Miten toipua vaikeista traumaattisista kokemuksista?

Sanoo ihminen joka ei ymmäträ traumoista mitään. Trauma asuu kehossa ja oireilee esim juuri aloittajan mainitsemina jännittyneisyys hermosto vetää liioilla kierroksilla-olona. Siinä vaikka kuinka haluaisi päästä yli asiasta trauma ei lähde niin vaan pois mielestä ja kehosta.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Sanoo ihminen joka ei ymmäträ traumoista mitään. Trauma asuu kehossa ja oireilee esim juuri aloittajan mainitsemina jännittyneisyys hermosto vetää liioilla kierroksilla-olona. Siinä vaikka kuinka haluaisi päästä yli asiasta trauma ei lähde niin vaan pois mielestä ja kehosta.

Trauma ei lähde, kun siitä pitää kynsin hampain kiinni ja sitä vaalitaan omassa kehossa, eletään ikäänkuin trauman varassa.

Traumasta ja useammistakin traumoista on päästy, kun traumaan johtaneet syyt on hyväksytty osaksi omaa historiaa ja menneisyyttä ja on alettu kiinnittää huomiota ihan muihin asioihin. Menneisyys on menneisyyttä, historia ei välttämättä toista itseään, ei ainakaan, kun korjaa mitä on korjattava.

Voit nyt väittää, ettei mitään traumaa ole ollutkaan, jos traumasta pääsee irti. Olen eri mieltä.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Trauma ei lähde, kun siitä pitää kynsin hampain kiinni ja sitä vaalitaan omassa kehossa, eletään ikäänkuin trauman varassa.

Traumasta ja useammistakin traumoista on päästy, kun traumaan johtaneet syyt on hyväksytty osaksi omaa historiaa ja menneisyyttä ja on alettu kiinnittää huomiota ihan muihin asioihin. Menneisyys on menneisyyttä, historia ei välttämättä toista itseään, ei ainakaan, kun korjaa mitä on korjattava.

Voit nyt väittää, ettei mitään traumaa ole ollutkaan, jos traumasta pääsee irti. Olen eri mieltä.

Olisin itse voinut kirjoittaa tämän saman tekstin, koska olen samaa mieltä asiasta.
Eihän ne traumat poistu mihinkään, mutta jos ne osaa käsitellä ja olemaan itsensä kanssa niin sanotusti sinut, on ehkä helpompi jatkaa elämää.

Alkoholi on todellakin kaikkein pahin lääke hoitamaan yhtään mitään, etenkään henkisiä ongelmia. Siitä vaan kaikki menee entistä huonommaksi.
Aloittaja saa niitä epileptisiä kohtauksia ilmeisesti alkoholin käytön seurauksena, ja kyllä se siihen uneenkin vaikuttaa vain heikentäen sitä.
Unen aikaiset hengityskatkokset voi olla uniapneaa, tai johtua ahdistuksesta.
Ap kirjoittaa, että on ennestään mt-taustaa, silloinhan on helpompi saada apuja julkiselta puolelta, kun merkinnät ilmeisesti näkyvät koneillaan ja laitteillaan edelleen.

Tuossa tilanteessa olisi ihan aiheellista jotain apua hankkia. Aina on mahdollista saada asiat paremmiksi.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Olisin itse voinut kirjoittaa tämän saman tekstin, koska olen samaa mieltä asiasta.
Eihän ne traumat poistu mihinkään, mutta jos ne osaa käsitellä ja olemaan itsensä kanssa niin sanotusti sinut, on ehkä helpompi jatkaa elämää.

Alkoholi on todellakin kaikkein pahin lääke hoitamaan yhtään mitään, etenkään henkisiä ongelmia. Siitä vaan kaikki menee entistä huonommaksi.
Aloittaja saa niitä epileptisiä kohtauksia ilmeisesti alkoholin käytön seurauksena, ja kyllä se siihen uneenkin vaikuttaa vain heikentäen sitä.
Unen aikaiset hengityskatkokset voi olla uniapneaa, tai johtua ahdistuksesta.
Ap kirjoittaa, että on ennestään mt-taustaa, silloinhan on helpompi saada apuja julkiselta puolelta, kun merkinnät ilmeisesti näkyvät koneillaan ja laitteillaan edelleen.

Tuossa tilanteessa olisi ihan aiheellista jotain apua hankkia. Aina on mahdollista saada asiat paremmiksi.

Kaikista traumoista ei yli pääse. Toki jos ne traumat on olleet helpompia niistä voi päästäkin yli.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Kaikista traumoista ei yli pääse. Toki jos ne traumat on olleet helpompia niistä voi päästäkin yli.

Jos traumoista ei pääse yli, on vain opittava elämään niiden kanssa antamatta niille liikaa sijaa elämässä.

Voiko mitään vastenmielisempää olla?
Vanha ukon käppänä saarnaa paskaa.

Joskus ei traumoista tule koskaan "pääsemään eroon". Muistot ja kokemuksista tulleet tunteet tulevat mieleen, ainakin silloin tällöin uudestaan, vaikka niitä ei tietoisesti ajattelisikaan.

Rauhan saa vasta, kun tämä maallinen vaellus aikanaan päättyy. Toivottavasti omalla kohdallani piakkoin.

Ap.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Joskus ei traumoista tule koskaan "pääsemään eroon". Muistot ja kokemuksista tulleet tunteet tulevat mieleen, ainakin silloin tällöin uudestaan, vaikka niitä ei tietoisesti ajattelisikaan.

Rauhan saa vasta, kun tämä maallinen vaellus aikanaan päättyy. Toivottavasti omalla kohdallani piakkoin.

Ap.

Mistään jo tapahtuneesta ei " pääse eroon ".
Muistamme tosi paljon asioita, sekä hyviä, että huonoja, eivät ne katoa mihinkään.
On paljon kiinni siitä, miten asennoituu kaikkeen tapahtuneeseen, hyväksyykö ne osaksi omaa mennyttä elämää.
Jotain mahdollisesti tapahtunutta ei tarvitse hyväksyä, mutta on hyväksyttävä se asia osaksi myös nykyistä elämää, koska se seuraa mukana, ajatuksissa ( jos seuraa ).

Ja jos tapahtunut on oikeasti jo ohitse elämästä, jäänyt taakse tällä hetkellä, voi ajatella, että onneksi nyt ei ole niin kuin silloin. Tällä hetkellä on asiat ehkä kuitenkin paremmin.
Muistot ja tunteet tulevat toki mieleen ajoittain, mutta miten niistä ajattelee, miten niiden herättämiä tunteita voisi käsitellä, että vähän helpottaisi. Sitä pystyy harjoittelemaan, miten itsellä voisi olla parempi olla.
Mistään ei pääse eroon, jos ei päästä irti.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Mistään jo tapahtuneesta ei " pääse eroon ".
Muistamme tosi paljon asioita, sekä hyviä, että huonoja, eivät ne katoa mihinkään.
On paljon kiinni siitä, miten asennoituu kaikkeen tapahtuneeseen, hyväksyykö ne osaksi omaa mennyttä elämää.
Jotain mahdollisesti tapahtunutta ei tarvitse hyväksyä, mutta on hyväksyttävä se asia osaksi myös nykyistä elämää, koska se seuraa mukana, ajatuksissa ( jos seuraa ).

Ja jos tapahtunut on oikeasti jo ohitse elämästä, jäänyt taakse tällä hetkellä, voi ajatella, että onneksi nyt ei ole niin kuin silloin. Tällä hetkellä on asiat ehkä kuitenkin paremmin.
Muistot ja tunteet tulevat toki mieleen ajoittain, mutta miten niistä ajattelee, miten niiden herättämiä tunteita voisi käsitellä, että vähän helpottaisi. Sitä pystyy harjoittelemaan, miten itsellä voisi olla parempi olla.
Mistään ei pääse eroon, jos ei päästä irti.

Omalla kohdallani olen tainnut edetä siinä irti päästämisprosessissa siihen vaiheeseen, että luovutan lopullisesti tästä elämästä. Mitä ja miksi sitä turhia enää taistelemaan?

Siihen ( lopullisen ratkaisuun päätymiseen) on helpottanut kovasti se, että julkisella psykiatrian puolella keskitytään aivan liikaa diagnosointiin, kiinnitetään huomiota aiempiin diagnooseihin ja hoito on lääkekeskeistä. Ihmisten tunteet ja mm. historiassa koetut aiemmat kokemukset eivät merkitse alalla oleville mitään. Jos nyt itse potilaatkaan ihmisinä.

Kyllä se niin vain mennä, että lähden ennenaikaisesti oman käden kautta pois. Traumat ja siitä aiheutuva ahdistus ja tuska painavat aivan liikaa. Elämästä puuttuu muutenkin liian paljon tärkeitä ja olennaisia asioita. Ei ole enää mitään syytä olla olemassa jatkaa enää mitään.

Hyvää jatkoa ja hyvästi!

Ap.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Joskus ei traumoista tule koskaan "pääsemään eroon". Muistot ja kokemuksista tulleet tunteet tulevat mieleen, ainakin silloin tällöin uudestaan, vaikka niitä ei tietoisesti ajattelisikaan.

Rauhan saa vasta, kun tämä maallinen vaellus aikanaan päättyy. Toivottavasti omalla kohdallani piakkoin.

Ap.

Mietipä antilooppia, joka pakenee henkensä edestä leijonaa ja seuraavana päivänä laiduntaa rauhassa preerialla. Ei tietoakaan kroonisesta fyysisestä stressistä, kuolemanpelosta, traumaattisista muistoista. Antilooppi tietää sen minkä kaikki elävä, hetket seuraavat toisiaan ja katoavat, eikä tässä hetkessä ole tulevaa eikä mennyttä. Ihmiset ajattelevat, että niillä on vain huono muisti ja heikko kyky ajatella abstraktilla tasolla, kun ne eivät ajattele aamusta iltaan traumaattisia hetkiä, jolloin meinasivat kuolla petojen kynsiin. Mutta antiloopeilla on erittäin hyvä tunnesäätely ja stressinsietokyky juuri siksi, ettei niillä ole varaa muuhun. Psyykkiset traumat on annettu etuoikeutetuille eläinlajeille, niille joilla on aikaa murehtia ja märehtiä aamusta iltaan ja jotka elävät riittävän pitkään, että niillä on väliä. Kohta olet sinäkin kuollut, oman käden kauttasi tai muuten vaan, etuoikeutettuna hellien muistojasi jotka luovat sinulle turvaa ja ylläpitävät minäkokemuksesi jatkuvuutta.

Anonyymi00016 kirjoitti:

Omalla kohdallani olen tainnut edetä siinä irti päästämisprosessissa siihen vaiheeseen, että luovutan lopullisesti tästä elämästä. Mitä ja miksi sitä turhia enää taistelemaan?

Siihen ( lopullisen ratkaisuun päätymiseen) on helpottanut kovasti se, että julkisella psykiatrian puolella keskitytään aivan liikaa diagnosointiin, kiinnitetään huomiota aiempiin diagnooseihin ja hoito on lääkekeskeistä. Ihmisten tunteet ja mm. historiassa koetut aiemmat kokemukset eivät merkitse alalla oleville mitään. Jos nyt itse potilaatkaan ihmisinä.

Kyllä se niin vain mennä, että lähden ennenaikaisesti oman käden kautta pois. Traumat ja siitä aiheutuva ahdistus ja tuska painavat aivan liikaa. Elämästä puuttuu muutenkin liian paljon tärkeitä ja olennaisia asioita. Ei ole enää mitään syytä olla olemassa jatkaa enää mitään.

Hyvää jatkoa ja hyvästi!

Ap.

Elä omaa elämääsi, älä keskity siihen mitä jotkut psykiatrit tekevät tai sanovat.
Sille et voi itse mitään, mitä toiset tekevät, puhuvat, miten käyttäytyvät, jne.
Jos joku tekee sinulle/minulle diagnoosin, mitä sitten, ei sen tarvitse antaa vaikuttaa omaan elämään, ajatteluun, toimintaan, ym.
Älä syyllistä itseäsi muiden takia, olet tärkeä, etenkin itsellesi, myös joillekin muille.
Elämä ei ole siitä kiinni, onko vai eikö ole tärkeä jollekin hoitohenkilökunnalle, he tekevät ainoastaan työtään, ja tuskin keskittyvät sen enempää potilaidensa olemiseen ja elämiseen.
Välittäminen ja rakkaus tulee aivan muualta kuin hoitavalta taholta. Hoitava taho on olemassa sinua/minua varten, me emme ole olemassa heitä varten.
Tsemppiä ihan oikeasti, sinussa ei ole mitään vikaa, olet hyvä ja tärkeä.