Nielemisvaikeus

Olen 17v poika. Muutama kuukausi sitten alkoi nielemisvaikeus eli oli vaikea saada nielemistä aikaiseksi ja tuntu useasti, että ruoka takertuu kurkkuun ja tarvitsee juomaa, että menee kaikki alas. Jossakin kohtaa myös ns "tyhjän" nieleminen ilmeni vaikeaksi.

Ei ole mitään sairauksia ja minkäänlaisia kipuja ei ilmene nielemisen yhteydessä. Välillä on todella vaikeaa syödä ja välillä todella helppoa. Myös vaikuttaa mitä syö, esimerkiksi pehmeä vaalea leipä menee lähes ongelmitta alas, mutta ruisleipä taas tuntuu inhottavalta ja takertuu kurkkuun. Juomisen kanssa ei ongelmaa.

Vähän aikaa sitten huomasin, että samalla, kun on huono päivä ja "tyhjänkin" nieleminen on vaikean tuntuista, niin on sellainen ikään kuin kuristava tunne kurkussa aiheuttaen hengenahdistuksen tunnetta. Happea kuitenkin saan hyvin ja esimerkiksi urheilun yhteydessä ei ole normaalia hengästymistä vakavampaa.

Pelkään tukehtumista ja se pyörii pakostakin mielessä syödessä, varsinkin tämän nielemisongelman kanssa. Joten mietin, että voisiko olla vain omasta mielestä kiinni tälläiset oireet? Olen paljon tietokoneella ja auton ratissa, joten rintalihakseni ja hartiani ovat useasti jumissa, mutta päivittäin venyttelen niitä, mutta voisiko silti johtua siitä, ja olisi syytä mennä hierojalle?

Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista ongelmaa ja, jos on ollut, niin mikä on auttanut asiaan?
3687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On ollut ja ei oo vielä syytä löytynyt, mutta välillä helpottaa ja välillä vaikeempi, eli aikalailla samat oireet meillä

Äänestä

Onko kurkkusi jollain tavalla kipeä ja onko kielenjuuressa sama vaiva? Onko suonenvetoja? Syötkö yksipuolista ruokaa? Oletko käyttänyt esim. alkoholia?

Oletko kokeillut magnesium-tabletteja? Saa ihan ruokakaupasta.

Äänestä

Ei ole ollenkaan kipeä kurkku esim syödessä tai muutenkaan eikä muitakaan mainittuja oireta. En mielestäni syö yksipuolista ruokaa. Aamupala yleensä leipää ja joqurtti, lounas koulussa luonnollisesti vaihtelee ja päivällinen myös lähes jokapäivä eri ruokaa. Iltapala myös leipää. Alkoholia en juurikaan käytä. Tänä vuonna yhden kerran ollut alkoholia nauttimassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen 17v poika. Muutama kuukausi sitten alkoi nielemisvaikeus eli oli vaikea saada nielemistä aikaiseksi ja tuntu useasti, että ruoka takertuu kurkkuun ja tarvitsee juomaa, että menee kaikki alas. Jossakin kohtaa myös ns "tyhjän" nieleminen ilmeni vaikeaksi.

Ei ole mitään sairauksia ja minkäänlaisia kipuja ei ilmene nielemisen yhteydessä. Välillä on todella vaikeaa syödä ja välillä todella helppoa. Myös vaikuttaa mitä syö, esimerkiksi pehmeä vaalea leipä menee lähes ongelmitta alas, mutta ruisleipä taas tuntuu inhottavalta ja takertuu kurkkuun. Juomisen kanssa ei ongelmaa.

Vähän aikaa sitten huomasin, että samalla, kun on huono päivä ja "tyhjänkin" nieleminen on vaikean tuntuista, niin on sellainen ikään kuin kuristava tunne kurkussa aiheuttaen hengenahdistuksen tunnetta. Happea kuitenkin saan hyvin ja esimerkiksi urheilun yhteydessä ei ole normaalia hengästymistä vakavampaa.

Pelkään tukehtumista ja se pyörii pakostakin mielessä syödessä, varsinkin tämän nielemisongelman kanssa. Joten mietin, että voisiko olla vain omasta mielestä kiinni tälläiset oireet? Olen paljon tietokoneella ja auton ratissa, joten rintalihakseni ja hartiani ovat useasti jumissa, mutta päivittäin venyttelen niitä, mutta voisiko silti johtua siitä, ja olisi syytä mennä hierojalle?

Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista ongelmaa ja, jos on ollut, niin mikä on auttanut asiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu