Nyt on hyvä puhdistaa ne saikussa olevat tehtaalta vex.
Arvokkaita ovat firmalle
Arvokkaita ovat firmalle
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tavoitteena on löytää yhdessä ratkaisuja muun muassa joustavuuden, liikkuvuuden ja monitaitoisuuden lisäämiseksi organisaatiossa, jotta toimintamme vastaisi nykyistä joustavammin tulevaisuuden tarpeisiin, sanoo Jarkko Matkala, SSAB Europe -divisioonan Raahen tehtaanjohtaja yhtiön tiedotteessa.
Kuin hyvin raahelaiset puhuu yleisesti ruotsia?
Ja kun vasta julkistetun tiedotteen mukaan "SSAB teki vuonna 2022 historiansa parhaan tuloksen." niin eihän vähempään voi tyytyä vastaisuudessakaan. Voittojen on PAKKO kasvaa, sillä ahneellehan ei mikään riitä!
Kun suomaalaiset eivät sitten osanneetkaan pyörittää tehdasta kannattavasti, se myytiin ruåtsalaisille. Oletettavasti he tarjosivat siitä vähiten - näinhän Suomaan kruununjalokivet aina myydään, esimerkkinä vaikka Kemira. Ja kaupan junailleelle mahtavat onnistumispalkkiot, Maan Tavan mukaan, tottakai!
ruåtsalaiset kun osaavat bisneksen, muuttui entinen Rautaruukki HETI hyvinkin kannattavaksi. Nyt sitten nälkä on kasvanut syödessä niin, että pakko on tiristää VIELÄ ENEMMÄN voittoa! Ja kun kaikki mahdollinen on saatu puristettua pois, lopetetaan tehdas "kannattamattomana" tai "liikaa päästävänä" tai "aika vain ajoi siitä ohi".
Näin nämä kuviot täällä meillä etenee.
Positiivisena puolena saadaan onneksi muutamia tuhansia rautaisia ammattilaisia pelastamaan Suomaa ammottavasta, kammottavasta ja kauhistuttavasta työvoimapulasta, johon ei edes Suurella Rahalla maahan haalitut kymmenet tuhannet ulkomaanosaajat tuoneet riittävästi helpotusta.
TÄMÄ kuvio meillä kyllä on aina osattu!
Muualla osataan muutakin.
Täällä ei edes osata kouluttaa riittävästi liikkeenjohdon asiantuntijoita. Eihän kansakoulussakaan opetettu yhtään mitään yhteiskunnan toiminnoista eikä elämäntaidoista muutenkaan. Tuskin peruskoulussakaan, paitsi että pojallakin voi olla pimppi, kuten ainakin Tamperkeleen YO:n opetussuunnitelmissa on vuosikymmeniä opetettu punavihreään uskontoon erottamattomasti kuuluvana.
Ja maailmaa todellisuudessa johtavat koukkunokat hierovat tyytyväisinä karvaisia käsiään. Ja raapivat pallejaan.
Onneksi niistä ajoista ollaan päästy jo kauan sitten.
Venäjällä on työvoimapulaa teollisuudessa ja autonkuljettajia tarvitaan myös. Nyt vain vasemmistolaiset töihin mainostamaanne paratiisiin.
joko hallitusta vastaan ulosmarssi,sitten on jo seuraava ulosmarssi 10milj,säästöt pitäislöytää ei muutako lakkoon,ja kolmasjo oven sisällä palkka kuoppa,kiirettä pitäää että kaikki lakot tälle vuotta kerkiää pitää,ja lomat siinä sivussa,
Lestat myös siittään uusia vitipäitä neukuille!!!
Tehän kommarit olette iät ja ajat ihannoineet Neuvostoliittoa & venäjää. Uralin takana voisi olla paskakourille käyttöä.
Vieläkö kommarit ylistää venäjää? Pusi pusi neukkujen kanssa, kuin silloin ennen? Vai kenen persettä nykyään nuolevat ?
SSAB:ltä pian vapautuu motivoituneita työvoimapulan poistajia. Värvätään nämä täyttämään kotimaista huutavaa työvoimapulaa, jolloin kielitaidottomat matut voidaan hyväntahdon eleenä kyörätä Venäjän rajalle helpottamaan sikäläistä pahaa työvoimapulaa. Ei synny Ladoja eikä peltiämpäreitä ilman tekijöitä! Putlerkin muuttaisi suhtautumistaan suo-maalaisiin suopeammaksi.
Aikoinaan AO:200 toverit tekivät ns:ystävyysmatkoja Venäjälle,kukahan ne matkat kustansi todellisudessa?
Sinne vois nyt Komarit menä autaan tovereja nyt,siellä olis hyvät eväät!
Edulliset juomat myös,,hmmm.
On pakko painaa pitkää päivää.ssab:n duunari laulaa oliko pakko painaa pitkää päivää..tuosta se tehtaan alasajo lähtee.katsokaapa vaan.ei auta hyvävelikään.
Nyt korjataan ay200 vuosikymmeniä kylvämä sato!
En lähe mihkään!! Tv. Viimenen Teräsmies el ratakoura
Ja aamulla nänniesi pihat puhuvat ääniä jolle puheet eivät riitä sen jälkeen kun olin jo unohtanut sinut viimeksi!
Hei te ruosteperseet, joko puntti tutisee? Kortisto häämöttää. Kannattaa perua se Mersun tilaus. Pahimmat lakkoilijat lentää ulos ensimmäisenä, näin se pitääkin mennä.
Skodan tilaus, kun punaista Ladaa ja Mossea ei enään saa vaikka, kuinka haluaisi.
On mulla pösö, se lestaperse