häiriintynyt syöminen

en oikeen tienny missä tän jakaisin mut päädyin nyt tulemaan tänne mun asiani kanssa. mulle on pienestä pitäen syöminen ollut hankalaa ihan siitä syystä, etten oo syystä tai toisesta tykännyt syömisestä. olin pienenä todella laiha ja alipainoinen, mut sai pakottaa syömään ja annoskoot oli mulla hyvin pieniä. en oo koskaan ollut ruoan suhteen nirso, oon aina syönyt melkein mitä tahansa, eikä uusien ruokien kokeilu oo ollu mulle hankalaa. jossan kohtaa ala-astetta aloin herkuttelemaan salaa vanhemmilta ystäväni innoittamana, jolloin mulle kertyi painoa siihen pisteeseen, että olin ensimmäistä kertaa elämässäni normaalipainoinen. en miettinyt syömistä sen enempää kuin muutkaan, söin terveellisesti ja hyvin. kuudennella luokalla sairastuin vaikeaan masennukseen, jolloin myös ruokahalu ja ruokatottumukset muuttuivat. diagnooseja mulla on useampia, mutta en tässä niitä avaa sen enempää mitä mun tarvitsee. yksi mun diagnooseista on pakko-oireinen häiriö, johon mulla liittyy pelkoja ruoan puhtaudesta, ylipäätään ruoasta ja keittiöistä sekä syömisestä. olen myös autismin kirjolla, johon varmasti osa mun syömiseen liittyvistä haasteista liittyy. mun suhde ruokaan on viime aikoina muuttunut paljon. viime kevään laskin kaloreita, punnitsin itseäni jatkuvasti, yritin saada itseni oksentamaan ja käytin amfetamiinia apuna paastoamisessa. menetin kuukautiseni hetkesi aikaa, mutta en tiedä johtuiko se painon laskusta vai jostain muusta. lopulta laihduin 7 kiloa, ja saavutin alipainon. muistan vieläkin sen onnen. laihduin 7 kiloa, joista kesän aikana sain takaisin 5. pelkään jatkuvasti menettäväni kontrollin syömisen suhteen, ahmin, paastoan, sitten taas ahmin. ruoka hallitsee elämääni. lasken edelleen kaloreita. rukoilen, että tällä kertaa paino olisi laskenut. olen vielä normaalipainoinen. se satuttaa aina. vihaan miten paljon pidän ruoasta. se oksettaa mua. en usko kuitenkaan mulla olevan syömishäiriötä, en ole alipainoinen. olen edelleen varma, että haen tällä vain huomiota. keksin itselleni lisää ongelmia. niin äiti sanoi, kun kerroin mun huolesta tän asian suhteen. nää tunteet on silti aitoja. tiedostan mulla olevan epäterveellinen suhde ruokaan, oli se sitten syömishäiriön tasolla tai ei. käyn psykologilla viikottain juttelemassa, oon käynyt terapiassa/psykologilla jo 3 vuotta. en oo pystynyt ottaa tätä asiaa esille siellä, koska tiedostan, että niin monella syömiseen liittyvät haasteet on niin paljon pahempia, enkä tahdo aiheuttaa turhaa huolta tai vaikuttaa siltä, että haen tällä huomiota. tunnistan mun kehonkuvan olevan vääristynyt. mua triggeröi kaikki syömiseen liittyvä, syömishäiriöt jne. en tiedä mitä mun pitäisi tehdä, kun en uskalla puhua tästä kenellekkään. mun kaveri, jolla on syömishäiriötaustaa sanoi, että mun kannattaa puhua ennen kun tilanne pahenee, mutta ajatus siitä tuntuu niin vaikealta. et juu onko kellään mitään aavistusta siitä, mitä tää vois olla ja mikä tähän auttaa? en jaksa kamppailla enää yksin tän asian kanssa, tiedän mun tarvitsevan jonkinlaista apua.