta en jaksa kaikkea tähän kirjoittaa. Tahtoisin vaihtaa ajatuksi muiden äitien kanssa, jotka ovat kokeneet saman. Miten päästä yli tästä ja hyväksyä se, että en imetä? Mulle voi kirjoittaa [email protected] tai tähänkin voi kommentoida.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nauti äitiydestä ja pikkuisesta - älä stressaa imetyksestä! Se onnistuu tai sitten ei, ei sen takia kannata masentua. Unohda syyllisyys ja keskity ihanaan lapseesi! Aurinkoista kesää sulle! :)
Heips!
Mun vaavi syntyi täsmälleen samalla raskausviikolla eli 37 6. Synnytys käynnistettiin ja oli tosi rankka eikä synnytyssairaalassa tuettu imetystä just ollenkaan, en uskonut että näin voisi olla nyky-Suomessa, mutta karseet muistot jäi sairaalasta. Kotona sain onneks parempaa apua systeriltä, joka sattuu olemaan kätilö ja äiti.
Imetys oli vaikeeta ja vauva tarvitsi aina lisämaitoa. Käytin rintakumia, mutta vauva ei tuntunut tahtovan rintaa millään, vaan söi mielummin pullosta. Mies yritti tukea parhaansa mukaan, mutta sen ei tarvinnut kuin huokaista syvään vauvan huutaessa rinnalla ja tunsin taas itseni ihan epäonnistuneeksi. Musta tuntui etten kelpaa vauvalle, että hän torjuu mut. Itkin jatkuvasti ja lopetin koko yrityksen 3kk:n jälkeen. Pullo oli meillä se paras ratkaisu ja lohduttauduin sillä että vauva oli kolmessa kuukaudessa ehtinyt saada kuitekin hiukan vasta-aineita multa, vaikka muuten menikin pieleen. Neuvolan terkkari oli tosi ihana ja tuki sekä imetyksessä että pulloruokinnassa ja lohdutteli mua tässä "imetyskriisissäni".
Vauva kasvaa ja voi hyvin myös pulloruokinnalla. Alan pikkuhiljaa päästä sinuiksi itseni kanssa ja hyväksymään sen tosiasian ettei imetys onnistunut. Se oli kova paikka, koska sekä sisareni että äitini ovat täysimettäneet kaikki lapsensa. Kuuntelin myös kateellisena tarinointia isoäidistäni, joka oli oman lapsensa lisäksi imettänyt kahta muuta lasta joiden äideiltä ei tullut maitoa. Suku täynnä runsaudensarvia ja maitosuihkulähteitä ja minä tällainen luuseri, joka sai traumat synnytyksestä eikä edes imettämään pystynyt...
Tiedän tuttavapiiristä tapauksia, jotka on onnistuneet imettämään vauvaansa useamman kuukauden kovan yrityksen jälkeen. Jos vain itse jaksat niin aina kannattaa yrittää. Minä olin niin loppu ja poikki masennukseni kanssa, että imetyksen lopettaminen oli meille näin jälkikäteenkin ajateltuna paras vaihtoehto. Lakkasin arvostelemasta itseäni ja aloin luottamaan enemmän kykyihin äitinä. Kukin taaplaa tyylillään niin äitinä kuin muutenkin. Jos imetys ei tunnu onnistuvan se ei tee sinusta sen huonompaa äitiä. Vauvasi tarvitsee äidin joka voi hyvin, se on tärkeämpää kuin imetys. Voimia sinulle ja muista puhua neuvolassa tuntemuksistasi.
Minusta sinä olet tämän lapsen imettämistä yrittänyt niin paljon, että enempää ei voi kukaan vaatia. Älä syyllistä itseäsi. Vika ei ole sinussa, mutta älä nyt rupea lastakaan siitä syyllistämään. Nauti lapsestasi ja hyväksy hänet sellaisena kuin hän on. Et ole yhtään sen huonompi äiti kuin imettävätkään äidit. Keskity hoitamaan lasta, unohda imetys ja anna hänelle pullomaitoa. Sinä vain väsyt ja masennut entisestään, jos yrität ja yrität eikä tulosta tule. Ehkä seuraavan lapsen kanssa imetyskokemus on parempi.
kirjoitin sulle tuonne toisellekki palstalle. mutta jos et sitä lue niin tässä vielä neuvo.
Minusta tuntuu, että sinulla on kysymys muustakin kuin imetyksestä.Olisi varmaan hyödyllistä pohtia syyllisyyden ja masennuksen tunteita ammattilaisen kanssa. ensikodin baby blues yksiköt ovat ammattitaitoisia ja neuvolassa kannattaa puhua jos yhtään terkkarin kanssa synkkaa.
kummallista. Taysimetyksen edistamis ohjeet koskivat alunperin taysiaikaisia terveita vastsayntyneita. Taysiaikainen vauva taas maaritellaan yli 3000g painavaksi 38-40 viikolla syntyneeksi lapseksi. Talle aidile oli vaitetty etta 37 viikoinen on taysiaikainen, paljonko lie painanut syntyessaan?
Nyt sitten viela "joku on ryhma on pattanyt" etta "kaikki syntyneet lapset parjaavat ilman lisaruokaa" - asenteesta kuulemma kiinni. Olisko vahan ojeissa ristiriitaa ja asenteelista uskonlahkolaisuutta imetyksen autuaaksi tekevyydesta ( vrt. eri uskonlahkot: "kun teet kuten mina sanon,saavutat taivasten valtakunnan - oikean aitiyden")?
Kyse on pelkasta propagandasta ja tiedonpuuttesta ainoastaan imetysta oikeana pitavilta henkiloilta - tama "lahkolainen suuntaus" on vallalla pohjois- maissa" ja saa runsaasti baby blues aiteja aikaan - aivan turhaan.Suomessa ei vauvanruoka lopu ja fiksuja niista tulee kuitenkin isoina?
Pitaa muistaa ettaa imetys on okei, jos se on okei. Useimmiten "ennenaikaiset, ikaansa nahden pienet -,sokerivauvat ja keltaiset vauvat" tarvitsevat lisaruokaa selvitakseen henkiin.Suomessa oli ennen hyva aityshuolto ja velakin henkiin jaavat maailman pienimmat vauvat. Eihan se yhtaan stressaa jos vauva syntyy viikolla 30- eiko? Imeeko se heti? Onko aiti jotekin huono?
Stressi ,vasymys,uupumus, sairaus aidilla tai lapsella taas vahentaa maitoa ja vahentaa mahdollisuutta Imettaa. Tarkeinta pitaisi olla aidin ja lapsen terveys ja MITEN se saavutetaan, eika mikaan muu- syyllistamatta. Nykyisin suomessa on toisin - kuten kysyja kertoo.
Taalla muualla maailmassa, missa ei ole aakkosia atk-nappaimissa, ei moisia huolia kotirouvilla ole, lapset ovat suosittuja ravintolavieraita ja mutoinkin suosittuja ihan omine persoonallisuksineen. Oliskiohan meillakin opin paikka?
meillä neljästä yksi on ollut oikea himoimijä (poika..) ja muut tissillä 2viikkoa-3kk. tosin ongelma oli siinä, että maitoa tuli alussa niin paljon että laiskistuivat eivätkä sitten viitsineet imeä kun olisi työtä asian eteen pitänyt tehdä. pumpusta ei ollut apua tukki maitotiehyet inhottavasti, joten ekan kanssa hikeä, verta ja kyyneliä.. toisella kertaa annoin periksi nopeammin, sitten tuo himosyömäri joten viimeisen kansa ajattelin, että jo vain onnistuu! no ei, joten tiisiä lussutteli sitten unileluna ja täydennyksenä eli ensin tissiä se minkä viitsi ja sitten pulloa, kiinteän lisäksi saattoi tissi riittää. kaikille on alkuun saanut tissin suorastaan tunkea suuhun ennen kuin ovat innostuneet. joten et ole yksin!
se kyllä harmittaa vietävästi kun ei onnistu vaikka kuinka haluaisi. se imetä kyllä maitoa tulee hokema ei kerro että sitä tulee sitten viikkojen kuluttua jos ollenkaan kun se alkaa ehtyä tai ei nouse ollenkaan.. menkää noilla eväillä, mitä on ja se on se teidän juttu!
pännii kyllä ja tavallaan hävettääkin kun aina kysellään maidosta ja sen riittävyydestä. lopulta sanoin yhdellekkin tädille että ei huolta ei maito maailmasta lopu niin kauan kuin on lehmiä!
Kiitos vastauksista! Se helpottaa kun tietää, ettei ole ainut, joka tämän asian kanssa on paininut ja että kaikki ei tuomitse. Olen kyllä sitä mieltä, ettei kellään ole oikeuttakaan, sillä olen kaikkeni yrittänyt. Välillä hävettää syöttää vauvaa pullosta ihmisten ilmoilla, koska en voi alkaa kaikille selittämään että yritetty on, mutta enhän mä voi pakottaa ja nälässä toista kiusata. Enemmänkin taitaa kyllä mun päässäni se, että luulen kaikkien automaattisesti pitävän mua laiskana ja luulevan, että olen pikkuvaikeuksien jälkeen luovuttanut, mutta kyllä mun ongelma aika iso on kun ei ollenkaan tisu kelpaa.
No tulipas sekavaa tekstiä. Poikani painoi 3240g syntyessään ja mä olen saanut sen käsityksen että rv37 jotain syntyneet ovat täysiaikaisia. En ollut yhtään varautunut tähän enkä tiennyt, että imetys voi mennä näin mönkään. Nyt tuntuu, että parempi olisi jos pystyisin antamaan periksi, koska pelkään että vauva kärsii kun aistii, että olen pahalla päällä. Mulla on aikaisemmin ollut masennusta ja nyt olen vähän alkanut pelkäämään, että tuleeko mulle joku synnytyksenjälkeinenmasennus ja aion kysyä neuvolassa ensi kerralla, josko mulla olis mahdollisuus päästä jonnekin ammattilaiselle purkamaan tuntojani, koska haluun tehdä jotain ennalta ehkäsevää, etten masennu täysin. Kyllä tiedän, että monella muulla tavalla voin olla hyvä äiti, mutta on niin vaikeaa päästää irti jostain, jonka kuvitteli raskausaikana olevan jotain luonnollista ja ihanaa.
Mulla myös meinas olla aika lailla masennusta aluksi.Mulla on 2kk ikäinen vauva.Ensimmäisen kuukauden söi rintaa,maitoa oli paljon,valui niin että aamuisin herättiin märästä sängystä.Poika ei silti kasvanut ja oli kiukku koko ajan.Todettiin ettei mulla tule sitä ns taka-maitoa.Pulloa alettiin antamaan kun 1 kk neuvolassa ei ollut syntymä-paino tullut takaisin.Viikossa loppu maidontulo kokonaan.Kaikki kolme edellistäni oon imettäny noin vuoden ikään asti.Hyviä puolia löytyi mistä syystä en masentunut kovin,esim muut voi hoitaa vauvaa jos mulla muuta,vaikka pyykkäämistä,kampaamossa käyntiä tms.Harmittaahan se vieläkin edelleen mutta masennus ei valtaa onneksi ottanut.