Olen koko elämäni ollut ujo ja arka. Eräänä päivänä tarkoitukseni oli mennä ostoskeskukseen, mutta kun saavuin pihalle, tuli vatsaani inhottava jännittämisen tunne. Istuin hetken autossa ja käskin äitini ajamaan takaisin kotiin, koska jännitti lähteä ulos autosta ihmisten sekaan. Näin käy usein, lähes aina. Minua jännittä kulkea ostoskeskuksissa, esim. keskellä avaraa tilaa jossa ihmisiä istuu sivuilla. Tunnen itseni kömpelöksi ja tuntuu, että minua tuijotetaan.
Ilmoittauduin autokouluun, vaikka en varmasti uskalla edes mennä paikalle aloituspäivänä. Myös elokuvissa käyminen on tuskastuttavaa, vaikka niin kovin haluaisin käydä useammin. En voi sietää sitä tunnetta, kun saavun sisälle, ja joudun seisomaan keskellä avaraa tilaa kaikkien silmien edessä. Auta armias jos salin ovi on jo avattu ja se on puolillaan ihmisiä.
Jännittäminen pilaa elämäni enkä voi tehdä mitään mitä haluan. Olen kyllästynyt tähän paskaan mitä on jatkunut koko elämän ajan.
Miten tästä pääsee eroon? Auttaisiko jonkinlainen psykologi tai muu vastaava? Tosin sinnekään en suurin surminkaan kehtaisi mennä.
Ilmoittauduin autokouluun, vaikka en varmasti uskalla edes mennä paikalle aloituspäivänä. Myös elokuvissa käyminen on tuskastuttavaa, vaikka niin kovin haluaisin käydä useammin. En voi sietää sitä tunnetta, kun saavun sisälle, ja joudun seisomaan keskellä avaraa tilaa kaikkien silmien edessä. Auta armias jos salin ovi on jo avattu ja se on puolillaan ihmisiä.
Jännittäminen pilaa elämäni enkä voi tehdä mitään mitä haluan. Olen kyllästynyt tähän paskaan mitä on jatkunut koko elämän ajan.
Miten tästä pääsee eroon? Auttaisiko jonkinlainen psykologi tai muu vastaava? Tosin sinnekään en suurin surminkaan kehtaisi mennä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suosittelisin sinua ottamaan yhteyttä mielenterveystoimistoon koska oireesi ovat
paniikkihäiriön kaltaiset. Saat varmankin tukilääkityksen jonka avulla voit mennä vaikeisiin tilanteisiin. Olen itse paniikkihäiriöstä kärsinyt vuosia, mutta olen tullut toimen lääkityksen kanssa. Rohkeutta kyllä elämä vielä hymyilee.
Äitini on minulle joskus vihjannut josko olisi paniikkihäiriöstä kyse, mutta en kuitenkaan koskaan mene niin paniikkiin että esimerkiksi sydämeni hakkaisi tai muuta vastaavaa, on vain sellainen hermostunut, jännittävä tunne sisällä ja jotenkin nolottaa jos joku katsoo. Mutta pitäisiköhän silti käydä jonkun puheilla? Tämä kuitenkin haittaa elämääni.
Ongelmasi on sosialisten tilanteiden pelko, josta ite olen kärsiny syntymästäni saakka tai ainaki niinkauvon ko muistan joten olen ite antanu asialle periksi (ei ehkä paras vaihto ehto) joten en ole käyny ite pankissa tai kaupassa noin 20 vuoteen.
Tuohan on tyypillistä fobiaa, sinun tapauksessasi sosiaalista fobiaa. Pelkäät kaikkia sellaisia tilanteita, joissa tunnet joutuvasi toisten ihmisten arvioitavaksi.
Voit hakeutua terapiaan, jossa yhdessä psykologin kanssa käydään läpi niitä asioita, jotka aiheuttavat pelkoa. Terapian avulla ikään kuin tutustut pelkoosi, opit hyväksymään sen osana itseäsi, osana herkkää luonnettasi. Näiden pelkojen suhteenhan asiat menevät niin, että mitä enemmän niitä yrität torjua, sitä suuremman vallan ne sinusta saavat...
Toinen tapa saada helpotusta oireisiin on itsensä asteittainen altistaminen. Koska pelkäät ihmisten arvostelua, on sinun alettava nimenomaan etsiä arvostelua. Kuullostaa ehkä mahdottomalta. Mutta se on helppoa. Voit aloittaa pikkuasioilla. Kaupan kassalla esimerkiksi tahallaan sähläät lompakon kanssa. Etsit kolikoita, tunnet kuinka jono takanasi kasvaa, huomaat että olet ehkä jonkinlaisen arvostelun kohteena ja totuttelet tunteeseen.
Vain mielikuvitus on rajana siinä, miten paljon voit itseäsi altistaa toisten arvostelulle. Voit tehdä tyhmiä kysymyksiä, kysyä esim. vastaantulijalta että missä on pankki samalla kun seisot pankkia vastapäätä. Voit laittaa eriväriset sukat jalkaan ja lähteä kaupungille. Voit soitella vääriin numeroihin... Tässä kaikessa on kyse siitä, että opit sallimaan itsellesi pienet hölmöydet. Kun siihen pystyt, et enää mieti jatkuvasti sitä, että mitäköhän muut ajattelevat minusta.
Surullista että olet tuollaisessa kunnossa...
Mutta pitikö tulla kertomaan asiasta juuri tässä yhteydessä?
Jos jollakulla on yskä ja hän kysyy neuvoja sen parantamiseen, niin tuskin hän haluaa vastaukseksi että "minullakin oli yskä vuonna 1985 ja sitten se todettiin tuberkuloosiksi ja siitä lähtien terveyteni on jatkuvasti huonontunut."
Minusta oli hyvä, että kerroit. Itselläni on vähän tuollaista, tosin menen sinne kauppaan ja pankkiin, välillä menee pitkään ettei tuu käytyä, mutta sitten pakotan. Enkä käytä lääkkeitä. Joskus on tullut mieleen, että onkohan tyhmää, että olen niin omapäinen sen suhteen..
Jotenkin olen ihmeissäni, mitä tää oikeastaan on, en nimittäin tunnista välttämättä paniikkihäiriötä itsessäni, niitä kohtauksia on ollut, mutta juuri niin, että ne muutamat on tulleet siitä, kun olen pelännyt sitä. Yleensä ne menevät ohikin nopeasti.
Minusta olisi kiva kuulla enemmän.. jos kiinnostaa, pistäpä postia [email protected]
Haluatko oikeasti apua ongelmaasi vai haluatko vain löytää jonkun, jonka kanssa voit valittaa ongelmaasi? Pakenetko ratkaisuja? Tuntuuko turvalliselta jatkaa elämää niin kuin tähänkin asti?
Itseasiassa toin itseni ilmi vain huonona esimerkkinä mihin toi menee jos antaa tosiaankin periksi ja ei osaa/tiedä hakea apua tai jos ei vaan pysty pakottamaan itseä siihen.
Eli hoitoon ennenko on liian myöhäistä.
Lisäisin sinun eritäin hyvään ohjeeseen semmosen seikan mikä ei korjaannu ilman oikeaa lääkitystä joka on fyysinen vika meissä joissakin jotka vain ahdistuu paljon muita helpommin ja menee lukkoon sosiaalisessa tilanteissa.
Kärsin lievänä tuosta pelosta - ihmisten tuijotuksen kohteeksi joutumisesta siis. Niin lievänä kuitenkin, ettei se ole ikinä rajoittanut elämääni mitenkään. Jotkuthan esimerkiksi kääntyvät takaisin kotiin, kun tajuavat myöhästyneensä luennolta, koska eivät kykene avaamaan ovea ja kestämään kaikkien huomiota. Oma oloni on kiusaantunut, muttei kestämätön - normaalia siis.
Infonautilla on kuitenkin loistava pointti tuossa arvostelun kestämisessä, vai pitäisi sanoa kestämättömyydessä. Koetan aina olla poissa ihmisten tieltä enkä kestä ollenkaan olla vaivaksi. En halua pyytää apua enkä kehtaa perua tapaamisiani koska "toisen menot ovat kuitenkin tärkeämpiä".
Ajattelen aina, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki olisivat yhtä joustavia ja vaatimattomia kuin minä, kunnes taas oivallan, että olonihan on kauhea. Kuljen tuntosarvet ojossa ja koetan lukea hälytysmerkkejä siitä, että olen jonkun tiellä tai rasitteena. Teen aina kaikkeni, että olen nopea, näppärä, avulias ja hyödyllinen, mistä syystä stressitasoni on huikea ja olen usein ahdistunut. Se siitä paremmasta maailmasta.
Hyvin kiteytetty, infonautti, pitääpä taas itsetutkiskella! =)
-- Tsemppiä ketjun aloittajalle - kokeile vaikka tehdä asioita ensin tutussa seurassa ja vasta sitten yksin.
Ei välttämättä hoitoon, mutta alempana mainittu altistus olisi hyvä, ettei ala ainakaan vältellä tilanteita.. Itselläni sos tilanteiden pelko muuttui paniikkihäiriöksi, koska sen takia aloin eristäytyä.
Voi kuulostaa vaikealta, mutta mene vertaisryhmään eli vaikkapa johonkin jännittäjien ryhmään tai johonkin muuhun ryhmään jossa saa puhua omista ongelmistaan. Siellä saat ymmärtämystä ja mahdollisesti ystäviäkin sekä opettelet sosiaalisia tilanteita ja ryhmässä puhumista. Isommissa kaupungeissa on myös mielenterveysseuroja. Sosiaalinen pelko ei välttämättä ole mikään varsinainen mielenterveysongelma, mutta kuitenkin nämä ihmiset ovat itse kokeneet vaikka mitä niin osaavat ymmärtää ja olla hienotunteisia, siellä ei syrjitä ketään. Voi olla vaikea "alentua" menemään tällaisten ihmisten seuraan mutta voihan sitä aina kokeilla, monia hienoja ihmisiä sielläkin ja sellainen kova ja ylimielinen asenne muihin on siellä harvinaista.
Muita keinoja on mainitut itsensä altistaminen ja lääkitys. Jos jää kotiin neljän seinän sisään niin ulkomaailman kohtaaminen voi kasvaa aivan valtavaksi peikoksi. Altistamisessa ei kuitenkaan saa mennä liian pitkälle, jos tilanne tuntuu aivan mahdottomalta niin ei siihen tietenkään pidä mennä.
Tupakointi, alkoholi ja kofeiini voivat pahentaa jännitystä. Tiettyjen lisäravinteiden ja luontaistuotteiden käyttö taas lievittää sitä. Lue niistä vaikka tuolta http://www.antioxidant.fi/art_jannitta.html
Liikunta, huumori, luonto, musiikki, saunominen, hieronta, palleahengitys... siinä jotain rentoutumistapoja vielä.