Ketä kaipaat?

Uusi ihastus, sellainen kelle et ole viel sanonut mitään tai minimissään pelkän tervehdyksen.
Ps. Tämä oli vastike tuohon ketjuun missä piti kertoa kaivattu kelle on jo puhunut jonkin verran.
13466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Miksi kalastelet?

Äänestä
  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    💋 ­­­N­­­y­­m­­f­o­m­­a­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18030552E

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Aivan selvää kalastelua. Et kerro itsestäsi / tilanteestasi mitään ja kyselet vain yksityiskohtia.

Äänestä

En ole hyvä puhumaan vieraiden kanssa. Siksi en aseta turhia toiveita että olisimme joskus yhdessä sen naisen kanssa.

Äänestä

Kaupassa kun käyn niin yksi nainen tulee aina välillä mun taakse kassalla jos ollaan samassa kaupassa saa nähdä onko tänään hän kyllä käy harvoin kai

Äänestä

En onnistuisi ikinä ihastumaan sellaiseen, jonka kanssa en ole edes keskustellut. Kuulostaa oudolta touhulta tollanen.

Äänestä

En kaipaa ketään. Olen luopunut sellaisesta sitoutumisesta kokonaan, että piinaisin itseäni kaipailemalla ihmisiä. Jos joku haluaa elinpiirissäni näkyä ja kuulua, ilmaantukoon itse esiin ja näkyvilleni. Sitten voin kohdata, mutta perään en jää haikailemaan, kun selän kääntää.

Äänestä
  • Ja jos ei itse ilmesty taas esiin ja näkyvilleni, se oli siinä sitten. Perään en jää kaipailemaan.

    Äänestä

Hei, sinä tuleva uusi ihastukseni ja toivottavasti myös rakkauteni. En ole vielä kertaakaan tavannut sinua etkä ole tullut vastaan minua missään. Tervehdin sinua jo etukäteen. Milloin astuisit näköpiiriini? Silloin voisin tervehtiä sinua sanoilla. Ehkä hei moi ja katseeni kertoisi sen, minkä tarvitseekin.

Äänestä

Anttia. J

Äänestä

Keväällä vai oliko se vielä talvea?, eräs pitkähkö hoikka pipopäinen nainen lähestyi jotenkin varsin kohdistetusti, älysin sen vasta jälkikäteen. En ole nähnyt sen jälkeen. En sanoisi kaipaavani mutta jäi muistiin.

Äänestä

No enpä enää kehtaa vinkua, vaikka mieli niin kovasti tekisi... Häntä.

- Sivusta.

Äänestä
  • ja tassu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uusi ihastus, sellainen kelle et ole viel sanonut mitään tai minimissään pelkän tervehdyksen.
Ps. Tämä oli vastike tuohon ketjuun missä piti kertoa kaivattu kelle on jo puhunut jonkin verran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu