Eikö tosiaan nykyään ole muita kuin se yksi Stellan Suomalainen Kirjakauppa Mikkelissä? Kovin kauaa ei ole siitä kun oli vielä Räihä ja Infokin, ja taisi olla parhaimmillaan kaksi Suomalaista. Onko kirjakauppa-ala tosiaan niin alennustilassa?
Mikkelin kirjakaupat
20
668
Vastaukset
- Anonyymi
Räihältä käytiin penskana 60-luvulla näpistelemässä kaikkea pientä kivaa koulutarviketta.
- Anonyymi
On. Siis alennustilassa.
Nykyään ostan netistä mitä tarvitsen, eli aika harvoin. Netistä tulee parissa päivässä ja yleensä 20-40% halvemmalla kuin Suomalaisesta.
Räihä oli hyvä, kohteliaat ja asiantuntevat myyjät. Aina silloin tällöin piti niidenkin tilata, mutta tuli nopeasti.
Suomalaisessa muutamia vuosia sitten kävin muutamia kertoja. Oli vähän ylikohteliaita ja ylimyyviä myyjiä. - Anonyymi
Kivijalkamyymälät eivät menesty. Suomalainen kirjakauppa on todella kallis, valikoima on huono ja tilausajat ovat pitkiä. Adlibriksestä kannattaa ostaa kirjat: saat halvemmalla, isompi valikoima ja nopeammat toimitusajat.
- Anonyymi
Aina huonommaksihan se valikoima menee jos ihmiset tilaavat netistä eivätkä osta kivijalkakaupasta! Tämä on fakta jo monessa muussakin liikkeessä Mikkelissä!
Toisin sanoen, valikoiman heikentyminen on ihmisten oma aikaansaannos! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina huonommaksihan se valikoima menee jos ihmiset tilaavat netistä eivätkä osta kivijalkakaupasta! Tämä on fakta jo monessa muussakin liikkeessä Mikkelissä!
Toisin sanoen, valikoiman heikentyminen on ihmisten oma aikaansaannos!Ai ei ole kivijalkakauppiailla mitään osaa, kun ovat hinnoitelleet itsensä kilpailusta pihalle?
- Anonyymi
Mikkelin Suomalaisessa saa sentään kunnon asiakaspalvelua, monissa muissa kaupungin kivijalkaliikkeissä on ihan ala-arvoista asiakkaan huomiontia.
- Anonyymi
Aivan ja se asiakaspalvelu on kaiken a ja o!!
Nettiostokset eivät tue suomalaista, saati mikkeliläistä yrittäjää!
Aikansa kun kansa netistä ostaa niin ei olekaan yhtään kivijalkamyymälää! Onko ilmastonmuutoksen torjumisen mukaista, että posti tai muu vastaava roudaa ihmisten paketteja niin ulkomailta kuin kotimaastakin, kun vastaavasti voisi ostoksen tehdä sieltä kaupasta! Sinne ei ainakaan tavarat tule yksittäisinä paketteina!
- Anonyymi
Samaa ihmettelen tuon alottajan kanssa. Onko Mikkeli taantunut johonkin 50-luvulle?
Sivukirjastot on lopetettu, pienet kioskit lopetettu, jne. Asiakaspalvelu ihan öh.- Anonyymi
Tervetuloa kekkoslandiaan. Rajat kiinni vuan ja näillä mennään .
- Anonyymi
Haloo! Nimenomaan 50-luvullahan oli pienä kioskeja ja useita huom. YKSITYISIÄ
kirjakauppoja. Nyt on enää Suomalainen kirjakauppa ketju. Info- ketju oli YKSITYINEN
Räihä oli YKSITYINEN. Ketjut jyrävät polkien hintoja.
- Anonyymi
Ostan kirjojen lisäksi netistä kaiken minkä voin. Vaatekaupoissakin käyn ainoastaan sovittamassa vaatteita ennen nettitilausta. Toivottavasti kaikki mikkeliläiset kivijalkakaupat menevät konkkaan.
- Anonyymi
Juuri sinun kaltaisesi ihmiset hävittävät kaikki kivijalkaliikkeet ajan myötä!
Ja näivettävät koko kaupungin! Mietipä siis vielä kerran seurauksia käytöksestäsi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri sinun kaltaisesi ihmiset hävittävät kaikki kivijalkaliikkeet ajan myötä!
Ja näivettävät koko kaupungin! Mietipä siis vielä kerran seurauksia käytöksestäsi!Oletko lukihäiriöinen vai eikö ole kaikki kupit kaapissa? Juurihan kirjoitin toivovani, että kaikki Mikkelin kivijalkakaupat menisivät konkkaan eli mitä minun pitäisi käytöksessäni miettiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko lukihäiriöinen vai eikö ole kaikki kupit kaapissa? Juurihan kirjoitin toivovani, että kaikki Mikkelin kivijalkakaupat menisivät konkkaan eli mitä minun pitäisi käytöksessäni miettiä?
Samaa mieltä. Kaikki kannattaa tilata muualta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä. Kaikki kannattaa tilata muualta.
Joo ei mitään järkeä maksaa tuotteissa mitään kivijalkalisää.
- Anonyymi
Kirjakauppa on tosiaan alennustilassa! Suomalaisessakin alkaa olla kaikke muuta tavaraa huomattavasti enemmän kuin kirjoja! Sivistys katoaa jos ihmiset eivät lue!
- Anonyymi
Kysyin kaveriltani, neljän lapsen äidiltä, haluaisiko lapset joululahjaksi Aku-Ankan taskukirjoja.
Minulla kun niitä on kerääntynyt isot pinot.
Epäili hieman lukisivatko, kun tärkein asia on se kännykän näyttö.
No lähetin muutaman jos oppisivat muutakin lukemaan kun sitä puhelimen näyttöä. - Anonyymi
Niin on Pelloksen vaneritehdaskin... ei varaa edes maksaa kunnon palkkoja!
- Anonyymi
Ostan Adlibriksestä kaikki kirjat. Tulee halvemmaksi postikuluineenkin ja toimitukset ovat nopeita. Suomalaisessa on hinnat katossa ja tilauksia saa odottaa viikkoja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6032400Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4131915Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H231740Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641448JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191376- 651291
- 1221184
Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka22950Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16938Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66843