Kyselytunti

Anonyymi-ap

Täytyy todeta, että eduskunnan kyselytuntien käytännöt ovat muuttuneet. Kokoomuksen edustajat kokeneina konkareina pysyvät vastauksissaan suurin piirtein asiallisina, mutta Persut noviiseina ovat pihalla asialinjasta ja syyttelevät entistä hallitusta virheistä, vaikka olivat useissa asioissa samaa mieltä entisen hallituksen kanssa. Ennen kuulumatonta oli Sanna Antikaisen ukaasi lähettää opposition kansanedustajat kuullun ja luetun ymmärtämiskurssille, mikä aiheutti ivallista hymyilyä myös oman puolueen edustajissa. Ikävää paatosta Sannalta.
Ylise muiden asioioden oli Persujen ennen vaaleja lupaamien polttoainekustannusalennusten vesittyminen. Tämä tulee vielä koitumaan persuille painolastiksi vaalikauden aikana.

14

639

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näyttää siltä, että Sannan ajatuskulku on sen mukaista, mitä persujen pomot suosittelevat. Omintakisuus puuttuu tai on ainakin vajavaista.

    • Anonyymi

      Puheissaan persut ovat jämähtäneet Marinin hallituksen aikaan ja oppositioon. Heillä ei löydy ideoita kuin mollaamaan mennyttä, uusia omia ideoita maan kehittämiseksi ei löydy.
      PS kulkee kokoomuksen askelmerkeissä, on hyödyllinen idioottilauma jonka paimentaminen vie KOK voimia mutta kannattaa heidän vinkkelistään katsoen.

      Sanna kuin moni muukin puolueen yksinkertaisuus aukoo päätään, nolaa itsensä ja asuinpaikkansa kuten Sanna tuo Outokummun esille negatiivisessa sävyssä.

      Oletteko seuranneet X - eli entistä Twitteriä, siellä Sanna saa kyytiä oikein olan takaa, tyhmäksi ja roskaväen esilsulajaksi nimetty on hän.. Outokumpu on mainittu monessa yhteydessä eikä mairittelevaan sävyyn.

    • Anonyymi

      Ja luulitteko tosissanne? Nyt orpo sanoi et Purra vastas yhteen kysymykseen , orpo itse ei vastaa yhteenkään kysymykseen koskaan tähän mennessä ole vastannut.. Purra siis vain puhui omasta palkastaan ei mistään muusta..se oli orpon mielestä kysymykseen vastattu...muuten tää porukka vain hyökkäilee ja syyttelee kaikkia muita. Varsinkin Purra ja Orpo itse tekevät juuri näin..

      Oppositiossa ollessa Purra syytti Marinin hallitusta korkeasta bensan hinnasta. Myös ps vaaliteltoilla luvattiin yleisesti hinnan laskevan jos persut äänestetään hallitukseen. Nyt ministerinä Purra kuitenkin sanoo ettei hallitus voi vaikuttaa hintoihin.

      Persut ovat yhtä aikaa sekä oppositiossa että olevinaan hallituksessa, puheet ja yleinen möykkääminen kertoo PS oppositiopolitikoinnista..

    • Anonyymi

      Eduskunta on Suomi pienoiskoossa, siksi siellä on heikompia ja lahjoiltaan kaikki eivät ole professorien tasoa.
      Mikä Sannassa teitä harmittaa?

      • Anonyymi

        No Kepulaisia harmittaa kaikki. Siksi täällä räyhäävät


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Kepulaisia harmittaa kaikki. Siksi täällä räyhäävät

        Eiväthän täällä Kepulaiset räyhää. He tekevät vain leikkisään keskustelun sävyyn havaintoja sinne tänne poukkoilevista Persuista, jotka ovat nyt Kokoomuksen talutusnuorassa. Tänään tätä ,a huomenna muuta. Täysin linjatonta porukkaa koko joukko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiväthän täällä Kepulaiset räyhää. He tekevät vain leikkisään keskustelun sävyyn havaintoja sinne tänne poukkoilevista Persuista, jotka ovat nyt Kokoomuksen talutusnuorassa. Tänään tätä ,a huomenna muuta. Täysin linjatonta porukkaa koko joukko.

        PS on tuulella käypää porukkaa. Vaaliohjelmaa ei ollut, jokainen lupasi mitä sattui sylki suuhun tuomaan, nyt sitten ihmetellään mitä ja kenelle tuli mitäkin luvattua.

        PS menettää uskottavuutensa ja äänestäjänsä, tyhmempikin äänestäjä tajuaa tulleensa huijatuksi.

        Kepulle luulisi olevan saumaa nousuun entisiin lukemiin mutta Saarikko on vässykkä johtaja, tukemalla hallitusta oppositiosta suosio sen kuin laskee..


    • Anonyymi

      Sannan se kannattaakin lähettää kaikku kuulon ymmärtämusen kurssille🤣🤣. Tajuaisi kaikki mitä hyperventilaatiopuhuja tarkoittaa kun puhuu ihan eri aiheestakin🤣🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Kepulaisten hurinoita. Saarikko tuhoaa puolueen

      • Anonyymi

        Saarikko tuhoaa todellakin, tukemalla oppositiosta hallituksen toilailua ja ryöstöretkiä..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saarikko tuhoaa todellakin, tukemalla oppositiosta hallituksen toilailua ja ryöstöretkiä..

        Kepulaisten rähinäryhmän juttui


    • Anonyymi

      Saarikko tuhoaa Persut.
      Joulun tienoilla puolue on hajalla. Merkit ovat vahvat

      • Anonyymi

        Saarikko tuhoaa Keput. Merkit vahvat


    • Anonyymi

      Kepulaisten viimeinen nousu, nähty ja koettu. Ei tule mitään. Pikkupuolueen asema

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      221
      2937
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      8
      1647
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      5
      1337
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      103
      1216
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1171
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1107
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1032
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe